DFW vs. Hunter S.

Katselin huvikseni, mitä suomalaiset kriitikot ja bloggarit ovat kirjoitelleet David Foster Wallacen vastikään suomeksi ilmestyneestä esseekokoelmasta Hauskaa, mutta ei koskaan enää.

Useammassakin jutussa Wallacen yhteydessä mainitaan gonzojournalismin isä Hunter S. Thompson. En tiedä, onko se oikeasti yllättävää, mutta minua se vähän yllättää. Itse en näe hirmuisesti yhtäläisyyksiä Wallacen ja Thompsonin proosassa. Siinä missä Thompsonille oli tärkeää näyttävyys, performanssi ja oman egon esille tuominen, niin Wallace pyrki uteliaisuuteen, avoimuuteen, tulemaan yllätetyksi. Wallace luonnehti esseepersoonaansa hieman typerämmäksi versioksi arkiminästään.

Kirjassa Conversations With David Foster Wallace on haastattelu, jossa ranskalainen journalisti kysyy Wallacelta, kuinka suuri vaikuttaja Hunter S. Thompson hänelle oli. Wallace lausuu varsin suorat sanat:

”For complicated reasons that I won’t bore you with, I am not very interested in Hunter S. Thompson. In brief, he seems to me to be far more interested in developing himself as a charismatic persona and as a heroic symbol of decadent nihilism and rage than he is in writing honest or powerful nonfiction. His book on the Hell’s Angels is an exception, but most of his work bores me; it seems naive and narcissistic.”

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Whoa right there, pardner!

    Suomennettu Wallacen esseekokoelma toi mieleen nopeasti ja noutamatta juuri Thompsonin, no can help. Syynä voi tietenkin olla se, että suomennettu Wallace-laari on muodoltaan samanmoisia tilausjuttuja joihinkin lehtiin kuten Thompsoninkin jutut monasti olivat.

    Sivumennen: Thompsonista kaunein ja hienoin luonnostelma löytyy tietenkin Norman Mailerilta, joka hienossa esseessään/kirjassaan ”The Fight” (Alin ja Foremanin matsi Zairessa 1974) ohimennen mainitsee Thompsonin jääneen ottelun lopulta alkaessa lojumaan päissään hotellin uima-altaalle siinä missä muut senttarit (Mailer ja George Plimpton ainakin) olivat rientäneet katsomaan ottelua ja raportoimaan siitä toimeksiantajilleen.

    Tyyliä sekin, Thompsonilta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *