Caprin mies

Tietokilpailukysymys: ”Kuka kuuluisa kirjailija asui huvilassa Caprilla?”
Useimmat suomalaiset kirjallisuudenharrastajat vastaisivat todennäköisesti Axel Munthe. Tämän ruotsalaisen filantroopin teos Huvila meren rannalla on lukijoiden rakastama niin meillä kuin maailmalla. Minä en ole sitä lukenut enkä aiokaan, vaikka uskon että siinä on hienoa maisemakuvausta ja koskettavaa tarinointia. Minulle Caprin tärkein kirjallinen asukki on Curzio Malaparte. Olenkin haaveillut matkasta Caprille, jotta voisin nähdä hänen huvilansa, Casa Malaparten, omin silmin. Tuo erikoinen arkkitehtoninen luomus on näyttämönä Jean-Luc Godardin uuden aallon elokuvaklassikossa Keskipäivän aave.
Markku Komonen kirjoitti Arkkitehti-lehdessä (4/1998), että Casa Malaparten rakentaminen oli kirjailijan vastalause keinotekoiselle Capri-tyylille, joka levisi tuolle jylhänkauniille Napolinlahden saarelle pääasiassa saksalaisten tuomana historiallisena tyylirihkamana. Talon itse suunnitellut Malaparte arvosti perinteisten caprilaistalojen puhtautta ja yksinkertaisuutta. Komonen vertaa korkealle kallionharjanteelle rakennettua pompeijinpunaista pitkänomaista rakennusta makaavaan alligaattoriin, kattiin tai kasemattiin. ”Sen tunnelmassa yhdistyvät merkillisellä tavalla kömpelyys, karheus ja eleganssi – siinä on arkaainen ja moderni talo samassa paikassa”, Komonen tiivistää. Omaleimaisen ilmeen Casa Malapartelle antavat kattotasanteelle johtavat ylöspäin levenevät portaat, joihin Malaparte sai idean Liparin saarella olevasta kirkosta.
Romaanissaan Iho Malaparte kertoo, kuinka legendaarinen aavikon kettu, panssarikenraali Erwin Rommel vieraili hänen luonaan Caprilla keväällä 1942 vähän ennen El Alameinin taistelua. Malaparte saattoi Rommelia huoneesta huoneeseen, ja lopulta he seisahtuivat avaraan halliin, jonka suurista ikkunoista avautuu huikaisevan kaunis maisema merenlahdelle. Maisemaa ihaillessaan miehet nautiskelivat Pompeijin ympäristön viinitarhoissa kasvanutta Vesuviuksen viiniä. ”Prosit”, Rommel sanoi ja tyhjensi lasinsa yhdellä kulauksella. Ennen lähtöään hän kysyi Malapartelta, oliko tämä ostanut huvilansa valmiina vai rakennuttanut sen itse. Malaparte kertoo: ”Vastasin että olin ostanut talon valmiina, vaikka se ei ollutkaan totta. Ja sitten osoitin käsivarret levällään Matromanian äkkijyrkkää seinää, Faraglionen kolmea jättiläismäistä kalliota, Sorrenton niemimaata, Seireenien saaria, Amalfin kaukaa sinisenä häämöttävää rannikkoa ja vielä kauempana näkyvää kultaista hiekkarantaa Paestumin luona ja lisäsin vielä: − Minä olen sen sijaan suunnitellut maiseman.”
Hieno tarina kerta kaikkiaan. Ainoa vika siinä on, että Rommel ei koskaan vieraillut Casa Malapartessa.
Tällaiset pikkuseikat eivät kuitenkaan Malaparten tarinankerronnan nautintoa häirinneet. Hänen mielestään kirjailijan ei pidä alistua todellisuuden ahtaisiin kahleisiin. Taide voi valehdella, mutta silti kertoa totuuden.
Axel Munthen ihailijoille Malaparten Ihosaattaa aiheuttaa närkästystä. Siinä hän nimittäin kertoo, kuinka vanheneva Munthe yritti herättää nuoremmassa kollegassaan sääliä pyytäessään tätä saattajakseen Tukholmaan: ”Minä olen vanha, Malaparte, ja sokea.” Malaparte ei henno kieltäytyä vanhuksen pyynnöstä, vaikka tietääkin, ettei tämä mustista silmälaseistaan huolimatta ole oikeasti sokea. Sokeus kuulemma oli Munthen näppärä keksintö, jonka tarkoituksena oli hellyttää Huvilaa meren rannalla rakastavia romantiikkaa etsiviä lukijoita. ”Sillä milloin hän halusi nähdä, hän näki erittäin hyvin.”
Kumpi valehteli, Munthe vai Malaparte? 
Kommentit (6)
  1. Kai on mentävä (taas) italian kurssille, että voisi lukea Malapartea alkukielisesti. Suomennokset, Iho & Kaputt, on hyvän tuntusia jo, mutta voin vain kuvitella miltä lukeminen tuntuu italiaksi… “Aikani Curzion kanssa”… Tapasiko Paavolainen ja Malaparte? Ei vissiin. Kurjensaari tietenkin kävi kuokkimassa.

  2. Tommi Melender
    22.12.2012, 21:49

    Minussa taas on herännyt halu verestää & parantaa saksan taitojani, jotta voisi jonain päivänä lukea alkukielellä Thomas Bernhardia. Pitäisin aika todennäköisenä, että jossain vaiheessa Malaparte ja Paavolainen ovat olleet samoissa kekkereissä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *