Buzz Aldrin ei ollut tavis

Minulla on huonoa tuuria norjalaisten kanssa.

Keväällä luin Torgrim Eggenin Pärstäkertoimen enkä vakuuttunut. Se oli köykäinen ja sovinnainen, kirjallisesti mielenkiinnoton poliittinen satiiri. Äskettäin kahlasin läpi Johan Harstadin esikoisromaanin Buzz Aldrin, taviksena olemisen taito. Enkä pitänyt siitäkään.

Osakemarkkinoilla puhutaan arvostuskuplista, samaa termiä voisi käyttää toisinaan myös kirjallisuuskeskustelussa. Olen kuullut ja lukenut Harstadista kiittäviä arvioita, Norjassa hänen romaaninsa on käsittääkseni ollut jonkimoinen Kirjallinen Tapaus. En voi tätä ymmärtää, meillä Suomessa on viime vuosina ilmestynyt monta mielenkiintoisempaa romaania.

Mutta hype on hypeä, kirjallisuusmaailmassakin.

Viidensadan sivun matka Harstadin minäkertojan seurassa oli tuskastuttava. Jäin kaipaamaan tekstiin särmää: hulluutta, intohimoa tai arktista hysteriaa. Yllättäviä kaunokirjallisia koukkuja teoksessa ei ollut, eikä valitettavasti myöskään seksiä tai väkivaltaa (muutoin kuin jäniskasvoisen koulumenestyjän mieleen tuovan minäkertojan sovinnaisesti suodattamana).

Niinpä kiintoisista aineksista – tavis- ja mielenterveystematiikka, Färsaaret kirjallisena miljöönä – ei syntynyt väkevää lukukokemusta.

Buzz Aldrin, taviksena olemisen taito on teknisesti varmaotteinen, mutta kaunokirjallisesti valju ja vähäverinen.

P.S.

Minua ei vakuuta Buzz Aldrin – toisena ihmisenä Kuun pinnalle astunut astronautti – taviksena olemisen symbolina. Harstadin romaanissa Aldrin on päälleliimatun oloinen hahmo. Tilannetta ei pelasta se, että astronautin ”tavismaisuus” muistetaan kirjassa hyvin ennalta arvattavalla tavalla myös kyseenalaistaa.

Kommentit
  1. 1

    Tuima sanoo

    Norjalaiset nylkykirjalijat ovat aika vieraita, mutta esimerkiksi Erlend Loen Supernaiivi on minusta mainio. Mutta siitä nauttiakseen pitää virittyä ymmärtämään 25-vuotiaan nuorukaisen elämänkiriisiä ja kestää Hakka-pelin tuominen kirjallisuuteen.

  2. 2

    sanoo

    Minulla on Supernaiivi kirjahyllyssä, mutta en ole sitä lukenut. Sain sen jostain (en muista mistä) ja eräät ihmiset ovat sitä suositelleet.

    Pitäisiköhän antaa norjalaisille vielä mahdollisuus…

  3. 3

    Tuima sanoo

    Jos pitäisi valita yksi luettava norjalainen, niin suosittelisin ehkä Karin Fossumia, joka kirjoittaa dekkareita ja muuta.

    Jos luet Loen kirjan, niin varustaudu sopivan naiivilla asenteella.

  4. 4

    Anonymous sanoo

    Anna Norjalle mahdollisuus!

    Loen Supernaiivi mullisti minun elämäni ollessani 25v. ja jumissa; sen jälkeen kirja toisensa perään Loe on tuonut harmaaseen arkeeni valtavasti iloa ja hihitystä. Suosittelen.

    Kriitikon/kirjailijan/ammattilaisen viitta on välillä oikeinkin terveellistä riisua harteilta. Älä ole vakava, älä järkeile, vaan sukella seikkailuun innolla ja avoimin mielin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *