Arvokas, hourupäinen mietelemäkirja

”Kaiken olemassaolevan, tunnetun tai tunnettavissa olevan vastapoolin, ’Jumalan’, on oltava ikuinen mysteeri, koska ainoastaan silloin voi olla olemassa jännite, joka estää ihmiskuntaa sortumasta täydelliseen tietoon tai ’täydelliseen’ maailmaan, joka merkitsee täydellistä helvettiä.”

Nuo lauseet ovat John Fowlesin mietelmistä ja miniesseistä koostuvasta Aristoksesta. Siitä on tullut minulle tärkeä teos, ei siksi että se olisi kirjallisesti loistokas tai edes täysipainoinen vaan siksi, että huomaan lukevani sitä vähän väliä uudestaan, sieltä täältä, pieninä annoksina.

Fowles julkaisi Aristoksen uransa alkuvaiheissa, vaikka useimmat käsikirjoituksen lukeneet neuvoivat häntä jättämään sen pöytälaatikkoon. Tekstistä huokuu tietynlainen nuoruuden pöyhkeys, Fowles ei panttaa, varmistele tai turvaa selustaansa vaan säntää suinpäin kaikkein suurimpien kysymysten kimppuun, vähempi ei riitä ruodittavaksi kuin ihmisen osa, taiteen tehtävä ja maailman tulevaisuus.

Aristoksen Fowles ei todellakaan muistuta Fowlesia vanhoilla päivillään. Tarina kertoo, että Tibor Fischer ja Louis de Bernières menivät kerran kuuntelemaan ikääntyvää ja sairastelevaa Fowlesia johonkin luentotilaisuuteen. Kesken pitkäpiimäisen puheen de Bernières ojensi Fischerille lapun — hän oli kirjoittanut junalippuunsa Fischerille valtakirjan: ”Shoot me if I ever become an old bullshitter.”

No, ettei totuus unohtuisi: kyllähän Fowles kirjoitti uransa loppuvaiheissakin kelpo teoksia, esimerkiksi Ilmestyksen.

Ilmestys ja Fowlesin muut kirjallisesti täysipainoiset jutut ovat kuitenkin selvästi eri tuutista kuin Aristos. Ne ovat hallittuja, punnittuja, etäännytettyjä sanataideteoksia, kun taas Aristos on häpeämätön, häiritsevä ja suoruudessaan välillä vaivaannuttava. Ja juuri nuo piirteet tekevät Aristoksesta potentiaalisen fetissitekstin, sellaisen josta löytää aina jotakin uutta, silloinkin kun ei oikeastaan jaksa lukea, vaan avaa vain jonkun käteensä osuvan kirjan summittaisesta kohdasta ja antaa lauseiden tulla kohti omalla painollaan. Olen sijoittanut Aristoksen kirjahyllyyni niin, että se osuu helposti käteeni tylsyyden ja turtumuksen hetkellä.

Jos hyvä mietelmäkirja on kliseenomaisesti sellainen, joka ”kertoo minulle mitä olen aina ajatellut, vaikka en tähän mennessä ole osannut sitä selkeästi muotoilla”, niin Aristos ei todellakaan ole hyvä mietelmäkirja. Se saa protestoimaan, kiihtymään, väittämään vastaan. Se pistää adrenaliinin virtaamaan. Siksi se on hyvä kirjallinen piriste. Vuoteessa sitä ei kannata lukea, ainakaan jos haluaa saada unen päästä kiinni.

Oikeastaan Aristos on kuin blogia aikana ennen kuin blogit oli keksitty: ”Tämä ei ole keskustelua vaan keskustelun toinen puoli. Minä esitän näkemyksiäni; sinä kumoat ne jos tahdot”. Tuota lähtökohtaa minäkin olen tässä blogissa pyrkinyt noudattamaan ja aion vastakin noudattaa.
Kommentit
  1. 1

    Golgatan Olga sanoo

    Antoisaa syksyn enteilyä, Aa!

    Sinun blogeistasi olen muutamankin kerran saanut virikettä kirjastoreissuille. Seuraavalla aion lainata Fowlesia; edellisen kerran olen häntä lukenut 80-luvun lopulla, jolloin ystäväni kirjoitti seminaariesseen Ranskalaisen luutnantin naisesta. Essee oli kirjailijalle osoitetun kirjeen muodossa, mikä herätti äänetöntä kohua meissä muissa seminaarilaisissa. RLN oli otollinen teos siihen aikaan huudossa olleille postmodernistisille tulkinnoille, se suorastaan tyrkytti niitä. Ystäväni lähetti kirje-esseensä myös Fowlesille, joka sitten iloksemme vastasi kannustavalla postikortilla. Tekijä oli siis silloin mitä suurimmassa määrin elossa.

    (Oma seminaarityöni käsitteli Kurt Vonnegutia marxilaisesta näkökulmasta. Kumpikin oli silloin extremely last season, mistä sain suurta tyydytystä.)

    Fowlesin RLN:sta muistan pitäneeni myös tarinan taustaksi tai alustaksi valitun aikakauden vuoksi, joka oli evoluutioteorian murroskautta. Ja Darwinista päästäänkin Kristina Carlsonin uuteen teokseen, jota ei kaikesta päätellen kannata jättää väliin, niin kuin sinäkin näytät kirjalistassasi uumoilevan.

  2. 2

    Golgatan Olga sanoo

    Heh, nyt kun katsoin uudestaan, niin eihän Carlson sinun listassasi ollutkaan. Olin lukenut sen sinne mukaan ihan omasta päästäni, anteeksi.

  3. 3

    sanoo

    Juu, mutta kyllä minä Carlsonin olisin hyvinkin voinut sinne laittaa. Ja Facebookissa taisin kertoa, että Carlsonin kirja kiinnostaa kovasti.

    ”(Oma seminaarityöni käsitteli Kurt Vonnegutia marxilaisesta näkökulmasta. Kumpikin oli silloin extremely last season, mistä sain suurta tyydytystä.)”

    Hieno asenne. Olen niitä, jotka ymmärtävät kyllä, millaista tyydytystä se voi antaa, kun leimautuu kelkasta pudonneeksi vanhoihin juttuihin takertujaksi.

  4. 4

    Golgatan Olga sanoo

    No niin, olen kai telepaattisesti imaissut Carlsonin Facebookistasi, johon minulla ei ole näköyhteyttä eikä suhdetta muutenkaan.

    Kun on tarpeeksi hidassyöttöinen ihminen, pysyy vastarannankiiskenä ilman kummoisia ponnisteluja: ei tässä mihinkään virtauksiin ehdi mukaan ennen kuin ne ovat onneksi jo menneet tai ainakin järkevöityneet tolkullisiin mittakaavoihin.

    Kuvaavaa on, että Baudrillardilta iski niiltä ajoilta minuun ytyisimmin lausahdus ”Kun kirves heilahtaa, se ei ole simulaatiota.” Hämmästyttävän moni koulutettu ja sisäsiistiksi oppinut ihminen oli valmis vakuuttamaan, että onpas, sekin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *