Aikamme lyhyt historia

”Siis oikeesti, se kundi on Suomen paras myyjä”, miehestä sanottiin, eikä, kumma kyllä, lainkaan sarkastisesti. Ennen kuin heidät esiteltiin toisilleen, hän ajatteli pitää naamansa peruslukemilla näyttääkseen olevansa viileä ja lahjomaton. Mutta kätellessään hän huomasi vetävänsä suupieliä alistuneeseen, lammasmaiseen hymyyn. Se on tämä tilanne, nämä ihmiset, hän selitteli itselleen, vaikka tiesi pelkäävänsä, ettei tekisi hyvää vaikutusta, ettei mies pitäisi häntä tyyppinä, joka on syytä ottaa lukuun. Mies hymyili hänelle takaisin, leveästi ja julkeasti. Nauttien siitä, että saattoi hymyillä juuri sillä tavalla. Loppuillan hän nieleskeli nöyryytystään, mutta yritti kovasti näyttää iloiselta ja pirteältä.

Hän muisti veljensä, nukkavierun kulttuuripessimistin. Veli oli joskus sanonut, että sivilisaatiokritiikki on yhtä toivoton yritys kuin vastata jokaiseen Viagraa kaupittelevaan roskapostiviestiin: ”Kiitos tarjouksesta, mutta potenssini on kunnossa.”

P.S.
(Myöhempi lisäys:)
Kuten tämän merkinnän kommenttiosiosta ilmenee, tästä tuli eräänlainen ennalta tarkoittamaton muistoteksti traagisesti viime perjantaina päivänsä päättäneelle David Foster Wallacelle, aikamme tärkeimpiin, kekseliäimpiin ja tinkimättömimpiin kuuluvalle prosaistille.
Kommentit
  1. 2

    sanoo

    Onpa surullinen uutinen.

    Sattumoisin olen tänään lukenut herran novellikokoelmaa Brief Interviews With Hideous Men – kovasti ihastellen ja vaikuttuen.

    Ja nyt sitten saan tietooni tämän suruviestin…

    Samanikäisenä taisi mennä kuin Arto Salminen, mutta oman käden kautta.

  2. 3

    sanoo

    Niin ja tämä nimenomainen blogimerkintä Aikamme lyhyt historia on todellakin eräänlainen varjoteksti Brief Interviews With Hideous Menin avauspätkästä A Radically Condensed History of Postindustrial Life…

  3. 4

    sanoo

    Näin sanoo edesmennyttä Wallacea muisteleva Pomona Collegen – jossa Wallace opetti luovaa kirjoittamista – mediatutkimuksen professori Kathleen Fitzpatrick NY Timesissa:

    ”A lot of contemporary literature uses irony as a self-protective gesture, but he never did that. He was like a lot of postmodern novelists, but braver.”

    Aika laittamattomasti sanottu.

  4. 5

    Anonymous sanoo

    No, liittyi siis enemmän kuin arvasinkaan. Siihen jäivät sitten kirjat häneltä. Aion tutustua Infinite Jestiin jo aiemman bloggaamisesi perusteella. Suomennoksia tuotannosta ei ilmeisesti ole?

  5. 6

    sanoo

    Ei ole suomennoksia, valitettavasti.

    Infinite Jest on yli tuhatsivuinen tiiliskivi, mutta kyllä se viekoittelee ja imaisee mukaansa. Työtä vaatii kyllä.

    Mainioita ovat myös Wallacen novellit ja esseet. Huono ajatus ei ole aloittaa niistä ja siirtyä sitten IJ:n pariin, kun on herraan tavallaan tutustunut.

  6. 7

    Samuli K. sanoo

    Pahalta tuntuu, kyllä. Infinite Jest on todellinen mestariteos, jota tuskin koskaan saadaan suomeksi, jo ihan sen valtavan koon takia. Wallace todella oli poikkeuksellinen kirjoittajalahjakkuus, jota vasta jälkipolvet osannevat kunnolla arvostaa. Eräs bloggaaja kirjoitti: ”this feels like 9/11 of contemporary literature” – eikä se tunnu juurikaan liioittelulta. Vaikka päivä olikin 12. syyskuuta.

    Mielenkiintoista on myös nähdä, kuinka Helsingin Sanomien alati vireä ja aikaansa seuraava kulttuuritoimitus tähän reagoi. Toistaiseksi verkko sivujen nimihaku tuottaa tekstin ”haullasi ei löytynyt dokumentteja”. Se vasta murheellista onkin.

  7. 8

    sanoo

    Tasan yksi suomennos – Nuoreen Voimaan käänsin taannoin (en muista mikä numero) Wallacen lyhyen novellin ”Palovammoja saaneiden lasten ruumiillistumia” novellikokoelmastaan ”Oblivion” esittelyesseen kera. Kammottava menetys kirjallisuudelle tämä tapaus.

  8. 9

    sanoo

    Samuli:

    Minäkin aamulla vilkaisin heti ensimmäiseksi HS:n kulttuurisivuja, että onko siellä mainintaa. Eipä tietenkään ollut.

    Surettaa ja vähän suututtaa, kun miettii käännöskirjallisuutemme kustannuspolitiikkaa: amerikan kielestä julkaistaan suomeksi yhtä sun toista sellaista kirjailijaa, joista emme tietäisi mitään emmekä olisi lainkaan kiinnostuneita, jos kyseinen kirjailija olisi vaikkapa bulgarialainen, valkovenäläinen tai nepalilainen. Mutta sitten ohitetaan joku David Foster Wallace.

    Infinite Jestin suomentaminen kieltämättä olisi melkoisen vaativa ja mahdoton työmaa, mutta kyllä esimerkiksi Wallacen novellit taipuisivat suomeksi ja ovat sen verran tasokkaita että niitä kannattaisi saattaa suomenkielisten lukijoiden iloksi.

    Ville-Juhani:

    Täytyypä yrittää kaivaa jostain tuo Nuori Voima. En ole lehteä kovin ahkerasti seurannut, joten tuo suomennos on mennyt minulta ohi.

  9. 10

    sanoo

    Taidan laittaa sen novellipätkän blogiinikin tänään tai huomenna, olkoon se in memoriam. Tarjosin muuten yhdelle kustantamolle Wallacen suomentamista – ovat kuulemma kiinnostuneita, mutta vuoteen ei ole mitään kuulunut.

  10. 11

    sanoo

    ”Tarjosin muuten yhdelle kustantamolle Wallacen suomentamista – ovat kuulemma kiinnostuneita, mutta vuoteen ei ole mitään kuulunut.”

    Jospa nyt kiinnostuisivat, kun herra on niin sanotusti ”ajankohtainen”. Valitettavasti taitaa olla niin, että vasta kuollut kirjailija on paljon kiinnostavampi kuin yhä elävä kirjailija.

  11. 12

    Samuli K. sanoo

    Sen vielä ymmärrän, ettei tänään ollut Hesarissa mitään, sillä tieto saavutti Suomen vasta illansuussa, ja eihän sunnuntaina ehkä kulttuuritoimituksessa ole ketään paikallakaan. Mutta jos huomenna ei ole kulttuurisivuilla edes postimerkin kokoista uutista aiheesta, silloin kyllä harkitsisin tilauksen peruuttamista. (Siis jos joutuisin tilauksesta maksamaan).

    Käännöskirjallisuuden tila on kyllä varsin murheellinen. Mutta jotain hyvääkin: Gummerus on tehnyt todellisen kulttuurityön suomentamalla Richard Powersin fantastisen 968-sivuisen romaanin Laulut joita lauloimme (In the Time of Our Singing). Minulla on se jo englanniksi hyllyssä, mutta siitä huolimatta aion ihan kulttuurityönä ostaa suomennoksenkin, annan vaikka lahjaksi, jos ei omaan hyllyyn mahdu. Suosittelen muitakin amerikkalaisen kirjallisuuden ystäviä tekemään saman. Koska ei meitä hirveän monta tässä maassa ole.

  12. 13

    sanoo

    HS:n kulttuuriosasto on henkilömäärältään varsin suuri. Luulisin kyllä, että heillä on jonkinlainen uutisseuranta sunnuntaisinkin. Tai sanotaanko vaikka sitten niin, että olen järkyttynyt, ellei ole. Voihan joskus käydä niinkin, että joku Wallacea vähäpätöisempi, mutta HS:n suuresti noteeraama kirjailija sattuu heittämään veivinsä. Eiköhän silloin joku kirjallisuutta seuraavista kulttuuritoimittajista vaikka ylitöinään raapusta jotain lehteen.

    Mutta odotellaan sitä huomista postimerkin kokoista mainintaa.

  13. 15

    sanoo

    Puhumattakaan suomentamattomasta – tai ylipäätään tuntemattomasta amerikkalaisesta runoudesta, eri koulukunnista ja kuntiin kuulumattomista. Ihan uusimmista nimistä ja runoudesta en edes puhu.

    Jos aihetta ei seuraa, ei siitä tiedäkään. Paljon on tongittavaa.

    Wallacea ironisempi hengenheimolainen? on Donald Barthelme, jota myös voisi suomentaa. John Barth kuulunee myös samaan joukkoon.

  14. 16

    sanoo

    Että BB-uutisiin ja muuhun vastaavaan erikoistunut sivusto uutisoi Infinite Jestin kirjoittajan kuoleman, mutta ei maamme arvovaltaisin kulttuuritoimitus…

    Voisi sanoa: näinhän tässä oikeastaan pitikin käydä.

    Elämä itse on joskus hyytävintä satiiria.

  15. 17

    tero valkonen sanoo

    David Foster Wallacen kuolema on niin surullinen asia, että vieläkin on vaikea saada sanaa suusta. Viime yönä näin sen vuoksi painajaisia.

    Suomentamisesta: olen ajatellut Wallacen suomentamista ja ns. haaveillut siitä, mutta käytännössä se ei taida onnistua. Ketään ei kiinnosta. Täytyy toivoa että olen väärässä ja että jotakuta todella kiinnostaa.

    Tässä yhteydessä täytyy muistaa, miten pieni maa Suomi on ja miten vähän todella laadukas kirjallisuus ihmisiä kiinnostaa. Dave Eggers, Jonathan Franzen, Zadie Smith ja Michel Faber — jokusen loisteliaan nimen mainitakseni — eivät ole löytäneet lukijoita. Olen itse suomentanut Thomas Pynchonin romaanin The Crying of Lot 49, ja yllätyin suuresti, kun sen painos myytiin loppuun. Pieni se tietysti oli.

    Pynchonia työstäneenä tiedän, minkälainen urakka Wallace olisi. Infinite Jest — jonka olen lukenut kahdesti ja selaillut vielä useasti ns. sillä silmällä — veisi vähintään puolitoista vuotta, jos sen tekisi kunnolla. Kuka sen rahoittaisi? Kuka maksaisi pelkästään tämän kirjan kääntämisestä esim. 50 400 euroa, mikä olisi suht keskimääräinen palkkio ammatti-ihmisen puolentoista vuoden työstä?

    Mutta tärkein asia tässä on kuitenkin se, että Wallace on poissa. Se on hirveä menetys.

  16. 18

    sanoo

    ”Kuka sen rahoittaisi? Kuka maksaisi pelkästään tämän kirjan kääntämisestä esim. 50 400 euroa, mikä olisi suht keskimääräinen palkkio ammatti-ihmisen puolentoista vuoden työstä?”

    Sellaista kannattavuuslaskelmaa ei tietenkään mistään reväistä, joka todistaisi edes kohtuullisella varmuudella hankkeen maksavan itsensä takaisin ja antavan vielä tuottoa sijoitetulle pääomalle.

    Toisaalta Suomessa on suuria kustantamoja, joille jokin viisikymmentä tonnia on lopultakin melko pieni summa.

    Hyvä kustantamo julkaisee sellaistakin, mikä ei myy eikä kannata taloudellisesti, mutta ansaitsee laatunsa ja merkittävyytensä vuoksi tulla julki. Sellainen kustantamo, joka pyrkii poimimaan vain rusinat pullasta, menettää pian uskottavuutensa, menettää sen kulttuurisen pääoman, joka on lopultakin kustantamisessa elinehto.

    Toivottavasti David Foster Wallace löytää tiensä suomen kielelle tällaisen takaportin kautta.

    Vaikka on toki selvää, että valtaisa enemmistö kääntämisen arvoisista, mutta etukäteislaskelmissa kaupallisilta itsemurhilta vaikuttavista kirjalijoista ei koskaan läpäise seulaa. Satunnaiset asiat ratkaisevat paljon.

    Halukkaat ja sinnikkäät voivat lukea Infinite Jestin alkukielellä. Se on kyllä vaivan arvoista.

  17. 19

    sanoo

    Jäin miettimään tuota heittoani, että viisikymmentätonnia olisi isolle kustantamolle melko pieni summa, ja niinhän se varmasti onkin, mutta riippuu tietysti siitä, miten se kohdentuu.

    En ole nähnyt koskaan laskelmia siitä, miten käännöskirjan kulut muodostuvat ja millä tasolla ne keskimäärin liikkuvat. Pitäisi perehtyä tähän tarkemmin.

    Selvästi isot kustantamot aika ajoin julkaisevat kovaa satsausta vaativia käännösteoksia, joiden myyntiennuste ei voi olla kovin hyvä. Paljonko niihin palaa rahaa?

    Kotimaista kirjatulvaa taivasteltaessa kustannusihmiset aina toteavat, että kirjojen julkaiseminen on nykyään niin halpaa, että niitä sikiää ihan sen vuoksi yli kaiken järjellisen määrän. Ei tarvitse myydä monin tuhansin kappalein, että kustantamo saa omansa pois.

  18. 20

    Samuli K. sanoo

    En kauheasti käännöspuolen asioista tiedä, ja jos tietäisin, en saisi kertoa, mutta sen verran tiedän että yksi pointti täytyy ottaa huomioon. Nimittäin se, että suomalaisen kustantajanhan täytyy ostaa kirja agentilta, mikä voi olla hyvin kallista. Esimerkiksi Infinite Jest tai sitten Jonathan Franzenin, Zadie Smithin ja Dave Eggersin jotkut kirjat ovat olleet kotimaassaan bestseller-listoilla ja niinpä niistä vaaditaan bestsellerien hintoja. Esimerkiksi Saksasssa Jonathan Franzenin Muutoksia -romskun ensimmäinen painos oli 250 000 kappaletta, Suomessa noin sadasosan siitä. Kirjaa pitäisi siis myydä useita tuhansia, jotta sen kanssa kustantaja pääsisi omilleen maksettuaan päälle vielä käännöspalkkion. Niinpä moneen tällaiseen kulttuuritekoon ei ole isossa kustantamossakaan varaa, sillä osastojen täytyy myös tehdä tulosta, muuten kulttuuritekoihin erikoistunut käännetyn kirjallisuuden pomo saattaa yhtäkkiä huomata olevansa työtön, kun voitot eivät ole toivotun suuruisia. Kotimaisella puolella kustannukset ovat vähäisempiä, kun ei tarvitse maksaa useaan eri suuntaan. Julkaisemalla esimerkiksi vaikean runokokoelman kustantajan tappiot jäävät aika pieniksi – kuten toki myös kirjoittajan tulotkin.

    Mutta miksi sitten kääntää Wallacen kaltaisia nimiä, kun meidänlaisemme harrastajat kuitenkin lukevat ne englanniksi ja mahdollisesti pummaavat joltain taholta ilmaiskappaleen käännöstä? Esimerkiksi siksi, että jos Wallacea olisi käännetty, silloin olisimme mahdollisesti saaneet nähdä hänen kuolemastaan ja merkityksestään jonkinlaisen maininnan Helsingin Sanomissa. Kuinka satunnainen mutta seikkailunhaluinen kirjallisuudenharrastaja voisi edes löytää Wallacen tapaisia nimiä, kun Hesarin verkkohaku tuottaa miehen nimellä nolla osumaa (vertailun vuoksi: ”hannu raittila” tuotti 39).

  19. 21

    sanoo

    ”Niinpä moneen tällaiseen kulttuuritekoon ei ole isossa kustantamossakaan varaa, sillä osastojen täytyy myös tehdä tulosta, muuten kulttuuritekoihin erikoistunut käännetyn kirjallisuuden pomo saattaa yhtäkkiä huomata olevansa työtön, kun voitot eivät ole toivotun suuruisia.”

    Tämä on ehdottoman totta. Joku Dan Brown maksaa aika monta sellaista nimikettä, jotka ovat kulttuurisesti ja kirjallisesti merkittäviä, mutta eivät kerää suurta ostajakuntaa. Sama tietysti pätee kotimaisella puolella Paasilinnaan, Remekseen ja Tervoon.

    Tosiaan: eipä ollut Hesarissa tänään edes sitä postimerkin kokoista mainintaa David Foster Wallacesta. Onnetonta.

  20. 22

    sanoo

    Toisaalta esimerkiksi Perecin ”Elämä käyttöohje” – mutkikas kirja, kulttuuriteko, hieno käännös – taisi myydäkin kelpo osansa, en tiedä tuottiko riittävästi, tuskin, mutta sai ainakin lukuisia uusia lukijoita… on ymmärrettävää, että se suppea joukko, joka lukee laatukirjallisuutta vakavissaan, pystyy aterioimaan Jestinsä nikottelematta, mutta olenko utopisti jos ajattelen, että suomennettuna teos voisi saada tukun lisää lukijoita, uusia ihmisiä kiinnostumaan muustakin kuin metrilakusta?

  21. 23

    sanoo

    ”mutta olenko utopisti jos ajattelen, että suomennettuna teos voisi saada tukun lisää lukijoita, uusia ihmisiä kiinnostumaan muustakin kuin metrilakusta?”

    Utopismia tai ei, mutta minun mielestäni kustantamoiden tulisi ainakin antaa edellytyksiä ja mahdollisuuksia sille, että metrilakun lisäksi lukevalla yleisöllä on mahdollisuus saada myös laatutavaraa. Se on sitä kustannusmaailman kulttuuritehtävää, josta aina kauniisti puhutaan.

  22. 24

    Karo Hämäläinen sanoo

    Näistä taloudellisista satsauksista puhuttaessa pitää erottaa kustantajan panostus ja kääntäjän työstään saama korvaus.

    Useimmitenhan kääntäjä saa kustantajalta tekstimäärään suhteutetun palkkion, joka ei kai liiku kovin monen kymmenen prosentin haarukassa. Kääntäjäntyössä kustantajalta saatavalla palkkiolla on miltei yhtä vaikea elää kuin kirjailijan kustantajalta saamilla tekijänpalkkioilla. Tosin kyllähän romaanin kääntäjä saa helposti saman palkkion kuin vastaavanlaisen romaanin suomeksi kirjoittava suomalainen kirjailija, jos oletetaan, että romaania myydään tuhat kappaletta. Suomalaisen kaunokirjallisuuden nimikekohtainen mediaanimyynti lienee alle tuhat kappaletta.

    Tämä ei tietenkään osoita millään tapaa vääräksi Tero Valkosen huomautusta. Kääntäjien työ on räikeästi alipalkattua. Käsittääkseni työn vaativuutta ei oteta kovin paljon huomioon käännöstyön palkkiota hinnoiteltaessa vaan ajatus tuntuisi olevan, että merkittäviin laatukäännöksiin kääntäjä saa apurahoitusta.

    Joka tapauksessa käännöskustantajalle ei pitäisi tulla tuollaista 50 000 euron taloudellista ristiä pelkästä käännöksestä. Toinen juttu ovat Samulin mainitsemat kustannusoikeuksista maksettavat korvaukset ja ylipäätään alkuteoksen tekijälle kuuluva tekijänoikeuspalkkio. Yli 70 vuotta (vai missä se raja menikään?) sitten kuolleiden kirjailijoiden teksteistä näitä palkkioita ei tarvitse maksaa tekijänoikeuden raukeamisen vuoksi, joten 1800-luvun klassikoita ja sitä vanhempia teoksia kääntävä kustantaja välttyy niiltäkin.

    Tällöin suomalaiskustantajan suora panostus on käännöspalkkio ja kirjan viemä osuus kustannustoimittajan kuukausipalkasta sekä hallinnolliset kulut. Kuolleet klassikkokirjailijat eivät kärtä drinkkejä syyskauden avajaisten jatkoilla eivätkä itke, jos Hesarissa ei ole tulitikkulaatikon kokoista kirjamainosta. Ammattitaitoisen kääntäjän kanssa asioivalta kustannustoimittajalta kulunee käännöskirjan toimittamiseen vähemmän aikaa kuin monessa vaiheessa rakentuvan kotimaisen romaanin (tms.) työstämiseen.

    Näin ollen käännöskirjan, esimerkiksi klassikon, tekemisen ei pitäisi olla kustantajalle sen kalliimpaa kuin kotimaisen uutuuden tuottaminen. Nykykirjallisuuden kääntämiseen kustantajat voivat vielä saada julkista tukea lähtömaasta tai EU:lta.

    Taloudellinen kannattamattomuus tulee kysynnän eli myynnin vähäisyydestä. Kirjat ovat linkkejä naistenlehtiin, kuten eräässä syksyn romaanissa sanotaan, vai olikohan se toisinpäin niin kuin sen pitäisi: naistenlehdet ovat linkkejä kirjallisuuteen. Sata vuotta sitten kuolleesta klassikosta voi olla vaikea saada paljastushaastattelua Me Annoihin.

  23. 25

    Samuli K. sanoo

    Hyviä pointteja Karolta, mutta toivottavasti meidän ei tarvitse odottaa Infinite Jestin suomenkielistä laitosta vuoteen 2078 saakka. Kun on kyse uudesta, maailmalla kovassa huudossa olevasta käännöskirjasta, silloin suomalaisenkin kustantajan on varauduttava maksamaan siitä pitkä penni ja olemaan valmis markkinoimaan kirjaa. Ja lennätetäänhän niitä tekijöitä Suomeenkin kustantajalta drinkkejä pummaamaan. Toki voi aina odottaa, jolloin hinta putoaa, mutta monet tällaiset kirjalliset puheenaiheet maailmalla olisi hyvä saada suomeksi parin vuoden aikajaksolla – ei vuosikymmenen päästä.

  24. 26

    Samuli K. sanoo

    Lyhyt loppukaneetti Wallace vs Hesari -debattiin. Eräs ystäväni, paatunut DFW-fani hänkin, ja myös Hesariin yhteyksiä omaava henkilö, lähetti eilen postia kolmelle kulttuuritoimituksen kirjallisuusekspertille ja kyseli Wallacen uutisoinnin perään. Runsaat 24 tuntia myöhemmin kukaan heistä ei ole vastannut hänelle yhtään mitään. Sellaista. Kuulemma sentään Parnassoon on joku tekemässä aukeamanmittaisen tribuutin.

  25. 27

    sanoo

    Onneksi on Parnasso.

    Minä meilasin Papinniemelle maanantaina, että olisi kiva lukea DFW:stä seuraavassa numerossa.

    Tokkopa minun meilini tähän asiaan mitenkään vaikutti, mutta todella hienoa, jos Parnasso on ajan ja kirjallisuuden hermolla. Papinniemi on ammattimies.

  26. 28

    Golgatan Olga sanoo

    Niin siinä kävi, että vasta kuolema toi tämän kirjailijan lopullisesti minunkin höttöiseen tietoisuuteeni. Nimen olen joskus pannut myöhemmin luettavien listaan ja unohtanut sinne monien muiden sekaan. Luettavaa ja seurattavaa on niin paljon, suuri osa vanhoista klassikoistakin lukematta, uudemmista puhumattakaan; ajan hermo sykkii jossain kaukana, yhä kauempana.

    Jos olisi suomennettu ja täällä julki saatettu, niin toisin varmaan olisi. Ymmärrän toisaalta, etteivät täkäläiset kustantajat ole rohjenneet tarttua alkajaisiksi siihen tuhatsivuiseen Infinite Jestiin.
    Tero sanoi: ”Kuka maksaisi pelkästään tämän kirjan kääntämisestä esim. 50 400 euroa, mikä olisi suht keskimääräinen palkkio ammatti-ihmisen puolentoista vuoden työstä?” Ei kukaan, niin kuin ei ole ennenkään maksanut, vaikka mikä mestarijärkäle olisi työstettävänä. Totuushan on (kuten Tero kääntäjänä tietää), että ammatti*suomentajien* keskivuositulot ovat *huomattavasti* alle sen reilun 33 000 euron, joka tuon arvion perusteella olisi vuositulo. Vaikka siis sorvaisi koko Infinite Jestin edestä liuskoja vuodessa.

    Mutta se likaisista raha-asioista. Ehkäpä kuolema, tuo mainio markkinamies, siivittää jonkun kustantajan julkaisemaan suomeksi vaikkapa DFW:n novelleja tai esseitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *