60 vuotta myöhemmin

Lokakuussa 1946 Albert Camus debatoi Sartren, Malraux´n ja muutaman muun aikalaisensa kanssa korkealentoisista aiheista.

Hän heitti keskustelukumppaneilleen haasteen kysymällä, eivätkö he, filosofit ole omalta osaltaan syypäitä arvojen kuolemaan. Entäpä jos he, nietzscheläisyyden ja nihilismin elähdyttämät filosofit, tunnustaisivat olleensa väärässä ja myöntäisivät että on olemassa moraalisia arvoja, joita täytyy vahvistaa ja kirkastaa.

”Olisiko tässä uudenlaisen toivon alku?” Camus kysyi. Yli 60 vuotta sitten.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Tämä on mielenkiintoinen ajatus.

    Siis että eksistentialistinen kirjailija voisi tuolta kaukaa haudan takaa vastata meille tänään. Kirjat kyllä ovat paras tapa ajatella. Aivan kuten sanoit esseistä tuolla alempana.

    En ole kovin varma siitä mitä eksistentialismi tarkoittaa ja mitä sillä on ajateltu tarkoitettavan niihin aikoihin kun Camus ja Sartre olivat ystäviä.

    Sivullinen tuntuu tuttavapiirin koulujakäyvän nuorison joukossa olevan tuttu kirja, samoin Rutto.

    Voi kyllä olla että sitä sitten luetetaan koulussa.

  2. 3

    sanoo

    Samoihin aikoihin kuin Camus esitti nuo merkinnässäni siteeraamat huomiot hän myös kiisti olevansa eksistentialisti. Sanoi jotenkin niin, että hänen filosofiaansa luonnehtivat epäilykset ja epävarmuus.

    Eksistentialismista on helppo kirjoittaa luku vaikkapa filosofian oppikirjaan ja ripotella sinne arvovaltaisia herroja Kierkegaardista Sartreen.

    Hienompaa on jos säilyttää tietyn epäilyksen ja epävarmuuden. ”En ole kovin varma siitä mitä eksistentialismi tarkoittaa.”

  3. 5

    sanoo

    Mielestäni Rawlsin oikeudenmukaisuusteoriaan perehtyminen olisi oivallinen teko monelle nykyajan silmäätekevälle.

    Tietyllä tasolla Rawlsin peruslähtökohdat ovat raamatullisia: ”Te ette omista itseänne.” Antaisi tervettä perspektiiviä yltiöyksilöllisyyden ja yltiökilpailun keskelle.

  4. 7

    Tuima sanoo

    Camus’n kysymys oli oikeutettu ja sen voisi tänäänkin esittää erinäisiinkin suuntiin. Minua kiinnostaisi mitä hänelle vastattiin?

  5. 8

    sanoo

    Camus´n kysymyksestä on kulunut yli 60 vuotta. Ei siihen ole mitään selvää vastausta saatu.

    Juuri tähän hieman viittaankin noilla otsikon ja viimeisen lauseen reunahuomautuksilla: ”60 vuotta myöhemmin” ja ”Yli 60 vuotta sitten.”

    Pelkäänpä, että Camus´n voisi nostaa samalla tavalla ja samoilla reunahuomautuksilla esiin 60 vuoden päästäkin. ”120 vuotta sitten Camus esitti haasteen…”

    Toivon ja positiivisuuden sekä epäilyn ja skeptisyyden raja on joskus hiuksenhieno.

  6. 9

    sanoo

    Annetussa tilanteessa, toinen jalka Algeriassa ja toinen Ranskassa, Camus on saattanut tarkoittaa kysymyksensä retoriseksi.

    Rawlsia en ole lukenut. Mutta viimeisessä Tieteessä tapahtuu-lehdessä Erkki Tuomioja listaa kirjoja, jotka ovat häneen vaikuttaneet. Mainitsee sen jota itsekin olen tutkaillut, eli John Kenneth Galrbraith’n, jonka ”Uusi yhteiskunta” ilmestyi suomeksi 1968.

    Luin tuolloin sekä sosiologiaa että sosiaalipsykologiaa ja kirja teki suuren vaikutuksen. Siinä maalataan kuva yhteiskunnasta, jolla on tietyt pelisäännöt ja varoitetaan luottamasta nollasumma-peliteorioihin.

    Ihmisen identiteettiä Galbraith pohdiskelee tässä paljon ja sanoo sen tulevan työstä. Ja se työ ei voi olla orjatyötä, vaan työtä jota ihmisen on tehtävä päästäkseen nälästä ja yhtä lailla saadakseen kuulua yhteisöön.

    Otin kirjan lehden innoittamana uudestaan esille, eikä se ole kovin paljon vanhentunut.

  7. 10

    sanoo

    Camus´n kysymystä voi toki tarkastella riippumatta niistä intentioista, joita hänellä sen esittäessään oli ja niistä olosuhteista, joissa hän sen esitti.

    Oli miten oli, tulee jotenkin epämukava olo, jos sitä yrittää tarkastella muutoin kuin retorisena kysymyksenä. Silloin joutuu miettimään sitä, kuinka avutonta filosofia loppujen lopuksi on.

  8. 11

    sanoo

    Camus siis istui 29. lokakuuta 1946 iltaa Sartren, Malraux´n, Koestlerin ja Sperberin kanssa.

    Koestler ajoi missiotaan intellektuellien muodostamasta ei-kommunistisesta ihmisoikeusliikkeestä.

    Kerrotaan, että Camus yritti pitää keskustelun filosofisella tasolla. Malraux korosti, ettei liike saavuttaisi proletariaattia ja että proletariaatti ilmentää historian suuntaa ja tarkoitusta. Sartre puolestaan totesi, ettei voi toimia arvopohjalta, joka suuntautuu Neuvostoliittoa vastaan.

  9. 12

    Tuima sanoo

    Tarkoitin, että mitä Camus’lle vastattiin noissa korkealentoisissa debateissa, eli miten aikalaiset kommentoivat. Vai oliko Camus’n – joka muuten noista mainituista on kiinnostavin – kymys vain retorinen heitto?

  10. 13

    sanoo

    Vastauksena taisi olla pelkkää kakofoniaa. En tosin ole löytänyt asiasta tarkkaa selvitystä niistä kirjoista, jotka minulla on käytössäni.

    Tuon ryhmän kokoonpano oli poliittisesti niin hankala sekoitus, että tuskin siinä kauhean jäsentyneeseen keskusteluun päästiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *