Näin työnnät jauhot fundamentalistin suuhun – ja opit itsekin

Haluatko päästä eroon ikuisista juupas – eipäs väittelyistä minkä tahansa aihealueen kiihkoilevan fundamentalistin kanssa? Jos tahdot, niin kokeile väittelyn sijaan keskustelua. Se nimittäin pakottaa molemmat osapuolet miettimään omien faktojen todenperäisyyttä, merkitystä ja toteuttamiskelpoisuutta uudella tavalla.

Kaikkein tärkein työkalu konfliktien ehkäisyyn on kysymysten esittäminen. Kolmella kysymyksellä pääsee jo pitkälle. Mitä, miksi ja miten saa yleensä aika hyvinkin varustautuneen polvilleen. Asiaa oikeasti miettineen kanssa se taas voi johtaa keskusteluun, jossa molemmat oppivat.

Kun siis törmäät omituiseen tai provosoivaan väitteeseen, niin mieti hetki ja käytä vastaväitteen sijaan aluksi vaikka seuraavia kysymyksiä. Mitä tuolla tarkoitat? Mitä pitää tapahtua? Mitä pitää saada aikaiseksi? Todellinen fundamentalisti osaa vastata näihin kysymyksiin, mutta wannabee lopettaa siihen paikkaan ja alkaa jankuttaa tai sulkee sinut lopullisesti ”kaveripiiristään”.

Kun siirryt keskustelemaan siitä, miksi niitä asioita pitää tapahtua, saatat saada vastauksia, joita et olisi odottanut. Samalla vastaajakin joutuu haastamaan omaa ajatteluaan. Hän joutuu miettimään, onko hänen tavoitteensa aidosti tarpeellinen, selkeä ja realistinen. Miksi meidän pitää muuttua? Miksi meidän ei pidä muuttua? Miksi meidän pitää hyväksyä yhteinen hyvä? Miksi meidän pitää hyväksyä yksilön vapaus jossakin asiassa? Miksi yksilön vapautta pitää rajoittaa? Nämä ovat ratkaisevia kysymyksiä sen arvioimiseksi, onko esitetty väite tai tavoite edes sen arvoinen, että siitä keskustelemiseen kannattaa käyttää aikaa.

Jos olette jo päässeet kunnon keskustelun lähteille, niin ottakaa lopulta myös mukaan kysymykset, jotka alkavat ”miten”. Miten asia pitää ratkaista? Miten saamme ihmiset mukaan? Miten voitamme vastustuksen? Miten käännämme keskustelun uudelle raiteelle? Tämä vaihe on jokaisen keskustelun todellinen kypsyystesti. Pystyvätkö keskustelijat esittämään keinoja, joilla he saavat mukaan muitakin kuin vain omat joukkonsa? Löytävätkö he tapoja viedä asioita eteenpäin niin, että vastustajakin siitä innostuu?

Viimeisestä vaiheesta ei kaikkien kannata ottaa huolta, koska aika harvoin edes keskustelun vaiheesta yksi päästään kunnialla läpi.

Antoisia (some)keskusteluita.

Kommentit
  1. 1

    Puhetaito kunniaan sanoo

    Kiitos näistä ohjeista! Tällaisia ehdottomasti tarvitaan.

    Alan heti ottaa näitä käyttöön 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *