Yliluonnollinen kauhu on lasten henkistä pahoinpitelyä – myös uskonnon nimissä tehtynä

Leo ei pelkää Saatanaa (eikä muitakaan satuolentoja) mutta esittää sellaista mielellään!

Leo 6 v ei pelkää Saatanaa (eikä muitakaan satuolentoja) mutta esittää sellaista mielellään!

Uskonnon uhrien tuki ry julkaisi 3.6.2015 Lapsiasiavaltuutetulle selvityksen, jossa käsitellään lasten hyvinvoinnin kannalta ongelmallisia piirteitä uskonyhteisöissä. Iltalehti/STT uutisoi asian lyhyesti ja aiheesta keskusteltiin FB-seinälläni.

Selvityksessä todetaan muun muassa:

Joissakin uskonyhteisöissä lapset altistuvat voimakkaille peloille. Muissa yhteyksissä yhteiskunta ei hyväksyisi vastaavaa vaan pyrkisi suojelemaan lapsia. Esimerkiksi elokuville asetetaan ikärajoja, mutta kukaan ei valvo uskonyhteisöjen pelottavia saarnoja. Lapset pelkäävät esimerkiksi maailmanloppua (erityisesti Jehovan todistajat), helvettiin joutumista (erityisesti helluntailaiset ja vanhoillislestadiolaiset) ja perheestään eroon joutumista kun pian tapahtuvaksi odotettu ylöstempaaminen toteutuu (helluntailaiset).

Esimerkiksi voimakkaasti ahdistavat yliluonnollista kauhua sisältävät elokuvat on kielletty alle 16-vuotiailta ja pidän kieltoa ihan perusteltuna. Elokuvat kuitenkin eroavat uskonnosta yhdessä ratkaisevassa mielessä: en ole ikinä kuullut vanhemmista jotka uskottelisivat lapsilleen että elokuvien tapahtumat ovat tosia. Uskontoa sen sijaan markkinoidaan lapsille täytenä totena eikä taaperoikäisestä asti uskontoon kasvatetuilla lapsilla ole eväitä ymmärtää että kyse on tuhansia vuosia sitten iltanuotiolla keksittyihin tarinoihin perustuvasta joukkoharhasta.

Jos fiktiivinen ja fiktiivisenä myyty kauhu katsotaan vahingolliseksi alle 16-vuotiaille, miksi lapsia saa pelotella demoneilla, helvetillä, ylöstempauksella ja maailmanlopulla paljon nuorempina?

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Miut jollain tavalla kasvatettiin uskovaiseks ja kävin joillain jeesusleireilläkin pentuna.. Mut kuitenkin jo noin 10 vuotiaana Rupesin ajattelemaan ihan omilla aivokapasiteettiyksikölläni.. revin vanhat käytös mallit pois ja keksin uudet.. se oli vapauttavaa..

    Miks ei muut?

  2. 2

    sanoo

    Hauska analogia, mutta ikävä kyllä se ontuu: Uskonyhteisöjen pelottelu on usein sanallisessa muodossa ja ikärajat eivät koske tätä muotoa. Esimerkiksi kauhuromaaneilla ei ole ikärajaa. Jos uskonyhteisöjen saarnat olisivat elokuvamuodossa, uskoisin niiden ikärajoihin puututtavan. Kokonaan oma lukunsa on sitten se, että taannoin Päivi Räsänen halusi korkeita ikärajoja lastenkirjoihin, jotka esittävät magian positiivisessa valossa.

    • 2.1

      Jalmari Korhonen sanoo

      Anteeksi myöhäinen vastaus, mutta eihän tuo logiikka mitenkään onnu. Ideahan käsittääkseni oli, että verbaalisen ja visuaalisen pelottelun pitäisi olla samalla viivalla. Lakia/säädöksiä ja niiden tulkintaa tulee muuttaa!

  3. 3

    Tuomas sanoo

    Viime jouluna tuli joltain kanavalta (ehkä jopa YLEltä) animaatio, jossa paasattiin ”TAPPAKAA KAIKKI LAPSET”. Tuskin olisi saanut päiväsaikaan esittää moista, ellei kyseessä olisi ollut erään uskonnon mielestä jouluun liittyvän tarinan esitys.

  4. 4

    sanoo

    Eniten ihmetyttää, ettei Uskontojen uhrit ry ole vieläkään lähtenyt Kansalaisaloitepalvelun kautta vetämään lakia joka kieltäisi uskontojen harjoittamisen ja kohdistamisen lapsille ja nuorille, alle 18v. Ei ole minusta oikein, että lapsilta silvotaan niin alapää kuin henkisesti ja psyykkisesti yläpää. Kokoalailla toimintaan on voitava puuttua myös sosiaalitoimistojen taholta. Nythäön kieltäytyvät avoimesti tekemästä mitään. Lapsia liitellään kirkkoon kasteessa ja lapsihan ei voi vastata omasta halustaan mitään! Sossuntantat ja yhteiskunta lukee kierosti lakia lapsen etua vastaan!

  5. 5

    LapsenaKokenut sanoo

    Ihanaa, että tästä viimein puhutaan. Olen lapsena uskontoon ja pelkoon kasvanut aikuinen, teen edelleen työtä sen eteen että pystyisin luottamaan elämään ja maailmaan. Että en jatkuvasti pelkäisi joutuvani Helvettiin. Vaikka miten järjellä tiedän, että ihmisten kuolemanjälkeisyyskokemukset, se mitä niistä tiedetään, eivät viittaa suuren tuskaan, pohjimmiltani Helvetin, Jumalan tai yleensä vaan pelko (koska Jumalaa pitää pelätä -> pelko on hyvä asia -> olen turvassa kun pelkään koko ajan -päättelyn kautta lapsena syntynyt ja vahvistunut pelko) on minussa.

    Harva turvallisessa ympäristössä kasvanut ihminen voi ymmärtää miten tällainen pelko syntyy ja vaikuttaa. Miksi lapsi ottaa sen pelon itseensä ja ”uskoo” siihen vielä aikuisenakin? Itse pidän ”kokee” eikä ”uskoo” parempana terminä. Koska pelko on juurtunut jonnekin mielen (aivojen?) syviin osiin, rakenteisiin ennen päättelyn kehittymistä, sitä on vaikeaa ja hidasta päättelemällä, aikuisten mielellä poistaa. Koska järkevät selitykset eivät päde siellä missä perusturvallisuus (tai kuten minun tapauksessani sen yhdistäminen pelkoon) on.

    Joten kannatan ehdottomasti uskonnollisen pelottelun kriminalisointia ja siitä puhumista sen oikeilla nimillä. Lapsen henkisenä pahoinpitelynä.

  6. 6

    Ava sanoo

    Ai vasta 10-vuotiaana, mun poika ilmoitti kyllä jo 5 vuotiaana ettei halua kuunnella niitä ”jeesusjuttuja” päiväkodissa eikä voi rukoilla kun ei usko Jeesukseen.. sovin päiväkodin henkilökunnan kanssa ettei pojan tarvitse enää osallistua niihin seurakuntatuokioihin eli ”jeesusjuttuihin”..

    • 6.1

      wanha sanoo

      Hetkinen, siis onko Suomessa edelleen päiväkodeissa ja kouluissa ruokarukoukset yms yleiset uskontotunnit? Jos näin on, niin enpä olis uskonut. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että se on täysin järjen vastaista ja jopa vastuutonta. Vaikka toki lapsia ei pidä aliarvoida siinäkään mielessä, että monet ymmärtävät saavansa itse päättää uskooko vai eikö. Monet silti ei, ja vastuu on ehdottomasti kuitenkin aikuisilla, eikä viisi- tai kymmenvuotiailla.

  7. 7

    J3 sanoo

    Itselleni uskonnollinen kasvatus toi lapsena turvaa eikä pelkoa. Aikuistuessani huomasin, etten pysty uskomaan samoin kuin vanhempani ja monet ystäväni. Näkemysero ei haitannut ihmissuhteita eikä mitään muutakaan. Asian selvittäminen itselleni oli toki aika tiukka parin vuoden prosessi.

    Väittäisin, että uskontoa voi ”käyttää” ihan kuten melkein mitä tahansa asiaa, oikein ja väärin.

    Uskova voi olla vaikka sitä mieltä, että helvetti on olemassa ja jotkut sinne joutuvat, mutta silti hyväksyä eri tavalla ajattelevat ihmiset juuri sellaisena kuin he ovat. Ilman pelottelua ja syyttelyä. Näin sen ainakin itse olen kokenut.

  8. 8

    Illusia sanoo

    Vaikuttaa siltä että monet kommentoijat ajattelevat lähinnä luterilaisen joulukirkon uskonnollisia pakinoita kommentoidessaan, eli jutun pointti lienee mennyt ohi monilta. Valtauskonnot eivät juurikaan käsittele uskonnon pimeitä puolia vaan keskittyvät pikemminkin Jeesukseen ja siihen miten siisti heppu tämä oli, ja miten taivaan odotus on ihanaa. Ihmiset jotka ovat olleet vain tällaisten uskontojen kanssa tekemisissä eivät voi ymmärtää millaisesta henkisestä väkivallasta suljetuissa, pienissä uskonyhteisöissä voi pahimmillaan olla kyse: Saatana ja demonit eivät ainoastaan ole todellisia ja potentiaalisia uhkia, vaan voivat koska vain riivata sinut, ja ne erityisesti saalistavat lapsia koska lapset ovat uskon horjumiselle alttiimpia. Demonit asuvat käytetyissä tavaroissa ja maailmanlopun aikana joudut katsomaan kun koko perheesi teurastetaan ja heidän silmät kaivetaan kuopistaan kun uskoa yritetään horjuttaa. Ja vastaukseksi erään kommentoijan naiiviin kommenttiin siitä, että tarinat ovat vain suullisia: ainakin Jehovan todistajien lapsille suunnatussa kirjallisuudessa on myös raakoja kuvia esim. maailmanlopusta, kituvasta Jeesuksesta, ym.

  9. 9

    Weetami sanoo

    Näinhän se on, uskonnon varjolla on hyvä alistaa muita niin henkisesti kuin fyysisestikin.
    Itse synnyin perheeseen, jossa oli ennestään paljon lapsia. Ja jälkeeni syntyi paljon lisää.
    Kotona vallitsi ahdistavan umpimielinen vanhoillislestadiolaisuuden ilmapiiri.
    Eli olin jo vauvasta lähtien kuullut seuroissa kaikesta mahdollisesta pahuudesta, joka ”meitä” uhkaa.

    Kuitenkin olin niinkin vanha, kuin 9 v kuullessani (tai sisäistäessäni) maailmanlopun termin.
    Olihan siitä varmasti seuroissa paasattu jo paljon aikaisemminkin.
    Sinä iltana kun käsitin maailmanlopun uhan olevan alati läsnä, kiersin kaikki sisarukseni läpi ja pyytelin anteeksiantoa. Sillä olisihan se maailmanloppu voinut tulla hetkenä minä hyvänsä.

    Tuosta hetkestä asti rukoilin vuosia joka päivä sitä, että kuolisin hitaasti ja kärsien esim. syöpään. Näin siksi, että ehtisin varmasti pyytämään synnit anteeksi ennen kuolemaani.
    Siihen loppui omalta osaltani se vähäinenkin lapsen huolettomuus, jota henkisesti sairaassa kodissa oli ollut mahdollista kokea.

    En enää kuulu kirkkoon, enkä usko jumaluuteen.
    Valitettavasti se tuhon ilmapiiri jäi ikuiseksi seuralaiseksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *