Viranomainen avasi luvatta minulle osoitetun kirjeen

Nyt on nähty tämäkin: kirje, jossa oli päällä minun nimeni ja osoitteeni, meni viranomaiselle, jossa se avattiin ja sitten lähetettiin saatteen kera minulle.

Tarina eteni seuraavasti: esitäytetyn veroilmoituksen mukanahan tulee palautuskuori, jonka avulla ilmoituslomakkeen voi palauttaa postimerkittä.

Päätin uteliaisuuttani kokeilla, voiko kyseistä kuorta käyttää muihinkin postituksiin. Lähetin sillä itselleni kirjeen.

No, muutaman päivän päästä sain verohallinnolta kirjeen jonka sisällä oli

  • itse itselleni lähettämäni kirje — avattuna — sekä
  • saatekirje, josta kuva alla.

 

Sen ymmärrän, että posti käyttää 2-ulotteista viivakoodia, jolla kirjeet a) ohjataan perille b) laskutetaan verohallinnolta. En siis ihmettele sitä, että kirje on mennyt verohallinnolle.

Sen sijaan ihmettelen, millä logiikalla ja mihin lakiin perustuen kirje on avattu verohallinnossa. Jos minä saan naapurille osoitetun kirjeen ja avaan sen, syyllistyn rikokseen. Tässä kirjeessä luki päällä minun nimeni ja osoitteeni, ei Verohallinnon:

  

Edes posti ei saa avata kirjettä jota se ei onnistu toimittamaan perille, vaan niitä säilytetään määräaika ja sitten hävitetään. Miksikö? Koska toiselle osoitetun kirjeen avaaminen on yksiselitteisesti määritelty rikokseksi rikoslaissa:

Viestintäsalaisuuden loukkaus

Joka oikeudettomasti

1) avaa toiselle osoitetun kirjeen tai muun suljetun viestin taikka suojauksen murtaen hankkii tiedon sähköisesti tai muulla vastaavalla teknisellä keinolla tallennetusta, ulkopuoliselta suojatusta viestistä taikka

2) hankkii tiedon televerkossa välitettävänä olevan puhelun, sähkeen, tekstin-, kuvan- tai datasiirron taikka muun vastaavan televiestin sisällöstä taikka tällaisen viestin lähettämisestä tai vastaanottamisesta,

on tuomittava viestintäsalaisuuden loukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.

Yritys on rangaistava.

Jos minulla olisi vapaa-ajan ongelmia, kävisin tekemässä tästä rikosilmoituksen ihan vain katsoakseni mitä tapahtuu. Nyt tyydyn bloggaamaan aiheesta.

Ei siellä pahuuttaan sitä varmaan ole avattu vaan kirjeitä on auottu rutiinilla nollat taulussa, mutta näin teoreettisessa mielessä mielenkiintoinen tapaus. Todennäköisesti syyttäjä tekisi syyttämättäjättämispäätöksen teon vähäisyyden takia tai tuomari toteaisi rikoksen tapahtuneen mutta jättäisi tuomitsematta olosuhteet huomioon ottaen.

Kommentit
  1. 1

    Jussi Uotila sanoo

    Olisiko niin, että tuo avasi ”automaatti”, ja vasta siinä vaiheessa ihminen näki että kyse ei ollut veroilmoituksesta?

    Tai vaihtoehtoisesti, avaavan pöydällä on nippu ylösalaisin, jolloin ne on helpompi avata ja vasta avattuna huomataan virhe.

    Itse olen näin avannut väärin jaettuja kirjeitä. Kun kirjeitä on paljon, lopputulos on inhimillinen.

    Mitenköhän laki suhtautuu tässä kohtaa todennäköiseen inhimilliseen erehdykseen.

    Kolmaskin vaihtoehto tuli mieleen : eihän verottaja tuosta voinut tietää, onko kuoreen päällimmäiseksi laitettu vapaamuotoinen saate. Sehän olisi voinut olla veroilmoituksesi liitesivu?

    • 1.1

      Vesa Linja-aho sanoo

      Rikos edellyttää aina tahallisuutta, eli noin se varmaan menisi. Tosin en tiedä onko kukaan saanut oikeudessa näpistyssakkoja kumottua sillä perusteella että ”suklaapatukka vaan jäi vahingossa alakoriin”. Periaatteessa jos aiempaa rikoshistoriaa ei ole niin saattaisi mennä läpi – enpä tiedä.

  2. 2

    Jyrki sanoo

    Itseasiassa postilla on muistaakseni Jyväskylässä paikka, jossa on oikeus ihan laillisesti avata lähetys, jota ei ole saatu perille. Aika tiukat kriteerit kuitenkin.

    Luultavasti verohallinto avaa/käsittelee noi kuoret koneellisesti, jolloin en ihmettelee yhtään avausta.

  3. 3

    sanoo

    Kun kyseessä on palautussopimuslähetys, niin eikö viivakoodia käyttämällä tämä lähetys ole nimenomaan osoitettu Verohallinnolle, jolloin sillä on siis laillinen oikeus avata kirje, vaikka sen päällä olisi mitä tahansa muita merkintöjä?

  4. 4

    Timo Nyman sanoo

    AINAHAN ON KIVA KOKEILLA JOTAIN JÄNNÄÄ
    Minua jäi enemmänkin vaivaamaan mitä tämän kokeen lopputuloksen olisi pitänyt todistaa?
    a) kuorta voi käyttää uudelleen
    b) kuori voi käyttää ilman merkkiä
    c) kuorta ei avata lainkaan ja se ”häviää”
    d) kuorta voi käyttää ilman osoitetta ja se menee verohallintoon
    e)

  5. 5

    Mikko Salminen sanoo

    Olet varastanut verohallinnolta käyttäessäsi verohallinnon postin kanssa tekemää sopimusta postin lähettämisessä omiin tarkoituksiisi.
    Tästä ”kokeilustasi” on aiheutunut verohallinnolle kuluja jotka sinun tulisi korvata ja lisäksi seuraisi sakko.

    • 5.1

      Vesa Linja-aho sanoo

      Vai että oikein varastanut :D.

      Ainoa rikosnimike, jonka alle tämä voisi pudota, on lievä petos, ja sekin edellyttäisi että:
      – Verohallinto, Posti tai molemmat (en tiedä millainen sopimus heillä on, ts. kumpi kärsi taloudellista vahinkoa asiassa) tekee rikosilmoituksen asiasta – lievä petos on asianomistajarikos.
      – Syyttäjä pitäisi asiaa niin vakavana että veisi sen oikeuteen asti.
      – oikeudessa pystytään osoittamaan, että tein tuon saadakseni taloudellista hyötyä.

      Lisäksi yleisöä varten tehtäviin selvityksiin suhtaudutaan yleensä sekä poliisilla että tuomioistuimissa ymmärtäväisesti. Esimerkiksi huumausaineen ostoyritys on rikos, mutta jutut joissa toimittaja selvittää, kuinka helppoa on saada huumeita, eivät etene yleensä edes esitutkintaan. Tämä kirjekuorigate ei tietenkään ole yhtä merkityksellinen yhteiskunnallinen asia kuin päihteet, mutta silti.

      Eli: jos tämä asia jäi kaivelemaan, lähestykää verohallintoa ja pyytäkää heitä tekemään rikosilmoitus.

      Paholaisen asianajaja -blogin FB-ryhmässä on tästä keskustelua. Jonkun mielestä tämä kirjekuoren luvaton käyttöönotto oli vakavampi juttu kuin se, että joku muu kuin kuoreen kirjoitettu vastaanottaja avaa kirjeen. Kirjeen avasi todennäköisesti vain robotti joka tuijotti tuota viivakoodia, joten tapaus on lähinnä, no, teoreettisesti mielenkiintoinen.

      Itse asiassa se, että kokeilin asiaa ja julkaisin tulokset, voi vähentää verohallinnon vaivaa ja kuluja, kun ihmiset tietävät, että kirje ei mene perille ”ilmaiseksi”.

  6. 7

    jere sainio sanoo

    Kyllähän postikin saa avatra kirjeen jota se ei pysty toimittamaan perille. siinä kylkiäisenä tulee oma lappusensa ja ne pykälät joihin ne perustuu (siitä on niin aikaa kun mulle kävi niin enkä siksi osaa sanoa mitkä kohdat ne oli,anteeksi!). Se että onko niitä lainkohtia tulkittu oikein on sitten eri asia,tähänhän perustui se yksityisten parkkipirkkojenkin uhkailu. Kyllä minäkin ihmettelisin tuossa tapauksessa että miksi palatuskuoressa on teikäläisen nimi ja voisin kuvitella että se joko tarkistettaisiin sen takia että onko joku mennyt vahingossa käyttämään väärää kirjekuorta (ei varmasti onnistu) tai se että käytetäänkö sitä väärin niin kuin tässäkin oli käynyt. Tuokin saamasi kirje lienee valmis pohja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *