Vain läpimätä juntti lyö lastansa

Eilen aamulla uutisoitiin, kuinka äiti oli saanut pahoinpitelytuomion koska oli lyönyt lastaan vitsalla:

Lapsi ei totellut. Niinpä äiti käski tätä laskemaan housunsa alas. Sen jälkeen äiti otti noin 50-senttisen ohuen, taipuisan puunoksan ja näpäytti sillä kerran lapsen pakaralle.

Kun tapaus tuli sosiaaliviranomaisten tietoon, siihen puututtiin ja käräjäoikeus lätkäisi äidille sakot ja korvaukset. Äiti valitti tästä hovioikeuteen (mihin hänellä on tietenkin täysi oikeus), joka vahvisti tuomion.

Lasten ruumiillinen kurittaminen kriminalisoitiin Suomessa vuonna 1984. Jostain syystä asenteet muuttuvat kuitenkin hitaasti juuri tässä asiassa. Esimerkiksi aviopuolison raiskaaminen kriminalisoitiin vasta 1994, enkä ole kuullut kenenkään puolustavan että ”hei, kyllä nyt sentään oma vaimonsa pitää saada raiskata”. Sen sijaan ihmettelen, että ensinnäkin Iltalehti kysyy:

vitsaa-lapselleOlisi vaikea kuvitella kysymystä ”saako oman puolison maata väkisin” – siitä repeäisi melkoinen raivo ja aiheesta. Toiseksi ihmettelen vastausprosentteja: 84 % vastanneista näyttää hyväksyvän vitsanantamisen. Tämä ei tietenkään ole tieteellinen kysely enkä tiedä, onko prosenttien takana Ylilaudan trollausoperaatio, mutta kun Arman jakoi kuvakaappauksen kyselystä suositulla Facebook-seinällään, kommenttien sisältö ja määrä tuki ikävästi noita prosentteja. Jaoin kuvan itsekin ja sama töröily jatkuu sielläkin. Muutama poiminta:

Mikä sua vaivaa? Koivuniemen herraa ja tukkapöllyä on tääläkin saatu enkä mä normaalia enempää ole kieroon kasvanut. Ja väkivaltaisuudesta ei tietoakaan. Fyysinen kuritus ei ole kasvatuskeino, se on viimeinen voimakeino. Ja sitäpaitsi, saahan valtiokin kurittaa tottelemattomia asukkejaan koska muuten me oltain ihan anarkiassa, miten se eroaa vanhemmista niinkuin perusperiaatteiltaan?

Kuinkakohan kuriton kusipää olisin, jos en remmiä olis koskaan saanu?

Kuri pitää olla. Sen kyllä nykyajan kakaroista näkee tämän vapaankasvatuksen ja päähän silittelyn tuloksen. Ite olen piiskaa pentuna saanu ja ihan aiheesta. Hyvä niin.

Siinäpä varmasti yksi tärkeimmistä syistä, miksi opettajat valittavat koululuokkien olevan niin vaikeasti hallittavia nykyään. Miten lapset ja nuoret osaisivatkaan käytäytyä kerran edes kotona ei ole osattu näyttää kuria? Vitsa ja luunappi ansaitsevat hyvin paikkansa kotikasvatuksessa aina kun tarve vaatii.

Mukana on myös järjen ääniä:

Ei pidä unohtaa sitäkään, ettei tottelevaisuus ole mikään itseisarvo. Suomalainen luterilainen kasvatusihanne on auktoriteetteja kumartava, huonolla itsetunnolla varustettu alistujakansalainen, joka ei pidä itsestään ääntä ja tyytyy vähään. Otetaan iskut vastaan ja käännetään toinen poski mukisematta sen sijaan, että mietittäisiin onko tämä oikein ja kysyttäisiin miksi – puhumattakaan siitä, että taisteltaisiin vastaan.

Kun ihminen tekee pahaa toiselle, hän tekee sen koska itse kärsii ja pelkää. Hänen käytöksensä ei parane rankaisemalla ja kurittamalla, koska se vain pahentaa hänen pahaa oloaan, joka jo nyt tulvii ylitse muihin hänen ympärillään.
Hän tarvitsee apua. Rakkautta ja ymmärrystä. Me kaikki tarvitsemme. Siinä ei ole mitään hävettävää, ei vaikka olisit ”aikuinen” jo. Todellinen soturi on se joka rohkenee rakastaa.

Pelottavan moni on vastannut kyllä. Miten ihmeessä joku voi aiheuttaa tahallaan kipua ja tuskaa lapselle?

Itse vastustan ruumiillista kuritusta sekä moraalisesta että tieteellisestä näkökulmasta.

Ensinnäkin, itse hyväksyn väkivallan ainoastaan itsepuolustustarkoituksessa ja siinäkin koitan välttää sitä viimeiseen asti. Yritän ylipäätään vältellä tilanteita, joissa voi saada turpaansa. En esimerkiksi soita suutani nakkikioskin jonossa enkä hakeutunut esimerkiksi poliisiksi, sotilaaksi tai vartijaksi. Lapseen kohdistuvan väkivallan tekee erityisen raskauttavaksi kaksi asiaa. Ensinnäkin, lapsi ei voi valita vanhempaansa. Hän joutuu asumaan siinä kodissa mihin on sattunut syntymään. Ilkeää naapuria tai kollegaa pääsee (yleensä) karkuun vaihtamalla asuin- tai työpaikkaa, mutta lapsi ei pääse vanhemmastaan eroon ellei vanhempi tee mitään niin vakavaa, että lapsi otetaan huostaan. Toiseksi, lapsi on fyysisesti heikompi eli kyseessä pitäisi olla paatuneimmankin juntin mielestä epäreilu matsi.

Lisäksi kannattaa miettiä, mikä on se sanoma joka menee perille kun lyöt lastasi? Onko se ”oi voi, minä tein väärin ja ansaitsin tämän” vai ”aha, tuo on isompi ja vahvempi, hänellä on siis oikeus lyödä minua”, tai ”henkilö A ei tehnyt mitä henkilö B sanoi, henkilöllä A on siis oikeus lyödä henkilöä B”.

Ruumiillisen kurituksen vaikutuksia on tutkittu, ja asiantuntijajärjestöt pitävät sitä vahingollisena. Lisäksi se kääntyy alkuperäistä tarkoitustaan vastaan: väkivalta ei todellakaan tee lapsista ”parempia kansalaisia”, vaan fyysisesti rangaistut lapset tapaavat olla aggressiivisempia vanhempiaan, sisaruksiaan, ystäviään – ja lopulta myös puolisoaan kohtaan. Jos aihe kiinnostaa lisää, englanninkielisestä Wikipediasta löytyy linkkejä tutkimusartikkeleihin.

Lyömällä kasvatetaan siis väkivaltaisia juntteja, ei ”kunnollisia kansalaisia”.

Miksi sitten joku lyö toista, ja vieläpä omaa lastaan? Keittiöpsykologina heitän, että kyse voi olla eräänlaisesta Tukholman syndroomasta: omat vanhemmat ovat lyöneet, ja koska omia vanhempiaan arvostaa ja rakastaa, arvostaa kaikkia heidän tekojaan, myös väkivaltaa.

Maalaisjärjen ja omasta kokemuksesta yleistämisen sijaan kannattaa muistaa, että asiaa on todella ihan oikeasti tutkittu. Kuritusväkivallasta on haittaa. Piste.

Jos omassa kodissa sinua on pahoinpidelty lapsena, tapa saattaa siirtyä eteenpäin. Tärkeämpää kuin saada väkivaltaisia ihmisiä leivättömän pöydän ääreen on saada heidät lopettamaan toimintansa. Siihen on tarjolla apua.

Girl_sufferedwithburnwounds

Kommentit
  1. 1

    Visa sanoo

    Olen itsekin välillä miettinyt fyysisen kurittamisen takana olevaan psykologiaa, eli lisää terveisiä keittiöstä:

    Ihmisen, jota on lapsena kuritettu fyysisesti, on kehitettävä selviytymiskeino kokemaansa. Hän voi tuomita vanhempansa ja heidän toimensa, ja lopettaa väkivallan käyttämisen kasvatuksen keinona. Tämä on vaikeampi vaihtoehto. Kokemani mukaan myöskään aikuiset, joita ei ole koskaan kuritettu, eivät myöskään hyväksy itse fyysistä kurittamista.

    Toinen vaihtoehto on, että rangaistuksen aiheuttama häpeä täytyy selittää juuri kuten Vesan esimerkissä (”minua kuritettiin ja musta tuli ihan normaali” & ”ansaitsin sen”), ja tästä syystä myös aikuisena pitää fyysistä kurittamista. Tätä rangaistuksen aiheuttamaa häpeää voi olla vaikea myöntää itselleen aikuisena.

    • 1.1

      Yritän parhaani katkaista kierteen sanoo

      Entäs näin? Aikuisena ymmärrät, että vanhempien kurittaminen oli väärin ja se ahdisti lapsena. Vannot, ettet itse käyttäydy samoin. Sitten, kun lapset eivät tottele, niin sinulla ei olekaan muuta ohjattua mallia selvitä tilanteesta. Koska et pysty kohtaamaan lapsen aggressiivisia tunteita, joko turvaudut itse väkivaltaan tai eristät lapsen.

      Kyvyttömyys ottaa vastaan ja hyväksyä lapsen agressiivisia tunteita on mielestäni myös syy siihen, miksi kurittamista pidetään oikeutettuna. Tällainen ihminen ei osaa ottaa vastaan agressiivisuutta ja opettaa lasta hallitsemaan sitä. Luultavasti, koska ei itsekään hallitse omaa agressiivisuuttaan.

  2. 2

    sanoo

    Jos summaisin tuon yleisimmän argumentin aukinaiseksi, se menisi näin. Kuules nyt Linja-aho, minäkin sain lapsena selkään enkä tullut siitä väkivaltaiseksi tai kasvanut kieroon, mitä nyt satun pitämään normaalina sitä että lapsia saa lyödä ja kohdistaa heihän väkivaltaa, kröhöm.

    Suomalaisten myönteistä suhtautumista lapsiin kohdistuneeseen väkivaltaan olisi syytä tutkia tarkemmin, asenteet jostain 1800-luvun tapakasvatusoppaista.

  3. 3

    Ville sanoo

    Kiitos tästä. Väkivallan kierto sukupolvelta toiselle pysäytetään lapsuudessa.

  4. 4

    somekupla menneiltä ajoilta sanoo

    Puhut täyttä asiaa. Todisteet lapseen kohdistetun ruumiillisen kurituksen haitallisuudesta sekä lapsuusiällä että myöhemmässä elämässä ovat sen verran vahvat, ettei lapsen lyömistä voi järkisyillä puolustaa.

    Ja onneksi suomalaisten yleiset asenteet ovatkin muuttuneet tämän mukaisiksi. Taloustutkimuksen vuonna 2012 tekemässä kyselyssä vain 17 prosenttia suomalaisista hyväksyi lapsen ruumiillisen kurituksen, lapsitalouksissa asuvista (ts. ne jotka käytännössä voisivat olla lapsia vitsalla lyömässä) enää 10 prosenttia. Miehet hyväksyivät väkivallan naisia useammin. Muita demografisia seikkoja ei eritelty, mutta voinee olettaa että tämän asian suhteen iäkkäämmissä sukupolvissa vanhentuneet asenteet ovat yleisempiä.

    Lapsiin kohdistuvasta väkivallasta ja sen kannatuksesta on tosiaan tullut näin vähäistä (alle 20% hyväksyy) vasta viime vuosina, ainakin näiden Taloustukimuksen mielipidekyselyjen valossa. Kuitenkin myös jo 1980-luvulla, kun lasten ruumiillinen kuritus kiellettiin, vain alle puolet suomalaisista piti sitä hyväksyttävänä. Kun nyt vertaa näitä tieteellisesti toteutettuja mielipidekyselyitä Iltalehden nettikyselyyn, niin lienee selvää etteivät nuo Iltalehden numerot kerro yhtään mitään suomalaisten mielipiteistä.

    Miksi sitten tämän asian käsittely sosiaalisessa mediassa herättää niin kärkkäitä väkivaltamyönteisiä mielipiteitä ja vieläpä noin monilta kommentoijilta? Olet oikeassa lyömisen syistä, ja luulen, että sama selittää myös nuo reaktiot. Monilla lapsena kuritetuilla on tarve selittää omien vanhempiensa toiminta parhain päin ja se edellyttää lyömisen hyväksymistä sekä mielipidetasolla että omassa toiminnassa. Jos lyö lastaan ja vieläpä tosissaan uskoo, että se on ainoa tapa kasvattaa kunnollisia ihmisiä, niin kaiketi sitä pitää puolustaa äänekkäästi, vaikka tosiasiat ruumiillisen kurituksen vaikutuksista ovat aivan muuta.

    • 4.1

      Eri ihminen sanoo

      Keskusteltiin eräässä ryhmässä lapsiin kohdistuneesta väkivallasta, ja monella olikin kokemusta vanhempien kurituksesta. Kaikki heistä toivat esille, että asiasta puhuessa vanhemmat ovat kiistäneet käyttäneensä väkivaltaa ja jopa kieltäneet selkeästi kuvatut tapahtumat. Joko sitä sitten ei kehdata myöntää tai sitten se on itsellekkin torjuttu muisto. Eli sitä vaan, että jos vastaa kyselyyn että ei hyväksy lapsen fyysistä kurittamista niin saattaa silti harrastaa sitä kotonaan omille lapsille puolustelleen itselleen että no täähän nyt on tällästä, että eihän tää nyt sitä väkivaltaa ole.

  5. 5

    Anton T sanoo

    Hyvä kirjoitus!

    Yhteen kohtaan haluan puuttua:

    ”fyysisesti rangaistut lapset tapaavat olla aggressiivisempia”

    Näitä tutkimuksia on kritisoitu geneettisen hämmentäjän unohtamisesta. Vaihtoehtoinen hypoteesi on seuraava: Väkivaltaiset ja antisosiaaliset ihmiset todennäköisemmin kurittavat lapsiaan fyysisesti. Nämä lapset ovat syntymässä saaneet väkivaltaiset ja antisosiaaliset geenit, minkä takia he ovat aggressiivisia. Näin ollen kurituksen ja aggressiivisuuden välillä on korrelaatio, mutta ei kausaliteettia. Kuritus ei tehnyt lapsista aggressiivisia: samat geenit saivat sekä vanhemmat kurittamaan lapsiaan että lapset käyttäytymään aggressiivisesti myöhemmin elämässään.

  6. 6

    Anna sanoo

    Erinomainen juttu. Tuota Tukholman syndroomaa en kyllä välttämättä allekirjoita. Itse sain pari kertaa lapsena äidiltä piiskaa, ja vieläkin muistan miten kamalalta se tuntui, varsinkin kun tunsin etten ollut tehnyt mitään niin pahaa että olisin sen ansainnut. Missään nimessä en halua toistaa samaa omille lapsilleni. Vanhempana tämä onkin vaikeinta : pitää pysyä aikuisena silloinkin, kun lapsi saa käytöksellään oman pinnan napsahtamaan niin että kalpenee raivosta ja tekisi mieli lyödä. Lapsen fyysinen kuritus olisi näissä tilanteissa helpoin tie, mutta kaikin blogissa olevin perustein väärä sellainen.

  7. 7

    Erinomainen blogaus! sanoo

    Lasten pahoinpitely on samanlainen häpeällinen muinaisjäänne kuin lasten ympärileikkaaminenkin. Minua lyötiin raa’asti lapsena kotona ja koulussa myös eräs opettaja pahoinpiteli minua. Se oli ennen 1984. Ainoa, mitä lapsena koettu väkivalta minulle opetti oli viha ja halveksunta vanhempiani kohtaan. Nyt puhutaan paljon yksinäisistä vanhuksista, joista kukaan ei välitä. Kuinka moni niistä aikoinaan pahoinpiteli lastaan? Kun on kulunut vuosikymmeniä, niin olen vihdoin antanut anteeksi omille vanhemmilleni, he olivat oman aikansa lapsia. Omia lapsia en hankkinut, koska pelkäsin väkivallan periytyvän ja halusin, että väkivalta loppuu minuun. Olen ollut tyytyväinen siitä, että kun nyt kuitenkin vähän olen joutunut lapsia hoitamaan, en ole koskaan lyönyt.
    Kuri on eri asia kuin lyöminen. Lyöminen on itsehillinnän menettämistä. Jos vanhempi ei voi hillitä itseään, miten hän voi vaatia sitä lapselta? Kuria on se, että itse antaa esimerkin pidättäytymällä väkivallasta.

    • 9.1

      Vesa Linja-aho sanoo

      Se oli ainoa vapaasti lisensoitu pahoinpidellyn lapsen kuva mitä äkkiseltään löysin.

  8. 10

    Elli sanoo

    Tää on oikeasti jännä tapa, miten kaikki puhuu kaikesta fyysisestä rankaisemisesta automaattisesti rangaistavana tekona. Kukaan ei kuitenkaan ota huomioon näitä esimerkiksi Helsingissä pyöriviä nuorisojengejä, jotka kiertävät ryöstelemässä ihmisiä. Saman asian huomaa jatkuvasti arkipäivässä. Nuoret on oppineet, että aikuinen ei saa heihin koskea. Tästä rohkaistuneina kuulee liian usein kommentin ”Vittu sä et voi mulle tehdä mitään!”, kun toinen haukkuu ja sylkee päälle.

    ”Minuun ei saa koskea. Minä olen kaikkivoipa.” -asenne on yleistynyt tämän kaikki-väkivalta-on-saatanasta -konhotuksen myötyä. Lapset eivät enää kunnioita ketään, eikä mitään, koska siitä tulee rangaistuksena korkeintaan: ”Soo, soo, Hupsiina. Ei saa lyödä vanhuksia pesäpallomailalla.”

    • 10.1

      Elli sanoo

      Ja vielä jatkona =)
      En siis vastusta väkivaltaa. En varsinkaan lapsiin kohdistuvaa.

      Mutta jos heität esimerkiksi sisarustasi naamaan lelulla siten, että huuli halkeaa, on mielestäni oikein tukistaa, eikä vain sanoa ”Kas Hermanni, kun väkivalta on pahuutta. Ei saa heittää.” … Arvaa muistaako lapsi tuota minuutin päästä jos noin helpolla pääsee.

      • 10.1.1

        Elli sanoo

        :’D Voi vapputypo 😀
        ”En siis vastusta väkivaltaa” piti luonnollisesti olla ”En siis kannata väkivaltaa”

  9. 11

    Ininä sanoo

    En voisi olla enempää samaa mieltä kanssasi. Minulle annettiin pienenä selkään, jos tein jotain pahaa, jos en totellut tai ilmaisin tunteitani.
    Nyt olen äiti. Nyt pelkään itseäni. Vanhat muistot ovat kummunneet pinnalle. Olen hakenut apua ja sitä saanut. Neuvolassa minua kuunneltiin ja järjestettiin tapaaminen neuvolapsykologin vastaanotolle.
    Pahinta tässä on, etteivät vanhempani edes tajua vääryyttä, mitä ovat minulle tehneet. Koen olevani ihmisraunio. Kääntävät asian minun syykseni. ”on se kumma kun ei ihminen pientä kuritusta kestä.” Pelkään heitä. Monen vuoden jälkeenkin.
    Sanonkin tämän kaikille, jotka kokevat fyysisen rangaistuksen olevan oikeutettua: Se ei ole. Jokaisella ihmisellä, myös lapsella, on oikeus koskemattomuuteen. Lapset rakastavat vanhempiaan. Jos vanhemmat satuttavat, niin miltä se lapsesta tuntuu? Helvetin hämmentävältä, voin kertoa. Joten, lopeta kierre ja ota asia puheeksi ammattihenkilön kanssa.

  10. 12

    Joose Keppilä sanoo

    Hyvä, että juttusi lopussa muistutat, että väkivaltaisuuteen löytyy apua. Mutta monenko tuota apua kaipaavan luulet lukevan loppuun juttua, jossa on noin halveksuva otsikko?

    • 12.1

      Lauri sanoo

      Hyvä Vesa! Mielenkiintoisia juttuaiheita sinulla ja tunnut todella sisäistäneen tehtäväsi opettajana. Niin, samalla linjalla kuin Joose Keppilä, eli voisiko otsikon muuttaa, vai onko tarkoitus kalastaa klikkauksia? Liika vituperatiivi (ikään kuin leimakirveellä lyönti) vie pohjaa asialliselta perustelultasi. Pahojen tapojen muuttamisessa auttaa, että ilmapiiri on rohkaiseva.

  11. 13

    deebyline sanoo

    Ranskalaisessa mallissa lapsen kevyempi lyöminen (mikäli käyttäytyy huonosti) on sallittu. Olen paikallisissa kaupoissa myös ollut näkemässä, miten homma toimii. Eli kiljuva ja suinpäin säntäilevä lapsi yksinkertaisesti taltutetaan aloilleen. Perusteena ranskalaisessa yhteisössä on käytetty mm. sitä, että lapsi ei ole täyskasvuinen ja kaikinpuolin tasavertainen aikuisen kanssa, vaan tarvitsee kuitenkin kehitystä ja ohjausta, sekä tarpeen tullen pieniä näpäytyksiä. Myös suomalaisessa yhteiskunnassa henkisempi kuriväkivalta lasta kohtaan näyttäisi olevan sallittu. Lisäksi se on myöskin aikuisten välillä jatkuvaa.

    Itse en ole niin vahvasti kulttuurillinen aivopesun tuote, että osaisin edustaa kovin yksipuolista näkemystä asiasta. En siis usko, että tukkapölly on absoluuttisesti pahempi, kuin komeroon tai huoneeseen sulkeminen. Pääsääntöisesti ympäristön pitäisi olla sellainen arvoiltaan, ettei lapsi koe häiriökäyttäytymiseen juurikaan vetoa. Toisaalta jos lapsen häiritsevää toimintaa ei oikaista, silläkin voi olla vakavia seurauksia, sellaisiakin, joita länsimaisessa yhteiskunnassa ei haluta nähdä ongelmana.

    Vanhempien ykkösprioriteetti on minusta tarjota kunnioittava, inspiroiva ja välittävä koti lapselle, koko lapsuuteen liittyvän elinkaaren ajan. Kun tämä ykkösprioriteetti toteutuu pitäisi minusta lapsen opettajilla ja vanhemmilla olla jonkin verran olla sooloilun vapauksia sen suhteen miten lapsen hillittömyyden nostattamista ongelmatilanteista selviydytään.

  12. 14

    Minä myos sanoo

    Minuakin kohtaan on kohdistettu pienena lievaa fyysista vakivaltaa, mutta enemmän henkista. En voi ymmartaa sita kun ihmisetsanovat etta heita on lyoty ja siita ei ollut haittaa. Minulle vakivalta aiheuttaa ongelmia seurustelussa, minun joskus vaikea hillita itseäni. Sitten hävettää. Sen saan hillittya etten lyo,tai paisko tavaroita, mutta tulee huudettua samaa asiaa monta kertaa, En saa hermostuneisuutta katkaistua, ellei mies mene hetkeksi ulos..

    Riitelen tapahtumista monta kertaa vuodessa vanhempieni kanssa, ja minun vaikea arvostaa heidän hyvia puoliaan.

    Jos yritan keskustella vanhempieni kanssa heilla on yleensä muutama suhtautumistapa:
    -kiistää väkivalta, vaikka olen puhunut loukaantumisestani heille jo nuorempana ja minulla asioista paivakirja merkinnat, yksityiskohtaset muistot yms.
    -syytellä toisiaan
    -vaittaa etta olin tehnyt jotain tuhmaa, mita en ollut tilanteissa tehnyt.
    Syitä lyöda olivat väärässä paikassa seisominen, se jos kysyin ohjetta tiskikoneen käyttöön (ohjekirja luetaan itse), appelsiinin pesemättä jättäminen, jos olin yolla laskenut alleni jne.
    -koulumenestyksen vähättelyä (”sillä ei ole lupäätä” ja lukuaine keskiarvo melkein 9, taide 10)
    Ristiriitaisesti olin usein iltasin niin peloissani ja hermostunut etten pystynyt pissaamaan ennen nukkumaan menoa, (täma tosin alle viisivuotiaana) joka johti alle laskemiseen. vakivallalla uhkaili jatkui 16-17.v vuotiaaksi, pienemmista syistä/syittä. Olin siihen hyvin tottunut, vasta muutettuani omilleni tajusin miten paljon helpompi oli nukahtaa, kun ei ollut mitään syytä ahdistua.
    Siskojani on (kaksi). Nuorempaa ei lyöty, vanhempi on saanut kokea samaa, hän muutti aikasin kotoa. Sen jälkeen koin että arvoani yritetään laskea, suhteessa perheen muihin jäseniin. En silti koskaan ajatellut olevani vähemmän arvokas, mutta pikkusiskoni oppi vanhemmilta samanlaisen ajattelutavan, se loukkaa. Joskus se lohduttaa että isossiskoni muistaa, pienen osan tapahtumista (ennen pois muuttoa) Hän ei koskaan puollustanut minua, mutta ei ole koskaan sanunut hyväksyvänsä minulle tehtyjä juttuja. Yleensä hän ei ollut näkemässä. Itse puollustin isosiskoani aina, huolimatta pienestä koostani. Puollustin myös pikkusiskoani sillä muutaman kerran vanhempani aikoivat häneenkin käydä käsiksi.Äitiäkin puollustin isältäni muutaman kerran. Tuntui että perheen olen perheen koira, jota joskus potkaistaan ja joka pahana päivnä halutaan jopa lopettaa, mutta jonka murina ja väliin tulo tosinaan rauhoitti uhkaavaa tilannetta. Äiti vaati minulta tätä roolia, mutta ei suojaa minua omalta väkivallataan. Mnulta vaadittiin myös jatkuvaa kotitöiden tekmistä, joka pilasi lapsuuteni. Omilleen muutuani talo aina ollut siistimpi ja töitä on ollut vähemmän vaikka ei ole astianpesukonetta, pyykinpesukonetta, olen ollut töissä ja opiskellut yhtä aikaa yms.

    Ulospäin vanhempani antavat itsestään todella hyvän kuvan, hemmottelevista raskatavista ja auttavista vanhemmista. Oikeasti lupaukset auttaa, petetään paljon useammin kuin pidetään. He yrittvät myös usein saada miedät sisarukset toisiamme vastaan.

  13. 15

    sanoo

    Hyvä kirjoitus ja viestiketjujen kommenteista päätellen myös paikallaan! (Täällä kommentointi näyttää onneksi olevan asiallisempaa.) Itse en hyväksy väkivaltaista kasvatusta lievimmissäkään muodoissa, mikä ei toki tarkoita, että olisin suorilta tuomitsemassa kaikki vanhemmat, jotka ovat siihen syystä tai toisesta sortuneet, tai vaatimassa heille sanktioita. Virheitä sattuu kaikille, mutta on eri asia julkisesti hyväksyä väkivalta tai jopa suositella sitä kasvatuskeinona.

    Olen myös samaa mieltä siitä, että väkivallalla kasvatetut puolustavat usein vanhempiaan siksi, että haluavat nähdä heidät hyvinä ihmisinä. Tämä ei ole mitenkään tavatonta eikä yleensä vahingollistakaan, ellei pahempia traumoja ole todella jäänyt. Toisinkin voi kuitenkin olla, kuten ainakin Minä myös, Erinomainen blogaus! ja Ininä täällä kertovat, eivätkä he varmasti ole mitään erityistapauksia. Siispä suuri kiitos heille ja muille samaa kokeneille vaikeiden kokemusten jakamisesta sekä voimia ja jaksamista! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *