Tasapainoskootterissa tulipalo- ja sähköiskuvaara – myymälä pisti aluksi hanttiin palautuksessa

Sain tämän viikon tiistai-iltana yhteydenoton yksityishenkilöltä, joka oli ostanut keväällä eräästä K Citymarket -ketjun myymälästä Street Cruiser T-A03 -tasapainolaudan, jonka sähköturvallisuusviranomainen on määrännyt poistettavaksi markkinoilta ja asettanut myyntikieltoon sähköisku- ja palovaaran takia.

Henkilö oli yrittänyt palauttaa kaksi kertaa tuotteen takaisin myymälään. Molemmilla kerroilla oli kieltäydytty, perusteluna ”laitteesta ei ole varsinaista takaisinkutsua”. Olivat soittaneet maahantuojallekin. Kaupasta myönsivät, että laite on asetettu myyntikieltoon mutta se ei heidän mukaansa estänyt käyttöä.

No eihän sen näin pitäisi mennä! Kuluttajansuojalainsäädäntö on hyvin yksiselitteinen tapauksissa, joissa tuote ei täytä lakiin perustuvia turvallisuusmääräyksiä. Itse asiassa jo kauppalaissa (joka on paljon löysempi kuin kuluttajansuojalaki) todetaan:

Tavaran on lajiltaan, määrältään, laadultaan, muilta ominaisuuksiltaan ja pakkaukseltaan vastattava sitä, mitä voidaan katsoa sovitun.

Sähkölaitteessa olevalla pakollisella CE-merkinnällä tuotteen valmistaja tai valtuutettu edustaja ilmoittaa viranomaisille, että tuote täyttää direktiivien oleelliset turvallisuusvaatimukset. Nyt se ei niitä täytä, joten tavarassa on virhe. Kuluttajansuojalainsäädännössä asiaa väännetään vielä rautalangasta ja kuluttajalle annetaan lisäoikeuksia: esimerkiksi virheeseen vetoamisessa ei tarvitse noudattaa normaalia kahden kuukauden määräaikaa, mikäli:

virhe perustuu siihen, että tavara on muuten terveydelle tai omaisuudelle vaarallinen.

Jo aiemmin laissa sanotaan (yleinen virhesäännös 12 §), että

Tavaran tulee ominaisuuksiltaan vastata laissa, asetuksessa tai viranomaisen päätöksessä asetettuja vaatimuksia, paitsi jos ostajan tarkoituksena on käyttää tavaraa tarkoitukseen, jossa kyseisellä vaatimuksella ei ole merkitystä.

Aihetta käsitellään myös kuluttajaturvallisuuslaissa. Koska maallikon laintulkinta voi välillä mennä harhaan, kysyin asiaa Kilpailu- ja kuluttajavirastosta, josta tiedottaja Milla Lahtinen kertoo:

Lakimiehemme arvioi, että näyttäisi siltä, että Citymarketissa ko. tuote tulisi ottaa takaisin ja palauttaa rahat, vaikka kyse ei olisikaan takaisinvedosta, mutta Tukesista saanet lopullisen vastauksen siihenkin, mitä heidän ko. tuotetta koskeva myyntikielto-päätöksensä yrityksisltä / myyjiltä edellyttää. 

Entä onko tasapainoskoottereista tullut yhteydenottoja muutenkin?

Kuluttajaviranomaisille (valtakunnallisen kuluttajaneuvonnan ja kuluttaja-asiamiehen yhteinen tietokanta) on tullut vuonna 2016 yhteensä 41 ilmoitusta tasapainoskoottereista. Ne liittyvät eri aiheisiin, esimerkiksi huoltoon, takuuseen, sopimusehtoihin ja markkinointiin. Muutamassa ilmoituksessa kuluttaja oli huolissaan laitteensa turvallisuudesta luettuaan mediasta, että laite voi syttyä palamaan ja pohtivat palauttamisen tai kaupan purun mahdollisuutta, vaikka kyseessä ei ollut sama tuote kuin Tukesin varoittama.

Otin yhteyttä myös Keskon viestintään, josta vastattiin ripeästi keskiviikkoaamupäivällä, että asia selvitetään. Tukesiin en edes ehtinyt ottamaan yhteyttä, kun jo samana iltapäivänä kun vapauduin kokouksesta, sähköpostilaatikossa odotti Keskon viestintäpäällikkö Satu Pusan viesti:

Tässä on valitettavasti tapahtunut tämän yksittäisen kaupan osalta virhe. Olemme ohjeistaneet kauppamme niin, että jos asiakas haluaa palauttaa laitteen, otamme sen vastaan ja hyvitämme. Pyysimme ko. kauppaa ottamaan yhteyttä asiakkaaseen ja toimimaan ohjeistuksen mukaisesti.

sekä yksityishenkilön viesti siitä, että kaupasta oli pahoiteltu virhettä ja asian veivaamista ja toivotettu tervetulleeksi palauttamaan tuote.

Tämä ratkesi hienosti. Hienointahan tietenkin olisi, jos tällaisista ei pitäisi joutua vääntämään. Tukesin sivuilla on hyvin selvä ohje aiheesta, jossa muistutetaan vielä, että

Kun kyse on turvallisuuspuutteesta, palautusoikeus ei edellytä kuittia.

Tällä kertaa kuittikin oli tallessa. Puute tuotteen turvallisuudessa on aina kuluttajansuojalain mukainen tavaran virhe, josta kuluttaja on oikeutettu hyvitykseen eli käytännössä yleisimmin palauttamaan tuotteen ja saamaan rahansa takaisin. 

 

Kommentit
  1. 1

    Anonymous sanoo

    Kuitti ei ole oikeastaan vaatimus, jos virheellisen tuotteen palauttaa. Toki se helpottaa asiaa, mutta transaktiotiedot löytyvät kyllä myyjän kassajärjestelmästä. Nykiyset lämpöpaperikuitit ovat myös siitä ikäviä, että niiden teksti haalistuu aikaa myöten. On hyvä idea skannata tai valokuvata kuitti tiedostoksi.

  2. 2

    Eläintieteilijä sanoo

    Kaupan pitäisi hyvittää ylimääräisestä vaivasta myös. Nyt asiakas oli kaksi kertaa yrittänyt turhaan palauttaa tuotetta, josta syntyi ainakin matkakuluja sekä ajanhukkaa. Kaikelle tälle voidaan määritellä hinta. Lisäksi pakkauskulut palauttamiseksi ja mahdollinen muu asiaan liittyvä vaivannäkö on rahalla korvattavissa, kuten selvittely asiakkaan oikeuksista, jota ei muuten olisi tehty, jos ei tuote olisi ollut virheellinen ja kauppa toiminut väärin. Aikaa asian tiimoilta on käytetty todennäköisesti huomattavasti enemmän kuin tullaan ajatelleeksi.

    Haluan painottaa tätä siksi, että nämä ovat asioita, joita kukaan ei tee, jos ei ole pakko. Aivan ylimääräistä vaivannäköä. Kauppiaat säännöllisesti pyrkivät näiltä osin laistaamaan korvausvelvollisuudestansa, pitäen ikään kuin normaalina, että asiakas joutuu selvittelemään ja palauttelemaan ostamiaan tuotteita, vaikka vastuu tuotteesta on heidän ja heidän toimiensa takia asiakas joutuu tekemään jotakin, jota hän ei missään nimessä muuten tekisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *