”Tervetuloa takaisin yrittäjäksi” – verohallinnon tapaan

Selvityspyyntö ennakkoperintärekisteriin

Suomessa on verojen maksaminen tehty helpoksi: lähes kaiken voi hoitaa nykyään netissä ja havaitsemani kämmit on korjattu (tosin yhden kanssa piti mennä hallinto-oikeuteen asti). Myös asiakaspalvelu on 90 % tapauksissa ollut ystävällistä ja kerran vääriä neuvoja saatuani esimiestason heebo pyysi neuvojan söhläyksiä anteeksi.

Kuten kirjoitin aiemmin, olen harjoittanut sivutoimista pikkubisnestä: vuodesta 2004 asti toiminimellä ja perustin siihen rinnalle osakeyhtiön 2007 – vuodesta 2011 alkaen toiminta hiipui perhe- ja päätyökiireiden takia.

Kaikki verot olen aina maksanut asianmukaisesti ja ilmoitukset yhtä myöhästymistä lukuunottamatta hoitanut ajallaan. Siksi yllätyin kun hakiessani oy:täni taas ennakkoperintärekisteriin postiin napsahti pitkän viiveen jälkeen eli toissapäivänä seuraavanlainen kirje (klikkaamalla kuvaa näet sen suurempana):

Selvityspyyntö 1

Selvityspyyntö 2

Ensinnäkin, mitkä ”salassa pidettävät tiedot”? Minun lisäkseni kirjeessä mainitaan vain puolisoni, joka on oy:n hallituksen varajäsen (joka on pakko olla olemassa) – ja tämä on täysin julkinen kaupparekisteritieto. Toiseksi: ”kopio liikesuunnitelmasta” – kuka tekee muka enää sellaisia varsinkaan yhden hengen firmassa? Ja 11 muuta kysymystä.

Niin, asiasta tietämättömille vielä, mikä on ennakkoperintärekisteri? Se on julkinen rekisteri, jossa oleminen tarkoittaa, että ”kun maksan tämän yrityksen laskun niin minun ei tarvitse toimittaa siitä ennakonpidätystä”. Tavallinen ihminen törmää tuohon rekisteriin yleensä siinä, että jos esimerkiksi siivousyritys ei kuulu ennakkoperintärekisteriin, siivoustyöstä ei saa kotitalousvähennystä. Jos yrityksellä ei ole toimintaa, se voidaan poistaa ennakkoperintärekisteristä – itselläni tuota poistoa vauhditti vielä kun surullisena nuppivikakeväänäni annoin veroilmoituksen kuukauden myöhässä.

On hyvä että verojen maksamista valvotaan, mutta kun itsellä on täysin puhdas verotausta (jos tuota kahden vuoden takaista myöhästymistä ei lasketa) niin tuo kysymysten määrä ja kirjeen sävy pisti naamapalmututtamaan – erityisesti koska aikanaan yhtiötä perustettaessa ei a) kysytty mitään b) rekisteröinti kesti viikon – nyt käsittely kesti yli kuukauden, jona aikana yksi asiakas jo joutui tekemään tuon ennakonpidätyksen toimittamisen (mikä nyt ei muuten haittaa mutta siitä on turhaa byrokratiavaivaa asiakkaalle).

Todennäköisesti tuon kirjeen pääpointti on vain tarkistaa, että yrittäjä todella olen minä, eikä yhtiötä ole myyty kulissiyhtiöksi jollekin liiketoimintakieltoon tuomitulle (tähän viittaa erityisesti tuo kysymys tilinkäyttöoikeuksista ja työntekijöistä hetuineen sekä valtakirjakopioista).

Helpommaksi ja nopeammaksi olisi tullut perustaa uusi oy, mutta se maksaa useita satoja euroja ja sitten olisi taas uusi firma jonka byrokratiaa hoitaa.

Vastaan jokaiseen kysymykseen 1-2 lauseella ja katsotaan mitä tapahtuu. Kuulisin mielelläni myös muiden kokemuksia kommenttilaatikossa – tällaisesta kirjeestä ja muustakin turhaksi kokemastaan byrokratiasta.

Ei se laki vaan sen hölmö ja ilkeämielinen tulkinta – ravintola voitti kuittikiistan KHO:ssa

***

EDIT 12.3.2017

Korkein hallinto-oikeus päätyi (KHO:2017:37, Turun Sanomien uutinen) samalle kannalle (ja suurin piirtein samoilla perusteluilla) kuin minäkin  – kuittia ei tarvitse tulostaa vaan riittää että sitä tarjotaan asiakkaalle suullisesti. Aiemmin samalle kannalle oli päätynyt jo hallinto-oikeus, mutta Aluehallintovirasto valitti päätöksestä KHO:een. Verohallinnon sivuilla väärä ohje seisoo vielä kuin tatti:

11 Onko kuitti pakko kirjoittaa, vaikkei asiakas haluaisi kuittia?
Kyllä, yrityksen ja elinkeinonharjoittajan on aina tarjottava kuitti käteiskaupassa asiakkaalle automaattisesti. Asiakas voi halutessaan kieltäytyä vastaanottamasta kuittia. Kuitti on osa yrityksen tuloutusjärjestelmää ja tulee täten merkitä aina kirjanpitoon.

Pötypuhetta, ja viimeistään nyt ohje pitäisi korjata kun aiheesta on korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu. Sivuhuomautuksena todettakoon, että tällainen viranomaisen ilmeisen väärä tulkinnan venyttäminen ei ole kriminalisoitu missään, ja asiasta kärsineiden on turha odottaa korvauksia tai sitä että syyllisille koituisi jotain seuraamuksia. Anteeksipyyntö olisi kyllä paikallaan. Vähintään.

***

***

EDIT 20.2.2016: MaRan lakimies oli samoilla linjoilla myöhemmässä mielipidekirjoituksessaan:

Lain mukaan asiakkaalle on tarjottava maksusuorituksesta laadittu kuitti. Lain esitöissä todetaan: ”Koska asiakkaalla ei olisi velvollisuutta ottaa kuittia vastaan tai sitä säilyttää, riittävää olisi, että kuittia tarjotaan asiakkaalle sen jälkeen, kun maksu ostoksesta on merkitty kirjanpitoa varten.”

Eduskunnan perustuslakivaliokunta totesi, että jos tarkoituksena on edellyttää kuitin ojentamista asiakkaalle, joka ei kuittia halua, velvoite olisi kirjattava lakiin selkeästi.

***

Olen joskus miettinyt, miltä tavallisista poliiseista tuntuu tehdä esimiehen määräyksestä kotietsintä kannabiksen kasvatuksesta epäillyn, rikosrekisteriltään puhtaan opiskelijan asuntoon tai tutkia jotain muuta ”rikosta”, jonka ei yleisen oikeustajun mukaan pitäisi edes olla rikos.

Kuvituskuva kirjasta Julkea sektori.

Kuvituskuva kirjasta Julkea sektori.

 

Varsinainen syypää moisiin kotietsintöihin on lainsäätäjä, ei poliisi. Tietysti poliisissakin voidaan asialle jotain tehdä: eihän poliisi valvo punaisia päin kävelemistäkään, vaikka siitä voisi rikesakon kirjoittaakin.

Mutta joskus viranomaiset vedättävät tahallaan lain tulkintaa ”omaan taskuunsa päin”. Tästä on kritisoitu esimerkiksi verottajaa:

Ei ole tullut uutta lainsäädäntöä, ei myöskään korkeimmalta hallinto-oikeudelta ennakkopäätöksiä, jotka edellyttäisivät säännösten uudenlaista soveltamista. ”Uusille tulkinnoille ei ole oikeudellista pohjaa”, Janne Juusela toteaa ja lisää, ettei ole näkemyksineen yksin. Tulkintamuutokset ovat ihmetyttäneet monia veroasiantuntijoita.

Törmäsin juuri malliesimerkkiin tällaisesta tulkintasekoilusta, tällä kertaa kyseessä oli aluehallintovirasto. Ravintolayrittäjä sai 300 euron sakon, kun hän ei tulostanut kuittia, vaikka asiakas ei sitä halunnut:

Kuten laissa edellytetään, kysyn aina asiakkailta, haluavatko he kuittia. Jos he sen haluavat, tulostan sen aina heille. Kuitin haluaa yleensä yksi kahdesta sadasta asiakkaasta. Jokaisesta ostoksesta jää kuitenkin tieto kassajärjestelmään. Paikalla käynyt aluehallintoviraston tarkastaja antoi sakon lisäksi ohjeistuksen, josta kuulin ensi kertaa. Sen mukaan kuitti pitää tulostaa aina, vaikka asiakas ei sitä haluaisikaan. Tähän saakka olen olen olettanut lain perusteella niin, että että riittää, kun asiakkaalta siitä kysyy.

No näin minä olen luullut, ja olen aikanaan lukenut tuon lain läpi kun se uutena tuli, perusteluineen päivineen. Nyt luin uudestaan. Laissa kun seisoo vain:

Elinkeinonharjoittajan on tarjottava tavaran tai palvelun ostajalle maksusuorituksesta laadittu kuitti, jos maksu suoritetaan käteisellä rahalla tai siihen rinnastettavalla maksutavalla. Kuitti voidaan tarjota myös sähköisesti.

Myöskään lakitekstin perusteluissa (HE 23/2013, käsittely) mikään ei viittaa siihen, että kuitti tulisi laatia/tulostaa jos asiakas ei sitä halua. Vastuu sekoilusta ei ole yksinään aluehallintoviraston: verottaja on omin päin ottanut tällaisen kannan ainakin FAQ-sivullaan:

11 Onko kuitti pakko kirjoittaa, vaikkei asiakas haluaisi kuittia?

Kyllä, yrityksen ja elinkeinonharjoittajan on aina tarjottava kuitti käteiskaupassa asiakkaalle automaattisesti. Asiakas voi halutessaan kieltäytyä vastaanottamasta kuittia. Kuitti on osa yrityksen tuloutusjärjestelmää ja tulee täten merkitä aina kirjanpitoon.

Ajatellaan asiaa vielä terveellä järjellä: monessa pikkuyrityksessä (kirjasitomo, ompelimo, parturi-kampaaja) kuitit kirjoitetaan käsin sellaiseen repäistävään kuittivihkoon. Mitä järkeä on siinä, että vaikka asiakas kieltäytyy kuitista, kuitti pitää rustata ja sitten heittää asiakkaan silmien edessä roskiin? Ei mitään.

Toivottavasti hallinto-oikeus tai viimeistään korkein hallinto-oikeus päätyy järkikannalle ratkaisussaan. On myös totta, että lakiteksti olisi yksitulkintaisempi jos siinä sanottaisiin että asiakkaalle on tarjottava kuittia, ei kuitti.

Lisäksi todettakoon, että koko laki kuitintarjoamispakkoineen on typerä: se, että asiakas saa kuitin (olipa se käsin rustattu tai koneelta tulostettu), ei takaa mitenkään, että kopio kyseisestä kuitista menee kirjanpitoon. Vaikka laissa säädettäisiin, että asiakkaalle pitää antaa kuitti vaikka väkisin taskuun tunkemalla, kirjanpidon ohi myyminen on yhtä helppoa kuin ennenkin: asiakkaalle annetaan kuitti, mutta ei laiteta sitä kirjanpitoon.