Vanhat sedät ahdistelee ja vain hyvännäköisiä? Eiku…

Eilinen työpaikkahäirintää koskeva kirjoitukseni keräsi ennätysmäärän kommentteja. Sain myös muutaman suoran yhteydenoton parista muusta kokemuksesta, jotka nostan tähän. Joku epäili kommenteissa että häirintää ei ole, ainakaan enää, koska

Pakko todeta että esimerkeistä paistaa läpi ”tutun tutulle kävi” ja toisaalta ”nuoruudessani” ja tyyliin ”kymmenisen vuotta sitten”. Jos ongelma vielä on niin luulisi löytyvän rutosti ensikäden esimerkkejä tästä päivästä?

Näille ”kymmenen vuotta sitten” ja ”nuoruudessani” on yksinkertainen selitys: olen itse 33-vuotias ja pitkäaikaiset kaverini, tuttavani ja kollegani ovat samaa ikäluokkaa tai vanhempia, eli heillä pahimmista häirintäkokemuksista on tuo kymmenisen vuotta.

Ne pari uutta kokemusta. Nainen autoalalta kirjoittaa (lihavointi minun):

Koulusta ei taida olla mitään häirintä- tai ahdistelukokemuksia. Mutta työelämästä sitäkin enemmän, nämä asiakkaiden osalta. Vanhempien autokorjaamolla varmasti. Kahdeksan kymmenestä asiakkaasta kysyi aina sitä miestä paikalle ennen kuin suostui kertomaan huolensa. Kesätöissä merkkihuollossa tapahtui samaa muttei enää niin paljoa. Tähän voi vaikuttaa myös että oli yhtenäinen vaatetus muiden huoltomyyjien kanssa jotka olivat miehiä. Kesän istuin erään +40v miehen vieressä, joka oli juuri aloittanut uran huoltomyyjänä ilman kokemusta. Kun tiski oli tyhjä asiakas valitsi lähes poikkeuksetta vieruskaverini, välillä hänelle myös oli jonoa ja minulla tiski tyhjä. Minulla oli kuitenkin hauskaa koska kokematon, minua vanhempi, miespuolinen työkaveri joutui kysymään minulta asiakkaan kuullen usein neuvoa.

Tuotantotalouden diplomi-insinöörinainen:

Muistan vain yhden pienen jutun. Ensimmäisellä labrakerralla fuksivuonna minulle sanottiin ”tässä on jakoavain, oletko koskaan käyttänyt”.

Tästä tuli muuten mieleen Tietokone työvälineenä -kurssin opettajan heitto kolmentoista vuoden takaa:

Niin, kuinka tulostinta käytetään? Naisille tämä on helppoa, mennään avuttoman näköisenä seisomaan tulostimen viereen ja odotetaan että fyysikkopoika tulee auttamaan.

Ja vielä yksi privaviestillä tullut kokemus:

Lehti-ilmoituksessa haettiin kerran ensiaputuotteiden myyjiä ja juuri lukion lopettaneena kesätyöt missanneena blondina ilmoittauduin mukaan. Rekrytilaisuus pidettiin hotellissa ja tuleville myyjille lupailtiin hyviä tuloja. Todellisuudessa olikin kyse raskaasta ja epävarmasta ovelta ovelle myynnistä. Rekrytoijamies haastatteli minua epätavallisen kauan ja halusi viedä minut henkilökohtaisesti myyntikeikalle, joka muodostui farssiksi. En edes tiennyt mitä ensiapulaukku sisältää mutta selitin sujuvasti ja kokeilin huonolla menestyksellä erilaisia haavasiteitä ovensa avanneen urheilijamiehen käteen. Rekrytoijamies ilmoitti, että olin todella ilmiömäinen myyjä eikä minun tarvitsisi tehdä enää toista myyntikeikkaa. Hän nimittäisi minut suoraan aluepäälliköiksi ja työnkuvani muodostuisi myymisen sijaan toisten myyjätulokkaiden kouluttamisesta. Hän esittelikin minut toisille myyjiksi haluaville paikallisena myyntitykkinä silmäänsä vilkuttaen. Ilmoitin, ettei minulla ollut autoa käytössä mutta rerkrytoijamiehen mielestä sekään ei ollut este. Hän voisi hakea minut autollaan henkilökohtaisesti töihin aamuisin ja viedä myös kotiin töiden jälkeen. Esittelypäivän iltana mies halusi tarjota minulle illallisen ja olikin hauska ja sujuva seuramies. Tajusin onneksi alusta asti, että hommassa haisi jokin todella pahasti ja annoin väärän osoitteen ja puhelinnumeron.

Aina säännöllisesti törmään väitteeseen, että vain kauniita naisia häiritään. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Ote kommentista:

Olen kerran menettänyt kesätyöni ennen aikojaan, kun tilojen omistaja kävi ensin norkoilemassa ja kysymässä seurusteluistani, juomisistani ja ulkona käymisistäni (hän omisti ison tanssipaikan) ja lopulta kutsui minut kanssaan metsälenkille, koska hänen mielestään tarvitsin laihduttamista. Sanoin lenkkeileväni mieluiten yksin. Seuraavana päivänä hän tuli motkottamaan, että tämäkin putiikki pitäisi saada tästä pois, on hänellä muutakin tekemistä tiloilleen. Ja niin putiikin pitäjien oli lähdettävä ennen sopimuksen loppua. Ymmärsin kyllä, etten ollut ko. miehen mielestä kaunis tai haluttava. Hänen vain piti saada kaikki naiset, joita huvitti saada peukalonsa alle, ja kun kaltaiseni läski hylkiö kehtasi torjua hänet, se oli suurempi loukkaus kuin jos kaunis nainen olisi torjunut. Minunhan olisi pitänyt olla kiitollinen ja ihastunut, kun sentään rikas, menestynyt, kuuluisa, urheilullinen mies tahtoi lenkille kanssaan.

Parin kunnan joutilaat miehet ovat yrittäneet onneaan, kirjaston tiskin takana olevaa tätiä kun voi käydä ilmaiseksi kyttäämässä eikä sillä ole muutakaan tekemistä, istuu vaan kirjastossa. (Ihan sama, että se on siellä töissä eikä vapaa-aikaansa tappamassa.) Alkoholin tai muiden aineiden vaikutuksen alaisena olevat miehet ovat norkoilleet töissä, yksi tuli juhannusyönä potkimaan ovea sisään ja ilmoitti tulevansa nussimaan, toinen päätti ottaa minusta tyttöystävän, kun oma vaimo tuli hakattua kerran liikaa ja lähti.

Häirinnän määrään voi ulkonäkö ja pukeutuminen voi vaikuttaa, olihan edellisessä kirjoituksessakin:

Jos tulin laittaneeksi vähänkään avonaisemman paidan päälle, sai koko loppuillan kuunnella limaisia kommentteja.

Mutta: pukeutumisen ei pitäisi vaikuttaa ja ennen kaikkea: typerin (tahallinen tai tahaton) väite tähän liittyen on että ”miksi sitten pukeutuu paljastavasti jos ei halua tulla kommentoiduksi”. Ensinnäkin, kaikenlainen uhrin syyllistäminen on väärin ja vie huomion itse aiheesta. Häiritsijä häiritsee, vaikka olisit verkkareissa ja löysässä teepaidassa, kommenttien sisältö vain muuttuu. Toiseksi, on miljoona syytä pukeutua paljastavasti: esimerkiksi peittävät vaatteet ovat kesällä kuumia. Kolmanneksi, ei minultakaan miehenä tivata, miksi käytän sandaaleja ja varvassukkia töissä – pukeudun juuri niin kuin haluan. Jos mansikanmyyjä haluaa laittaa kireän topin päälleen hänellä on siihen oikeus, ilman häirintää.

Häirinnän sisällön muuttuminen pätee pukeutumisen lisäksi ulkonäköönkin:

Kyllä keski-ikäisiä naisiakin ahdistellaan – lähinnä arvostelemalla ulkonäköä (riipputissit, läski, rupsahtanut) ja vihjailemalla vaihdevuosista ja ties mistä. Haukkujat ovat yleensä naisen itsensä ikäisiä tai vanhempia miehiä. Keski-ikäisen naisen pitää myös pelätä, ettei häntä luulla limaiseksi puumaksi, joka yrittää pokailla työpaikan nuoria miehiä.

Nimimerkki Caritaksen ilmiselvä trollaus herätti runsaasti keskustelua. Kommentin sisältö oli tiivistettynä se, että häirintä on ok jos sen tekee hyvännäköinen nuori mies, ja ei-okei jos sen tekee vanhempi ”limainen mies”. Tästä on tehty joku ’huumori’videokin, jossa ensin tulee ruma mies pyytämään naistyöntekijää treffeille ja sitten hyvännäköinen mies – en nyt vain löydä sitä. Huumorista tulikin mieleen, että kun koitin löytää kuvituskuvaa edelliseen artikkeliin, kiinnitin huomiota juuri tähän, että osa seksuaalista häirintää koskevista kuvista yrittää olla jotenkin hassunhauskoja.

Monessa kokemuksessa tosiaan mainitaan ahdistelijaksi ”äijä” tai ”keski-ikäinen äijä” – mutta ei kaikissa. Itsekin keski-ikää lähestyvänä äijänä epäilen, että ei se keski-ikäisyys kenestäkään ahdistelijaa tee vaan tilastollisesti naisiin suhtautuminen on ikäluokka-, ei ikäkysymys. Nämä ”limaiset äijät” ovat todennäköisesti kohdelleet naisia seksistisesti jo nuorena, koska ei silloin missään opetettu että naisia pitää kohdella kuin ihmisiä. Tämän päivän 25-vuotias feministikundi tuskin kiertelee 25 vuoden päästä puristelemassa kesätyöntekijöiden perseitä. Ei vanheneminen kenestäkään tee sovinistia, asenteet tekevät. Tästä keskusteltiin myös Facebookissa.

Toinen juttu tietenkin on se, että ahdistelussa on kyse vallankäytöstä, ja esimiesasemassa tai muuten valta-asemassa olevat tyypit ovat usein niitä keski-ikäisiä äijiä. Mutta, kusipäitä löytyy kaikista ikäluokista, kuten Caritakselle vastauksena tulleista kommenteista käy ilmi:

Baarissa muuten töissä hyvin asiallisesti käyttäytyvät samanikäiset työ- tai opiskelukaverit leiskauttaa näitä ”aika hyvin tein tonkin tänään ja vieläpä naisen tekemäksi!” piiloagressiivisia ”kehuja” tai käyvät kourimaan. Harmittaa kun seuraavana päivänä jollain ylipäätään on anteeksi pyydettävää, mieluummin skippailen baarireissuja kollegoiden kanssa sit kokonaan.

Ja: Et voi olla tosissasi! Kyllä ne nuoret ja jonkun mielestä hyvännäköisetkin miehet ovat ihan yhtä ällöttäviä, kun alkavat kommentoimaan toisen ulkonäköä, ehdottelemaan jne. työpaikalla. Sellainen käytös ei kuulu työpaikalle, enkä itse haluaisi kuulla sellaista edes baarissa. Jokaisella on oikeus olla rauhassa, ilman että hänen kehoaan kommentoidaan.

Ja: Nuorena naisena olen saanut epäasiallista häirintää osakseni myös nuorilta, verrattain hyvännäköisiltä miehiltä (sikäli mikäli minä kykenen edes ulkonäköä arvioimaan). Kerran jopa hyvin viehättävältä naiselta. Kyllä se on aina häirinnyt yhtä paljon, tekijän ulkonäöstä, iästä ja sukupuolesta riippumatta.

Ja: Jos toimiston komistus kopeloi tai vääntää samanlaista sikamaista juttua kuin ruma vanhempi mies, niin komistuksesta tulee hyvin äkkiä toimiston rumin. Ainakin minun silmissä.

 

”Onpas likalla nätti perse” ja muita työelämän ällöttävyyksiä

Lotta Aarikan aloittama tasa-arvokeskustelu sai jatkoa tänään, kun sosiaalisessa mediassa levisi kuva, jonka saatetekstissä opiskelija kertoo kohtaamastaan sukupuolisyrjinnästä:

Soitin tänään suureen suomalaiseen metsäteollisuusyritykseen, koska kuulin heillä vielä olevan kesätyöpaikkoja jäljellä tuotannon puolella. Sain kuulla yrityksen edustajalta vastauksen, että ”meillä ei ole näihin hommiin naisia otettu”.

Hetkeä myöhemmin pyysin miespuolista ystävääni soittamaan ja kysymään samaa työpaikkaa samasta yrityksestä, vieläpä samalta henkilöltä. Hänelle vastaus olikin jo toinen. ”Pituusleikkurilla on töitä tarjolla, laita hakemusta tulemaan, niin voidaan laittaa kutsua haastatteluun.”

Jos luetaan lakia, Suomi näyttää kuta kuinkin tasa-arvoiselta maalta. Epäkohtiakin on, kuten sukupuolitettu asevelvollisuus. Se, että jokin näyttää paperilla hyvältä, ei kuitenkaan poista sitä, että käytäntö on toinen. Naisia syrjitään työelämässä (kuten joitain muitakin ihmisryhmiä, mutta keskityn tässä naisiin).

Seksismistä ja seksuaalisesta häirinnästä keskustelemista on perinteisesti jarrutellut se, että varsinkin uran alkuvaiheessa olevat naiset eivät mielellään ole nostaneet näitä esille julkisuudessa, koska he pelkäävät, että se haittaa omaa urakehitystä. Pelko on täysin looginen ja aiheellinen. Jos työelämässä kohdellaan epäasiallisesti ja ensimmäinen Google-hakutulos henkilön nimellä tuottaa artikkelin jossa hän kritisoi tätä epäasiallisuutta, se ei ainakaan tilastollisesti edistä työuraa.

Surullisinta ei kuitenkaan ole seksismi, vaan se, että sitä oikein tietoisesti pidetään yllä eikä siihen puututa. Kerron muutaman esimerkin.

Vuosia sitten (ei oman oppilaitokseni) opettajakollega kertoi, että hänen opettajakollegansa oli heittänyt luennolla erittäin seksistisen vitsin ja eräs naisopiskelija huomautti tästä opettajan pomolle. Pomo antoi opettajalle suullisen varoituksen. Opettaja ei tästä tykännyt, vaan irtisanoutui omin päin. Tapauksesta kertonut opettaja ei paheksunut kollegansa käytöstä vaan sitä, että ”miten tuokin tyttö pärjää sitten työelämässä kun ei koulussakaan kestä tuollaisia juttuja”. Vika ei siis ollut kollegan asiattomassa käytöksessä vaan siihen puuttumisessa.

Toinen esimerkki: työhaastattelija pahoitteli jo työhaastattelussa naistyönhakijalle, että ”tää on niin miesvaltainen ala” ja kysyi seuraavaksi:

Kuinka ajattelit hoitaa tilanteet jossa joku käyttäytyy epäasiallisesti?

Eli: työnantaja myöntää suoraan, että heidän työpaikallaan sikaillaan ja tämän ”hoitaminen” on työntekijän vastuulla. Naiskollegoilta on kysytty sähkövoima- ja autoalan työhaastatteluissa myös seuraavia helmiä:

  • Kuinka hyvin pärjäät ”miesten maailmassa”?
  • Kuinka paljon kestät vittuilua?

Kyselin sekä suoraan muutamalta kollegalta että julkisesti naisten kohtaamasta seksismistä ja ahdistelusta työelämässä. Alla muutamia vastauksia.

Kuluneen vuoden ajan olen vakavissani pohtinut, että vaihtaisin alaa: äijien paskaherjaa kuunnelleena rupeaa kuppi olemaan täynnä. (nuori nainen, työskentelee miesvaltaisella alalla)

Ikävä juttu on myös, että häirintä on niin tavallista, että sitä pidetään asiaankuuluvana:

Ensin ajattelin, että omat kokemukset on liian turhanpäiviä, semmoista normimenoa, että ei niitä voi edes häirinnäksi sanoa. Sitten pysähdyin miettimään tarkemmin.

Nuorena kesätöissä paikallisessa pikatukussa sedät tykkäsivät heittää härskiä juttua. Lisäksi muutaman kerran tultiin ”neuvomaan” hyllytystä jne. niin, että kohde (minä) jäin sedän ja hyllyn väliin puristuksiin. Siinä otettiin kunnon kontaktia ”nuoreen lihaan”.

Vanhemmiten tytöttely on jäänyt vähemmälle ja sen tilalle on tullut harmittelu siitä, että kuinka kalliiksi se tulee työnantajalle kun ”ne nuoret naiset” on koko ajan joko äitiyslomalla tai hoitovapaalla.
Luulen, että olen päässyt aika vähällä, kun on kuullut muiden tarinoita.

Oma lukunsa ovat sitten esimiehet, jotka lakaisevat asiat maton alle:

Jouduin kymmenisen vuotta sitten työprojektissa projektikumppanin häiritsemäksi (asiattomia viestejä jne). Otin asian esille esimieheni kanssa (myös mies). Tämä kieltäytyi käsittelemästä asiaa. Myöhemmin sain kehityskeskustelussa alhaiset pisteet yhteistyöstä sidosryhmien kanssa, perusteena tämä tapaus. Vieläkin vituttaa.

Toinen samanlainen kokemus:

Minä nuorena parikymppisenä jouduin seksuaalisen ahdistelun kohteeksi työpaikalla. Olin töissä sihteerinä henkilöstönvuokrausfirmassa ja kun firmaan aletttiin etsiä sijoittajia, palkattiin sinne ulkopuolinen konsultti.

Tämä konsultti ehdotteli minulle ”pikkutuhmia” naamatusten, myös muiden kuullen ja lähetteli isoja pervouksia tekstiviestillä. Kyseinen työpaikka oli minulle opiskelevana yksinhuoltajana lottovoitto, joten pitkään nielin kiukkuni.

Lopulta otin asian puheeksi firman toimitusjohtajan (mies, itse asiassa kaikki firman avainhenkilöt olivat miehiä) kanssa, mutta hän oli sitä mieltä, että kyllä minä rempseänä, huumorintajuisena ja sanavalmiina tyttönä pärjään.

Noin puoli vuotta pärjäsinkin, kunnes mittani tuli täyteen ja irtisanouduin. Tästä seurasi minulle tukien kanssa jotain taloudellisia sanktioitakin, mutten vain enää voinut siellä jatkaa jo ihan periaatteesta.

Vahingonilo on paras ilo. Sain melkein saman tien uuden työpaikan ja tiedän,e ttä he jäivät pahaan pulaan lähtöni johdosta, kun niitä sijoittajiakin yritettiin haalia.

Sitten oli tällainen erikoinen ”piristysyritys”:

Isäni oli juuri kuollut ja ymmärrettävästi olin poissa tolaltani. Mitä tekee esimieheni? Kommentoi rintojani ja persettäni monta kertaa päivässä. Kun lopulta sain suuni auki etten tykkää kommentoinnista niin vastaus oli jotain ”pitihän sua jotenkin piristää!” Joo, tosi piristävää kuunnella 20 vuotta vanhemman naimisissaolevan miehen kiimaisia herutusyrityksiä.

Oma lukunsa on sitten asiakaspalvelutyö:

Työyhteisön puolelta en ole koskaan joutunut ainakaan oman kokemukseni mukaan häirityksi. Toisaalta asiakaspalvelutyössä asiakkaiden puolelta on tullut vaikka minkämoista, lähinnä verbaalista, häirintää. Työskennellessäni 18-vuotiaana kahvilassa seksistiset vitsit ja kommentit ulkonäöstäni olivat arkipäivää. Kahvion sedät mm. kommentoivat kovaan ääneen takapuoleni muotoa aina kun kumarruin ottamaan jotain kahvion lattiatasolla olevasta jääkaappilokerosta. Jos joskus tulin laittaneeksi vähänkään avonaisemman paidan päälle, sai koko loppuillan kuunnella limaisia kommentteja. Koska olin nuori työmarkkinoilla, en uskaltanut pyytää asiakkaita lopettamaan, sillä pelkäsin työnantajan reaktiota.
Tämä ei ehkä mene varsinaisesti häirinnän puolelle, mutta työskennellessäni rautakaupassa kassalla, tuli luokseni mies, joka valitti myyjien poissaoloa maalipuolella, sillä ”ei siellä ollut kuin joitain tyttöjä”.

Kyseisessä rautakaupassa minua on myös huoriteltu ja nimitelty muutenkin kyseenalaisilla nimityksillä asiakkaan kiihdyttyä.

Oman kokemukseni mukaan suurimmat ongelmat ovat, ainakin asiakaspalvelupuolessa, olleet liikeissä, joiden asiakaskunta on suureksi osaksi ollut keski-ikäisiä miehiä. Hankalia asiakkaita on toki ollut molemmista sukupuolesta, mutta raflaavimmat ja seksuaalissävytteisimmät jutut ovat kyllä tulleet miehiltä.

Häirintää tapahtuu katsomuksesta riippumatta, mutta uskontoihin liittyvät luonnottomat seksuaalimoraalisäännöt voivat tehdä sairaita twistejä häirintään (lihavointi minun):

Häirinnästä kirkossa: itse en ole kohdannut mitään vakavaa, muutama ”et voi olla oikea pappi” mutta tiedän että näitä on, melkein kaikille naiskollegoille sattuu. Hengellinen viitekehys ja esillä oleminen työssä ovat omiaan vetämään puoleensa tosi sairaita tyyppejä. Tutut kertoo läähätyspuheluista, tekstareista, viesteistä. Oikeuteen asti on edennyt tilanne jossa tyyppi oli leikannut pornolehdestä kuvia ja liittänyt niihin papin kasvot ja levittänyt askartelujaan julkisesti.
Mulle on soitettu päivää ennen perhejuhlaa, ettet voikaan tulla kun meidän suku ei tule paikalle jos on naispappi. Keskustelu juhlasta oli siis jo käyty mun kanssa eikä siinä tullut mitään näin jyrkkää ilmi. Mutta tällainen on ihan arkipäivää. En tiedä onko se häirintää. Tosi kummallista se on kun puolet papistosta alkaa olla naisia.
Opiskelijana törmäsin tosi jyrkkään herätyskristilliseen nuorisotyöntekijäön, joka lähenteli ja kopeloi työkavereita ja rippikoulutyttöjä. Oli jo saanut varoituksen. Se oli todella jyrkkä sovinisti, ei hyväksynyt naispappeja, homoja, minkäänlaista seksiä avioliiton ulkopuolella. Myöhemmin olen hyvin varpaillani näiden seurassa koska usein on juuri tämä asenneyhdistelmä: nainen on vieras, torjuttu, kielletty ja kiihottava. Ei ihminen eikä kunnioitettava työkaveri.

Niin ja asiaa vaikeuttaa paitsi opittu häpeä, myös tarve yrittää olla sielunhoidollinen, yrittää ymmärtää ja sietää muka rakkauden nimissä. Ja sitten toinen käyttää tätä asiaintilaa siekailematta hyväkseen.

Sain myös yhden palautteen mieheltä:

Minun kokemusteni mukaan en ole havainnut sukupuoliperustaista syrjintää työpaikallani. Toimistolla sukupuolijakauma on hyvinkin tasainen, ylemmissä toimihenkilöissä on vähemmän naisia.
Olen kuitenkin huomannut, että naiset “tärisevät” enemmän, jopa huutavat,
ehkä tämä vaikuttaa naisten etenemismahdollisuuksiin… ?

Nyt ollaan asian ytimessä. Nimittäin, minäkään en ole havainnut sukupuoliperustaista syrjintää yhdelläkään työpaikallani. Miksi? No koska olen mies. Ihan niin kuin en ole havainnut rasismiakaan, koska olen perunanenäinen valkoinen kantasuomalainen jolla on suomalainen nimi. Tämä ei tarkoita, etteikö seksismiä tai rasismia olisi. Kutsun tätä ilmiötä itsensäpaljastajailmiöksi. About kaikki naiskaverini ovat joutuneet jossain vaiheessa elämää itsensäpaljastajan uhriksi, milloin kirjastossa, milloin lenkkipolulla. Kun he kertovat näistä kokemuksistaan, miehet usein yllättyvät että ”ei niitä noin paljon voi olla”. Kyllä voi. Me miehet emme vain niihin törmää. Sama koskee seksismiä.

Oma tragikoominen lukunsa on vielä se, että kun nainen avautuu näistä ongelmista, häntä huoritellaan ja kiusataan ja syytetään hankalaksi ämmäksi. Miehenä saa sitten asiallista tai vähintään puoliasiallista palautetta. Asian voi kukin käydä toteamassa vertaamalla minun feminismibloggaukseeni ja Lotta Aarikan feminismibloggaukseen tulleita kommentteja. Lotta sai niskaansa tonneittain paskaa, vaikka minä kirjoitin provosoivammin.

Häirintäkeskustelua leimaa sama kuin aborttikeskustelua – miehet ovat äänessä enemmän. Miksi? Onko kyse eräänlaisesta vallankäytöstä? Kuten naiskollegani kommentoi:

Miksi vain miehet kommentoivat tekstipätkiä, joissa nainen kertoo epäoikeudenmukaisesta kohtelusta? Mitä se kertoo miehistä, ja entä naisista, jotka joutuvat elämään vähättelyn keskellä ja kestämään sitä.
Olin kerran yhdellä luennolla, jossa puhuttiin naisista insinöörien maailmassa. Paikalla oli noin 20 naista ja 2 miestä, miehet olivat koko ajan äänessä ja kertoivat omista kokemuksistaan. Naiset eivät saaneet suunvuoroa.

Mitä asialle sitten voi tehdä? Ongelman myöntäminen on ensimmäinen askel. Puhuminen siitä on toinen askel. Jos ongelmasta ei puhuta ääneen, siihen on vaikea puuttua. Puuttuminen on sitten kolmas askel. Seuraavan kerran kun joku kommentoi kahvilatytön persettä, kommentoi (jos se tuntuu turvalliselta) esimerkiksi ”aika oksettavaa että joutuu kuuntelemaan tuollaista työpaikallaan”. Jos joku muu tekee näin, asetu äänekkäästi komppaamaan puolustajaa. On tärkeää saada murrettua vaikutelma, että enemmistö hyväksyy sikailun.

Häirintään puuttuessa kannattaa varoa, ettei käytä argumentteja jotka ruokkivat haitallista arvomaailmaa. Esimerkiksi ”miltä tuntuisi jos omalle tyttärellesi…” sisältää viestin, että nainen on arvokas vain koska hän on jonkun tytär tai että ”oman klaanin” naiset ovat jotenkin arvokkaampia kuin vieraat. Myös ”miltä tuntuisi jos sinua itseäsi häirittäisiin” voi feilata: seksuaalisessa häirinnässä inhottavinta on sen toistuvuus. Itseäni on kourittu munista tanssilattialla tai läpsitty perseelle junassa keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa. Naisille tämä voi olla jokapäiväistä tai jokaviikkoista. Pelkästään tieto siitä että seuraava häirintä, ahdistelu tai seksismi voi napsahtaa kohdalle hetkenä minä hyvänsä, tekee elämästä ahdistavaa.