Säteilyhöpö sai arvoisensa käsittelyn Julkisen sanan neuvostossa

Lilja Tamminen kirjoittaa Facebook-seinällään, että hänen Skeptikko-lehteen kirjoittamastaan jutusta oli tehty kantelu Julkisen sanan neuvostolle. Itse juttu on vain printti-Skeptikossa, mutta se pohjautuu Liljan ansiokkaaseen ja perusteelliseen blogikirjoitukseen samasta aiheesta. Kantelussa

sähköallergia-aktivisti Eva Jansson oli laatinut kantelun Julkisen Sanan Neuvostolle perusteluna, että artikkeli on asiaton ja loukkaava, ja ”väittää sähköyliherkkiä luulosairaiksi kestämättömin perustein”.

Jos Eva Jansson ei ole tuttu, tutustuminen kannattaa aloittaa tästä artikkelista. Kantelu sai kuitenkin asianmukaisen käsittelyn – JSN ei nimittäin ottanut koko kantelua käsittelyyn, koska:

Kantelijalla on ollut mahdollisuus vastata jutussa esitettyihin väitteisiin ja puolustaa omaa näkökulmaansa sekä tarjota mielipidettään julkaistavaksi Skeptikossa. Näin hän ei kuitenkaan ole tehnyt.

Kuten Lilja kiteyttää postauksessaan:

Erinäisen huuhaan levittäjiä harvoin kiinnostaa väittely tieteellisten argumenttien tasolla, koska tieteellinen maailmankuva enemmän tai vähemmän kiistetään (vaikka usein käytetään näennäis-tieteellistä kieltä huuhaata levitettäessä). Järkiargumentoinnin ja analyysin sijaan yritetään tieteellistä kritiikkiä esittäviä uhkailla, mustamaalata ja hiljentää. Se muistuttaa kovasti skientologeista ja muista kulteista.

Oma lukunsa tietenkin on, kannattaako näiden kanssa ruveta väittelemään ollenkaan. Ei julkkisprofessori Esko Valtaojakaan haaskaa aikaansa litteään maahan uskovien kanssa väittelyyn.

Minun kirjoittelustani tehdystä kantelusta ei ole kuulunut vielä mitään, mutta ilmeisesti uutta kantelua pukkaa taas. Stay tuned!

Huuhaata Helsingin yliopistolla – ”sähköeristysverhot” ja kaikki!

EDIT: Lukekaa kirjaston vastaus heidän Facebook-sivultaan. Lyhyesti: syytetyn penkillä on kuitenkin ainakin osittain väärä taho, kyseessä on yliopiston Tila- ja kiinteistökeskuksen kokeilu, ei kirjaston päähänpisto.

Joku joskus ohimennen mainitsi, että Helsingin yliopistolla olisi oma lukutila tjsp. jonka suunnittelussa on otettu sähköherkkyys huomioon. Mutta nyt vasta näin kuvan ovelta:

sähköherkkyys helsingin yliopiston kirjasto

Siis: ”hiljainen työskentelytila henkilöille, jotka ovat herkistyneet esimerkiksi hajusteille, kotieläimille tai sähkölle”. Sähkö mainitaan vain suomeksi, ja ehkä hyvä niin, ettei tuosta tule kansainvälistä naureskelun kohdetta. Tilasta löytyy maininta myös yliopiston kirjaston sivuilta:

Henkilöille, jotka ovat herkistyneet esimerkiksi hajusteille, kotieläimille tai sähkölle.

Facebook-seinälläni käydyssä keskustelussa tietokirjailija ja tutkija Andrei Sergejeff kertoo:

Olin kerran tuolla fiilistelemässä. Virkailija esitteli ylpeänä sähköeristysverhoja ja mitä kaikkea siellä oli.

Pitääpä käydä fiilistelemässä itsekin.

P.S. Päivän hyvänä uutisena kerrottakoon, että printti-MPC:hen tekemäni juttu on nyt ilmaiseksi luettavissa verkossa. Lukeminen kannattaa aloittaa artikkelista jossa esitellään sähköhöpö-lobbyn avainhenkilöt.

Sähköherkän selviytymisopas on skeptikon huumoripläjäys

Huuhaasta kirjoittaminen on kaksiteräinen miekka. Huuhaata pitää käsitellä kriittisesti, toisaalta jokainen huuhaata käsittelevä kirjoitus toimii myös mainoksena huuhaalle.

Mitä tulee terveysaiheiseen huuhaaseen, sähköherkkyys on ehdoton suosikkini. Sähköherkät itsessään ovat oikeasti sairaita ihmisiä jotka tarvitsevat asianmukaista lääketieteellistä hoitoa eikä minulla ole heitä vastaan mitään. Sen sijaan pieni mutta kovaääninen joukko, joka systemaattisesti pyrkii ujuttamaan sähköherkkyyteen liittyviä höpönäkemyksiään poliitikoille ja mediaan siellä missä aita kulloinkin on matalin, ansaitsee purevaa kritiikkiä. Sähköherkkyys kun ei johdu sähköstä, vaan jostain ihan muusta.

Sähköherkkyydestä on tarjolla asiallista suomenkielistä tietokirjallisuutta vähän. Kaikki julkaistut teokset ovat mainitun aktivistijoukon omakustanteita. Päänavaajana 2000-luvun alussa toimi liikkeen keulahahmo Erja Tammisen omakustannekirja Sähköä ilmassa, jossa voimalinjat kylvävät syöpää ja lehmät tanssivat kännykkätukiaseman vaikutuksesta.

Tuorein tuotos saralla on Hannu Rytilän omakustannekirja Sähköherkän selviytymisopas, jonka mainostus alkoi jo viime syksynä vakuuttavasti:

Viitteitä ei tarvitaHannu lähetti minulle ystävällisesti kirjansa luettavaksi (ja sivuhuomiona todettakoon että hän vaikuttaa kaikin puolin lupsakalta tyypiltä – odotan innolla tapaamistamme). Facebook-seinälläni hän mainostaa toistuvasti, että kirja kannattaa lukea, koska siinä kerrotaan kaikki. No niinhän siinä totta vieköön kerrotaankin. Muutama poiminta kirjasta:

Kännykkätukiasemien vaikutus kasvillisuuteen on myös silmin havaittavaa. Mäntypuut ovat erityisen herkkiä tukiasemasäteilylle. (s. 32)

Todisteeksi esitetään kolme valokuvaa tukiaseman vieressä kasvavista männyistä, jotka ”kasvavat järjettömään suuntaan” ja kolme mäntyä on kuollut. Tämän on tietenkin pakko johtua tukiasemasta.

Joku ehkä kritisoi, että heikkotehoinen laite, eli WLAN-tukiasema, ei mitenkään voi olla terveydelle vaarallinen, mutta totean siihen, että kyllä voi. (s. 37)

Kirja todella lunastaa lupauksensa: siinä ei ole ainuttakaan lähdeviitettä. Perustelut ovat luokkaa ”kyllä voi”.

Laitteita, jotka käyttävät tätä WLAN-tekniikkaa, esim. läppäreitä, en syyllistäisi niin paljon, koskan niiden tuottama WLAN-lähete on aivan toisentyyppistä ja lisäksi se on voimakkuudeltaan vain kymmensosa WLAN-tukiaseman tuottamasta säteilysignaalista. Älä silti pidä läppäriä sylissäsi, koska sen tuottama säteily saattaa vaurioittaa sukuelimiäsi. (s. 37)

Tämän jälkeen varoitellaan mahdollisesta lapsettomuudesta, jos kännykkää säilyttää taskussa. Sitten siirrytään autoihin.

Dieselmoottori on pahempi kuin bensiinimoottori, ainakin minulle. Joillakin sähköherkillä asia on aivan päinvastoin. He kestävät paremmin diesel- kuin bensiinimoottoria. Asia selviää vain kokeilemalla. (s. 39)

Tämä on loogista: koska sairaus ei johdu sähkömagneettisista kentistä, moottoritekniikalla ei ole merkitystä vaan toiset reagoivat dieselmoottoriin ja toiset bensiinimoottoriin. Teknisesti dieselmoottori säteilee vähemmän, koska siinä ei ole korkeajännitesytytysjärjestelmää. Tästä säteilystä vain häviävän pieni osa päätyy matkustamoon. Ja vaikka päätyykin, ei ole olemassa tieteellistä näyttöä siitä, että se vaikuttaisi ihmiseen millään tavalla.

Metsässä liikkuminen maadoittaa ihmistä ja poistaa siten myös SM-kenttien tuottamaa stressiä. (s. 73)

Metsässä liikkuminen on kivaa ja rentouttavaa, kyllä, mutta ei Hannun mainitsemasta syystä. Kirjan mukaan mänty on erityisen hyvä puu ihmiselle ja parantolat on perinteisesti rakennettu mäntymetsiin. Selvä.

Esoteerisimmat jutut löytyvät kirjan loppupäästä, kun päästään puhumaan maasäteilystä. Aukeama ansaitsee tulla siteeratuksi kokonaan (klikkaamalla kuvaa näet sen isompana):

Maasäteily ja muurahaiskeko

Maasäteily ja muurahaiskeko

 

Että semmoista. Tiede ei moista maasäteilyä tunne, kuten se ei tunne varvulla katsomistakaan:

Taikavarpu

Voidaankin sanoa, että sähköherkkyys on maasäteily 2.0. 1980-luvulla kohistiin maasäteilystä, jolla väitettiin olevan merkillisiä terveysvaikutuksia. Kaverini (joka tuolloin oli lapsi) kotona kävi oikein maasäteilyasiantuntija tutkimassa langan varassa roikkuvan heilurin kanssa maasäteilyarvoja ja kääntelemässä sähkölaitteiden töpseleitä. Jäi epäselväksi, mihin tieteelliseen teoriaan moinen mittaus perustui.

2000-luvulla maasäteilyn tilalle on tullut kännykkäsäteily ja heiluri on vaihtunut sähkömagneettisilta kentiltä suojaaviin verhoihin ja mittareihin.