Näin nuoria ja työttömiä kustaan silmään – median (tahattomalla?) avustuksella

Kirjoitin reilu viikko sitten Hesarin yleisönosastoon vastauksen eläkeläiselle, jonka mielestä hyvinvointiyhteiskunta turmelee nuorison. Ei turmele. Nuorisoa vain on helppo ja hauska syyttää kaikesta. 1990-luvun nuorison turmeli roolipelit, 1800-luvun lopun nuorison turmeli kirjat, ja antiikin nuorison turmeli Sokrates.

Siinä välissä nuorison meinasi turmella punkrockyhtye Sex Pistols, joka luojan kiitos (sic) ehti hajota ennen kuin se ehti Suomeen turmelemaan. Ylen Sex Pistols -artikkelissa pistää silmään yksi kohta:

Sex Pistols -kohu perustui Helsingin Sanomien uutiseen, jossa ryhmää kuvailtiin ”väkivaltaiseksi ja omituiseksi” ja kerrottiin sen ”kaikkien jäsenten” omaavan ”erilaisia huume- ja pahoinpitelysyytteitä”.

Mietin mikä tässä kuulostaa tutulta, kunnes tajusin että aika moni muukin kohu perustuu Helsingin Sanomien uutiseen, jossa on vähän vedelty mutkia suoriksi. Itse arvostan Helsingin Sanomia ja niin tekee moni muukin – ja juuri tässä on ongelman ydin: luotettavan lehden pitäisi pitää erityistiukkaa seulaa sen kanssa, mitä juttuun laitetaan ja miten. Vaikka 99 % prosenttia jutuista on asiallisia, tällainen törähdys voi tehdä paljon vahinkoa.

Erityistä huomiota pitäisi kiinnittää otsikoihin: moni lukija lukee vain otsikon (ja korkeintaan ingressin ja uutisen alun) ja sitten jakaa uutisen somessa – jos jakaa. Aiheesta on kirjoitettu hyvin Washington Postissa ja Slatessa. Vaikka itse juttu olisi asiallinen, otsikko on tärkeä koska se luo ensivaikutelman – saman ensivaikutelman jonka tärkeydestä jankataan, olipa kyse treffeistä tai työhaastattelusta, eikä suotta. Moni sosiaalisen median kommentoija jopa kommentoi uutista pelkän otsikon perusteella: luku on itse asiassa häkellyttävän korkea: 70 %! Jos lukema tuntuu uskomattomalta, tässä artikkelissa asiaa valaistaan herkullisesti ja tarjotaan vakuuttava tieteellinen lähde lukemalle. Eikö vain?

Helsingin Sanomat on viime aikoina kunnostautunut tässä ikävästi:

  • Tunnetuin ja pinnalla olevin esimerkki lienee sukupuolikohu, jossa harkitsematon otsikointi sössi muuten asiallisen jutun niin, että opettajakoulutetulla kansanedustajallakin (jostain persuministeristä puhumattakaan) rupesi mopo keulimaan ja pahasti. Timo Heinonen kirjoittaa, että toivon, että Opetushallituksen raportti oli tarkoitus julkistaa vasta aprillipäivänä. Onkohan Heinonen edes lukenut kyseistä opasta – joka muuten perustuu siihen lakiin, jota Heinonen on itse ollut kansanedustajana mukana säätämässä.
  • No sitten eilisaamuna oli juttu nirsoista opiskelijoista – tai niin ainakin otsikon perusteella olisi voinut luulla: se kun kuului Hoas tarjoaa opiskelijoille asuntoja, mutta moni sanoo ei – ”Opiskelijat ovat aika snobeja täällä”. Taas: otsikko tarjoaa mielikuvan, mutta ne harvat jotka lukevat jutun, löytävät puolesta välistä tiedon, että Hoasin käyttöaste on jatkuvasti liki 100, eli tarve uusille opiskelija-asunnoille on suuri.
  • Samana päivänä kerrotaan otsikossa Puoli miljoonaa työpaikkaa on vailla ottajaa, puolet niistä yllättäen pitkiä työsuhteita – näiltä aloilta löytyy nyt töitä. Ottajaa? Taas otsikossa huokuu ajatus, että työpaikkoja on tuossa noin ja sellaisen voi tuosta vaan ”ottaa”, jos on työttömänä, ja mielikuva siitä, että työttömyys on työttömän oma vika, pönkittyy näppärästi.Jutussa on haastateltu Urheilun Tavara-arpa Oy:n toimitusjohtajaa. Hän sanoo, että ”Suurin osa on valmiita satsaamaan. Mutta osa tulee hakemaan vaan leiman, että pääsisi takaisin kortistoon. Oikeasti työpaikkoja olisi. Nämä ovat ilkeitä faktoja.”

    Hetken päästä toimitusjohtaja kuitenkin myöntää toisen ilkeän faktan: ”On turha pakottaa itseään tähän. En minäkään pärjäisi tuossa hommassa.” Jälkimmäisestä pitää antaa erityispisteet. Jos toimitusjohtaja ei pärjää, miksi muiden pitäisi? Ilta-Sanomien jatkouutisessa tätä ei käsitellä ollenkaan, vaan toimarilta lypsetään lisää työttömiä potkivia kommentteja.

    Arpafirma on ollut otsikoissa jo aiemminkin, kun kotiin kuukausittain tulevat arpapaketit ovat hämmentäneet. Ehkä työtä ei koeta tärkeäksi ja motivoivaksi ja siksi se ei kiinnosta – ja motivaatio pitää hakea tussitaululle piirretyistä myyntituloksista ja Oscar-pysteistä? Voidaan myös kysyä, mitä lisäarvoa tämä firma tuo kansantaloudelle: kun esimerkiksi kännyköitä tai autoja valmistavat firmat kilpailevat keskenään, saamme joka vuosi parempia autoja ja kännyköitä. Jos kaikki Suomen työttömät saataisiin myymään urheiluarpoja ja työssäkäyvät ostamaan niitä, lopputulos on itse asiassa huonompi kuin että jos urheilua rahoitettaisiin suoraan verovaroista ja työttömät tekisivät jotain joko kivaa tai hyödyllistä, parhaassa tapauksessa molempia. Urheilun kunnollinen ja vakaa rahoitus voisi myös tuottaa vähemmän Ekaterina Volkovan kaltaisia kohtaloita.

  • Vähän aiemmin oli juttu asumiskuluista pääkaupunkiseudulla. Taas: erittäin hyvä juttu, mutta alussa mennään hiukan metsään: ”ASUMISEN hinta karkaa käsistä. Keskituloisella ei ole varaa asua pääkaupunkiseudulla. Näinhän yleiset hokemat kuuluvat. Se ei kuitenkaan ole täysin totta.”Ensinnäkään, kuka ja missä väittää ettei keskituloisella ole varaa asua pääkaupunkiseudulla? Kyllä on. Keskituloisella on varaa aika moneen juttuun. Ongelma on se, että pienituloisilla rahat eivät riitä – tai voivat riittää, mutta nettotuloista menee järkyttävä osa asumiseen: yksiöiden vuokrat pyörivät 700 euron tuntumassa ja keskustasta pitää mennä aika kauas, että päästään alle 500 euron. Omistusasuntoon ei pienituloinen sinkku pääse käsiksi – ei, vaikka olisi irvistellyt (tai perinyt) 8000 euroa rahaa säästöön ja tienaisi nettona 1400 euroa:

    nayttokuva-2016-10-20-kello-8-09-36
    Väitettä hintojen karkaamisesta käsistä ei juuri käsitelty. Eipä tuo tilanne paljon lohdullisemmalta näyttänyt vuonna 2010:kään.

  • Sitten oli tämä: Punk-tyyli, kaljuus ja nenäkorut häiritsevät rekrytoinnin ammattilaisia – älä tee näitä virheitä työhaastattelussa. Ok, juttu oli tehty julkaistun kirjan pohjalta, mutta olisiko noita rekrytoinnin ammattilaisten asenteita voinut vähän kyseenalaistaa? Kuten joku Twitterissä totesi, entä jos osasyy firmojen heikkoon menestykseen on tuo ulkonäköön tuijottaminen? Kuten jutussakin oli: Toisaalta esimerkiksi miesvaltainen it-ala mainittiin poikkeukseksi, minkä kohdalla epäsiistiä ulkonäköä voi ”katsoa hieman läpi sormien”.

Ehkä eniten näistä minua häiritsee tämä, että kovin säännöllinen jutun aihe ovat laiskat työttömät, jotka sankariyrittäjä haukkuu ilman toimittajan hiillostusta. Kirjoitin tästä jo viime vuonna. Entä jos vika ei olekaan siellä nuorisossa ja työttömissä vaan työssä itsessään? Esimerkiksi Varustelekalla ei näytä olevan vaikeuksia nuorten takia, päin vastoin.

Raivostuttavinta on trendi palkattoman työn teettämisestä. Sakari Timonen on kirjoittanut asiasta vuosikausia, ja kirjoitti nytkin. A2-Illasta voisi vielä mainita, että sielläkin toistui sama kuvio: montako työtöntä nuorta tai palkattomassa orjatyössä olevaa oli studiossa? Aivan. Mukana oli sentään yksi kolmea työtä tekevä yksinhuoltaja.

(Kokonaan oma lukunsa on se, että nuorella ei ole samanlaisia mahdollisuuksia tulla heilumaan televisioon ilman että siitä voi olla uralle haittaa. Aihetta käsitellään myös kirjassa Luokkavallan vahtikoirat. Todellista journalismia on antaa ääni näille ihmisille vaikkapa laadukkaassa verkko- tai printtilehden haastattelussa, anonymisoituna.)

Kokeillaan tätä itse – alla pari tosielämän esimerkkiä nuorison riistämisestä:

Sukulaiseni on ammattikoulun viimeisellä luokalla ja tekee nyt sähköasennustöitä harjoittelijana eräässä suuressa kiinteistöalan yrityksessä. Kun hän kysyi, mitenkäs ateriakorvaus ja matkakorvaukset, jotka hän sai edellisessä työharjoittelussa, niin vastaus oli: ”me olemme luopuneet kokonaan näiden korvauksien tarjoamisesta”. Eli käytännössä melkein valmis ammattilainen herää joka aamu 5.30, menee omalla kustanuksella työmaalle, tekee 8 tunnin työpäivän, jonka aikana ruokailee omalla kustannuksella ja on kotona vasta neljän jälkeen.

Toinen esimerkki:

Opiskelen ammattikorkeakoulussa matkailun liikkeenjohtoa, menen jo toisena vuonna peräkkäin matkamessuille tekemään neljän päivän aikana 36 tuntia töitä. Korvauksena on lämmin ateria joka päivä ja saan pitää työasuna käyttämäni t-paidan eli mainostaa yritystä.

Kolmas esimerkki:

Työskentelen eräässä erikoisliikeketjussa työharjoittelijana. Työttömyyskorvauksen päälle tästä maksetaan, mitä, 13 euroa päivältä. Jos firmasta tullaan kysymään töitä niin niitä ei ole, mutta palkattomia harjoittelijoita otetaan tänne ihan mielellään.

Henkilö tekee käytännössä ihan normaaleja myyjän töitä, hyllyttämistä, kassalla oloa jne. Epänormaalia on ainoastaan se, että yritys käyttää häntä ilmaisena työvoimana hommasta, jonka palkka TES:n mukaan on luokkaa kympin tunti. Työntekijälle jää tunti”palkaksi” pari euroa, ja se tulee verovaroista.

Koitin kaivella mistä tuo 13 euroa tulee, ja se on ilmeisesti tämä 9 euron kulukorvaus plus 4,78 euron korotusosa työmarkkinatukeen.

Ilmaistyön teettäminen vastenmielinen ilmiö ja sitä – kuten muitakin nuorten ongelmia – käsitellään mediassa vain harvoin. Vika ei ole vetelissä nuorissa vaan yrityksissä jotka kehtaavat teettää ilmaista työtä ja lainsäädännössä joka sen mahdollistaa. Kuten eräs isä asian minulle kiteytti:

Ja mikä on nuorison palkkio? He saavat lukea lehdistä yrittäjien mielipiteitä, jossa kertovat, että nykynuorisosta ei ole edes töihin. He ovat täyttä paskasakkia!

Mitäpä tähän lisäämään.

Kahden vuoden tutkinto kolmessa vuodessa, eli onko amis vain nuorten säilytyspaikka?

Tajusin lukion toisen vuoden keväällä, että jos olisin suorittanut yhden pakollisen äidinkielen kurssin ”liian aikaisin” – ja tietenkin ilmoittautunut ylioppilaskirjoituksiin, olisin saanut lukion kuitattua kahdessa vuodessa. Kolmas lukiovuosi kuluikin sitten lähinnä kattoon syljeskellessä ja valinnaisten kielikurssien parissa.

Miksi olin niin pöljä etten alun perinkin suunnitellut käyväni lukiota kahdessa vuodessa? No, koska olin aika pöljä 17-vuotiaana (ja vähän vanhempanakin, bloggaan tästä myöhemmin). Enkä ollut tottunut moiseen suunnitteluun: yhdeksänvuotisen koulutusputken aikana ainoa todellinen valinta mitä piti tehdä, oli valinta siitä, meneekö lukioon vai amikseen.

Kahdessa vuodessa suorittamista kun ei markkinoitu nuorille mitenkään. Mainittiin vain ohimennen, että lukion voi suorittaa 2-4 vuodessa. Lopputulema on ymmärtääkseni, että 4 vuodessa suorittajia on paljon enemmän kuin 2 vuodessa suorittajia.

Kuten olen aiemmin kirjoittanut (näköjään oikein kaksi kertaa (HS 5.6.2013 ja 25.1.2015), hajamielinen kun olen), mikään kiirehän meillä ei ole yhtään minnekään, mutta olisin mieluummin kuluttanut sen viimeisen vuoden yliopistossa kiinnostavaa alaa opiskellen kuin niiden muutaman kielikurssin parissa. Tässä juuri on yksi esimerkki poliitikkojen vouhottaman ”työurien pidentämisen” ja ”valmistumisen nopeuttamisen” älyttömyydestä: ensin koulussa nyhjätään 12 vuotta käsijarru päällä ja sitten yhtäkkiä on kiire nakuttaa itsensä viidessä vuodessa maisteriksi.

Edellä mainitut muistot palasivat mieleen, kun bongasin autoalan opettajien Facebook-ryhmästä mielipidekirjoituksen Koulutonta koulua (Savon Sanomat 9.4.2015, ks. myös keskustelu seinälläni):

Eräs ystäväperheen poika on nyt amiksessa. Hän on ollut meneillään olevan lukuvuoden aikana ainakin neljä päivää kotona. Sen lisäksi hän on päässyt tämän tästä etuajassa kotiinsa.

Ei siksi, että hän olisi sairas. Hän ei ole myöskään pinnannut koulusta.

Opettajat ovat lähettäneet hänet kotiin mukanaan esimerkiksi tehtävämoniste, jossa on joku tehtävä.

Viimeksi piti etsiä veronumerotietoa. Koko päivä. Kotona. Tehtävä oli ollut noin 15 minuutin homma. Lopun päivää piti kuluttaa aikaa.

Huippua, iloitsi poika. Tehtäviä ei yleensä edes tarkisteta.

Ilo kotivapaista ja ajantappamisesta koulun käytävillä paljastui lyhyen keskustelun jälkeen turhautumiseksi. Tekemättömyys vasta tylsää on.

Pojan isä sanoi, että ammattikoulu pilaa lapset. Siis noin puolet ikäluokasta.

Olen kuullut samanlaista juttua meille (opetan eräässä pääkaupunkiseudun ammattikorkeakoulussa) ammattikoulusta tulleilta insinööriopiskelijoilta. Ammattikoulu tuntuu säilytyspaikalta, ja opettajan aika menee kurinpitoon ja muuhun sähläämiseen. Opetuksen taso vaihtelee tosi paljon. On innostuneita ja innostavia opettajia, ja sitten jotain ihan muuta.

http://thyself.deviantart.com/art/Nirvana-in-Prison-47803799

Kuvan henkilö ei liity tapaukseen. (Kuva: Thyself @ DeviantArt)

Sama tuntuu toistuvan alasta riippumatta. Tuttu vaatealan opiskelija kertoi, että välillä tuntuu, että opettajia ei kiinnosta tai heillä on kiire tai ”liikaa töitä”. Esimerkiksi jos kiinnisilitettävä sabluunapaperi oli mystisesti kadonnut, eivät opettajat tilanneet sitä lisää, vaan kehottivat kokeilemaan tilalle jotain muuta, ”vaikka kontaktimuovia”. Myös lukujärjestyssuunnittelu kusee: jos samaa ainetta on 8 tuntia päivässä tai keskellä päivää on 4 tunnin hyppytunti, motivaatio hukkuu helposti. Lukujärjestyssuunnittelu pitäisikin tehdä oppilaita ajatellen eikä sen mukaan, mikä sopii opettajien harrastusten kanssa yhteen.

Yksi syy tälle kiireelle voi olla se, että opettajien aika kuluu kaikenlaiseen projektipuuhasteluun. Toisin sanoen töitä riittää ilman opiskelijoitakin.

Jos valmistumista halutaan oikeasti nopeuttaa, siihen ei tarvita kovin monimutkaista matematiikka: jos halutaan, että nuoret valmistuvat amiksesta kolmessa vuodessa, tutkinto pitää suunnitella kaksivuotiseksi. Tällöin nopeat ja motivoituneet opiskelijat valmistuvat kahdessa vuodessa, ja hitaammat sitten kolmessa. Sama juttu yliopistoon: kurssit pitää aikatauluttaa niin, että ne olisi (ilman kohtuutonta säätämistä) mahdollista suorittaa neljässä (tai mielellään kolmessa) vuodessa, niin silloin voidaan – ehkä – päästä valmistumisajoissa viiteen tai kuuteen vuoteen.

Ehdotin aikanaan omassa oppilaitoksessani, että laaditaan opetussuunnitelma kolmevuotiseksi, niin saadaan opiskelijat valmistumaan neljässä vuodessa. Idea lähti alun perin opiskelijoilta, jotka manasivat sitä, että alussa on hirveä kiire, ja sitten myöhemmillä vuosikursseilla opetusta on parina kolmena päivänä viikossa. Tämä kaatui johonkin byrokratiaoikkuun: koska tutkinnon laajuus on 240 opintopistettä, se on suunniteltava nelivuotiseksi.