Opet! Tekijänoikeusongelma ratkesi ja anonyymi bittinikkari pullautti fonttitiedoston kädenkäänteessä

Kirjoitin aiemmin uusista perusopetuksen mallikirjaimista ja niihin liittyvistä tekijänoikeusepäselvyyksistä. Epäselvyydet olivat kuitenkin lähinnä omassa (ja muiden) korvien välissä: pikaisella googlauksella selvisi, että kirjaimet – vaikka olisivat hienoja – eivät ole teoksia, joten niitä ei voi suojata tekijänoikeuden nojalla. Esimerkiksi yliopistojen tekijänoikeusasioihin erikoistuneen IPR University Centerin sivuilla on immateriaalioikeuksiin perehtyneen asianajajan lausunto aiheesta:

Vanhastaan on katsottu, että kirjaimet eivät saa tekijänoikeussuojaa, vaikka ne olisivat graafisesti miten korkeatasoisia tahansa.

Tekijänoikeusneuvosto katsoi lausunnossaan 1990:6, että sille toimitettujen aakkostojen kirjainmuodot eivät, korkeasta kalligrafisesta tasostaan huolimatta, olemassa olevien kirjaimistojen suuren lukumäärän vuoksi, erottuneet muista kirjaimistoista niin ilmeisesti, että ne olisivat saaneet tekijänoikeudellista suojaa. Fonttien lähtökohtana on aina tietyn kielen kirjaimisto totunnaisessa ilmiasussaan, minkä vuoksi sijaa tekijästä todistavalle omaperäiselle ilmaisulle ei juurikaan jää.

Samassa artikkelissa todetaan, että fonttitiedosto voidaan katsoa tietokoneohjelmaksi, jolloin se saa sitä kautta tekijänoikeussuojan – joskaan tämäkään ei ole ihan satavarmaa:

Perustellusti voidaan kyseenalaistaa, voiko fonttiohjelmistoa pitää varsinaisena tietokoneohjelmana, koska se ei itsessään sisällä tietokoneohjelmalta yleensä edellytettävää toiminnallisuutta. Tätä kysymystä ei ole tässä kirjoituksessa mahdollista pohtia tarkemmin. Siinä tapauksessa, että fonttiohjelmistoa voitaisiin pitää tietokoneohjelmana, sen suoja perustuu teoskynnyksen ylittävään ohjelmiston koodiin. Tällaisen ohjelmiston kopiointiin tietokoneelle tarvitaan lupa.

<EDIT 14.8.2015: tästä kohtaa poistettu (saatesanoineen) linkki anonyymin hakkerin pullauttamaan fonttitiedostoon, päätoimittajan pyynnöstä. Veikkaan* että joku on laittanut palautetta ja toisin kuin minä, hän ei halua lähteä koeponnistamaan oikeudessa, JSN:ssä tai ties missä, oliko tuon linkin jakaminen niinqu hyvä juttu vai ei. Kirjoitan pidemmin tästä juridisesta puolesta kun ehdin.>

uudet mallikirjaimet

P.S. Joku FB:ssä (vai Twitterissä) kyseenalaisti suunnittelusta maksetun hinnan. Jokainen graafisen suunnittelun hinnoittelua tunteva tietää, että näin laajan projektin hinta – kirjainten testaamisineen ja korjauskierroksineen – on viisinumeroinen, varsinkin kun kirjainten suunnittelu ei ole mitään ihan peruskaurahommaa kuten yritysilmeen suunnittelu, flaierin suunnittelu tjsp. Jos suunnittelu olisi tilattu joltain isolta toimistolta, hinta olisi varmasti ollut vielä korkeampikin. Koska kirjaimet opetetaan sadoille tuhansille lapsille koulussa, ne on syytäkin suunnitella huolellisesti ja huolellinen suunnittelu maksaa.

* Tällaisia on tullut ennenkin: saan vain ohjeet mitä pitäisi tehdä. Tälle käytännölle on ainakin kaksi hyvää perustelua: ensinnäkin on hyvän journalistisen tavan mukaista että kansalaisilla on mahdollisuus ottaa yhteyttä päätoimittajaan ilman pelkoa siitä että päätyy mielipiteineen tänne revittäväksi ja toiseksi on se itsellekin kiva kun ei tarvitse lukea kaikkia rähinämeilejä (ainakin pidemmän päälle, tämänikäisenä niille jaksaa vielä nauraa). Kolmas perustelu on se, että päätoimittaja sen vastineen sinne JSN:ään joutuu kirjoittamaan. Neljäs perustelu – tähän kyseiseen tapaukseen – on se, että tässä ei mitään journalistista tappiota tule, jos joku tarvitsee fontin hän kyllä löytää sen tai voi ostaa sen Typolarilta sitten aikanaan.

Nyt lapseni tietävät, millaista jälkeä IV-luokan laser tekee iholle

Oletko koskaan pohtinut, mitä järkeä on aakkoslaulussa tai partiolaisten lipunpituuslaulussa? No, jostain syystä (jolle löytynee evoluutioon pohjautuva perustelu) ihmismieli tallentaa mielellään tarinoita ja lauluja. Ilmiöstä kerrotaan muun muassa Daniel Willinghamin kirjassa Why don’t students like school. Laulujen mieleenjäävyyttä helpottaa vielä se, että varsinkin jos laulu on mukaansatempaava, sitä kuuntelee ja laulaa mielellään ilman että se edes tuntuu ”pänttäämiseltä”.

Laulujen haaste opiskelukäytössä on melko itsestäänselvästi se, että niiden keksiminen on aika työlästä. Joku tai jotkut ovat kuitenkin jaksaneet nähdä vaivaa: kaveri linkitti toukokuussa seinälleni Wikirock-nimisen bändin biisejä. Wikirock näyttää olevan jo neljän vuoden ikäinen, mutta itse kuulin bändistä vasta nyt.

Idea on yksinkertainen: valikoiduista Wikipedian artikkeleista on tehty syntikkarokkibiisejä. Ne ovat kuunneltavissa Spotifyssä ja Soundcloudissa. Mukana on muun muassa kappale laserista (johon viittaan otsikossa – ja lapset tykkäävät kuunnella näitä autossa ja todella muistavat otsikon faktan ja paljon muutakin, kuten että pelko, inho ja rakkaus ovat universaaleja tunteita). Biisit ovat genreltään juuri lapsiin uppoavaa populaarisettiä.

Wikirockin rallatuksista ei opi syventävää tietoa, mutta nippelitiedon hallinnasta on hyötyä kun opettelee uusia asioita – ja yleissivistyksestä ei ole koskaan haittaa.

Yksityiskohtana mainittakoon, että Wikipedian vapaa lisensointi ylipäätään mahdollistaa tällaisen taiteilun (ilman byrokratiaa).

Wikirock on viimeksi vetänyt keikan huhtikuussa, pakko mennä seuraavalle!

Voisiko ideaa laajentaa ja tehdä biisejä vaikkapa yleisimmistä argumentointivirheistä tai muusta tärkeästä?

Kahden vuoden tutkinto kolmessa vuodessa, eli onko amis vain nuorten säilytyspaikka?

Tajusin lukion toisen vuoden keväällä, että jos olisin suorittanut yhden pakollisen äidinkielen kurssin ”liian aikaisin” – ja tietenkin ilmoittautunut ylioppilaskirjoituksiin, olisin saanut lukion kuitattua kahdessa vuodessa. Kolmas lukiovuosi kuluikin sitten lähinnä kattoon syljeskellessä ja valinnaisten kielikurssien parissa.

Miksi olin niin pöljä etten alun perinkin suunnitellut käyväni lukiota kahdessa vuodessa? No, koska olin aika pöljä 17-vuotiaana (ja vähän vanhempanakin, bloggaan tästä myöhemmin). Enkä ollut tottunut moiseen suunnitteluun: yhdeksänvuotisen koulutusputken aikana ainoa todellinen valinta mitä piti tehdä, oli valinta siitä, meneekö lukioon vai amikseen.

Kahdessa vuodessa suorittamista kun ei markkinoitu nuorille mitenkään. Mainittiin vain ohimennen, että lukion voi suorittaa 2-4 vuodessa. Lopputulema on ymmärtääkseni, että 4 vuodessa suorittajia on paljon enemmän kuin 2 vuodessa suorittajia.

Kuten olen aiemmin kirjoittanut (näköjään oikein kaksi kertaa (HS 5.6.2013 ja 25.1.2015), hajamielinen kun olen), mikään kiirehän meillä ei ole yhtään minnekään, mutta olisin mieluummin kuluttanut sen viimeisen vuoden yliopistossa kiinnostavaa alaa opiskellen kuin niiden muutaman kielikurssin parissa. Tässä juuri on yksi esimerkki poliitikkojen vouhottaman ”työurien pidentämisen” ja ”valmistumisen nopeuttamisen” älyttömyydestä: ensin koulussa nyhjätään 12 vuotta käsijarru päällä ja sitten yhtäkkiä on kiire nakuttaa itsensä viidessä vuodessa maisteriksi.

Edellä mainitut muistot palasivat mieleen, kun bongasin autoalan opettajien Facebook-ryhmästä mielipidekirjoituksen Koulutonta koulua (Savon Sanomat 9.4.2015, ks. myös keskustelu seinälläni):

Eräs ystäväperheen poika on nyt amiksessa. Hän on ollut meneillään olevan lukuvuoden aikana ainakin neljä päivää kotona. Sen lisäksi hän on päässyt tämän tästä etuajassa kotiinsa.

Ei siksi, että hän olisi sairas. Hän ei ole myöskään pinnannut koulusta.

Opettajat ovat lähettäneet hänet kotiin mukanaan esimerkiksi tehtävämoniste, jossa on joku tehtävä.

Viimeksi piti etsiä veronumerotietoa. Koko päivä. Kotona. Tehtävä oli ollut noin 15 minuutin homma. Lopun päivää piti kuluttaa aikaa.

Huippua, iloitsi poika. Tehtäviä ei yleensä edes tarkisteta.

Ilo kotivapaista ja ajantappamisesta koulun käytävillä paljastui lyhyen keskustelun jälkeen turhautumiseksi. Tekemättömyys vasta tylsää on.

Pojan isä sanoi, että ammattikoulu pilaa lapset. Siis noin puolet ikäluokasta.

Olen kuullut samanlaista juttua meille (opetan eräässä pääkaupunkiseudun ammattikorkeakoulussa) ammattikoulusta tulleilta insinööriopiskelijoilta. Ammattikoulu tuntuu säilytyspaikalta, ja opettajan aika menee kurinpitoon ja muuhun sähläämiseen. Opetuksen taso vaihtelee tosi paljon. On innostuneita ja innostavia opettajia, ja sitten jotain ihan muuta.

http://thyself.deviantart.com/art/Nirvana-in-Prison-47803799

Kuvan henkilö ei liity tapaukseen. (Kuva: Thyself @ DeviantArt)

Sama tuntuu toistuvan alasta riippumatta. Tuttu vaatealan opiskelija kertoi, että välillä tuntuu, että opettajia ei kiinnosta tai heillä on kiire tai ”liikaa töitä”. Esimerkiksi jos kiinnisilitettävä sabluunapaperi oli mystisesti kadonnut, eivät opettajat tilanneet sitä lisää, vaan kehottivat kokeilemaan tilalle jotain muuta, ”vaikka kontaktimuovia”. Myös lukujärjestyssuunnittelu kusee: jos samaa ainetta on 8 tuntia päivässä tai keskellä päivää on 4 tunnin hyppytunti, motivaatio hukkuu helposti. Lukujärjestyssuunnittelu pitäisikin tehdä oppilaita ajatellen eikä sen mukaan, mikä sopii opettajien harrastusten kanssa yhteen.

Yksi syy tälle kiireelle voi olla se, että opettajien aika kuluu kaikenlaiseen projektipuuhasteluun. Toisin sanoen töitä riittää ilman opiskelijoitakin.

Jos valmistumista halutaan oikeasti nopeuttaa, siihen ei tarvita kovin monimutkaista matematiikka: jos halutaan, että nuoret valmistuvat amiksesta kolmessa vuodessa, tutkinto pitää suunnitella kaksivuotiseksi. Tällöin nopeat ja motivoituneet opiskelijat valmistuvat kahdessa vuodessa, ja hitaammat sitten kolmessa. Sama juttu yliopistoon: kurssit pitää aikatauluttaa niin, että ne olisi (ilman kohtuutonta säätämistä) mahdollista suorittaa neljässä (tai mielellään kolmessa) vuodessa, niin silloin voidaan – ehkä – päästä valmistumisajoissa viiteen tai kuuteen vuoteen.

Ehdotin aikanaan omassa oppilaitoksessani, että laaditaan opetussuunnitelma kolmevuotiseksi, niin saadaan opiskelijat valmistumaan neljässä vuodessa. Idea lähti alun perin opiskelijoilta, jotka manasivat sitä, että alussa on hirveä kiire, ja sitten myöhemmillä vuosikursseilla opetusta on parina kolmena päivänä viikossa. Tämä kaatui johonkin byrokratiaoikkuun: koska tutkinnon laajuus on 240 opintopistettä, se on suunniteltava nelivuotiseksi.