”Hui hui huumeita” -asenne sumentaa järjen pahemmin kuin huumeet

Huumausaineista pitäisi voida käydä järkevää poliittista keskustelua, mutta se on hankalaa monestakin syystä.

Ensinnäkin, koska huumeiden käyttö – maahantuonnista ja myynnistä puhumattakaan – on rikos, omista kokemuksistaan tai lähipiirin kohtaloista on mahdotonta puhua ilman hankaluuksien aiheuttamista toisille tai itselleen. Ensimmäisenä mieleen tuleva esimerkki on kymmenen vuoden takaa, kun silloinen kansanedustaja Rosa Meriläinen joutui poliisitutkintaan kerrottuaan Imagen haastattelussa polttaneensa pilveä. Tuomiota puitiin peräti kahdessa oikeusasteessa ja se oli vapauttava, mutta jokainen rikosprosessin läpikäynyt tietää, kuinka paljon siihen palaa aikaa hukkaan kuulusteluineen ja muine larppaamisineen.

Toiseksi, pitkälti koulujen mörköhuumevalistuksen seurauksena, huumeita ja niiden käyttäjiä pelätään kuin entisaikoina perkeleitä ja muita satuolentoja. Tämä johtuu osittain myös siitä, että kriminalisoinnin takia huumeenkäyttäjät ovat kaapissa, ja ”tavalliselle ihmiselle” huumeenkäyttäjinä näkyvät vain ongelmatapaukset, eivät huumeita enemmän ja vähemmän säännöllisesti käyttävät duunikaverit tai lasten tarhakaverien vanhemmat. Asenteet ovat kovia, ja niistä malliesimerkki oli jo mainittuun Meriläiseen kohdistunut riepottelu – jos et muista tapausta, muistia voi virkistää pikakertauksella Wikipediasta:

Asiasta heräsi kohu ja kun MTV3 haastatteli Meriläistä asiasta, hän romahti kesken haastattelun polvilleen.

Ei mikään ihme, kun yhtäkkiä riepotellaan täysin kansanedustamiseen liittymättömästä yksityiselämän asiasta.

Kolmanneksi, mediassa ja muuten julkisuudessa tuntuu siltä, että huumeiden laillistamista ei edes tuoda vaihtoehtona keskusteluun. Tämä nousi mieleeni taas tänään, kun luin Ylen jutun muuntohuumeongelmasta. Rikolliset kun kiertävät lainsäädäntöä kehittämällä uusia huumeita kun lainsäätäjä kieltää edellisiä. Tällaiset muuntohuumeet ovat vaarallisia, koska niiden vaikutuksia ei tunneta etukäteen. Jutussa haastateltu tullijohtaja kaipaa ratkaisuja Britanniasta ja Venäjältä (kaskun ei Pohjois-Koreasta), mutta huumeiden laillistamista ei mainita sanallakaan.

Ylipäätään kaikki kammottavimmat huumeiden vaarat liittyvät niiden laittomuuteen:

  • Ehdottomasti vastenmielisin huumemaailmaan liittyvä asia on mielestäni niihin liittyvä väkivaltarikollisuus. Väkivaltarikollisuus kumpuaa kahdesta asiasta: vankilan pelosta ja velkojen perinnästä.

    Koska huumeiden myynnistä, maahantuonnista ja valmistamisesta saa tuntuvia vankeustuomioita, huumerikolliset käyttävät väkivaltaa ja sillä pelottelua varmistaakseen sen, että kukaan ei järjestä heitä vankilaan.

    Tuntuvan vankeusrangaistuksen riski pitää myös huumeiden hinnat korkealla, mikä johtaa huumevelkoihin. Näitä velkoja sitten peritään väkivalloin. Ongelmakäyttäjä joutuu hankkimaan huumerahansa rikollisesti, koska ei halua tulla velkojansa pahoinpitelemäksi.

    Huumeet laillistamalla niiden hinnat romahtaisivat tupakan tai Buranan tasolle, kun niitä voidaan viljellä ja valmistaa teollisesti. Kun ongelmakäyttäjä saa päivän huumeannoksen pummimalla kaksi euroa rautatieasemalla, sekä velkaongelma että huumeiden rahoittamiseen tarvittava rikollisuus romahtavat.

  • Elintarvikkeilla ja lääkkeillä on tiukat laatuvaatimukset. Kun ostan apteekista Burana 400:sta voin luottaa siihen että se on Burana 400:sta. Laittomissa huumeissa sama ei päde. Jos huumeet laillistettaisiin, huumeenkäyttäjä saisi apteekista tai Alkosta puhdasta tavaraa kuluttajansuojineen. Ei hengenvaarallisia epäpuhtauksia, ei epävarmasta vahvuudesta johtuvia yliannostusonnettomuuksia.
  • Maailmalla huumeisiin – tai siis niiden vastaiseen sotaan – liittyy erittäin vakavia ihmisoikeusongelmia. Esimerkiksi yksin Meksikossa huumesota on tappanut arviolta 60 000 ihmistä vuoden 2006 jälkeen.

En ehkä suin päin lähtisi täyslaillistamaan kaikkia huumeita kerralla. Ja pitää myös muistaa, että huumeiden laillistaminen johtaa todennäköisesti niiden käytön lisääntymiseen, myös alaikäisten keskuudessa. Toimiva vaihtoehto voisi olla asteittainen eteneminen ja vaikutusten jatkuva seuraaminen: ensin depenalisoidaan ja sitten dekriminalisoidaan kannabistuotteet. Jos tämä onnistuu hyvin, sallitaan niiden myynti esimerkiksi Alkossa tai apteekissa. Muuntohuumeongelman kitkemiseksi voisi seuraavaksi laillistaa suosituimmat ”kovat huumeet”, joiden vaikutuksista on vuosikymmenten tutkimustietoa, toisin kuin muuntohuumeista.

Olennaista dekriminalisoinnin ohessa on myös ongelmakäyttäjille tarkoitettujen palvelujen kehittäminen. Tästä on saatu hyviä kokemuksia Portugalissa, jossa dekriminalisoitiin myös ”kovien huumeiden” käyttö.

Olennaista huumekeskustelussa olisi kuunnella laaja-alaisesti päihde- ja sosiaalityön, lääketieteen sekä yhteiskuntatieteiden ammattilaisia. Tämä koskee erityisesti mediaa. Yleensä kun on puhe esimerkiksi nuorten huumeidenkäytöstä, studioon rahdataan poliisi. Miksei ennemmin lääkäriä tai nuorisokulttuurin tutkijaa?

Vaalikone on vallankäytön väline

Tunnetuimpia vaalikoneita (Yle ja Hesari) tehdessä pisti silmään ihmisoikeuksiin liittyvien kysymysten loistaminen poissaolollaan.

Perustulosta on sentään kysymys Ylellä, samoin eutanasiasta. Hesari puolestaan kysyy homo- ja lesboparien avioliitto- ja adoptio-oikeudesta. Nato ja ydinvoima käsitellään molemmissa vaalikoneissa – ei ihme, molemmat ovat isoja asioita ja ovat olleet mediassa tapetilla. Osa kysymyksistä taas on typerästi aseteltu.

Mikä tässä risoo? Se, että mitä lähempänä jokin asia on tavallisen kansalaisen elämää (ja mitä teoriassa yksinkertaisemmasta asiasta on kysymys), sitä epätodennäköisemmin siitä tuntuu olevan kysymys. Nato ja ydinvoima ovat monimutkaisia asioita hyötyine ja haittoineen. Moni muu asia ei.

Ihmetellään, miksi nuoret eivät äänestä. Kuinka moni vaalikonekysymyksistä käsitteli välittömästi nuoria koskevia asioita? Ei kovin moni. Tietenkin kaikki vaikuttaa kaikkeen ja nuoria on erilaisia, mutta itseäni ihmetyttää, että kummassakaan suuressa vaalikoneessa ei ollut kysymystä esimerkiksi kannabiksen tai muiden laittomien päihteiden laillistamisesta. Tämä ei ole pieni juttu, koska suuri osa huumeiden haitoista nuorten tulevaisuudelle liittyy nimen omaan niiden laittomuuteen ja varsinkin kannabiksen pössyttely on todella yleistä. Poliisikuulusteluun hakeminen kesken koulupäivän tai asuntoon suoritettu kotietsintä jättää paljon pahemmat traumat kuin muutaman jointin kiskominen kotibileissä.

Tekijänoikeuslaistakaan ei ollut kysymyksiä, vaikka monen nuoren elämä tärveltyy (hihasta vedettyjä) jättikorvauksia maksellessa. Ei myöskään translaista, vaikka aihe oli mediassa tapetilla Leelah Alcornin itsemurhan takia vuodenvaihteessa.

headershareholder-oppression