Säteilyhöpöimperiumin hätäkakka: olen trolli-toimittaja, koulukiusaaja, ”toimittaja”, …

Tietokirjailija Hannu Rytilän henkilökohtaisuuksiin menevä törähdys mielenterveysaiheisessa blogikirjoituksessani johdatti minut Mikko Ahosen kirjoitelmaan, joka on otsikoitu räväkästi Miksi Talentum edistää ihmisten syrjintää ja tutkijoiden häirintää?

Aluksi mietin, kannattaako höpöpurkaukselle (joka on julkaistu perjantaiaamuna mutta ei ole levinnyt somessa) antaa ilmaista lisänäkyvyyttä, mutta käsitellään muutama käsittelyä kaipaava kohta lyhyesti. Strategia on sama kuin ennenkin: viittaillaan abstraktisti ”tutkimuksiin” mutta ei – lällällää – kerrota sen tarkemmin että mikä niissä tutkimuksissa johtaa kynäilijän johtopäätökseen ja miten. Sama tauti muuten vaivasi Kauppalehdessä läpi livahtanutta höpökirjettä – pelotellaan, mutta lähdeviitteet ”unohtuvat”.

Ahonen kirjoittaa:

Printtimediassa ilmestyviä vastineita näille kirjoituksille eivät Talentumin lehden päätoimittaja ja toimituspäällikkö salli. Lehdissä rikotaan jatkuvasti JSN:n Journalistin ohjeita.

Päätoimittaja ja toimituspäällikkö eivät salli vastineita, koska huuhaasta kirjoittaminen ei tuota minkään journalistisen käytännön tai ohjeen mukaan vastineoikeutta (eli oikeutta huuhaan levittämiselle). Esimerkiksi jos lehti kirjoittaa holokaustista, se ei tarkoita, että lehden pitäisi julkaista uusnatsien ”vastine”, jossa holokaustin tapahtuminen kiistetään.

Jos Ahonen on ihan oikeasti ja rehellisesti tuota mieltä (eikä kyseessä ole retorinen temppu), että Journalistin ohjeita rikotaan, hän tehköön kantelun Julkisen sanan neuvostolle.  Tosin edelliselle kävi hassusti ja toista ei ole vielä käsitelty. Kantelu on maksuton, helppo tehdä ja Henrik Elonheimo auttanee mielellään muotoilussa.

Ahonen kirjoittaa myös:

Ovatko Talentumin mediat kokonaan painostuksen alla? … Kysynkin: Onko Suomessa tapahtumassa nyt päinvastaista, maksimoidaanko häirinnällä teollisuuden mainostulot eri mediatalojen medioissa, johdon huomaamatta?

Haastan Mikko Ahosen ottamaan käteensä MPC:n (vaikka R-kioskista hiplattavaksi, ei ole pakko ostaa!) ja laskemaan montako mainosta siinä on. No, paljastan sen verran, että MPC:ssä ei niitä (harvinaisia poikkeuksia lukuunottamatta) juuri ole, vaan lehti pysyy pystyssä ihan tilausmaksuilla. Ai miksikö pysyy? Koska lukijat ovat valmiita maksamaan säteilyjuttuni kaltaisesta laatujournalismista.

Jos et ole vielä lukenut juttua, voit tehdä sen maksutta täällä.

Olen pettynyt Ahosen kirjoitukseen. Siellä käytiin kaikki mahdollinen foliohattuilu läpi, kännykkäteollisuuden mainostulot ja Julkisen sanan neuvostokin mainittiin, muttei kertaakaan uhattu poliisilla. Onneksi luin myös blogin kommentit ja tulihan se sieltä:

poliisi mikko ahonen

Ehdotan, että poliisille perustetaan oma hätänumero johon voi soittaa kun tutkimustulokset ovat ristiriidassa oman maailmankuvan kanssa.

Sähköherkän selviytymisopas on skeptikon huumoripläjäys

Huuhaasta kirjoittaminen on kaksiteräinen miekka. Huuhaata pitää käsitellä kriittisesti, toisaalta jokainen huuhaata käsittelevä kirjoitus toimii myös mainoksena huuhaalle.

Mitä tulee terveysaiheiseen huuhaaseen, sähköherkkyys on ehdoton suosikkini. Sähköherkät itsessään ovat oikeasti sairaita ihmisiä jotka tarvitsevat asianmukaista lääketieteellistä hoitoa eikä minulla ole heitä vastaan mitään. Sen sijaan pieni mutta kovaääninen joukko, joka systemaattisesti pyrkii ujuttamaan sähköherkkyyteen liittyviä höpönäkemyksiään poliitikoille ja mediaan siellä missä aita kulloinkin on matalin, ansaitsee purevaa kritiikkiä. Sähköherkkyys kun ei johdu sähköstä, vaan jostain ihan muusta.

Sähköherkkyydestä on tarjolla asiallista suomenkielistä tietokirjallisuutta vähän. Kaikki julkaistut teokset ovat mainitun aktivistijoukon omakustanteita. Päänavaajana 2000-luvun alussa toimi liikkeen keulahahmo Erja Tammisen omakustannekirja Sähköä ilmassa, jossa voimalinjat kylvävät syöpää ja lehmät tanssivat kännykkätukiaseman vaikutuksesta.

Tuorein tuotos saralla on Hannu Rytilän omakustannekirja Sähköherkän selviytymisopas, jonka mainostus alkoi jo viime syksynä vakuuttavasti:

Viitteitä ei tarvitaHannu lähetti minulle ystävällisesti kirjansa luettavaksi (ja sivuhuomiona todettakoon että hän vaikuttaa kaikin puolin lupsakalta tyypiltä – odotan innolla tapaamistamme). Facebook-seinälläni hän mainostaa toistuvasti, että kirja kannattaa lukea, koska siinä kerrotaan kaikki. No niinhän siinä totta vieköön kerrotaankin. Muutama poiminta kirjasta:

Kännykkätukiasemien vaikutus kasvillisuuteen on myös silmin havaittavaa. Mäntypuut ovat erityisen herkkiä tukiasemasäteilylle. (s. 32)

Todisteeksi esitetään kolme valokuvaa tukiaseman vieressä kasvavista männyistä, jotka ”kasvavat järjettömään suuntaan” ja kolme mäntyä on kuollut. Tämän on tietenkin pakko johtua tukiasemasta.

Joku ehkä kritisoi, että heikkotehoinen laite, eli WLAN-tukiasema, ei mitenkään voi olla terveydelle vaarallinen, mutta totean siihen, että kyllä voi. (s. 37)

Kirja todella lunastaa lupauksensa: siinä ei ole ainuttakaan lähdeviitettä. Perustelut ovat luokkaa ”kyllä voi”.

Laitteita, jotka käyttävät tätä WLAN-tekniikkaa, esim. läppäreitä, en syyllistäisi niin paljon, koskan niiden tuottama WLAN-lähete on aivan toisentyyppistä ja lisäksi se on voimakkuudeltaan vain kymmensosa WLAN-tukiaseman tuottamasta säteilysignaalista. Älä silti pidä läppäriä sylissäsi, koska sen tuottama säteily saattaa vaurioittaa sukuelimiäsi. (s. 37)

Tämän jälkeen varoitellaan mahdollisesta lapsettomuudesta, jos kännykkää säilyttää taskussa. Sitten siirrytään autoihin.

Dieselmoottori on pahempi kuin bensiinimoottori, ainakin minulle. Joillakin sähköherkillä asia on aivan päinvastoin. He kestävät paremmin diesel- kuin bensiinimoottoria. Asia selviää vain kokeilemalla. (s. 39)

Tämä on loogista: koska sairaus ei johdu sähkömagneettisista kentistä, moottoritekniikalla ei ole merkitystä vaan toiset reagoivat dieselmoottoriin ja toiset bensiinimoottoriin. Teknisesti dieselmoottori säteilee vähemmän, koska siinä ei ole korkeajännitesytytysjärjestelmää. Tästä säteilystä vain häviävän pieni osa päätyy matkustamoon. Ja vaikka päätyykin, ei ole olemassa tieteellistä näyttöä siitä, että se vaikuttaisi ihmiseen millään tavalla.

Metsässä liikkuminen maadoittaa ihmistä ja poistaa siten myös SM-kenttien tuottamaa stressiä. (s. 73)

Metsässä liikkuminen on kivaa ja rentouttavaa, kyllä, mutta ei Hannun mainitsemasta syystä. Kirjan mukaan mänty on erityisen hyvä puu ihmiselle ja parantolat on perinteisesti rakennettu mäntymetsiin. Selvä.

Esoteerisimmat jutut löytyvät kirjan loppupäästä, kun päästään puhumaan maasäteilystä. Aukeama ansaitsee tulla siteeratuksi kokonaan (klikkaamalla kuvaa näet sen isompana):

Maasäteily ja muurahaiskeko

Maasäteily ja muurahaiskeko

 

Että semmoista. Tiede ei moista maasäteilyä tunne, kuten se ei tunne varvulla katsomistakaan:

Taikavarpu

Voidaankin sanoa, että sähköherkkyys on maasäteily 2.0. 1980-luvulla kohistiin maasäteilystä, jolla väitettiin olevan merkillisiä terveysvaikutuksia. Kaverini (joka tuolloin oli lapsi) kotona kävi oikein maasäteilyasiantuntija tutkimassa langan varassa roikkuvan heilurin kanssa maasäteilyarvoja ja kääntelemässä sähkölaitteiden töpseleitä. Jäi epäselväksi, mihin tieteelliseen teoriaan moinen mittaus perustui.

2000-luvulla maasäteilyn tilalle on tullut kännykkäsäteily ja heiluri on vaihtunut sähkömagneettisilta kentiltä suojaaviin verhoihin ja mittareihin.