”Onpas likalla nätti perse” ja muita työelämän ällöttävyyksiä

Lotta Aarikan aloittama tasa-arvokeskustelu sai jatkoa tänään, kun sosiaalisessa mediassa levisi kuva, jonka saatetekstissä opiskelija kertoo kohtaamastaan sukupuolisyrjinnästä:

Soitin tänään suureen suomalaiseen metsäteollisuusyritykseen, koska kuulin heillä vielä olevan kesätyöpaikkoja jäljellä tuotannon puolella. Sain kuulla yrityksen edustajalta vastauksen, että ”meillä ei ole näihin hommiin naisia otettu”.

Hetkeä myöhemmin pyysin miespuolista ystävääni soittamaan ja kysymään samaa työpaikkaa samasta yrityksestä, vieläpä samalta henkilöltä. Hänelle vastaus olikin jo toinen. ”Pituusleikkurilla on töitä tarjolla, laita hakemusta tulemaan, niin voidaan laittaa kutsua haastatteluun.”

Jos luetaan lakia, Suomi näyttää kuta kuinkin tasa-arvoiselta maalta. Epäkohtiakin on, kuten sukupuolitettu asevelvollisuus. Se, että jokin näyttää paperilla hyvältä, ei kuitenkaan poista sitä, että käytäntö on toinen. Naisia syrjitään työelämässä (kuten joitain muitakin ihmisryhmiä, mutta keskityn tässä naisiin).

Seksismistä ja seksuaalisesta häirinnästä keskustelemista on perinteisesti jarrutellut se, että varsinkin uran alkuvaiheessa olevat naiset eivät mielellään ole nostaneet näitä esille julkisuudessa, koska he pelkäävät, että se haittaa omaa urakehitystä. Pelko on täysin looginen ja aiheellinen. Jos työelämässä kohdellaan epäasiallisesti ja ensimmäinen Google-hakutulos henkilön nimellä tuottaa artikkelin jossa hän kritisoi tätä epäasiallisuutta, se ei ainakaan tilastollisesti edistä työuraa.

Surullisinta ei kuitenkaan ole seksismi, vaan se, että sitä oikein tietoisesti pidetään yllä eikä siihen puututa. Kerron muutaman esimerkin.

Vuosia sitten (ei oman oppilaitokseni) opettajakollega kertoi, että hänen opettajakollegansa oli heittänyt luennolla erittäin seksistisen vitsin ja eräs naisopiskelija huomautti tästä opettajan pomolle. Pomo antoi opettajalle suullisen varoituksen. Opettaja ei tästä tykännyt, vaan irtisanoutui omin päin. Tapauksesta kertonut opettaja ei paheksunut kollegansa käytöstä vaan sitä, että ”miten tuokin tyttö pärjää sitten työelämässä kun ei koulussakaan kestä tuollaisia juttuja”. Vika ei siis ollut kollegan asiattomassa käytöksessä vaan siihen puuttumisessa.

Toinen esimerkki: työhaastattelija pahoitteli jo työhaastattelussa naistyönhakijalle, että ”tää on niin miesvaltainen ala” ja kysyi seuraavaksi:

Kuinka ajattelit hoitaa tilanteet jossa joku käyttäytyy epäasiallisesti?

Eli: työnantaja myöntää suoraan, että heidän työpaikallaan sikaillaan ja tämän ”hoitaminen” on työntekijän vastuulla. Naiskollegoilta on kysytty sähkövoima- ja autoalan työhaastatteluissa myös seuraavia helmiä:

  • Kuinka hyvin pärjäät ”miesten maailmassa”?
  • Kuinka paljon kestät vittuilua?

Kyselin sekä suoraan muutamalta kollegalta että julkisesti naisten kohtaamasta seksismistä ja ahdistelusta työelämässä. Alla muutamia vastauksia.

Kuluneen vuoden ajan olen vakavissani pohtinut, että vaihtaisin alaa: äijien paskaherjaa kuunnelleena rupeaa kuppi olemaan täynnä. (nuori nainen, työskentelee miesvaltaisella alalla)

Ikävä juttu on myös, että häirintä on niin tavallista, että sitä pidetään asiaankuuluvana:

Ensin ajattelin, että omat kokemukset on liian turhanpäiviä, semmoista normimenoa, että ei niitä voi edes häirinnäksi sanoa. Sitten pysähdyin miettimään tarkemmin.

Nuorena kesätöissä paikallisessa pikatukussa sedät tykkäsivät heittää härskiä juttua. Lisäksi muutaman kerran tultiin ”neuvomaan” hyllytystä jne. niin, että kohde (minä) jäin sedän ja hyllyn väliin puristuksiin. Siinä otettiin kunnon kontaktia ”nuoreen lihaan”.

Vanhemmiten tytöttely on jäänyt vähemmälle ja sen tilalle on tullut harmittelu siitä, että kuinka kalliiksi se tulee työnantajalle kun ”ne nuoret naiset” on koko ajan joko äitiyslomalla tai hoitovapaalla.
Luulen, että olen päässyt aika vähällä, kun on kuullut muiden tarinoita.

Oma lukunsa ovat sitten esimiehet, jotka lakaisevat asiat maton alle:

Jouduin kymmenisen vuotta sitten työprojektissa projektikumppanin häiritsemäksi (asiattomia viestejä jne). Otin asian esille esimieheni kanssa (myös mies). Tämä kieltäytyi käsittelemästä asiaa. Myöhemmin sain kehityskeskustelussa alhaiset pisteet yhteistyöstä sidosryhmien kanssa, perusteena tämä tapaus. Vieläkin vituttaa.

Toinen samanlainen kokemus:

Minä nuorena parikymppisenä jouduin seksuaalisen ahdistelun kohteeksi työpaikalla. Olin töissä sihteerinä henkilöstönvuokrausfirmassa ja kun firmaan aletttiin etsiä sijoittajia, palkattiin sinne ulkopuolinen konsultti.

Tämä konsultti ehdotteli minulle ”pikkutuhmia” naamatusten, myös muiden kuullen ja lähetteli isoja pervouksia tekstiviestillä. Kyseinen työpaikka oli minulle opiskelevana yksinhuoltajana lottovoitto, joten pitkään nielin kiukkuni.

Lopulta otin asian puheeksi firman toimitusjohtajan (mies, itse asiassa kaikki firman avainhenkilöt olivat miehiä) kanssa, mutta hän oli sitä mieltä, että kyllä minä rempseänä, huumorintajuisena ja sanavalmiina tyttönä pärjään.

Noin puoli vuotta pärjäsinkin, kunnes mittani tuli täyteen ja irtisanouduin. Tästä seurasi minulle tukien kanssa jotain taloudellisia sanktioitakin, mutten vain enää voinut siellä jatkaa jo ihan periaatteesta.

Vahingonilo on paras ilo. Sain melkein saman tien uuden työpaikan ja tiedän,e ttä he jäivät pahaan pulaan lähtöni johdosta, kun niitä sijoittajiakin yritettiin haalia.

Sitten oli tällainen erikoinen ”piristysyritys”:

Isäni oli juuri kuollut ja ymmärrettävästi olin poissa tolaltani. Mitä tekee esimieheni? Kommentoi rintojani ja persettäni monta kertaa päivässä. Kun lopulta sain suuni auki etten tykkää kommentoinnista niin vastaus oli jotain ”pitihän sua jotenkin piristää!” Joo, tosi piristävää kuunnella 20 vuotta vanhemman naimisissaolevan miehen kiimaisia herutusyrityksiä.

Oma lukunsa on sitten asiakaspalvelutyö:

Työyhteisön puolelta en ole koskaan joutunut ainakaan oman kokemukseni mukaan häirityksi. Toisaalta asiakaspalvelutyössä asiakkaiden puolelta on tullut vaikka minkämoista, lähinnä verbaalista, häirintää. Työskennellessäni 18-vuotiaana kahvilassa seksistiset vitsit ja kommentit ulkonäöstäni olivat arkipäivää. Kahvion sedät mm. kommentoivat kovaan ääneen takapuoleni muotoa aina kun kumarruin ottamaan jotain kahvion lattiatasolla olevasta jääkaappilokerosta. Jos joskus tulin laittaneeksi vähänkään avonaisemman paidan päälle, sai koko loppuillan kuunnella limaisia kommentteja. Koska olin nuori työmarkkinoilla, en uskaltanut pyytää asiakkaita lopettamaan, sillä pelkäsin työnantajan reaktiota.
Tämä ei ehkä mene varsinaisesti häirinnän puolelle, mutta työskennellessäni rautakaupassa kassalla, tuli luokseni mies, joka valitti myyjien poissaoloa maalipuolella, sillä ”ei siellä ollut kuin joitain tyttöjä”.

Kyseisessä rautakaupassa minua on myös huoriteltu ja nimitelty muutenkin kyseenalaisilla nimityksillä asiakkaan kiihdyttyä.

Oman kokemukseni mukaan suurimmat ongelmat ovat, ainakin asiakaspalvelupuolessa, olleet liikeissä, joiden asiakaskunta on suureksi osaksi ollut keski-ikäisiä miehiä. Hankalia asiakkaita on toki ollut molemmista sukupuolesta, mutta raflaavimmat ja seksuaalissävytteisimmät jutut ovat kyllä tulleet miehiltä.

Häirintää tapahtuu katsomuksesta riippumatta, mutta uskontoihin liittyvät luonnottomat seksuaalimoraalisäännöt voivat tehdä sairaita twistejä häirintään (lihavointi minun):

Häirinnästä kirkossa: itse en ole kohdannut mitään vakavaa, muutama ”et voi olla oikea pappi” mutta tiedän että näitä on, melkein kaikille naiskollegoille sattuu. Hengellinen viitekehys ja esillä oleminen työssä ovat omiaan vetämään puoleensa tosi sairaita tyyppejä. Tutut kertoo läähätyspuheluista, tekstareista, viesteistä. Oikeuteen asti on edennyt tilanne jossa tyyppi oli leikannut pornolehdestä kuvia ja liittänyt niihin papin kasvot ja levittänyt askartelujaan julkisesti.
Mulle on soitettu päivää ennen perhejuhlaa, ettet voikaan tulla kun meidän suku ei tule paikalle jos on naispappi. Keskustelu juhlasta oli siis jo käyty mun kanssa eikä siinä tullut mitään näin jyrkkää ilmi. Mutta tällainen on ihan arkipäivää. En tiedä onko se häirintää. Tosi kummallista se on kun puolet papistosta alkaa olla naisia.
Opiskelijana törmäsin tosi jyrkkään herätyskristilliseen nuorisotyöntekijäön, joka lähenteli ja kopeloi työkavereita ja rippikoulutyttöjä. Oli jo saanut varoituksen. Se oli todella jyrkkä sovinisti, ei hyväksynyt naispappeja, homoja, minkäänlaista seksiä avioliiton ulkopuolella. Myöhemmin olen hyvin varpaillani näiden seurassa koska usein on juuri tämä asenneyhdistelmä: nainen on vieras, torjuttu, kielletty ja kiihottava. Ei ihminen eikä kunnioitettava työkaveri.

Niin ja asiaa vaikeuttaa paitsi opittu häpeä, myös tarve yrittää olla sielunhoidollinen, yrittää ymmärtää ja sietää muka rakkauden nimissä. Ja sitten toinen käyttää tätä asiaintilaa siekailematta hyväkseen.

Sain myös yhden palautteen mieheltä:

Minun kokemusteni mukaan en ole havainnut sukupuoliperustaista syrjintää työpaikallani. Toimistolla sukupuolijakauma on hyvinkin tasainen, ylemmissä toimihenkilöissä on vähemmän naisia.
Olen kuitenkin huomannut, että naiset “tärisevät” enemmän, jopa huutavat,
ehkä tämä vaikuttaa naisten etenemismahdollisuuksiin… ?

Nyt ollaan asian ytimessä. Nimittäin, minäkään en ole havainnut sukupuoliperustaista syrjintää yhdelläkään työpaikallani. Miksi? No koska olen mies. Ihan niin kuin en ole havainnut rasismiakaan, koska olen perunanenäinen valkoinen kantasuomalainen jolla on suomalainen nimi. Tämä ei tarkoita, etteikö seksismiä tai rasismia olisi. Kutsun tätä ilmiötä itsensäpaljastajailmiöksi. About kaikki naiskaverini ovat joutuneet jossain vaiheessa elämää itsensäpaljastajan uhriksi, milloin kirjastossa, milloin lenkkipolulla. Kun he kertovat näistä kokemuksistaan, miehet usein yllättyvät että ”ei niitä noin paljon voi olla”. Kyllä voi. Me miehet emme vain niihin törmää. Sama koskee seksismiä.

Oma tragikoominen lukunsa on vielä se, että kun nainen avautuu näistä ongelmista, häntä huoritellaan ja kiusataan ja syytetään hankalaksi ämmäksi. Miehenä saa sitten asiallista tai vähintään puoliasiallista palautetta. Asian voi kukin käydä toteamassa vertaamalla minun feminismibloggaukseeni ja Lotta Aarikan feminismibloggaukseen tulleita kommentteja. Lotta sai niskaansa tonneittain paskaa, vaikka minä kirjoitin provosoivammin.

Häirintäkeskustelua leimaa sama kuin aborttikeskustelua – miehet ovat äänessä enemmän. Miksi? Onko kyse eräänlaisesta vallankäytöstä? Kuten naiskollegani kommentoi:

Miksi vain miehet kommentoivat tekstipätkiä, joissa nainen kertoo epäoikeudenmukaisesta kohtelusta? Mitä se kertoo miehistä, ja entä naisista, jotka joutuvat elämään vähättelyn keskellä ja kestämään sitä.
Olin kerran yhdellä luennolla, jossa puhuttiin naisista insinöörien maailmassa. Paikalla oli noin 20 naista ja 2 miestä, miehet olivat koko ajan äänessä ja kertoivat omista kokemuksistaan. Naiset eivät saaneet suunvuoroa.

Mitä asialle sitten voi tehdä? Ongelman myöntäminen on ensimmäinen askel. Puhuminen siitä on toinen askel. Jos ongelmasta ei puhuta ääneen, siihen on vaikea puuttua. Puuttuminen on sitten kolmas askel. Seuraavan kerran kun joku kommentoi kahvilatytön persettä, kommentoi (jos se tuntuu turvalliselta) esimerkiksi ”aika oksettavaa että joutuu kuuntelemaan tuollaista työpaikallaan”. Jos joku muu tekee näin, asetu äänekkäästi komppaamaan puolustajaa. On tärkeää saada murrettua vaikutelma, että enemmistö hyväksyy sikailun.

Häirintään puuttuessa kannattaa varoa, ettei käytä argumentteja jotka ruokkivat haitallista arvomaailmaa. Esimerkiksi ”miltä tuntuisi jos omalle tyttärellesi…” sisältää viestin, että nainen on arvokas vain koska hän on jonkun tytär tai että ”oman klaanin” naiset ovat jotenkin arvokkaampia kuin vieraat. Myös ”miltä tuntuisi jos sinua itseäsi häirittäisiin” voi feilata: seksuaalisessa häirinnässä inhottavinta on sen toistuvuus. Itseäni on kourittu munista tanssilattialla tai läpsitty perseelle junassa keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa. Naisille tämä voi olla jokapäiväistä tai jokaviikkoista. Pelkästään tieto siitä että seuraava häirintä, ahdistelu tai seksismi voi napsahtaa kohdalle hetkenä minä hyvänsä, tekee elämästä ahdistavaa.

Kommentit
  1. 1

    Tapsa sanoo

    Olin aikanaan kirjapainossa palkanlaskijana, ja kuulin kuinka pomo puhui jollekin duunareiden liksoista: samaa työtä (asemointia/sivun valmistamista) tekevälle miehelle piti maksaa enemmän kuin naiselle. Piti sitä jotenkin normaalina. Teki mieli mennä kertomaan siitä sille naiselle, mutta olis mennyt oma duuni (ja olin juuri ollut pitkään työttömänä…)
    Turha tulla selittämään mitään, että se mies teki enemmän duunia tai muuta vastaavaa.

    • 1.1

      Billy Mays sanoo

      Omalla työpaikallani en ole koskaan havainnut seksuaalista häirintää. Työ on sen luontoista että sitä voi nainenkin tehdä, ja palkka määräytyy työkokemuksen ja työn kuvan perusteella. Sukupuoli ei merkitse muuten kuin yksilöiden välisen kemian kautta.

      Miehien puolustukseksi täytyy sanoa että nyky-yhteiskunta (tai ainakin menneet sukupolvet) opettaa pojille ”miehen” roolin, jossa täytyy olla, ottaa ja tehdä. Naiselle riittää että näyttää hyvältä. Median viljelemä sukupuoliroolikuvaus on armottoman vanhanaikainen. Miehistä tulee action maneja (sotilaita) ja tytöistä barbeja (kuluttajia).

      Miksi muuten monille naisille ulkonäkö on suorastaan obsessio mutta samalla näitä sikailukommentteja ei haluta kuulla? Kyseessä taitaa olla ’sikailu’ vaan kun ’heruttaja’ on ’20 vuotta vanhempi naimisissa oleva mies’.
      Tehkääpäs scandinavian hunksit sosiaalinen testi, heitelkää näitä persekommentteja joillekkin kahvilan typyköille ja vertailkaamme onko ’heruttajan’ statuksella mitään merkitystä.

      • 1.1.1

        Perttiina sanoo

        Ikävä tuottaa pettymys mutta limaiset kommentit ja huono käytös tuntuvat yhtä ikävältä oli kyseessä ylipainoinen keski-ikäinen tai jumalainen adonis.

      • 1.1.2

        "Ruma teini" sanoo

        ”ulkonäkö on suorastaan obsessio”?
        Miksi se on obsessio? Koska media on opettanut naisia olemaan kauniita, jotta saisivat hyväksynnän. Itse olen päättänyt jättää ulkonäön sivuun, en sheivaa, en meikkaa, pidän huolta ulkonäöstä samalla tavalla kun miehet, käyn suihkussa, pesen kasvot ja hampaat ja käyn kampaajalla kun hiukset on kasvaneet tarpeeksi.
        Sen takia, että teen näin olen monien mielestä ällöttävä ja ruma. Kukaa ei suoraan päin naamaa tule sanomaan mitään loukkaavaa, mutta jatkuvasti kuulen ihmisiltä kommentteja ”kaikkien naisten pitäisi meikata” ”naisten kuuluisi mun mielestä värjätä hiuksia” ”Et sä voi pitää toppia, sun kainalo karvat näkyy” ”Sä et voi pitää bikiinejä, kun sulla on noi maha karvat” ja lukuisia muita vastaavia kommentteja. Järkyttävää on, et näitä tulee sekä miehiltä ja naisilta, sekä omalta perheeltä.

        Mulle sanotaan, että on vaikeampaa päästä opiskelemaan ja töihin jos ei laittaudu. Kun kävelen kadulla, tunnen itteni tosi usein rumaksi, koska lähes kaikilla vastaan tulevilla naisilla on jotain uutta muodikasta päällä, hiukset laitettuna ja meikkiä. Mainoksissa on vähäpukesia naisia jotka on photoshopattu sairaan laihan näköisiksi, ja mua katsotaan pahalla, kun kuljen farkuissa ja takki kiinni, koska pitää piilotella muotojaan ja naisellisuuttaan.

        Plussaksi lisään vielä, seurustelen naisen kanssa. Tyttöystäväni meikkaa ja pukeutuu usein naisellisemmin, ja lähes aina joku mies on tuijottamassa ja vinkkailemassa silmää, lähestyy kasvoillaan irstas virne tai tulee vaan röyhkeästi kourimaan tyttöystävääni. Välillä jopa näkee niitä poskeen kieltä työnteleviäkin herroja metroissa. Ja tämä on ok, koska tuo on epänaisellisemman naisen seurassa, eli selvästikkin haluaa tulla isketyksi jonkun komean miehen johdosta.
        Se on loukkaavaa ja ahdistavaa niin minulle kuin tyttöystävälleni.

  2. 2

    Saara sanoo

    Kiitos, että miehenä nostat esille sen, ettei syrjintää huomaa jos ei sitä itse koe. On todella rasittavaa lukea miesten kommentteja siitä, miten koko syrjintä-keskustelu on naisten pään sisällä syntynyt juttu. Tosin, vielä surullisempaa on lukea sellaisten naisten komnentteja, jotka tunnustavat syrjinnän mutta hyväksyvät sen.
    Tärkeä kirjoitus!

  3. 3

    Louise S sanoo

    Hienoa Vesa! Finland is not as equal as everyone always makes out. But of course it is still much better here than in most other EU countries. Thanks for raising these points for open discussion.

  4. 4

    Tuomas sanoo

    Juurikin näin. Kiitos hyvistä huomioista ja niiden esiin tuomisesta!

    Oman etuoikeuden tunnistaminen on ensiarvoisen tärkeää epätasa-arvoisten rakenteiden muuttamisen kannalta.

  5. 5

    Miu sanoo

    (Ehkä ymmärrettävästi) miespuolisena miesten silmiin jostain syystä usein miellyttävänä (mutta kuitenkin itsensä suurimmaksi osaksi heteroksi mieltävänä, vaikka ei kukaan tunnu sitä ikinä uskovan :), olen saanut oman osani miesten lähentelystä itselleni. Naisten puolelta paljon harvemmin mitään, varsinkaan, jos ei ole osoittanut minkäännäköistä kiinnostusta.

    Silti tuo miesten puolelta tulevat ”kiinnostuksenosoitukset” ovat vielä minulle melko harvinaisia, sillä liikun harvoin missään, missä joku ylipäätänsä voisi tehdä näin. Ja tavallaan se tuntuu ihan kivalta yksinäisessä sielussa, että edes joku on kiinnostunut 🙂 Silloin, kun sitä jatkuu päivittäin, se rupeaa tulemaan korvista ulos, tosin.

  6. 6

    Caritas. sanoo

    Lähes kaikissa esimerkkijutuissa toistuu sama kaava. Nuori nainen ja häntä vanhempi mies, jota kuvataan seksuaalisesti puoleensa vetämättömäksi. Logiikka on tietysti päivänselvä. Seksuaalinen häirintä on häirintää vain silloin, kun naista lähestyy hänen mielestään ruma mies. Työpaikan ”komistus” saa keskimäärin sanoa mitä vain, koska sehän on vain flirttiä, joka piristää työpäivää. Mielestäni tämä on muuten erittäin luonnollista. Hyvän kuvauksen asiasta saa Työterveyslaitoksen jutusta http://tyopiste.ttl.fi/Duunitohtorit/Sivut/Milloin_flirtista_tulee_seksuaalista_hairintaa.aspx

    Flirtti muuttuu häirinnäksi silloin, kun flirtin kohteena oleva henkilö kokee sen sellaisena. Kolumnin sukupuolittuneessa maailmassa häiritsijä on aina keski-ikäinen mies ja häiritty aina nuori nainen ie. keski-ikäisen miehen ei ole soveliasta puhua mitään nuorille naisille, mitä voitaisiin tulkita seksuaaliseksi häirinnäksi (”hyvää huomenta”, ”haluatko kahvia”, lähtisitkö syömään”). Sillä tulkinnastahan tässä on kysymys. Häirintä syntyy kohteen päässä.

    Koska maailma on (vielä) sillä tavoin rakennettu, että niitä keski-ikäisiä miehiä on työelämässä ja monesti päättävissä asemissa (uskokaa pois, kokemus ja koulutus auttavat uralle eteenpäin), niin ehdottaisin seuraavaa häirinnän poistamisen strategiaa. Yritykset lopettavat nuorten naisten palkkaamisen. Kokonaan. Liiketoiminnalle siitä on valtavasti etua. Ensinnäkin, naisten synnytykset sekä loputon terveydenhuollon palvelujen käyttö kustannuksineen eivät enää lankea työnantajan riskiksi. Samalla ne aivottomat, limaiset sedät voivat keskittyä paremmin työhönsä => yhtiön tulos paranee. Ja mikä parasta, jokainen nuori nainen voi paremmin, kun ei tarvitse kuunnella setämiesten rasvaisia puheita. Nuoret naiset voivat sitten perustaa vaikkapa liiketoimintaa, johon ei oteta kuin nuoria naisia. Ja niitä työpaikan hunkseja vähän piristämään ikävää excelien täyttöä.

    • 6.1

      Kasa sanoo

      Tyypillistä: ”kyllä ongelma taitaa vain olla naisten päässä”. Joopa joo. Olen kokenut seksuaalista häirintää työpaikalla vain ja ainoastaan vanhempien miesten puolelta. Nuoremmat miehet eivät ole ikinä suoltaneet vastaavaa kyseenalaista kuraa suustaan. Ikä tuo ilmeisesti mukanaan käsityksen omasta paremmasta asemasta, jonka turvin ”likoille” saa puhua ihan miten haluaa.

      On melko halventavaa, että kuvittelet naisten kokeman seksuaalisen häirinnän pelkästään mielikuvituksen tuotteeksi. Ikään kuin kaikki keskustelu vanhempien miesten puolelta olisi jotenkin häirintää. Olen ollut monenkirjavissa työyhteisöissä, ja kyllä; käynyt työpaikan taukotilassa kahvilla kaverimielessä myös vanhempien miesten kanssa.

      Suhtautuisin myös hyvin negatiivisesti jos jokin nuori mies tulisi sanomaan minulle asiattomuuksia ja limaisia kommentteja. Sellaiset eivät yksiselitteisesti kuulu työpaikalle, eikä niitä tule kenenkään sietää. Työpaikalla tehdään töitä, flirttailu kuuluu vapaa-ajalle.

    • 6.3

      Just sanoo

      Caritaksen kommentti oli tyhjää puhetta, ei siinä mitään, mutta ymmärsinkö oikein että syyllistit seksuaalisen häirinnän uhreja juuri nyt?

    • 6.4

      Häirintä on valtaa sanoo

      Seksuaalisessa häirinnässä on kyse vallankäytöstä ja toisen alistamisesta. Se on aivan eri asia kuin flirtti. Ystävällismielistä flirttiä, joka ei tuo pahaa mieltä kummallekaan, voi esiintyä ihan minkäikäisten kesken. Samoin seksuaalista häirintää, mutta valtaosassa ovat keski-ikäiset miehet, koska he näköjään nauttivat vallastaan nuorempaan naiseen.

      Jos flirtin ja seksuaalisen häirinnän ero tuntuu vaikealta hahmottaa, vertaa sitä kärjistetysti akselilla seksi vs. raiskaus. Toisessa on kyse vallasta ja pakottamisesta, toisessa yhteisestä hauskanpidosta.

    • 6.5

      Minni sanoo

      No Caritashan keksikin oivan ratkaisun, toivottavasti et ollut tosissasi! Vihjailu ja esimerkiksi jatkuva rintojen, takapuolen tai muu ulkonäön kommentointi on aina häirintää kenen tahansa suusta kuultuna, olipa kyseessä sitten yhdistelmä nuori nainen ja keski-ikäinen mies, nuori nainen ja nuori mies, keski-ikäinen nainen ja keski-ikäinen mies tai keski-ikäinen nainen ja nuori mies. Juttu keskittyy nyt naisiin, mutta olen perinteisesti naisvaltaisilla aloilla (joilla tosin johtotehtävissä on usein miehiä…) ollut huomaavinani myös nuoriin miehiin kohdistuvaa härintää ja kommentointia heidän ulkonäöstään. Mistä lähtien työmaailmaan on ylipäätään kuulunut ulkoisten asioiden, kuten ulkonäön ja sukupuolen huomioiminen? Luulisi nykypäivän tehokkuusajattelussa jo osattavan suhtautua jokaiseen työntekijään ihmisenä, jonka kyvyt ovat ulkoisia tekijöitä huomattavasti tärkeämpiä ja tuottavampia…

      Joka tapauksessa todella hyvä ja tärkeä kirjoitus!

    • 6.6

      Veloniada sanoo

      Totta, että miehiäkään ei saisi luokitella juuri esimerkiksi ulkonäön perusteella, eivätkä kaikki varmastikaan tarkoita ”kehujaan” syrjinnäksi. Osa esimerkkienkin miehistä on voinut tarkoittaa sanansa tai tekonsa juurikin kehuksi tai flirtiksi, ei syrjinnäksi. Tässä kuitenkin piilee koko ongelman ydin, se, millä tavalla naista on okei puhutella työympäristössä. En usko että kukaan loukkaantuu ”lähtisitkö kahville”-kommentista, jos siihen ei liity vakiintunutta huonoa kuvaa ihmisestä, esimerkiksi menneitä kommentteja niistä kuuluisista perseestä tai tisseistä. Yleisesti tuntuu kuitenkin olevan hyväksyttävää puhua naisille rumia, oli se sitten flirttailua tai ei.

      Lisäksi mainitsemasi nuoruus ei varmastikaan liity siihen, että vain nuoria naisia ahdisteltaisiin. Läheskään kaikissa esimerkeissä kirjoittajan ikää ei ole millään tavalla mainittu, ja niissä, joissa on, menneisyyden mainitseminen voi liittyä siihen, että kaikkia naisia ei (onneksi) häiritä koko heidän ikäänsä, vaan karuimmat kokemukset ovat sattuneet juuri heille nuorempina.

      Viimeisessä kappaleessa toivon, että vitsailet. Sillähän se ongelma selviääkin, että erotetaan sukupuolet toisistaan ja annetaan mielikuvan etäisestä ja kielletystä vastakkaisen sukupuolen edustajasta kasvaa. Kukaan ei ole missään vaiheessa puhunut ”aivottomista, limaisista sedistä”, vaan yleisestä arvomaailmasta, joka Vesan mainitsema ongelmakin pohjimmiltaan on. Ongelman myöntäminen ei tarkoita sitä, että myönnetään, että on olemassa tälläisia ja tälläisia ihmisryhmiä, joista toiset ovat parempia kuin toiset. Kukaan ei ole haluamassa nostaa naisia jotenkin erityisarvoiseen asemaan, ei – tässä koko aiheessa on aina ollut kyse yleisen, alitajuntoihimme pinttyneen arvomaailman muuttamisesta parempaan suuntaan.

    • 6.7

      Anni sanoo

      ”Kolumnin sukupuolittuneessa maailmassa häiritsijä on aina keski-ikäinen mies ja häiritty aina nuori nainen ie. keski-ikäisen miehen ei ole soveliasta puhua mitään nuorille naisille, mitä voitaisiin tulkita seksuaaliseksi häirinnäksi (”hyvää huomenta”, ”haluatko kahvia”, lähtisitkö syömään”). Sillä tulkinnastahan tässä on kysymys. ”

      Se, että useimmissa esimerkeissä asia on niinkuin tosielämässä useimmin on, eli setä lähentelee ”nuorta lihaa”, ei tarkoita sitä että jokainen sedän tarjoama kahvikuppi on lähentelyä. Eikä se synny ”kohteen päässä”, jos joku on kaksin käsin hanurissa kiinni.

    • 6.8

      Petteri sanoo

      Pitäisikö niiden keski-ikäisten miesten vaikka aikuistua ja lopettaa tyttölasten perään kuolaaminen, tai edes tajuta pitää turpansa kiinni? Tai hankkia itsetunto? Parikymppinen harjoittelijatyttö elää aivan eri maailmassa kuin perheellinen keskijohdon gubbe. Sen harjoittelijapojan kanssa on todennäköisesti samoja kiinnostuksenkohteita tai vähintään samankaltainen perspektiivi maailmaan. Plus molemmat tajuavat olevansa nuoria ja alitajuisesti olettavat vanhempien ihmisten olevan myös aikuisempia. Totta helvetissä on täydellisen eri asia, jos poika sitten heittää jonkin objektiivisesti katsottuna asiattoman kommentin. Flirttiin kuuluu sanaton sopimus, häirintä tehdään ilman sopimusta. Jos koululaiset kertovat pihalla pieruvitsejä ja siihen tulee opettaja heittämään omansa, lapsia ihan taatusti ahdistaa.

    • 6.9

      Cael sanoo

      Tuo mallihan ei muuta tee kuin jakaa vain sukupuolieroa? Jos pistetään muijat ja äijät eri työhön. Sen lisäksikin tässä kirjoituksessa on vähän virheitä. Nuorten miesten häirintä on yhtä lailla häirintää kuin vanhojenkin miesten, eikä sitä pidetä yhtään sen soveliaampana. Myöskään kaikki häirityt eivät ole mitään nuoria naisia, vaan naisia kaikista ikäluokista. Keski-ikäiset naiset saavat häirintää osakseen kyllä hyvninkin paljon. Ero on vain siinä että nuoret naiset eivät uskalla tehdä asialle mitään, sillä työelämä ja työura on vasta alussa. Työuran eteneminen voidaan estää niin helposti jos nuori nainen valittaa pomonsa ahdistelusta. Sen sijaan useimmilla keski-ikäisillä naisilla on jo työuraa vyönsä alla ja usein varmemmin pistävät vastaan, kuin arat nuoret naiset.
      Naisten synnytys ja terveydenhuollon riskit ovat myös aika heikko peruste. Yhä kasvavimmissa määrin naiset eivät hankkiudu raskaaksi tai hanki lapsia. Ja eihän raskaana oleva nainen ole pois työstä, ellei se ole rankkaa fyysistä ponnistelua. Ja mikä estää miehenkin ottamasta isyyslomaa hoitaakseen lasta kotona. Ja terveydenhuollon käyttöhän ei rajaudu vain toiseen sukupuoleen, eikös vaan.
      Se että mikä on häirintää, ei ole niin pientä kuin ”haluatko kahvia?” tai ”mennöönkö syömään”, se on vielä kohteliasta kysymistä. Tavallisimmat häirinnät ovat perseiden/tissien kommentoinnit, lääppimiset, seksuaaliset ehdottelut jne. Varmaan huomaa eron, eikös?

    • 6.10

      Hulmis sanoo

      Kyllä olen kokenut samanikäisten työ/opiskelutoverien taholta ja myös samansukupuolisen työtoverin taholta häirintää.
      (esim nainen, hieman yli parinkympin, kuten minäkin, sanoo että sulla on rintsikan olkain kierteellä, anna kun suoristan, ennen vastaamista ottaa siitä jo kiinni, ja nostaa samalla paitani ylös. Ei tunnettu mitään muuta kautta, oltiin vaan kaupungilla töissä, tiedettiin toistemme etunimet ja työtehtävät ja sit puskista tämmönen veto, että käydään mun vaatteisiin jollain puolihuonolla verukkeella.)

      Baarissa muuten töissä hyvin asiallisesti käyttäytyvät samanikäiset työ- tai opiskelukaverit leiskauttaa näitä ”aika hyvin tein tonkin tänään ja vieläpä naisen tekemäksi!” piiloagressiivisia ”kehuja” tai käyvät kourimaan. Harmittaa kun seuraavana päivänä jollain ylipäätään on anteeksi pyydettävää, mieluummin skippailen baarireissuja kollegoiden kanssa sit kokonaan.

      Ei mun työkavereilla tai opiskelukavereilla ole mitään naamarajaa mun rajojen kunnioittamisen kanssa. Nopein tapa oikeesti tutustua on olla mieluummin ylivarovainen. Ihminen joka kysyy ”onhan tää sulle ok?” mieluummin turhaan, nimenomaan herättää sen kiinnostuksen. ”Ahaa, tää selkeesti haluu että mulla on tässä seurassa rento ja hyvä olla, mieluusti teen tän ihmisen kaa hommia.”

      Tärkee artikkeli, KIITOS!

    • 6.11

      sanoo

      Ehdotat siis, että sen sijaan että miehet alkaisivat käyttäytyä ja suhtautua myös naisiin ihmisinä, suljetaan naiset työpaikoilta pois?

      Vanha kunnon uhrin syyllistäminen. ”Enhän minä voinut asialle mitään, mitäs se nainen pukeutui niin lutkamaisesti”.

    • 6.12

      Lokki sanoo

      Huvittavaa, miten taas jälleen kerran koitetaan oikeuttaa sitä että käyttäytyy itse huonosti.

      Häpeä.

    • 6.13

      Emmi sanoo

      Et voi olla tosissasi! Kyllä ne nuoret ja jonkun mielestä hyvännäköisetkin miehet ovat ihan yhtä ällöttäviä, kun alkavat kommentoimaan toisen ulkonäköä, ehdottelemaan jne. työpaikalla. Sellainen käytös ei kuulu työpaikalle, enkä itse haluaisi kuulla sellaista edes baarissa. Jokaisella on oikeus olla rauhassa, ilman että hänen kehoaan kommentoidaan.

      Keski-ikäisten miesten tapauksessa ongelma on myös se, että nämä iäkkäämmät henkilöt ovat usein nuoria tyttöjä korkeammassa asemassa työpaikalla, ja näin on erittäin vaikeaa alkaa väittää vastaan omalle pomolleen tai muuten korkeammassa asemassa olevalle.

      Toivon, että olet täällä vain provosoimassa, sillä eihän kukaan täysjärkinen ihminen voi väittää, ettei nuoria naisia tulisi palkata, koska heistä aiheutuu lisäkuluja yms. ”haittoja”. Itse olisin mielelläni koko ikäni töissä ja jättäisin synnyttämisen ja lastenhoidon miehille, jos se olisi mahdollista. Jonkun pitää tässäkin yhteiskunnassa lisääntyä, ja synnyttäminen nyt yleensä sattuu osumaan naisten kohdalle. Mutta onhan se kamalaa, että sellaisen herkun lisäksi pitäisi vielä saada olla poissa töistä työpaikan kustannuksella!

      Naiset tuovat myös toivottavasti jotain muutakin työpaikalle kuin ”silmäniloa”. Itse ainakin haluaisin tarjota työnantajalle alan tietotaitoa, enkä niinkään ulkonäköäni. Jotkut miehet osaavat kyllä hienosti uhriutua näistä kirjoituksista. On ilmeisesti aika vaikeaa hyväksyä sitä, etteivät naiset EDELLEENKÄÄN tykkää rivoista ehdotteluista, ja aivan mahdotonta lopettaa törkeää käytöstä. On varmaan vaikeaa olla sovinisti nykymaailmassa, vai mitä, Caritas.?

    • 6.14

      Emmi sanoo

      Nuoret miehet nyt yleensä on kasvatettu vähän paremmilla arvoilla kuin vanhemmat, ihan sukupolvieronkin vuoksi. Suurin osa on oppinut, että jokaisella on ruumillinen koskemattomuus, eikä ole asiallista kommentoida toisen ruumiinosia tai ulkonäköä muutenkaan, ne kun on jokaisen yksityisasioita.

      Tässäkin, niin kuin kaikessa, on aika liukuva raja: jos kohteliaisuus on vilpittömästi sanottu ja se on viaton, esim ”onpa sulla tukka kivasti tänään” voi olla hyväksyttävää sanoa, siinä on valtava ero esimerkiksi ”kivat tissit”-”kohteliaisuuteen”. Kannattaa itse aina miettiä ennen toisen ulkonäön kommentoimista, että olisiko tämä oikeasti kivaa kuultavaa kyseisen henkilön mielestä. Jos ei ole varma, kannattaa jättää sanomatta. Kukaan ei menetä mitään.

      Esimerkkisi ”hyvää huomenta” ja ”haluatko kahvia” ovat ihan normaalia kanssakäymistä, ja on hyvin vaikeaa uskoa miksi kukaan niistä suuttuisi, oli sanojana kuka tahansa. Jos suuttuu, vika on kuulijassa. Mutta tuo viimeinen… riippuu hyvin paljon yhteyksistä. Jos on työpaikkaruokailun aika ja samaa matkaa mennään, tuo on normaalia kanssakäymistä. Jos taas on tarkoituksena pyytää treffeille… no, parikymppinen nainen harvemmin haluaa treffeille 50v setämiehen kanssa (näitäkin tapauksia toki on, enkä niitä vähättele). Mutta kun tässäkin on hyvin suuri mahdollisuus, että kuulija kokee treffiehdottelut ahdistavana, niin on parempi jättää pyytämättä, ennen kuin on vastapuolikin osoittanut selvää kiinnostusta. Tässäkään kukaan ei menetä mitään sillä, että toimii oikein ja toista kunnioittaen.

      Niin ja jos henkilö ei pysty keskittymään työhönsä sen vuoksi, että samassa työpaikassa sattuu olemaan vastakkaista sukupuolta töissä, on tämä henkilö työelämään sopimaton. Vika ei todellakaan ole kiinnostuksen kohteessa, eikä se saa olla syynä olla palkkaamatta kyseisen sukupuolen edustajia. Ihan absurdi ajatuskin.

    • 6.15

      Anni sanoo

      Miltä pohjalta sanot, että esimerkkijuttujen tekijöistä suurin osa on puoleensavetämättömiä, vanhempia miehiä. Useimmissa jutuissa ei tarkennettu tekijän – eikä usein edes kohteen – ikää tai viehättävyyttä. Ainoastaan sukupuoli oli selvillä.

      Nuorena naisena olen saanut epäasiallista häirintää osakseni myös nuorilta, verrattain hyvännäköisiltä miehiltä (sikäli mikäli minä kykenen edes ulkonäköä arvioimaan). Kerran jopa hyvin viehättävältä naiselta. Kyllä se on aina häirinnyt yhtä paljon, tekijän ulkonäöstä, iästä ja sukupuolesta riippumatta. Flirttailu on asia erikseen ja mielestäni siinä tunnustellaan toisen fiiliksiä ja edetään rauhassa, eli ei todellakaan tulla iholle tai puhuta tuhmia ilman hyvin, hyvin selkeästi annettua suostumusta. Ja muistettavaa on, että kummalla tahansa osapuolella on oikeus vetää suostumus pois missä tahansa vaiheessa, jonka jälkeen peli vihelletään välittömästi poikki ilman muttia. Jos näitä pelisääntöjä ei noudateta, on kyseessä häirintä. Riippumatta siitä kuka sitä tekee ja kenelle.

    • 6.16

      Nainen sanoo

      ”Lähes kaikissa esimerkkijutuissa toistuu sama kaava. Nuori nainen ja häntä vanhempi mies, jota kuvataan seksuaalisesti puoleensa vetämättömäksi. Logiikka on tietysti päivänselvä. Seksuaalinen häirintä on häirintää vain silloin, kun naista lähestyy hänen mielestään ruma mies.” ja myöhemmin: ”Työpaikan ”komistus” saa keskimäärin sanoa mitä vain, koska sehän on vain flirttiä, joka piristää työpäivää.” ja ”Sillä tulkinnastahan tässä on kysymys. Häirintä syntyy kohteen päässä.”

      Ensinnäkin, jätit huomiotta ne esimerkit, joissa ei saanut työtä/ylennystä koska on nainen, ei tule otetuksi yhtä vakavasti jos on nainen, tai saa pienempää palkkaa jos on nainen. Niissä on yksi hailee onko kaltoinkohtelija hunks vai jammu.

      Toinen asia on häirinnän ja flirttailun ero. Mikäli se on jollekin epäselvää, on parasta välttää kumpaakin työpaikalla. En usko että moni nainen haluaa, että edes se hyvännäköinen työkaveri ahdistaa nurkkaan, puristelee tai kertoo alentavia vitsejä, lähettelee pyytämättä törkeitä viestejä, tai osoittaa jatkuvasti, että nainen on vain seksuaalinen objekti. Tai että hyvännäköisetkään asiakkaat arvostelevat kahvilan myyjän vartaloa ja heittävät rasvaista läppää.

      Jopa nainen (sarkasmia?) pystyy nimittäin näkemään ulkonäön ja miehen mahdollisen seksuaalisen vetovoiman taakse ja arvioimaan tätä käytöksen perusteella. Ja vastaavasti, jopa nainen pystyy tulkitsemaan, milloin se ei ehkä niin hyvännäköinen setämies heittää viatonta läppää ilman häirintätarkoituksia.

      Seksuaalinen häirintä tai syrjintä sukupuolen perusteella voi olla pelkkää törppöilyä, mutta se on myös oiva vallankäytön väline, jolla on laajoja yhteiskunnallisia vaikutuksia. On vähättelyä väittää, että häirintä syntyisi vain naisen päässä, kun niin moni nainen näkee sen vaikutukset omassa urassaan ja työpaikallaan.

    • 6.17

      Hannele sanoo

      Jos toimiston komistus kopeloi tai vääntää samanlaista sikamaista juttua kuin ruma vanhempi mies, niin komistuksesta tulee hyvin äkkiä toimiston rumin. Ainakin minun silmissä.

    • 6.18

      Opiskelija sanoo

      Opiskelen diplomi-insinööriksi, mikä on hyvin hyvin miesvaltainen ala. Opiskelukaverini ovat suunnilleen oman ikäisiäni, ja käsitän kyllä ihan jokaisen lääppimisen/suoran kommentoinnin (esim. sun pitäs ottaa silarit, kun on noin pienet tissit) häirinnäksi. En käsitä, millä tavalla tällainen voisi olla flirttailua. Etenkin mieheltä, joka on avoliitossa. Ja harva täällä nyt läpeensä rumia on. Totta kai on olemassa keskenäistä läppää, mutta tuollaiset menevät yli. Kehut ovat asia erikseen, kuten tuo hiusväri sopii sinulle tai oletpas pukeutunut tänään nätisti.

  7. 7

    Juha sanoo

    Pakko todeta että esimerkeistä paistaa läpi ”tutun tutulle kävi” ja toisaalta ”nuoruudessani” ja tyyliin ”kymmenisen vuotta sitten”. Jos ongelma vielä on niin luulisi löytyvän rutosti ensikäden esimerkkejä tästä päivästä?

  8. 8

    Marija sanoo

    Itse olen naisena valmistumassa autoalalle. Toisena vuonna ennen työharjoittelujaksojen alkamista, meitä naispuolisia oikein valmennettiin tulevaa koitosta varten, puhuttiin tytöttelystä, ja siitä minkälaista herjaa saa mahdollisesti kuunnella. Näitä juttuja kertoivat vanhemmat opiskelija naiset. Omalla kohdallani sopeuduin täysin, hoidin hommani ja tulin miesten keskellä ihan hyvin toimeen. Jutut olivat rivoja, osa kohdistui minuun. Naisista puhuttiin kahvipöydässä halventavasti, alentavasti ja taidettiin jopa ihan huoritella jossain vaiheessa, kyseessä vielä asiakas.. Oli minunkin rinta varustusta kuulemma katseltu, tässä vaiheessa en tiennyt mitä ajatella, koska kyseessä oli kuitenkin vanhempia miehiä, kyseltiin myös hyvin henkilökohtaisia asioita. Pärjäsin kuitenkin kiitettävästi, ja osasin tehdä töitä yhtälailla kuin nämä äijät.
    Toisessa paikassa oli vähän eri meininki. Kovin moneen ei tarvinnut tehdä tuttavuutta, johtoportaan uusi työntekijä (mies) ei vaivautunut kättelemään, vaikka kaikki muut ympärillä olevat kävi läpi. Noh, opiskelijanahan minä vain siellä ja hänen vastuullaan. Jutut korjaamolla olivat kuin teini-ikäisen pojan suusta. ”homo, mitä homo, mee v*tttuun homo, homohomoho”. Nais-asiakasta huoriteltiin kahvitauon jälkeen. Minun yli huudettiin mies apuun, minähän en olisi osannut auttaa ja minulla ei ole voimia. Laiskaksi haukuttiin. Hyvin epämiellyttävä ympäristö, vaikkakin selvisin taas kiitettävästi.
    Työelämä pelottaa, tai enemmän pelottaa, pääseekö työelämään.

  9. 9

    Pauliina sanoo

    Kiitos tärkeästä kirjoituksesta! Tuli mieleen vielä se, että vaikeinta on ehkä puuttua huomaamattomaan syrjintään tai seksuaaliseen häirintään. Jos syrjintä tai seksuaalinen häirintä ei ole sanallista tai törkeää, se voi jäädä rivien väliin ja molemmat osapuolet voivat ajatella, että ”eihän tässä mitään, kuhan vain vitsaillaan”. Vaikea sellaisesta on naisena ketään syyttäkään, jos toinen ”ei ole tehnyt mitään”, vaikka se tuntuukin hyvin epämiellyttävältä. Kaupan kassalla työskennellessä törmää toisinaan kaikenlaisiin tapauksiin. Eräskin asiakas tuntuu riisuvan kassahenkilöä silmillään, tuijottaa, ja ostaessaan kortsuja ja kaljaa kertoo merkitsevällä äänellä, että ”kun nämä tärkeimmät pääsivät loppumaan”. Ehkä kaikki eivät laskisi tätä seksuaaliseksi häirinnäksi, mutta itse olen kokenut sen hyvin ahdistavana ja huokaisen joka kerta helpotuksesta, kun kyseinen asiakas menee toiselle kassalle. Onneksi suurin osa asiakkaista on mukavia. Kuitenkin on hyvin vaikea keksiä tapoja, miten tällaiseen ”näkymättömään” seksuaaliseen häirintään voi puuttua.

    • 9.1

      Miten lie sanoo

      Oletko miettinyt, että se kortsun ostaja voi käsitellä asiaa samalla tavalla päässään?

      Eli: ”Mi-Mitä tuo kassaneiti nyt minua tuijottaa…Ajattelee kuitenkin, ettei minulla ole tyttöystävää jonka kanssa näitä käytän ja että yksin juon tätä kaljaa. Heitänpä tässä jotain keventävää, jottei se ihan uunoksi minua kuvittele.”

  10. 10

    Sanna T. sanoo

    Kiitos tästä kirjoituksesta! Hieno kuulla, että täällä on miehiä, jotka uskaltavat myöntää epätasa-arvon olemassaolon.
    Kommentoin FB:ssa erään kaverini seinällä ollut Lotta Aarikan blogia ja kerroin siinä itse kohtaamaiani lasikattoja. Valkoihoinen mies vastasi kommenttiinni: ”Lasikattoja on vain jos niitä itse sinne rakennat”. Jepsis.

  11. 11

    Janna sanoo

    Hyvä kirjoitus, kiitos! Itsensäpaljastajailmiö siirtyy nyt omaankin sanavarastoon 🙂

  12. 12

    Anonyymi sanoo

    Eräässä koulussa rehtori oli istunut sohvalla miesopettajan kanssa ja huikannut nuorelle naisopettajalle että kävelehän vielä tuosta niin me Peten kanssa katsotaan.

    Samainen rehtori tsekkailee minunkin takamustani melko estoitta viikoittain. Vaikea on asiaan mitenkään puuttua kun teen sijaisuuspätkiä ja seuraava leipä voi olla kyseisen herran suosituksista kiinni.

  13. 13

    Maamuumi sanoo

    Eräs sankarityönantaja piti tärkeämpänä maksaa pimeänä työnsä tekevälle miehelle enemmän palkkaa kuin minulle, joka kuitenkin kannoin kaiken vastuun yrityksestä. Kuulemma ei talous kestänyt maksaa minullekin toivomaani palkkaa kun ”toi toinen on niin kallis kaveri ja sitä ilman me ollaan kusessa”. Itse asiassa ilman kyseistä loisijaa oltaisiin pärjätty oikein hyvin. Mutta kun minä kyllästyttyäni parin viikon päästä irtisanouduin, bisnes kaatui siihen ja ovet suljettiin viikon kompastelun jälkeen. Kumma juttu. Ehkä minä taisin, sukupuolestani huolimatta, osata jotain?

  14. 14

    Suvi sanoo

    Go Vesa! Taas mainio kirjoitus ja aivan asiasta. Vaikka joku asia on meillä paremmin kuin jossain muualla, ei se vielä tarkoita sitä, että se olisi kunnossa.

  15. 15

    Miika sanoo

    Tarkoituksena oli kommentoida jo tuohon aiempaan bloggaukseen siitä, miten minusta tuli feministi (tai oikeammin, miten huomasin jo olevani sellainen).

    Itse olen siis mies, joka on yleisesti välttänyt nämä pahimmat ”äijäilyt” naisiin liittyen. Toki kiinnostusta naisia kohtaan on aina ollut, mutta olen myös vierastanut tätä miesporukoiden keskustelukulttuuria, jossa naisia käsitellään objektiivisesti. Oikeastaan en ole koskaan ymmärtänyt, miksi pitäisi tehdä jotain ”äijäporukalla” ja kaveriporukoissa onkin aina ollut mukana myös tyttöjä/naisia. Seksismin ja naisiin kohdistuvan häirinnän tiedostaminen on siis jäänyt hyvin pintapuoliseksi, enkä aiemmin ymmärtänyt feminismin perusideaa (en onneksi koskaan erehtynyt lankeamaan feminismin vastustamiseen).

    Vasta yliopisto-opintojen (tekniikkaa, ei Otaniemessä) myötä päädyin itselle oudompiin, miesvaltaisempiin porukoihin, joissa keskusteltiin naisten iskemisestä ja naisten fyysisistä ominaisuuksista. Olo oli nopeasti todella ulkopuolinen aina kun aihe siirtyi tälle osastolle. Voin hyvin kuvitella, miksi naisilla ei näihin teekkaripiireihin ole tervetullut olo, kun itseänikin karsastaa tuollainen ympäristö.

    Ymmärrys feminismin suhteen heräsi kunnolla kuitenkin vasta opiskeluiden jälkeen, reilut puoli vuotta sitten: Yhteiskunnalliset ongelma ovat aina kiinnostaneet minua, joten päädyin seuraamaan Feminist Frequency nimistä blogia, joka oli tekemässä videosarjaa peleissä (eräs rakkaista harrastuksista) esiintyvästä seksismistä ja naisstereotyypeistä. Samaan aikaan Pohjois-Amerikassa heräso GamerGate-paskamyrsky, joka nimellisesti kritisoi pelijournalismissa ilmenevää korruptiota, mutta käytännössä keskittyi häiriköimään ja kiusaamaan erinäisiä pelimedioissa esiintyviä naisia. ”Häirintä ja kiusaaminen” on oikeastaan vähättelyä, koska käytännössä toiminta oli sosiaalisessa mediassa esiintyvän häiriköinnin lisäksi raiskaus- ja tappouhkauksia sekä yksityistietojen ja henkilökohtaisten kuvien hakkerointia ja levittämistä. Käytännössä siis anonyymit joukot otti asiakseen tuhota näiden naisten elämän. (Toivottavasti Suomessa ei mennä siihen, että Lottaa alettaisiin vainoamaan tuolla tavalla.)

    Ihmetellessäni, miten ihmiset voi lähteä niin isolla joukolla tuollaiseen idiotismiin mukaan, huomasin olevani feministi.

    Kuten sanottua, en itsekään ole juuri huomannut seksismiä enkä muutakaan syrjintää, mutta nykyisin tiedän että kyse on pääsääntöisesti tästä ”white male privilege”-ominaisuudesta. Ei sitä huomaa, kun se ei itseen kohdistu. Valveutuminen asian tiimoilta onkin minusta aina kannustettavaa ja positiivista, mutta samalla minua hämmästyttää, miten voimakkaasti monet etuoikeuksien piiriin kuuluvista miehistä alkaavat hangata vastaan näissä keskusteluissa.

    Eikö asiasta oikeasti saa edes keskustella? Mitä se on miehiltä pois, jos jokapäiväisessä toiminnassa otetaan myös muita huomioon? Tai jos näistä ongelmista edes keskusteltaisiin? Pelkkä kritiikki ja keskustelu kun eivät vielä ota miehiltä mitään etuoikeuksia pois. Eivätkä kyllä ota tarvittavat muutoksetkaan…

    • 15.1

      JärkiKäteen sanoo

      Kai sä tajuat että se feministi ketä puolustat nyt on scam artists? Ja puhunut täyttä paskaa kaiken lisäksi. Sen väitteet on debunkattu täysin. Yksikään ihminen kuka todellisuudessa haluaa tasa-arvoa KAIKILLE ei kutsu itseään feministiksi vaan sen sijaa kutsuu itseään eglitarianistiksi.
      Pitää myös huomauttaa että sun ad hominem failaa todella pahasti kun sanot että valkoinen mies ei voi huomata rasimia. Väitätkö tosissasi jos kyseinen mies näkee jonkun tekevän seksuaalista häirintää tai rasismista käytöstä, niin hän on täysin kykenemätön huomaamaa sen? Sun oma olemassaolo todistaa sinut vääräksi.

      • 15.1.1

        Miika sanoo

        Ensinnäkin Anita Sarkessianista: En usko hetkeäkään, että kyseessä olisi ns. ammattimainen uhri. Olen seurannut GG-piirien keskusteluita, twitter-keskusteluita ja muiden naisten internetissä saamaa kohtelua (ja yleisesti asennoistumista naisia kohtaan). Ihan noiden perusteella minua hämmästyttää, miten joku voi muka väittää Sarkeesiania huijariksi. Lisäksi osa näistä mukamas debunkatuista väitteistä on peleistä, joita olen itse pelannut ja joista olen pitänyt, ja olen silti sitä mieltä, että Anitalla on asiallisia huomioita. Käsittääkseni nämä debunkkaukset koskevat piirteitä, jotka on lopullisen huomion kannalta irrelevantteja. (Esim. Hitman-pelissä harhauttamiseen mahdollisesti käytettävä naisen ruumis ei ole oikeasti valmiiksi sopivassa paikassa.)

        Toiseksi: Feminismi ei sulje egalitarismia pois. Kutsun kuitenkin itseäni feministiksi, koska koen että naisiin kohdistuvaa syrjintää ja alentavaa asennoitumista tapahtuu laajemmassa mittakaavassa kuin muita ihmisryhmiä kohtaan. Puuttumalla tähän ongelmakohtaan myös muiden kokemaa syrjintää käsitellään.

        Viimeiseksi: Tottakai valkoinen mies voi huomata rasismin ja syrjinnän. Oma kommenttini sisälsikin vain sen väitteen, että koska valkoinen mies kokee syrjintää ja rasismia paljon vähemmän kuin muut, ei valkoinen mies yleisesti ole siitä yhtä tietoinen (vaihtelee yksittäistapausten mukaan) kuin varsinainen syrjinnän uhri. Vai väitätkö tosissaan, että olet täysin tietoinen naisten kokeman seksuaalisen häirinnän määrästä ja laadusta? Itse en tosiaankaan mene väittämään tuota, koska yllätyn aina uudestaan ja uudestaan, miten paljon vihaa ja halveksuntaa naiset joutuvat kokemaan.
        Entä sitten nämä tilanteet, jossa miesporukka naureskelee yhden jäsenen mauttomalle heitolle tai jopa koskettelulle? Minusta se ei ainakaan kuulosta siltä, että kaikki olisivat tietoisia seksuaalisesta häirinnästä. Tai jos ovat niin kokevat vähintäänkin tarpeelliseksi katsoa sitä läpi sormien.

        • 15.1.1.1

          JärkiKäteen sanoo

          Ensinnäki en väittänyt että hän on ammattilaisuhri (vaikka onki). Vaa väitin että hän on huijari. Kyseinen henkilö ei ole vielläkään pitänyt sen kickstarter lupausta eli tehdä kaikki videot siihen sarjaa liittyen. Sen sijaa se on tehnyt kaikkea muuta ja aloittamassa nyt uuden.

          Aika huvittavaa ettet tuo yhtää esimerkkiä anitan ”järki” pointeista. Ja puhut hitmanista odota.
          https://www.youtube.com/watch?v=WuRSaLZidWI
          2:40.
          Jostain syystä anite vetää oudon johtopäätöksen että peli pyrkii antaa pervoille kicksei tuosta ja että siitä saisi olevinaan extra pisteitä. Hitman peli sarja ei millään tavalla kannata sivullisten tappamista. Itseasiassa sun pisteet vähenee jos tapat jonkun kuka ei ole sun kohde. Jos jotain niin se peli objectivoi anitan määritelmien mukaa miehiä koska miehet ovat suurimmaksi osakseen hitmanin kohteita.

          ”Toiseksi: Feminismi ei sulje egalitarismia pois.”
          Itse asiassa se sulkee. Feminismi on nimen omaan vain naisten oikeuksiin liityvää. Ja nykyään se menee niin yli että pyritään polkemaan muitten oikeuksia sillä.
          Ja ei ole mitään syytä kutsua itteensä feminiksi tai liittyä siihen ryhmään. Koska ihmisoikeudet koskee kaikkia ei vain tiettyä ryhmää. Sä et luo yksittäisiä lakeja hoitamaa ryhmiä vaa hoidat yhden lain mikä koskee kaikkia.

          ”Vai väitätkö tosissaan, että olet täysin tietoinen naisten kokeman seksuaalisen häirinnän määrästä ja laadusta?”
          Väitän että ei ole näyttöä kumpaakaan suuntaan. Kusipäät ovat muutenki vähemmistö ja he yleensä tekevät kyseisiä tempauksia.

          ”Itse en tosiaankaan mene väittämään tuota, koska yllätyn aina uudestaan ja uudestaan, miten paljon vihaa ja halveksuntaa naiset joutuvat kokemaan.”
          Näkisitpä nyt miten paljon vihaa valkoinen mies saa tietyissä maissa. Kirjaimellisesti estetty menemästä väittely tapaukseen puolustamaan naisten oikeutta aborttiin koska feministit eivät tykänneet siitä faktasta että kyseisellä miehellä ei ole kohtua. Ja luulis että miehenä tajuasit että miehet halveksii toisiaan leikkimielisesti jatkuvasti. Enemmän vittuilevat toisilleen kuin naiset kellekkään.

          ”Entä sitten nämä tilanteet, jossa miesporukka naureskelee yhden jäsenen mauttomalle heitolle tai jopa koskettelulle?”
          Huumori yleensä perustuu mauttomuuteen. Itse asiassa suurin osa koomikoista (jopa naiset) heittävät mauttomia vitsejä. Etippä koomikko kuka ei sano mitään mikä ei voisi loukata jotakuta.

          Ja koskettelulle? Nähnyt naisia ketkä nauravat tolle. Viellä pahempi, nähnyt naisia ja miehiä ketkä nauravat kun nainen hakkaa miestä keskellä katua ilman mitää syytä. Samaa et nää naisille tapahtuvan, päinvastoin miehet että naiset tulevat heti apuun.

          ”Minusta se ei ainakaan kuulosta siltä, että kaikki olisivat tietoisia seksuaalisesta häirinnästä.”
          Se jos jotain tapahtuu ei tarkoita etteikö ihmiset olisi tietoisia siitä. Murhia tapahtuu vaikka ihmiset ovat tietoisia siitä. Sananvapautta rajoitetaan vaikka ihmiset ovat tietoisia siitä. Ihmisille vittuilaan vaikka ihmiset ovat tietoisia siitä.

          • 15.1.1.1.1

            Marunette sanoo

            Ei tämän kommentin lukemisen jälkeen jää ainoatakaan epäilystä etteikö mainitsemasi kusipäät olisi enemmistö vähemmistön sijaan. Sen verran hyvin olet heihin päin kallellaan.

            Olkoon kyseessä ammattiuhri tai amatööri, tiettyjä asioita ei vain SAA tehdä tai uhata tehdä toiselle ihmiselle. Huom, ihmiselle yleensä. Olen itse nainen, feministi, ja ensimmäinen puolustamassa *kummankaan* sukupuolen edustajaa syrjintätilanteessa. Ikävä kyllä meihin kohdistuvassa käytöksessä on iso asennerailo – se mitä pidetään ’ihan normaalina’ ja se mitä tehdään tietoisesti. Aina on niitä, jotka tietävät mitä tekevät, mutta vielä enemmän niitä, joiden mieleen ei edes pälkähdä tilanteessa tai tokaistussa olevan mitään väärää. Äijäporukan osallistuja kokee tekevänsä jotain hyväksyttävää ja normaalia kun huutelee rivouksia naisen perään tai lähentelee pyytämättä. Etenkin humalassa. Vaan jos otetaan tuo ’porukka’ ja sen vaikutus pois, tekisikö samoin? Vai ymmärtäisikö sen olevan väärin? Tätä sopii miettiä.

          • 15.1.1.1.2

            JärkiKäteen sanoo

            Ne on vähemmistö. Vai ootko nähnyt yli 50% miehistä käyttäytyneen näin? Toisin sanottuna yli joka toinen mies kenet näät kadulla kävelemässä. Toisin sanottuna lähes joka ikinen mies kuka on kaverisi.

            Kusipäät ovat vähemmistö, heidän teot vaa näkyy paljon helpommin kuin muiden. Koska olemalla kusipää saa helposti enemmän huomiota.

            ”Olkoon kyseessä ammattiuhri tai amatööri, tiettyjä asioita ei vain SAA tehdä tai uhata tehdä toiselle ihmiselle. ”
            Koskaa sanonutkaa että saisi, joten minkä ihmeen takia sun piti mainita toi? Koko homma on jo muutenki lailla kielletty.

            ”Aina on niitä, jotka tietävät mitä tekevät, mutta vielä enemmän niitä, joiden mieleen ei edes pälkähdä tilanteessa tai tokaistussa olevan mitään väärää.”
            JA aina on niitä mitkä loukkaantuu ihan sama mitä teet. Jotkut vetää pultsit pelkästään jo siitä että toinen syö purukumia. Jonka takia ei pidä suuttua kaikesta ja lähtee miettimää tarkoittiko joku jotain pahalla vai hyvällä.

            ” Äijäporukan osallistuja kokee tekevänsä jotain hyväksyttävää ja normaalia kun huutelee rivouksia naisen perään tai lähentelee pyytämättä. Etenkin humalassa. Vaan jos otetaan tuo ’porukka’ ja sen vaikutus pois, tekisikö sam”
            Tämä lause saa minut kyseenalaistamaan sun väitteen että olet tasa-arvon puolesta. Ensinnäki tuo ei ole tasa-arvo kysymys, se on vaa paskaa käytöstä. Toiseksi olen nähnyt naisten tekevän täysin samaa, joten miksi et voinut vain sanoa ”Ihmisporukan osallistujat kokee tekevänsä jotain….”

            Tätä sopii miettiä.

  16. 16

    MaaaM sanoo

    Minulta on työpaikan haastattelussa kysytty, että osaankohan komentaa miehiä ja kestää niiden raavaita juttuja, kun työnkuva vaati pomotusta. Korkeakouluharjoittelussa oli mahdollisuus jatkaa palkallisena, mutta ohitseni pääsi mies, jolla ei ollut tehtävään riittävää kompetenssia. Eräässä työyhteisössä miehet kokivat, että on ok kommentoida ulkonäköä ja ihmeteltiin kun en koskaan reagoinut kehuihin mitenkään, edes hymyilemällä takaisin. Kyllähän näitä riittää.

  17. 17

    Inssinainen sanoo

    Kiitos Vesa hienosta jutusta ja huomioista!
    Itse muistan teekkarityttönä se, että ollessamme tutustumiskäynnillä yhdessä tehtaassa, paikan miespuolinen pomo kertoi ihan vakavissaan, että tänne ei voida naisia palkata, kun meillä on saunailtoja, ja naiset eivät voi osallistua niihin. Toisella ekskulla sitten känninen isäntä yritti kovasti ottaa lähempää tuntumaa käsikopelolla teekkarityttöihin.

    Sanoisinpa, että suomalaisille niin pyhä sauna on yrityselämässä se yksi suuri tekijä, joka myös lyö kiilaa tasa-arvoon. Ekassa kesäduunissani tehtaassa saunailloissa miehet keskustelivat keskenään saunassa ties mitä businestä. Naiset (insinöörit) laittoivat sillä aikaa miehille pöytää koreaksi… Huh!

  18. 18

    Tina Cantina sanoo

    Itselläni ikää ja työelämäkokemusta kaikenlaisista yrityksistä, ja moni isokin yritys Suomessa on henkilöstöpolitiikaltaan ja tekemisessään todella vanhanaikainen. Tämä lienee pitkälti johtuvan siitä, ettei johto ole ollenkaan hereillä tai on pakosti itse puutteellisesti jollakin saunaseurojen hyvä veli järjestelmällä palkattua.
    Yhdessä isossa yrityksessä, jossa juuri viimeksi olin, lanseerattiin sata lasissa 90-luvun koulukirjasta repäistyä strategiaa suurena uutuutena. Lisäksi oltiin palkattu konsultti opettamaan johtamista. Ihmettelin, mitä ne johtajat sitten osaavat? Ihmettelin montaa muutakin asiaa.
    Lisäksi pisimmälle työelämässä pötkii suurisuiset narsistit, jotka kyllä tunnistaa toisensa ja sallii työyhteisössä tapahtua sellaista, mitä ei muuten sallittaisi. Työntekijät tuottaa tuloksen, ja osakkeenomistajat ovat tyytyväisiä. He kun eivät tiedä, että tulos saattaisi monesti toisenlaisella johtamisella olla tuplasti isompi.

  19. 19

    Henna sanoo

    Tekniikan insinöörinä, minulle on kaiken muun mainitsemiesi alapääjuttujen lisäksi työkaverin taholta sanottu kylmän rauhallisesti että ”Henna niin kauan kun olet kaunis, et tule saamaan hyvää palkkaa”.

    Kiitos tekstistä!

  20. 20

    Miina sanoo

    Kun naispuolisten syrjintä ja häirintä on nostettu esille, samalla voisi nostaa esille sen häirinnän, jota mm. IT-tukihenkilöinä työskentelevät, yleensä alle 30v. miespuoliset joutuvat sietämään. Tuttavapiirissäni on useampikin mies, jotka ovat työskennelleet terveydenhoitopuolen IT-tehtävissä. Näistä piireistä tuntuu löytyvän paljonkin (keski-ikäisiä) naisihmisiä, jotka tekevät asiattomia ehdotuksia ja heittävät seksistisiä vitsejä nuorille miehille. Miehet eivät näistä yleensä valita, mutta yhtä väärin tämäkin on kuin nuoren tytön takapuolen kommentointi.

  21. 21

    Janis Petke sanoo

    Olen itse ollut naisvaltaisella alalla töissä, lähes ainoana miehenä. Talossa oli noin 25 naista sesongista riippuen, ja vain kolme miestä. Meitä juoksutettiin jatkuvasti tekemään kaikkea vähääkään fyysistä tai likaista työtä, eikä omaa työtä saatu tehdä juuri koskaan. Lisäksi se hirveä naisten selkäänpuukotuksen määrä, mitä työpaikalla joutui näkemään ja kokemaan, oli aivan hirvittävää. Pikkuhiprakassa vapaa-ajalla tai firman juhlissa yksi kerrallaan kävivät kokeilemassa onneaan, ja jälkikäteen nimittelivät kahvihuoneessa homoksi ja muuksi, kun ei parikymmentä vuotta vanhemmat naimisissa olevat naiset kelpaa. Kauaa en työssä kestänyt, kun oma tulos ja palkka kärsi ”miesten töiden” tekemisen takia, ja sen hemmetin happaman kaksinaamaisen työilmapiirin takia. Taitaa ainut ero miesten ja naisten työkulttuurissa olla se, että miehet ei valita läheskään niin herkästi, vaikka meilläkin on syytä siihen.

    • 21.1

      Anna sanoo

      Miehiin kohdistuva syrjintä ja häirintä ovat asioita, joista pitäisi puhua enemmän. Varsinkin nämä ”miesvaltaiset alat” ja ”miesten työt”, joista puhutaan ovat varmasti kova paikka monelle tuoreena taloon tulleelle. Miesten nimittäin oletetaan osaavan käyttää kaikkia työkaluja ja laitteita, ymmärtävän salamana talon työtavat ja nokkimisjärjestyksen, olevan vahvoja sekä fyysisesti että henkisesti ja osallistuvan juorurinkiin vaikka arvomaailmaansa vastaan. Kovia odotuksia, joiden täyttäminen tekee helposti mukavasta miehestä sikamaisen – ainakin työpaikalla, ettei joutuisi silmätikuksi.

      Naisvaltaisiin aloihin en halua edes puuttua, koska naiset osaavat olla yhtä pahoja, elleivät pahempia sikoja, niin miehiä, kuin naisiakin kohtaan. Tässä ainakin tasa-arvo toteutuu. Näistä asioista on hyvä puhua, koska puhumalla asenteet muuttuvat. Jos ihmisten ei tarvitsisi jatkuvasti pelätä toisiaan ja todistaa oikeuttaan olla olemassa, tulisi itse kullakin varmasti vedettyä vähemmän mattoja toisten alta.

  22. 22

    Salla sanoo

    Minulta kysyttiin aivan taannoin työhaastattelussa erään kiinteistövälitysfirmaan, että miten hyvin kestän huulen heittoa. Tämä kuulemma siksi, että monet asiakkaat ovat vanhempia miehiä, jotka heittävät seksuaalissävytteistä läppää naistyöntekijöille. Raju läppä ei ole itseäni ikinä hyvässä porukassa haitannut, sillä heitän sitä itsekin, mutta siinä vaiheessa kyllä liikutaan vaarallisilla vesillä, kun työnantaja odottaa että seksuaalista häirintää pitäisi kestää, jotta kyseisessä ammatissa voi toimia. En lopulta ottanut työtä vastaan vaikka sitä minulle tarjottiin (onneksi, sillä minulle tarjottiin viikko tämän jälkeen paljon parempaa työtä).

    Aikoinaan kesätöissä tarjoilijana sain asiakkaiden toimesta jatkuvasti kuulla kommenttia ulkonäöstäni ja minulta kysyttiin usein millaiset alusvaatteet minulla on päälläni ja että lähdenkö vähän saunomaan mökille. Ulkomailla työskennellessäni oman ukkini ikäinen työkaverini yritti tunkea kesälomamatkalleni mukaan ja oli jo varaamassa meille yhteistä hotellihuonetta ja bussilippuja vaikka tein hänelle selväksi, että olen menossa matkalle poikaystäväni kanssa. Viime syksynä jouduin vanhan miehen käpälöimäksi bussissa arki-iltana ollessani matkalla töistä kotiin. kyllä itselläni ainakin kiehahtaa jos joku kehtaa väittää että kokemani häirintä on oman pääni sisällä. Valitettavasti maailma ei ole täydellinen, joten näitä tilanteita on vain pitänyt oppia sietämään.

  23. 23

    Uma sanoo

    Caritasin kommentti taitaa olla tahallinen trolli, mutta vastaanpa silti tuohon myyttiin.

    Tuo myytti siitä, että seksuaalinen häirintä yhtä-äkkiä onkin toivottavaa, kun mies on komea, on täysin väärin. Voin kertoa omasta kokemuksesta, ja myös ystävien, että sillä ei ole mitään merkitystä onko mies komea vai ruma, nuori vai vanha. Häirintä on aivan yhtä epätoivottua ja ahdistavaa sekä nolostuttavaa, eikä kuulu työpaikkaympäristöön. Kuvailemasi skeenario kuuluu baariin tai yökerhoon. Työpaikalle mennään tekemään töitä, ja sen sen pitäisi olla jokaiselle turvallinen ympäristö jossa saa rauhassa keskittyä työntekemiseen. Eikä keskittyä torjumaan mahdollisia iskuyrityksiä.

    Se jos naisen naamalla ei ole heti inhoa ja kauhua kuvastava ilme kun joku komistus hänelle töissä vähän ehdottelee, ei tarkoita sittä että tämä olisi jees. Yleensä tilanne on vaan niin outo että siitä yritetään huumorilla päästä pois menettämättä kasvoja, ja saamalla tiukkapipon mainetta.

    Väitänkin että tämä ”komiat miehet saavat ahdistella” ajatus on syntynyt komeiden miesten, tai katkerien rumien miesten päässä.

  24. 24

    Lst sanoo

    Jo koulussa aloitetaan tyttöjen ”siedättäminen” seksistiselle käyttäytymiselle. Jokaisella meistä on muistikuvia tytöistä, joiden rintoja on kopeloitu, pojista, jotka kurkkivat hameiden alle jne. Usein henkilökunta vähättelee tilannetta sanomalla ”rakkaudesta se hevonenkin potkii”. Noh, ensinnäkin ihminen ei ole hevonen, meillä on – pitäisi olla – muitakin kommunikaation muotoja.

    Jos oppilaille sallittu käyttäytyminen siirrettäisiin aikuisten työpaikoille, tilanteista syntyisi oikeusjuttuja. Miksi altistamme lapset moiselle? Aiheesta on myös julkaistu materiaalia esim. http://eimeidankoulussa.fi/

  25. 25

    Justjoo sanoo

    Onko nimimerkki Caritas aivan tosissaan vai yrittääkö hän olla vitsikäs? Kyllä keski-ikäisiä naisiakin ahdistellaan – lähinnä arvostelemalla ulkonäköä (riipputissit, läski, rupsahtanut) ja vihjailemalla vaihdevuosista ja ties mistä. Haukkujat ovat yleensä naisen itsensä ikäisiä tai vanhempia miehiä. Keski-ikäisen naisen pitää myös pelätä, ettei häntä luulla limaiseksi puumaksi, joka yrittää pokailla työpaikan nuoria miehiä.

    Caritaksen logiikalla ehdotankin, että keski-ikäisten miesten palkkaaminen lopetetaan, koska he eivät osaa käyttäytyä työpaikoilla asiallisesti.

  26. 26

    trii sanoo

    Nuorena, mansikoiden myyjänä oli pakko pitää isoa kaulahuivia päivittäin, vaikka helle nousi +30°c.Nämä pari kommenttia monien muiden joukossa: ”Katos vaan oot nähtävästi unohtanut kaulahuivi kotiin ;)” ja ”oho mä ihan unohdin nää mansikkan, kattelin vaan ku sulla oli tossa pari muheempaa ;)”

    Nyt rakennusa-alalla ollessani, olen kasvattanut vähän paksumman nahan. Itselläni en siivoja-leimaa siedä, tai pidä ulkonäköni/muotoni kommentoinnista. Työkaverit kyllä yleensä ymmärtämät viikon sisällä, että ihan oikeisiin töihin olen tullut ja ärähdän aika pahasti kun saan tarpeekseni kommentoinneista. Pomolle niin ei voi tehdä, potkuthan siitä tulee. Ei se pomo näe kuinka täydellisesti suoritat työsi, hän näkee vaan tytön raksalla jonka voi laittaa siivoomaan paikkoja. Ei sillä, mieluusti pidän työympäristöni siistinä ja teen loppusiivoukset viimeisen päälle, mutta ainaisen toisten jälkien siivoominen käy hermoille. (Ja se tiputettu kahvikuppikin on helppo jättää sirpaleina keskelle kulkuväylää kun on siivooja mukana!!!)

  27. 27

    Johannes sanoo

    Carias, tuskin nuo hunksit sen parempia ovat kuin sedätkään, jos ne eivät kunnioita naisia. Tuskin siitä kukaan nainen loukkaantuu jos setä vain toteaa että näytätpä tänään sievältä/ onpas hiukset laitettu nätisti tai että on viehättävä asuste. Edes nuori komea mies ei voisi kommentoida naistoverin ruumista (varsinkaan rivosti) loukkaamatta tätä, koskettelusta puhumattakaan.

  28. 28

    Perusmeininkiä sanoo

    On tärkeää että näistä asioista puhutaan, koska muuten muutosta ei tapahdu. Haluan jakaa itselleni tapahtuneen jutun.

    Kun olin 18-19 vuotias, hain töihin postinjakajaksi. Haastattelussa (miespuolinen, vanhempi haastattelija) äkkiä kysyi, että onko minulla poikaystävää. Olin hiukan yllättynyt kysymyksestä, mutta vastasin totuudenmukaisesti että kyllä. Seuraava kysymys oli, että aionko hankkiutua raskaaksi. Olin niin nuori, naiivi ja sinisilmäinen että en tajunnut reagoida muuten kuin nolostuneena sanoa että en aikonut. Sain työn, selvästi olin osannut antaa oikean vastauksen.

    Myöhemmin olen monta kertaa jäänyt miettimään että mitä olisin vanhempana tehnyt. Olisin varmaan lähtenyt saman tien kävelemään ja tehnyt jonkinlaisen valituksen asiasta. Olen myös miettinyt onko tämä peruskäytäntö ja kuinka monen naisen lisääntymisaikomuksia udellaan kuin se olisi täysin normaalia ja hyväksyttävää. En usko että yhdeltäkään mieheltä kysytään onko heillä suhde naisen kanssa ja aikovatko he kenties pistää tyttökaveriaan tai vaimoaan paksuksi lähiaikoina.

  29. 29

    Maria sanoo

    Eipä sillä ole väliä miltä työkaveri näyttää, kyllä nuoret pojat osaa seksuaalisen häirinnän myös varsin hyvin. Olin aikaisemmin kaupan kassalla hommissa ja pomon 18-vuotias poika oli talousosastolla hommissa. Ihan hyvännäköinen tyyppi, mutta täysi sika. Odotteli nurkan takana että joku nuori naispuolinen työkaveri kävelisi ohi ja koitti kähmiä perseestä, joskus jopa onnistui. Kerran kähmäisi tisseistä. Kahvitauolla söin jäätelöä koska oli kuuma päivä ja tämä nuori herra tuli tuijottelemaan pöydän toiselle puolelle ja sanoi että kuvittelee että jäätelö olisi hänen penis, siinä samassa puraisin jäätelön poikki ja lähdin tupakkapaikalle. Eräältä kassapojulta kyselin onko tarvetta hakea vaihtorahaa ja tämä tuumasi ”täällä jalkovälissä olis sulle kakskytsenttiä”, tyyppi oli parikymppinen ja ihan hyvännäköinen. Eräässä työharjoittelupaikassa varattu pomo koitti kähmiä perseestä aina kun tilaisuus siihen tuli ja tuijotteli tissejä. Kun vanhat papparaiset kommentoi tiskillä mun persettä ja tissejä niin pomo yhtyi keskusteluun ja kertoi oman mielipiteensä.

  30. 30

    Kesätyttö sanoo

    Itseltänikin kysyttiin kesätyöhaastattelussa IT-hommiin (naisteekkari minäkin), että kestänkö rankkaa sovinistiläppää ja äijämeininkiä töissä. Diplomaattisesti ja hymyillen vastasin, että onhan sitä tullut kuultua varmaan kaikki vitsit naisista miesvaltaisella opiskelualalla. Sain työn, enkä tiedä kuinka suurta osaa niinsanottu suvaitsevuuteni tässä valinnassa näytteli. Todellisuus kuitenkin tulee olemaan karu jos asiattomuuksia esiintyy, tämä kesätyttö opettaa äijät kyllä tavoille! Silti vähän harmittaa, että tunnen ”huijanneeni” haastattelussa koska arvelin todellisen näkemykseni paljastamisen vaikuttavan negatiivisesti omiin mahdollisuuksiini.

    Kiitos Vesa, että pidät tasa-arvoasioita esillä ja koet ne tärkeiksi, vaikket itse koekaan syrjintää ja huonoa kohtelua. Juuri näin sen pitäisi mennä, tasa-arvo ei ole sukupuolten välinen taistelu vaan yhteinen tavoite!

  31. 31

    Ohi vain sanoo

    Hieno kirjoitus – rupesin miettimään näin tyttönä tai no aikuisena nuorena naisena omaa tilannettani.

    Työpaikoillani en ole kokenut voimakasta tai liian häiritsevää syrjintää koska olen nainen. Ehkä nuori ikä ja kokemattomuus saattaa aiheuttaa jossain tiettyä asennetta että eivät välttämättä ota niin kovin tosissaan minua – mutta sitten taas yllättyvät kun pystyn todistamaan olevani oikeassa. Vaikka olenkin miesvaltaisella IT-allalla (tosin osittain asiakaspalvelu- ja osittain asiantuntijatehtävissä).

    Ja mitä tulee seksuaalisävytteiseen huumoriin niin oma huumorini on sen verran mustaa ja härskiä että sen takia varmaan työkavereiden kesken on sellainen juttujen taso ettei sitä kehtaisi vanhemmilleen kertoa – mutta se on täysin oma valinta.

    Mutta sen mitä kokee työpaikan ulkopuolella – tätä lukiessa vasta tajusin että usein kierrän ostarilla sen yhden baarin ohi, kiertoa nyt tulee se muutamasta metristä kymmeneen mutta kierrän kuitenkin. Koska siellä riekkuu ne perus-denat ja muut kantikset jotka usein huutelevat muka jotain nättiä perään tai muuten kommentoivat. Ikäänkuin minä olisin jokin yleinen esine, kuten auto, jota voi kommentoida. Minulle tulee siitä ainakin vain nihkeä ja likainen olo – vaikka ei pitäisi. Sen olon pitäisi tulla niille sedänoloisille ja isäni ikäisille miehille jotka huutelevat perääni. Ja ei se ole pelkästään tuo yksi paikka missä sitä tapahtuu – sitä tapahtuu ihan missä kuvitella vain voi.

    En halua olla kiittämätön tai epäkohtelias – on mukavaa kun joku kehuu ja itsekin mielelläni kehun muita. Näen esim. jonkun jolla on äärettömän siisti laukku tai hienot hiukset – käyn kohteliaasti sanomassa jos uskallan. Mutta kokisin varmasti asian mukavammaksi jos kehutaan kohteliaasti – tunkeutumatta toisen henkiseen tai fyysiseen tilaan – kehumatta liian ehdottelevasti / seksuaalisesti / tungettelevasti.

  32. 32

    wtf sanoo

    Caritas on varmaankin trolli, mutta hän tuo esille sen verran yleisen harha-argumentin, että vastaan siihen. Häirintä on häirintää silloin, kun uhri kokee sen häirinnäksi, mutta se ei tarkoita, että häirintä syntyy uhrin pään sisällä. Jos nainen on kiinnostunut miehestä, silloin hän ei koe miehen flirttailevaa käytöstä tai treffikutsua häirintänä, koska kiinnostus on molemminpuolista. Ja jos kiinnostus on molemminpuolista, mies tuskin osoittaa sitä kertomalla härskejä vitsejä tai kommentoimalla naisen ulkonäköä röyhkeästi, tyyliin ”Vittu, mikä herkkuperse!”

    Sen tapaiset kommentit eivät ole mitään kiinnostuksen osoittamista, vaan alistamista. Sikailulla mies osoittaa, että hänellä on oikeus käyttäytyä miten huvittaa, eikä nainen voi asialle mitään, hahaa! Yhteiskunnan rakenteet mahdollistavat sen.

    On varmasti luonnollista, että keski-ikäinen äijä saattaa ihastua nuoreen naiskollegaan, ja pyrkii flirttailemaan. Aivan yhtä luonnollista on, että nuori nainen ei ihastu äijään, eikä naisella ole mitään velvollisuutta esittää ihastunutta tai imarreltua. Äijän pitää ymmärtää, milloin hänen flirttailunsa ei ole toivottua, ja hänen pitää silloin lopettaa. Jos hän ei sitä tajua, luonnollisesta ihastumisesta kumpuava flirttailu on häirintää.

    Tässä ei pitäisi olla mitään epäselvää, mutta aina sitä vain jaksetaan ihmetellä, että miksi keski-ikäisen äijän flirttailu on häirintää, vaikka nuori ja komea mies voi käyttäytyä samalla tavalla, eikä sitä koeta häirintänä. Toivottavasti tämä selvensi asiaa?

    Ratkaisu ei ole miesten ja naisten erilliset työpaikat, vaan se, että miehet opettelevat ymmärtämään, että naiset eivät ole työpaikalla miehiä miellyttämässä, vaan tekemässä töitä. Jos mies ei ole varma, onko hänen käytöksensä häiritsevää vai ei, hän voi miettiä, kehtaisiko käyttäytyä samalla tavalla mieskollegalle. Tulisiko sanottua hississä nuorelle miehelle, että ”Onpa sulla hyvin istuvat housut!” Ei? No sitten on parempi pitää vastaavat mölinät mahassa silloinkin, kun nuori nainen sattuu samaan hissiin.

  33. 33

    Occam sanoo

    @Caritas Yksinkertaisempi teoria: Yleensä ihmiset haluavat töissä tehdä työtä. Jos töissä ystävällisesti flirtataan, siinä on yleensä joku raja, ja järkevät aikuiset huomaavat, missä se menee. Se vaatii tietenkin toisten ihmisten reaktioiden huomioonottamista, ja nimenomaan se on asia jotka tietyt vanhat sedät eivät (enää?) osaa. Maailma pyörii vaan heidän navan ympärillä, ja uutta informaatiota (esim. tuo ”tyttönen” oikeasti ei halua panna sinua) ei osata ottaa vastaan. Ne eivät osaa muuttua silloin kun asiat niiden ympärillä muuttuu koska (A)ovat omasta mielestään aina oikeassa, ja jos maailma todistaa että olivatkin tässä asiassa väärässä, se ei voi olla mahdollista koska (A). Nuorilla kavereilla ei yleensä ole tämmöistä ongelmaa. He ottavat uutta tietoa vastaan ja huomaavat todennäköisemmin ja nopeammin, kun joku kommentti ei miellytä. Osaavat muuttaa lähestymistapaa eikä jää jankkaamaan samaa päivittäin. Edellämainittujen tiettyjen setien sokeus ja kyvyttömyys muuttua kun maailma muuttuu taas johtaa usein huonoihin, vanhoihin yritysstrategioihin jotka eivät sitten paranna yhtiön tulosta ollenkaan.

  34. 34

    Katariina sanoo

    Loistava kirjoitus! Kiitos tästä. Ehkä olen itse tyhmä tai (olevinani) ”kova luu”, sillä jos vastaavaa toimintaa, yleensä asiakaspalvelussa, on omalle kohdalle sattunut, olen sanonut napakasti takaisin tai antanut mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

  35. 35

    wtf sanoo

    Ja tämäkin vielä:

    ”Koska maailma on (vielä) sillä tavoin rakennettu, että niitä keski-ikäisiä miehiä on työelämässä ja monesti päättävissä asemissa (uskokaa pois, kokemus ja koulutus auttavat uralle eteenpäin)…

    Niin, kokemus ja koulutus auttavat miehiä uralla eteenpäin. Caritas hyvä, naiset ovat nykyään yhtä hyvin tai paremmin koulutettuja kuin miehet, mutta silti jotenkin kummasti johtotehtävissä on paljon enemmän miehiä. Sitä voi tietysti selitellä sillä, että miehillä on enemmän sitä kokemusta. Mutta miksi? Siksi, että miesten on helpompi saada töitä. Mutta eihän meillä toki ole mitään miehiä suosivia yhteiskunnan rakenteita, ja kaikenlainen naisten syrjintä ja häirintä tapahtuu vain naisten pään sisällä…

  36. 36

    A sanoo

    Väitätkö Caritas, etteivät esmerkkien miehet ihan itse tiedä tekevänsä kohteen oloa epämukavaksi? Että he ”flirttailisivat” samalla tavalla oman ikäiselle ja omassa asemassa olevalle? Onhan noita kuuluisiakin pariskuntia ikäerolla, mutta olen varma, etteivät ko. suhteet ole lähteneet jutussa mainitun kaltaisesta häirinnästä vaan siitä että myös se vanhempi osapuoli kunnioittaa toista ihmisenä.

    Seksuaalinen turhautuminen on, karua kyllä, ihan ihmisen oma ongelma. Varsinkaan se ei ole kiinnostuksen kohteen vika. Miksi osa miehistä ei vielä keski-iässäkään ymmärrä asiaa?

  37. 37

    Anssi Tiittanen sanoo

    ”Esimerkiksi ”miltä tuntuisi jos omalle tyttärellesi…” sisältää viestin, että nainen on arvokas vain koska hän on jonkun tytär tai että ”oman klaanin” naiset ovat jotenkin arvokkaampia kuin vieraat.”

    Tavallaan joo, mutta ei ehkä kuitenkaan. Oma tyttäresi -puheella pyritään vetoamaan tunneälyyn. Keskivertoisä ei voi hyväksyä omaan tyttäreen kohdistuvaa häirintää. Oma tyttäresi -puheella pyritään havahduttamaan häiritsijä siihen, että hänen puheensa tuntuu kohteesta samalla tavalla satuttavalta.

    Yksi häirintätiivistymä liittyy tosiaan nuoriin naisiin palveluammateissa. Keski-ikäinen mieshäirikkö ei osaa ottaa hymyä, ystävällisyyttä tai palvelualttiutta vastaan ilman, että ajatukset hairahtavat seksuaalisten mielikuvien puolelle. Seurauksena on toisinaan kömpelöä flirttiä ja pahimmillaan tissiperse-purskahduksia.

    Jotenkin tästä juontuu myös outo ristiriita, joka räjähtää silmille pienissäkin asioimiseen liittyvissä stessitilanteissa. Nuori naismyyjä saa kuulla olevansa ”tyttö” tai ”huora”.

  38. 38

    Karri sanoo

    En yhtään väheksy naisiin kohdistuvaa ahdistelua. Haluaisin kuitenkin lisätä sen, että on outoa, että miesten täytyy voida joillain työpaikoilla sietää päivästä päivään jatkuvaa vastenmielistä vitsailua raiskaamisesta, eläinseksistä jne. koska sehän nyt vain on tosimiesten puhetapa. Pidemmän päälle sen voi joku kokea ahdistavana, vaikkei omaa persettä kukaan kommentoisikaan. Tosin sitäkin voi tapahtua myös miehille.

  39. 39

    sini sanoo

    Kyllä omakohtaista kokemusta on minullakin. Ja miesvaltaista alaa opiskellessani huomaan tätä erittäin paljon myös ympärilläni (naisten kokemana). Kuten kirjoituksessa todettiinkin, asiasta on vaikea puhua ääneen nuorena naisena oman uran pilaamisen pelossa.

    Etenkin insinöörialoilla asia on erittäin huonosti hoidettu. Minultakin kysyttiin viime- ja toissakesinä työhaastatteluissa: ”Tiedäthän miten noi äijät täällä on, kai sä kestät sen”. Silloin onnekkaana siitä että ylipäätänsä sain töitä vastasin reippaasti että kyllä. Nyt on tuölut mitta täyteen. Pahinta on se, että pomot eivät puutu siihen ja lisäksi käyttäytyvät vielä itsekin aivan yhtä härskisti. Työpaikan seinillä on alastomien naisten kuvia, miettikääs kuinka ahdistavalta se tuntuu.

    Yksi mileen painunut kommentti kolleegaltani oli: ”Miten voit olla samaan aikaan kaunis ja noin fiksu?” Toki tämä oli tarkoitettu varmaankin kohteliaisuutena mutta siitä pastoi läpi stereotypia siitä, että nätit tytöt eivät voi olla fiksuja. Well guess what, kyllä ne vaan voi. Ja ne osaa muuten muutakin kuin keittää kahvia ja naputella exceliä.

  40. 40

    Heidi sanoo

    Kiitos tärkeästä kirjoituksesta. Maailma muuttuu, vaikkakin hitaasti. Asenteet muuttuvat, kun limaiset äijät ja tätit jää eläkkeelle ja työpaikoille tulee nuorempia ihmisiä, joiden arvomaailmaan kuuluu hyvät käytöstavat ja ihmisten välinen tasa-arvo ikään, sukupuoleen, ihonväriin tai seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta. Sitä ennen asenteita voi muuttaa vain puuttumalla niihin avoimesti ja rohkeasti. Kiitos.

  41. 41

    AK sanoo

    Jos sillä tytöllä on hyvä perse niin siitä ei saa kaverilleen huomauttaa? Entäs jos sillä on hyvät tissit? Jos se on kasvoiltaan kaunis? Sillä on mielestäsi nätit hiukset tai HERRANJUMALA SILMÄT!?

    Hyvä että maailmasta löytyy auktoriteetteja jotka ovat valmiita kertomaan mitä osaa naisen ruumiista saa ääneen kehua. Tyhmät miehet kun eivät sitä itse ymmärrä.

    • 41.1

      Janne sanoo

      Jokainen meistä kaipaa hyväksyntää, mutta tissien yms kehuminen ei ole sitä vaan itsekkyyttä.

      Hyväksyminen tarkoittaa työelämässä toisen ammatillisen osaamisen kehumista ja sellaista palautetta, joka sitoo työntekijöitä paremmin yhteen toimivaksi ryhmäksi.

      Ruumiinosien kehuminen pitää ryhmän jäsenet erillään eikö voi ikinä tietää miten sellaisen kehun vastaanottanut sen kokee, koska emme tunne henkilön historiaa, ja siellä voi olla kipeitäkin kohtia asiaan liittyen.

      Kuinka hyvin muuten tunnette työkaverinne? Yksi syy miksi pidättäytydään typerällä tasolla on se, että ei uskalleta kohdata toista ja tutustua ihmisenä.

    • 41.2

      Miika sanoo

      Miksi niistä tisseistä tai perseestä pitää ihan välttämättä päästä huomauttamaan? Edes sille kaverille?
      Jos kokee jonkin naisen (tai miehen!) piirteen oikein miellyttäväksi, niin sitä voi ihailla itsekseenkin, ilman että tekee tilanteesta vaivaannuttavan jollekin osapuolelle. Ei sellaista kannata ainakaan tuntemattomalle ihailun kohteelle mennä sanomaan. Itse en halua tuollaisia kommentteja kuulla edes kavereilta. Huomaan kyllä omaa silmää miellyttävät piirteet ilman, että niistä pitää erikseen huomauttaa ja tehdä niiden omistajasta objekti.

      Kyllä miehet oikeasti ymmärtää, mitä on soveliasta sanoa. Voisivat vain pyrkiä eroon tästä stereotypisestä käyttäytymismallista…

  42. 42

    Markku sanoo

    Asiatekstiä, lopusta tosin pisti silmään:

    ”Olin kerran yhdellä luennolla, jossa puhuttiin naisista insinöörien maailmassa. Paikalla oli noin 20 naista ja 2 miestä, miehet olivat koko ajan äänessä ja kertoivat omista kokemuksistaan. Naiset eivät saaneet suunvuoroa.”

    Vaikka tässä toki voi syyttää miehiä siitä että eivät ottaneet muita keskustelijoita huomioon, niin se on kyllä karhunpalvelus opettaa asiantuntijoille tapa, että kaikkia kuullaan jos ollaan vain kärsivällisiä. Olisihan se ilo elää utopiassa jossa kaikki kokoukset olisivat puheenjohtajilla ja olisi aikaa kuunnella kaikki asiat/mielipiteet/kommentit läpikotaisin, mutta todellisessa maailmassa jos istuu hissukkana nurkassa eikä osaa ottaa itse keskusteluvuoroa, niin on kyllä aika hukassa 50% ajasta asiantuntijana asiantuntijoiden joukossa.

  43. 43

    Pekka vaan sanoo

    Muistan kyllä kuinka ällöttävää oli kun firman pikku jouluissa yli 20-vuotta vanhempi naisesimies päätti, että hän kaataa minut sänkyynsä sinä yönä. Nainen oli huomattavan humalassa ja ilmeisen puutteessa, koska päätti käyttää esimiesvaltaansa lähentely yrityksiin. Paita aukesi napaan saakka ja hän istui suoraan syliini kuiskuttelemaan likaisia ehdotuksia. ”Lähdetään meille, mun mies ei oo kotona, lapsetkin on muualla” ”Voiku sä oot noin komea ja salskea mies, ihan tässä pöksyt kostuu! Hihihii”. ”Ethän sit kerro muille tästä?” Onneksi nainen ei humalataan huomannut, että kaikki kyllä kuulivat nuo tökeröt ehdotukset ihan livenä eikä niitä tarvinnut toistella. Hyi kaikkea.

  44. 44

    Outi sanoo

    Eräs autokoulun opettaja puhui jatkuvasti kaikenlaisia härskejä juttuja ajotunneillani. Olin nuori ja aika ujo, kun en uskaltanut käskeä sitä lopettamaan härskejä juttujaan. En, vaikka jutut menivät jo niin henkilökohtaisiksi, että äijä kyseli mieluisimpia seksiasentojani ja sellaisia asioita, että tykkäänkö roolivaatteista makuuhuoneessa yms. Näytti jopa kännykästään minulle jonkun videon, jossa mies pani aasia perseeseen. Eli ihan sairaita juttuja.

    En silti osannut huolehtia itsestäni, enkä sanoa mitään kenellekään ylemmällä taholla olevalle. Ajattelin vain huolissani niitä tosi nuoria tyttöjä, jotka saattavat tulla autokouluun jo seitsemäntoistavuotiaina, ja niiden kohtaloa sen inhan niljakkeen juttujen kohteina. Itsehän oli silloin ”jo” 21. Nykyään saattaisin jo tehdäkin asialle jotain. Ainakin ilmoittaa esimiehelle, jos ei muuta.

  45. 45

    Kake K. sanoo

    ”Seksismistä ja seksuaalisesta häirinnästä keskustelemista on perinteisesti jarrutellut se, että varsinkin uran alkuvaiheessa olevat naiset eivät mielellään ole nostaneet näitä esille julkisuudessa, koska he pelkäävät, että se haittaa omaa urakehitystä. Pelko on täysin looginen ja aiheellinen.”

    Miksi tämä haittaa urakehitystä? Eikö ennemminkin häirinnän vastustaminen ole näyttö oma-aloitteisuudesta ja kyvykkyydestä (paitsi jos mahdollinen tuleva pomo etsii itselleen jotakuta häirittävää)?

    Kyseessä on ongelma, jossa feministien pitää katsoa peiliin. Häiritsijät ova syyllisiä häirintään, mutta feminismi estää ongelman ratkaisun, ellei turvauduta SCUM-manifestin keinoihin. Feminismiä ja yksipuolisesti naisia koskevaa ”tasa-arvoa” on käytetty niin pitkään miesvastaisuuden ja -vihan välineinä ja keppihevosina, että järkeviäkään argumentteja ei uskalleta enää lausua eikä niitä kuunnella.

    Jos feministit pystyisivät poistamaan miesten vihaamisen keskuudestaan, ongelmat uskellattaisiin nostaa esiin ilman leimautumisen pelkoa ja ongelmia tulevalla uralla.

    • 45.1

      MissF sanoo

      Sehän nimenomaan voi vaikuttaa urakehitykseen jos pistät ahdistelevalle pomollesi hanttiin, sillä hänhän se on joka kirjoittaa suosituskirjeesi mahdolliseen seuraavaan paikkaan… Ja itsellä näin näyttelijäalalla pätee sellainen kuin ”kaikki tuntee kaikki” eli kun yksi limainen ohjaaja alkaa lähentelemään ja sanot tälle suoraan että ”nyt sitten loppu tuollainen tai lähden kälppimään” niin kaikki ohjaajat pian kuulee kuinka tämä näyttelijä on ”ihme nipo huora”. Itselläkin blogi jossa teatterielämästä jauhan mut arvatkaa kaksi kertaa merkkaanko sen tuohon ”kotisivu”-kenttään kun ei tiedä mitä kahjoja sovinisteja tulee sinne sitten huuteleen… huhho

    • 45.2

      Maamuumi sanoo

      Ihanan sovinistista! Jos nainen nostaa työyhteisössä olevan tasa-arvo-ongelman esiin, yleisesti joko se painetaan villaisella tai laitetaan naisen syyksi. Hankala tyyppi, jos ei muuta, kun perinteistä menee valittamaan. Joka tapauksessa häirinnästä ilmoittava taho on yleensä se jolla on lainsuojattoman asema, ja varsinkin miesvaltaisilla aloilla katsotaan paljonkin sitä ”pojat on poikia”-touhua läpi sormien. Eli oma-aloitteinen häirinnän esiinnostaminen ja sen vastustaminen ei yleensä mitenkään auta urakehitystä vaan liian usein pysäyttää sen täysin.
      Feminismillä ei ole mitään tekoa tässä.

    • 45.3

      Marunette sanoo

      No voi jösses että sitä taas leimataan… maailmassamme on lukemattomia feministejä joilla ei ole vihan tippaakaan miessukupuolta kohtaan, ainoastaan heidän jatkamaansa perinnettä tai käyttäytymistä. Olen koko kolmekytplus elämäni ajan ollut feministi vihaamatta miehiä, jopa naimisissa moisen kanssa erittäin onnellisesti.

      Olen myös menettänyt kesätyöpaikan valitettuani työtoverin – nuori tavallisennäköinen mies, ei ruma eikä sinänsä adonis – viljelemän vihjauskavalkaadin rivoudesta. Pomo kirjaimellisesti totesi että ’no sehän on vaan nuorelle miehelle luonnollista’. Vai että luonnollista työaikana ehdotella kaikenlaista lupaa kysymättä, alentaa minut haluttavaksi objektiksi jolla ei itsellään ole tahtoa tai mielipidettä asiasta vaan jonka tulisi heti suostua? Ei kiitos. Toivon että asenteet ja yleinen ymmärrys siitä mitä oikeasti sopii tehdä ja mitä sanoillaan saa aikaan kasvaa tulevaisuudessa. Täällä on saanut esimerkkejä ja tullut annettua henkiset aplodit monelle miehelle! =)

  46. 46

    Nuppu sanoo

    Esimerkkejä tästä päivästä löytyy kyllä, varsinkin asiakaspalvelutilanteissa. Itse naisena olen huomannut että moni nainen on niin tottunut edellämainittuun toimintaan, että ei välttämättä edes tajua aluksi sitä tapahtuvan niin usein. Ja sehän ei ole oikein.
    Olen itse anniskeluravintolassa töissä, ja ensimmäisenä kesänä mieleenpainuvin juttu oli miesporukka (ja Caritalle tiedoksi, n. 30-vuotiaita, ihan kivannäköisiä, siistejä ja varakkaanoloisia herroja), joille vein pöytään alkoholijuomia. Porukka aloitti huutelun heti saapuessani pöytään ja jutut alkoivat tyyliin ”hei lettipää, mennään naimisiin.” Viimeisin kommentti oli kuitenkin yhden miehistä, jota seurasi valtava naurunremakka ja ”high-fiveja”: ”Kyllä minä tuota vetäisin takaapäin, tai vaikka edestä.” (Caritalle tiedoksi, en kokenut ”flirtiksi”, vaikka ihan komeita olivatkin). Meitsi oli uusi alalla ja kokematon, hymyilin miehille, ja en osannut reagoida mitenkään, asiakashan on aina oikeassa.
    Myöhemmin kertoessani tämän ystävälleni joka on ollut ravintola-alalla pidemään, hän tyrmistyi reaktiostani, ja siitä, etten kertonut työnantajalleni tapauksesta heti. Miehet olisivat luultavasti kuulemma lentäneet ulos ravintolasta kommentin ansiosta. Tapaus kaduttaa minua vieläkin. Nykyään osaan reagoida paremmin vastaavanlaisiin tilanteisiin, mutta se vaatii aina suunnattomasti rohkeutta. Ja näitä tilanteita tulee vastaan usein.

  47. 47

    Parta sanoo

    Onneksi voin nyt myös muistuttaa naisille siitä, etteivät he ole kelposiia kommentoimaan miesten kokemaa epätasa-arvoa ja syrjintää, koska eivät naisina tiedä siitä mitään. Yleensä olen vältellyt tätä, mutta se on kai toimivin keino.

    Jos vetäisin asian leikiksi, miksi naiset sitten saavat kommentoida myös vaikkapa miesten urheilua taikka sitä miten miehet toimivat esimerkiksi parisuhteessa? Eivät he ole olleet miehiä, joten he eivät tiedä mitä miehet kohtaavat. Nainen voi valittaa ”Et ikinä huomioi minua”, mutta mies oikeasti huomioi vaikka kuinka paljon. Kyllä naiset on tyhmiä, kun epäilevät miesten heille antamaa huomiota.

    Nyt taas vakavissaan. Onko seksuaalinen ahdistelu jotenkin suoraan epätasa-arvon asia? Jos keski-ikäinen mies ahdistelee töissä 16v poikaa, olisiko se sitten okei, koska kyse ei ole naisen kohtaamasta kohtelusta? En käsitä, miten seksuaalinen ahdistelu on tasa-arvokysymys. Pitääkö naisia ja miehiä ahdistella yhtä paljon? Onko se tasa-arvoa, että miehille saa heittää härsiä vitsiä, mutta naisille ei? Tätä härskiä vitsiä ainakin lentää miesten kesken yllättävän usein. Ehkä taas on kyse siitä, miten naiset eivät tiedä tätä, ksoka he ovat naisia eikä miehiä. Nainen yllättyy ”Nuo miehet heittävät rumia vitsejä VAIN MINULLE!” vaikka nainen ei ymmärrä, että miehet heittävät muillekin niitä rumia vitsejä. Esimerkiksi ”Ota peukalo perseestäsi, niin saat tehtyä töitä paremmin” on naiselle sanottuna seksuaalista ahdistelua ja epätasa-arvoa, miehelle sanottuna taas vain vitsi. Ainakin useimmiten tuntuu olevan näin.

    En tue seksuaalista ahdistelua eikä ketään tule kosketella ilman lupaa eikä rumia juttuja puhua niille, jotka eivät niistä pidä. Puhukaa vain asioista niiden oikealla nimellä, älkääkä tehkö joka HEL-VE-TIN asiasta tasa-arvokysymystä. Seksuaalinen ahdistelu on seksuaalista ahdistelua, ei epätasa-arvoa.

    • 47.1

      Miika sanoo

      En oikein ymmärtänyt ensimmäisen kahden kappaleen pointtia, mutta kommentoidaan tuota jälkimmäistä osuutta. Muutkin kuin Parta on tuonu tätä egalitarismi näkemystä esille ja se on melko yleinen ”vastaväite” feminismille.

      Kukaan ei oikeasti voi väittää, etteikö seksuaalinen häirintä ja seksismi kohdistuisi pääosin naisiin. Itse en vastaavasti väitä, että sitä ei tapahtuisi myös muille. Näen itseni kuitenkin feministinä juuri siksi, että koen ongelmien (seksismi, seksuaalinen häirintä, stereotyypit jne.) kohdistuvan enimmäkseen naisiin. Olen tottakai myös humanisti ja egalitaristi, mutta tapa millä Parta ja muut näitä aatteita tuovat esille, pyrkii välttelemään ongelman ydintä: seksismi, seksuaalinen häirintä ja yleinen väheksyntä kohdistuu yleensä naisiin. Olemalla feministi osoitan olevani tietoinen tästä.

      Puuttumalla (ja keskittymällä) ongelmaan naisten näkökulmasta, myös muiden tahojen kokemat ongelmat tulevat käsitellyiksi. Esimerkiksi keskusteltaessa naisten kokemasta seksuaalisesta häirinnästä ei voida olla puhumatta seksuaalisesta häirinnästä yleisesti. Homma ei mene niin, että kielletään työpaikoilla tytöttely, naisten kähmintä ja lähentely, mutta toisinpäin tapahtuva ahdistelu olisikin edelleen OK.

      Ei siis takerruta tähän ”en tue feminismiä, mutta kaikkien kokemiin ongelmiin pitää puuttua”-savuverhoon. Sama koskee tätä ”Saudi-Arabiassa naisilla on asiat vielä pahemmin”-savuverhoa. Kyllä näihin lähellä oleviin ongelmiinkin saa ja pitää puuttua. Hoidetaan nyt se oma pesä puhtaaksi ihan ensimmäisenä.

  48. 48

    Hankey Banister sanoo

    Asiakaspalvelutehtävissä miehenä tuli huomattua ylipäätään että ylivoimaisesti huonoimmat käytöstavat on 40+ miehillä. Tullaan heti agressiivisella asenteella huutamaan ja vaatimaan, tehdään lapsellisia ”mielenosoituksia” jne. Tuota nuoremmilta tuntui kokonaan puuttuvan jotain sellaista patoutunutta tuskaa mikä tuohon käytökseen tuntui ajavan. Sama koski tosin myös naisia mutta hieman erityyppisesti. Näiden vanhempien naisten puolesta sai myös hieman kokea minkätyyppistä on naisten harjoittama seksuaalinen häirintä ja vaikka se ei ole yhtä suoraa kun miesten harjoittama niin se on omalla tavallaan aivan yhtä ärsyttävää. Kunhan vaan sanon sen että omien kokemusten mukaan suomessa vaan jostain syystä nimenomaan vanhempi ikäpolvi ei tunnu osaavan käytöstapoja vaikka ei toki kaikkia voi samaan yleistää mutta siihen suorastaan turtui ja osasi ennakoida että kun tietty ikä on ylitetty on todennököisyys epäasiallisuuteen kasvaa todella merkittävästi.

    • 48.1

      Täti-ihminen sanoo

      Kumma juttu, mutta minäkin ajattelin ensimmäisenä käytöstapoja. Ne ovat kyllä suomalaisilla keskimääräistä enemmän hakusessa. Käytöstapojen puutteesta ei osata edes olla häpeissään. En sano tätä mitätöidäkseni ongelmaa – vaan kehystääkseni sen vähän toisella tavalla. Huono käyttäytyminen, karkeus ja oman valta-aseman pönkittäminen sopimattomilla tavoilla, mm. seksuaalisella häirinnällä ja painostamisella tuntuvat olevan sallittua, ellei jopa käyttäytymisen formaatti tietyissä porukoissa.

      On ihan eri asia kuulla vanhemman setäihmisen sanovan: ”Oletpa ilo silmälle” ja vastata hymyyn, kuin väistellä keski-ikäisen miesopettajan niskaanpuhalteluja yläasteikäisenä tietämättä mitä tässä tilanteessa pitäisi oikein tehdä. Molemmat on koettu, vain toinen aiheuttaa pahoinvointia. Vastaavat tilanteet voi mainiosti kuvitella sukupuolet toisin päin kääntäen – ja aivan varmasti sitäkin tapahtuu.

      En oikein jaksa uskoa – ja kyllähän se tästäkin ketjusta käy ilmi – että kaikki miehet haluaisivat kuunnella työpaikalla härskiä läppää ja katsella tissikuvia seinillä. Ala-arvoinen käytös on ylipäätään häiritsevää.

      Kaikkein paras tapa lähestyä asiaa on minulle ollut todeta suoraan ja mielellään useampien todistajien läsnäollessa, että tuollaista juttua en sitten toista kertaa halua kuulla. Yhden työpaikkalähentelytilanteen olen katkaissut tehokkaasti kiroilemalla kuin merimies (ei kovin hyvää käytöstä sekään, mutta en missään tapauksessa halunnut antaa minkäänlaista tulkinnanvaraa siitä, oliko tilanne minun puoleltani hyväksyttävissä). Tiukkapipoksihan siitäkin leimautuu ja selän takana tapahtuvaa nimittelyä en viitsi edes kuvitella.

      Etenkin nuoren tai valtatilanteessa altavastaajan asemassa tuo on vaan perin haastava tehtävä.

      Onneksi ei enää nykyisin tarvitse työskennellä tuollaisissa ympäristöissä, vaikka miesvaltainen ala onkin. Tuoreemmissa ikäpolvissa on sentään tämän asian suhteen lupausta.

      Metsäläiskulttuurin huonojen piirteiden katoamista toiveikkaana odotellen, kukkasia hatussa ylpeästi kantaen…

  49. 49

    trii sanoo

    Ja itseasiassa esimerkki löytyy viimevuodeltakin, kun remontoinnin alla olevan talon omistaja ensin läppäs mua perseelle, varoitin häntä, mutta otti vitsillä ”ai näinkö höhöhöhöh” ja puristi persettäni. En paljon miettinyt kun naksahti, meinas lentää talon isäntä perseelleen laattalattialle kun täysiä kaksin käsin tönäsin, ja sanoin että ”Kato sitten saatana, että oli viimenen kerta kun tommosta teet, ja ole sitte onnellinen ettet tällä kertaa saanut nyrkistä naamaas!”
    Huomas että häpes, eikä kehdannut käydä enää talolla silloin kuin olin paikalla. Sanoin samassa paikassa olleelle naispuoliselle esimiehelleni asiasta, ja sai tuo talon omistaja kuulla kunnon huudot sieltäkin suunnalta. Ei sitä tunnetta voi kuvitella ellei itse ole samaa kokenut. Loukkaannuin, tunsin oloni ”häpäistyksi”, mua etoi ja ällötti; halusin saada sen ihmisen kärsimään. Joka kerta kun saman naaman nään kaupassakin, niin ensimmäisenä on mielessä käydä kopauttamassa taju pois. Muutenkin työn alussa hän jäi aina katselemaan kieliposkella kun tein jotain, leikkasin laattoja ta kumarruin, puhumattakaan erittäin tungettelevista ja likaisista vitseistä tai ”hauskoista” kommenteista. Mietin silloin jokaista liikettäni ja sanojani, ja kesäkuumallakin heitin miesten ison hupparin päälle kun näin isännän tulevan talolle. On se hienoa kertoa ällöttävälle, erittäin kaksimieliselle ihmiselle esim ”Täytyy käydä tämä vaihtamassa kaupassa, olikin liian iso”. -Eks iso oo hyvä HÖHÖHÖHÖHHÖHÖHÖÖÖÖÖÖ meneekö se liukkarin kans HÖHHÖÖHÖHÖ vai oliko toi sun juttus vaan liian tiukka HÖHHÖHÖHHÖHÖHHÖÖÖ VINKVINK.

  50. 50

    Hannele Pasanen sanoo

    Oletteko koskaan olleet naisvoittoisella työpaikalla, johon tulee nuori miespuolinen työntekijä? Tiedättekö millaisen kohtelun osaksi lähes poikkeuksetta nuori mies naisten suunnalta joutuu ja mitä kaikkea joutuu kuulemaan? Siinä on kuulkaas noi yllämainitut esimerkit ihan pyhäkoulutouhua. Vanhemmat naiset osaavat olla ihan täys sikoja jutuillaan ja iholle käynnissä, perseelle taputtelu ja nipistely on ihan arkea. Mutta nuoret miehet ilmeisesti kestävät enemmän kuin nuoret naiset. Tai eivät kehtaa valittaa, että ”tädit kiusaa”.

  51. 51

    Enne sanoo

    Caritas: itse olen kokenut häirintää myös nuorten, yleisesti varmaan ihan kivan näköisinä pidettyjen miesten taholta. Tai epämiellyttäviä tilanteita jollain tavoin seksitisesti latautuneen kommentin takia. Vaikkapa niin, että on ollut jossain vapaamuotoisessa tilaisuudessa, jutellut niitä näitä jonkun ihmisen kanssa, jota ei ole aiemmin tuntenut, mutta jonka kanssa löytyy jotain yhteisiä puheenaiheita. Ja sitten keskustelukumppani sanookin äkkiä, että pyörähdätkö ympäri, hän haluaisi vähän katsoa, miltä näytän. Kenties tarkoitettu viattomaksi heitoksi, mutta kyllä se aikalailla aina säikäyttää, että aikooko tuo nyt ruveta puristelemaan persettä. Ei ole kukaan koskaan käsiksi käynyt. Mutta olen kokenut kyseiset ehdotukset jopa epämiellyttävämmiksi silloin, kun ne esittää nuori, itseni ikäinen mies. Sellainenhan voi oikeasti ajatella, että hänellä on jotain mahdollisuuksia päästä pidemmällekin. Sedät sen sijaan yleensä tietävät, että heillä ei ole mahdollisuuksia, kunhan haaveilevat, ja haaveilevan sedän saa palautettua maan pinnalle aika tehokkaasti pienellä naurulla, että en mä tanssi sun pillisi mukaan.

    Toinen asia, liittyen siihen, huomaako miehet seksismiä tai saavatko naiset puheenvuoroja. Yliopistolla opiskellessani vielä joitakin vuosia sitten meillä oli proffa (miespuolinen), joka jo heti ensimmäisellä luennolla ilmoitti, että on tutkittu asia, että sekaryhmissä miehet käyttävät suurimman osan puheenvuoroista, vaikka naisia olisi enemmistö. Takertumatta sen enempää asian syihin hän oli päättänyt ratkaista asian yksinkertaisesti: kun luennolla yleisössä ihmiset viittasivat, proffa jakoi puheenvuoroja vuorotellen miehille ja naisille. Ja jos pystyssä ei ollut enää kuin miesten käsiä, niin loput eivät saaneet puheenvuoroa, jollei joku nainen puhunut väliin. Ja yleensä juurikin kävi näin päin, loput miehet jäivät ilman puheenvuoroa. Toisinaan kyllä naisetkin, jos heissä oli enemmän halukkaita kommentoijia kuin miehissä. Ja luentojen sukupuolijakauma oli suunnilleen puolet ja puolet.

  52. 52

    mimmu sanoo

    (Naisvaltaisessa) kesätyöpaikan huoltomies tykkäsi kutsua naisia ämmiksi, lehmiksi tai lehmyköiksi, siis ihan normaalissa puheessa (”hei, lehmykät, tauon jälkeen tsekataan nuo koneet”). Tilanteesta teki hankalan se, että kyseinen mies oli työpaikalla suosittu ja pidetty, monen työntekijän ystävä vapaa-ajallakin. Kukaan ei reagoinut nimittelyyn koskaan mitenkään. Ilmeisesti pomonkin (nainen) mielestä kyse oli vaan lievästi ärsyttävästä läpästä.

    Mäkään en suuremmin jaksanut reagoida, mitä nyt itsepäisesti kieltäydyin reagoimasta mihinkään muuhun kuin omaan nimeeni. Alkoi itseäkin epäilyttää että teenkö tästä nyt liian ison numeron, kun tuo kaikkien mielestä on niin hyvä ja kiva tyyppi (ja olihan se useimmiten!). Kerran sain sanottua, että mun mielestä on aika epäasiallista kutsua naisia tommoisilla nimillä, ja vastaus jätti mut kyllä täysin mykistyneeksi. ”No mitäs vikaa lehmissä, teillä naisillakin on nuo utareet!”. Kuulin, että kyseinen huoltomies oli jaksanut koko loppukesän ihmetellä joidenkin nuorten tyttösten nipotusta.

    • 52.1

      mimmu sanoo

      Toinen omakohtainen esimerkki liittyy opiskeluelämään enemmän kuin työelämään, mutta ehkä vähän tähän blogauksen teemoihin kumminkin. Ylioppilaskirjoituksissa (joista on viitisen vuotta) sain eräästä kokeesta täydet pisteet. Arvostelun suorittanut vanha opettaja kehui kovasti suoritustani ja kommentoi, että selkeä ja jäsentynyt tekstini osoittaa minun olevan ajattelultani kuin mies. Kiitos?

      Varsinaista häirintää en työelämässä ole kokenut, vapaa-ajalla kyllä. Kiitos tämän ”minä en ole kohdannut eli sitä ei ole” argumentaation esiinnostamisesta, se on niin totta! Häirintä tapahtuu, kun nainen on yksin.

  53. 53

    Hellurei sanoo

    Erityisesti keski-ikäiset miehet eivät vaan yksinkertaisesti pysty hyväksymään omaa fyysistä ja henkistä rapistumistaan, sekä sitä kautta tapahtuvaa viehätysvoiman katoamista – miehet tuntevat heidän voimiensa ehkymisen voimakkaasti

    Tämän myötä miehet ahdistelvat ja häiritsevät naisia työelämässä ja muissa ympyröissä, jossa ovat tekemisissä naisten kanssa. He purkavat sen erityisesti nuoriin naisiin. On sääli, että naiset joutuvat kärsimään miesten huonosta itsetunnosta.

    Miesten pitäisi lopettaa sukupuolikilpailu naisten kanssa ja ennen kaikkea oppia vanhenemaan arvokkaasti.

  54. 54

    Ninni sanoo

    Olen ollut työelämässä noin kymmenisen vuotta. Jokaisessa työpaikassani olen joutunut törmäämään näihin ällöttävyyksiin, vapaa-ajastani puhumattakaan. On kourittu haaroista, läpsäytelty/ puristeltu pakaroista, ladeltu pervouksia ja pari kertaa on jopa tultu kysymään tuntitaksaa!
    Joku epäili kirjoituksen esimerkkien olevan vanhentuneita ja (rivienvälistä luettuna) monen mutkan kautta kuultuja juoruja.. Epäilijöille tiedoksi, että tätä kaikkea tapahtuu vielä tänäkin päivänä ja pahimpiin vihjailuihin ja lääppimisiin olen törmännyt viimeisen puolen vuoden sisällä.
    Ehkä mielestäni typerintä/ajattelemattominta jonkun kommenteissa oli harhaluulo, että naiset kokisivat häirintänä vain jos ruma/ei omaan tutkaan osuva mies kopeloi tai sortuu heittämään esineellistävän repliikin. Tässäpä ihan suora viesti teille tätä ajatuspierua hautoville: Oli ikäsi/sukupuolesi mikä tahansa sinulla ei ole oikeutta SANOIN TAI TEOIN loukata toisen koskemattomuutta ja seksuaalisuutta.
    On myös hyvä huomata, että asia on aivan eri jos KUMPIKIN asianomaisista kohtelee toisiaan samalla tavoin. Ehkä he tuntevat entuudestaan kavereina tai vähän enemmän kuin kavereina, tiedättehän 🙂 Eli jos et ole varma toisen aatteista, siisti suusi ja käytöksesi.
    P.S Erityisen suuri kiitos blogin kirjoittajalle!

  55. 55

    Maria sanoo

    Kamera esiin ja videokuvaus päälle, pyydät häiritsijää toistamaan juuri sanomansa. Pelko oman törttöilyn julki tulemiseen on suuri. Vaikea sanoa miten suomalaiset tähän suhtautuisivat, mutta espanjassa feministiaktivisti kokeili taktiikkaa kadulla ja häiriköiden reaktiot olivat mielenkiintoisia…
    Naisten on monesti vaikea ottaa rohkea asenne häirintätilanteissa. Ensi nousee pintaan hämmennys jossa on helppo mennä ihan lukkoon. Monesti se napakka vastaus tulee mieleen vasta vähän myöhemin kun tilanne on jo menny ohi. Kannattaakin miettiä valmiiksi muutamia vastauksia noihin tilanteisiin, se auttaa reagoimaan. Ja kerran kun on kunnolla päässyt sanomaan ja tukkimaan häiritsijän suun, seuraavalla kerralla onkin jo paljon helpompaa puuttua asiaan.

  56. 56

    Anomuumi sanoo

    ”Asian voi kukin käydä toteamassa vertaamalla minun feminismibloggaukseeni ja Lotta Aarikan feminismibloggaukseen tulleita kommentteja. Lotta sai niskaansa tonneittain paskaa, vaikka minä kirjoitin provosoivammin.”

    Johtuu kyllä ennemmin siitä että vaikka kirjoituksesi oli tahallaan provosoivasti kirjoitettu se ei sisältänyt sitä järkyttävää määrää asiavirheitä ja typeriä oletuksia jonka Lotan kirjoitus sisälsi. Lotta samalla loukkaamaan sekä teekkarimiehiä että naisia. Suoritus sinänsä. Toiset yleistettiin naisia vihaaviksi, pelkääviksi ja sortaviksi sovinisteiksi, ja toiset kädettömiksi, aivottomiksi ja katkeriksi marttyyreiksi jotka kaikki kärsivät siitä että eivät voi liittyä pariin ryyppyporukkaan joilla on yhtenäinen vaatetus.

    Yhdistymisvapauden puolesta (ihan itse haluamillaan säännöillä), sukupuolisyrjintää vastaan! Sekä miesten että naisten, että niiden jotka eivät oikein samaistu kumpaankaan sukupuoleen.

  57. 57

    Omena sanoo

    On tärkeää, että seksuaalinen häirintä ja ahdistelu nostetaan esille. Se on todella epämiellyttävää ja inhottavaa käyttäytymistä, eikä missään määrin hyväksyttävää.

    Mutta se, ettet sinä ole kokenut kuin harvoin seksuaalista ahdistelua miehenä, ei tarkoita, etteikö sitä kohdistuisi myös miehiin. Valkoiset heteromiehet saavat myös kuulla homottelua, kiusaamista ja kokea seksuaalista ahdistelua. Siitä ei vain moni mies uskalla välttämättä puhua, koska aihe on edelleen tabu ja siitä ei juuri puhuta. Joillekin miehille se voi olla jokapäiväistä piinaa. Olen kyllä ehdottomasti sitä mieltä, että totta kai naisiin kohdistuvasta seksuaalisesta ahdistelusta ja huorittelusta on tärkeää puhua. Siinä sivussa ei saa vain unohtaa eikä vähätellä sitä, että seksuaalista ahdistelua kohdistuu myös miehiin, sekä naisten että miesten toimesta. Seksuaalisesta ahdistelusta pitäisi puhua molempien sukupuolten näkökulmasta, ei vain naisten.

    T: Nuori valkoinen nainen, joka on itsekin kokenut seksuaalista häirintää ja ahdistelua

  58. 58

    KaruMaailma sanoo

    Epäasiallinen käytös on toki törppöä epäasiallista käytöstä.

    Asiassa on silti toinenkin puoli: kuinka moni näistä, jotka joutuvat töissään kuuntelemaan ”rasvaisia juttuja”, nielemään kiukkunsa jne. on itse asiassa saanut työpaikan sukupuolensa perusteella? Näihin mukaviin toimistohommiin pomot tykkäävät palkata näpsäköitä tyttöjä, rasvaiset jutut tulevat luonnollisesti siinä mukana, ja pojat jäävät nuolemaan näppejään tämän mukavan työpaikan osalta. Mutta ties vaikka tähänkin asiaan saada muutos parempaan, kun vanhakantaiset ”rasvaiset” miehet kuolevat sukupuuttoon ja tilalle saadaan viime silaukseen asti poliittisesti korrekteja sukupuolineutraaleja päättäjiä.

    Jos ollaan moraalisesti jondonmukaisia, niin se perimmäinen epäreiluus näissä ahdistelutapauksissa näissä tapauksissa ei ole, häirintä itsessään, vaan työpaikan saanti alunperinkin epäasiallisin perustein. Jos nimittäin ahdistelu häiritsee, niin työpaikasta pääsee omatoimisesti helposti eroon ja sitä myöten ahdistelusta. Jos sen sijaan ei alunperinkään saa työpaikkaa epäasiallisten vaikuttimien takia, niin asialle ei voi itse tehdä mitään. Epäasiallisesti valittu on sen sijaan suhteellisesti vapaan valinnan takia kohtalonsa herra.

    Ja huom! En edusta mitään pro ahdistelunäkökulmaa, vaan oudoksun sitä, että tasa-arvo-ongelma nähdään vain haittojen, muttei hyötyjen kohdalla.

    • 58.1

      Marunette sanoo

      Kuka työnhakija toivoo joutuvansa kyseiseen tilanteeseen, koskaan? Jos minulle tulisi vähänkään sellainen fiilis että olen saamassa työpaikkaa vain koska omistan vaginan niin alkaisi etsintä toisaalta aika äkkiä. Tiedostan että sitä on tapahtunut, voi tapahtua vieläkin ja luultavasti tullee tapahtumaan tulevaisuudessakin, koska joitakin perinteitä on vaikea naulata arkkuun. Silti, en usko kenenkään täysjärkisen iloitsevan ohittaneensa toisen sukupuolen edustajan VAIN koska työpaikasta puuttuu rasvaisten vitsien vastaanottaja tai lähenneltävä objekti.

  59. 59

    Kiki sanoo

    En ole nuori enkä ole koskaan ollut kaunis, mutta koska asiakaspalvelussa on tullut oltua esiteinistä asti, on kohdannut melkein kaikkea. Kommentointia, päiväkahvikutsuja, työpaikalla norkoilua ties missä aineissa koko ajan perään tuijotellen – mikä on todella epämukavaa, jos on yksin iltavuorossa eikä tiedä, saako tyypin poistettua sulkemisaikaan ongelmitta. Minua on heitelty hedelmillä ja viilletty käsivarteen. En pitänyt näitä flirttailuna tai esileikkinä vaan ihan vaan yleisenä uskona, että asiakaspalvelijatyttönen ei ole samanarvoinen ihminen kuin asiakas.

    Olen kerran menettänyt kesätyöni ennen aikojaan, kun tilojen omistaja kävi ensin norkoilemassa ja kysymässä seurusteluistani, juomisistani ja ulkona käymisistäni (hän omisti ison tanssipaikan) ja lopulta kutsui minut kanssaan metsälenkille, koska hänen mielestään tarvitsin laihduttamista. Sanoin lenkkeileväni mieluiten yksin. Seuraavana päivänä hän tuli motkottamaan, että tämäkin putiikki pitäisi saada tästä pois, on hänellä muutakin tekemistä tiloilleen. Ja niin putiikin pitäjien oli lähdettävä ennen sopimuksen loppua. Ymmärsin kyllä, etten ollut ko. miehen mielestä kaunis tai haluttava. Hänen vain piti saada kaikki naiset, joita huvitti saada peukalonsa alle, ja kun kaltaiseni läski hylkiö kehtasi torjua hänet, se oli suurempi loukkaus kuin jos kaunis nainen olisi torjunut. Minunhan olisi pitänyt olla kiitollinen ja ihastunut, kun sentään rikas, menestynyt, kuuluisa, urheilullinen mies tahtoi lenkille kanssaan.

    Parin kunnan joutilaat miehet ovat yrittäneet onneaan, kirjaston tiskin takana olevaa tätiä kun voi käydä ilmaiseksi kyttäämässä eikä sillä ole muutakaan tekemistä, istuu vaan kirjastossa. (Ihan sama, että se on siellä töissä eikä vapaa-aikaansa tappamassa.) Alkoholin tai muiden aineiden vaikutuksen alaisena olevat miehet ovat norkoilleet töissä, yksi tuli juhannusyönä potkimaan ovea sisään ja ilmoitti tulevansa nussimaan, toinen päätti ottaa minusta tyttöystävän, kun oma vaimo tuli hakattua kerran liikaa ja lähti. Mies oli väkivallasta tuomittu rikollinen ja monella tapaa epäilyttävä henkilö, joka myöhemmin sai valtakunnallista huomiota kaapattuaan yhden lapsistaan. Kieltäydyin kohteliaasti kunniasta, kun kerran olin töissä eikä siinä sovi olla muuta kuin kohtelias. Jotkut eivät vaan tunnu tajuavan, että ammatin puolesta sanottu kiitos tai annettu hymy ei ole henkilökohtainen kutsu. Tulos: ensin avointa puhelin- ja tekstiviestittelyä ja kun sanoin tarvittaessa turvautuvani poliisiin, kuukausien ajan aamuöisiä häirintäsoittoja, pelkkää mykkyyttä tai läähätystä. Tietysti tuntemattomasta numerosta. Kuntaan pesiytynyt rikollispari, hänen tuttavansa, kävivät myös työpaikallani juoksuttamassa minua ja uhkailemassa epämääräisesti mm. koirieni vahingoittamisella. Koska rikollinen ihailijani oli siinä vaiheessa joutunut lähtemään kunnasta joksikin aikaa, tiedot olivat vanhentuneet ja molemmat vanhat koirani olivat jo uurnassa. Pystyin siis naurahtamaan kevyesti että ”siitä vaan jos pystytte”. Koska en suostunut peloteltavaksi, he jättivät minut rauhaan lopulta.

    Kuvaan kuuluvat myös nimittelyt ja erilaiset mielenosoitukset ja uhkailut, kun olen yrittänyt hoitaa töitäni ja pitää kiinni oikeista toimintatavoista. Yhden asiakkaan itsekkyys ei saa ajaa toisten asiakkaiden oikeuksien ohi. Tästä hyvästä olen joutunut kuulemaan kaikenlaista: uhkauksia rikossyytteistä (asiasta joka olisi todennäköisesti huvittanut poliisia suunnattomasti) sekä nipotuksesta, huorittelua ja sitä tavallista ”haista vittua”. Näin sanovalle asiakkaalle olen todennut rauhallisesti: ”En haista. Se ei kuulu työhöni.”

    Niin että Caritas, kyllä niitä omakohtaisia kokemuksia on ihmisillä, vaikka et niitä tietäisi. Eikä tässä vielä ole lapsesta asti työn ulkopuolella kohdattuja vilauttajia ja kopeloijia. Ei naisen tarvitse olla kaunis, iloinen, viehättävä tai millään tavalla rohkaista. Riittää että sattuu väärän tyypin silmiin.

  60. 60

    Mies-50v sanoo

    hyvä ja asiallinen kirjoitus kaikin puolin, mutta huomauttaisin, että keskustelussa usein esiin tullut termi ”setämies” on ”tytöttelyn” vastike silloin kun se viittaa yleisesti ja negatiivisesti ikäisiini miehiin. Ikämme ei tee meistä kaikista automaattisesti luotaantyöntäviä, rumia ja rasvaisia juttuja kertovia.

    • 60.1

      niinpä sanoo

      ei teekkään, ne limaiset ja iljettävät vaan jäävät mieleen parhaiten… oma isäni kuuluu juuri tuohon (no, on kyllä vanhempi kuin se 45-50 mutta kuitenkin) ”luokitukseen” missä oletetaan hänen olevan mm limainen yms mutta ei hän ole sellainen koskaan ollut… eikä monen muunkaan isä. vastaani tosin sitten ON tullut semmoisia työnantajia, jotka tuohon kuvaukseen sopivat. ja he ovat vähätelleet sukupuolen perusteella. saan vilunväreitä jo pelkästä ajatuksestakin….. hyi! onneksi en ole moisien palkkalistoilla enää.

  61. 61

    JärkiKäteen sanoo

    Aika ironista että tykkäät käsitellä paska argumentteja varsinki kun itse käytät niitä. Ensinnäki kusipäitä on kaikkialla. Miehii että naisia. Sanon tämän miehenä kuka on kuullut härskejä vitsejä naisilta että miehiltä. Missä olit silloin kun mua kohdeltiin ”objectina”? Syy minkä takia opettaja sanoi ”kuinka toikin voi pärjätä työelämässä” on erittäin yksinkertainen. Ikävä kyllä kaikki joutuu sietämään silloin tällöin yhtä ääliötä. Se ei tarkoita että se olisi hyväksyttävää, mutta se ei myöskää tarkoita että seksimi olisi niin yleistä kuin heität.

    Toiseksi, hienon ad hominem argumentin heitit siellä. ”Et vaa nää rasismia ja seksismiä koska olet valkoinen mies”. Aika sairas argumentti kaiken lisäksi koska ihmiset ketkä taistelivat tasa-arvon puolesta joutui kuulla idioottien sanovan ”Et voi tietää näistä asioista, koska olet nainen”.

    Äärivasemmistolaiset oleminen ei ole yhtää sen parempi kuin äärioikeisto. Kummatki myrkyttää yhteiskuntaa ja välittävät väärää tietoa.

  62. 62

    Virpi sanoo

    Tässä kun ollaan puolin ja toisin verrattu naisten ja miesten tekemää seksuaalista häirintää, muistan elävästi yhden tilanteen kun naispuolinen kaverini ahdisteli aika tuiterissa miespuolista kaveriani. Tilanteen erottaa päinvastaisesta se, että siinä missä läsnäolevat miehet lähinnä naureskelivat jutulle (kohdetta lukuunottamatta, joka selkeästi itse ahdistui), läsnäolevat naiset kyllä antoivat palautetta huonosta käytöksestä.

    En tiedä mitä johtopäätöksiä tästä voi vetää, mutta haluaisin todella että myös miehet voisivat sanoa toiselle että ahdistelu ei ole ok. On kyseessä nainen tai mies.

  63. 63

    ylipainoinen setämies 39vee sanoo

    Omien juttujeni rasvaisuus on suoraan suhteessa oman seksuaalielämän aktiivisuuteen. Siitä puhe mistä puute ja jos tätä kuivaa kautta jatkuu vielä 10 vuotta niin ei sitä tiedä mitä sitä keksii.

  64. 64

    ALF sanoo

    Kiitos sille taholle, jonka ansiosta tämä blogiteksti tupsahti näytölleni ja luin sen. Nyt olen itkenyt tässä ruudun takana jo puoli tuntia ja kerron oman tarinani.
    Olin töissä kirpputorilla, ja sain työpaikan TE-toimiston avustamana. Olen erinomainen asiakaspalvelija, monet asiakkaat pitävät minusta koska olen aina hyväntuulinen ja iloinen ja aina valmis auttamaan. Rakastan tehdä töitä ja olen aina siihen asti maailman paras työntekijä, kunnes joku sovinistisika kommentoi ulkonäköäni tms. muuta sekstistä kommenttia antaa joka ei millään tavalla kuulu työelämääni (saan näitä siis kuulla usein myös vapaa aikana, teen mallin hommia).
    Ensimmäisenä toinen kirpputorin työntekijä, nuorehko samanikäinen miespuolinen. Koko ajan toistuvaa seksististä kommenttia. Noh, tästä tapauksesta selvittiin kahden kesken puhumalla vaikka jälkeen päin joka ikinen päivä sain kuulla ”älä ressaa” ja ”relax” ja ”älä oo nii tiukkis”. AARRGGH.
    Toinen tapaus koittui 3kk sitten potkuihin. Ilmeisesti tietyt asiakkaat joille toistuvasti sai näyttää nyrpeämpää naamaa ja sanoa muutamasti asiallisesti mutta jämäkästi ja suoraan etten pidä heidän asiattomista kommenteista aiheuttivat minulle potkut. Tai noh, esimiehen (NAINEN!) sanoja lainaten sopimusta ei nyt enää jatketa. Kun muistelen taaksepäin, olivat kommentit esimieheltä seuraavia : ”Kai sä nyt ymmärrät että ne asiakkaat sun palkkasi maksavat”, ”on vaan tullut sellaista palautetta ettet hymyile enää niin paljoa ja oot hieman stressaantunut” ja paras kun olin menossa vessaan itkemään ” hei tulisitko viel huomenna töihin kun meillä ei oo työntekijöitä” …. Myös tämän keskustelun aikana kysyin toistuvasti monta kertaa että haluan kuulla rehellisen ja virallisen syyn, ja sitä en saanut. Seuraavan päivän jälkeen kun lähdin saapui ovesta sisään uusi TE-toimiston työntekijä, arvatkaa vaan, nuori mies.
    Huh, sainpas avauduttua. Ja avattua omat silmäni, jota olen miettinyt viimeiset 3kk että mikä ihmeen syy se oli että minä sain lähteä, ainut, joka oikeasti siellä teki töitä kun muut räpläsivät puhelimiaan ja nojailivat tiskiin. No, täytyy sanoa, EI OLE EIKÄ TULE IKÄVÄ.

    • 64.1

      KaruMaailma sanoo

      Työolojen stressaavuus on erittäin vakava ja tuhoisa asia, siinä mielessä varmasti erinomainen asia, että pääsit työpaikoistasi eroon.

      Elämässä on kuitenkin tietyt realiteetit, tykkäsi niistä tai ei, eikä niitä voi oikein arvostella lähtien vain omista lähtökohdista. Ne pitää käsitellä yleisemmällä tasolla analysoiden syitä ja seurauksia ja pohtia moraalisesti kestävää ratkaisua.

      Kun epämiellyttävä tilanne on työpaikalla päällä, niin vaihtoehdot ovat kuitenkin rajatummat, ja silloin kannattaa toimia ja ajatella pragmaattisesti, eli miten tilannetta saisi kohennettua. Olisi hedelmällistä myös ymmärtää, että asiakaspalvelijana on sinun valitettava osasi joutua olemaan tekemisissä yhteiskunnan antisosiaalisen aineksen kanssa ja saada heiltä oma osasi. Se, kuinka voit vastustaa tuota, ellet sitä hyväksy työhösi kuuluvaksi välttämättömäksi pahaksi, on oma problematiikkansa. Selvää kuitenkin on, että asiakaspalvelutehtävissä epäasialliseen kohteluun ei voi vastata samalla tasolla asiakkaan kanssa. Jos siis asiakas kiukuttelee sinulle, sinä et voi kiukutella takaisin, vaan on oltava silti asiallinen. ”Nyrpeän naaman näyttäminen” on täysi väärä reagoida epäasialliseen kohteluun. Asiakaspalvelijan on säilytettävä oman mielenterveytensäkin kannalta etäisyys asiakkaaseen.

      Sinänsä olen sitä mieltä, ettei työntekijöitä pitäisi jättää yksin näiden ongelmien kanssa, vaan heille olisi tarjottava esimerkkiratkaisuja hankalien asiakkaiden aiheuttamiin ongelmatilanteisiin. Turha sitä on tietämättömyydellä aiheuttaa tarpeetonta stressiä työpaikoille ja pakottaa työntekijät keksimään pyörän yhä uudelleen (samalla kun siinä ohessa osa mokaa ja menettää työpaikkansa).

      • 64.1.1

        ALF sanoo

        Moikka ja kiitos vastauksestasi! Kirjoitin ehkä tunnekuohuissani hieman väärin ja korjaan muutaman asian. Tarkoituksenani ei ollut antaa ”lapsellista asennetta” itsestäni eli jos en jostain tykkää niin mököttäisin 😀 Eli kun näitä turhanpäiväisiä perverssikommentteja sateli niin muutin iloisen ja positiivisen asenteeni kylmemmäksi ja sellaiseksi etten hymyillyt. Edelleen vastasin asiallisesti ym. mutta osoitin kyllä olemuksellani että positiivisuus on kaikonnut. (taas kirjoitan todella selkeästi, toiv. ymmärsit mitä tarkoitan :D)
        Ongelmaksihan tämä muodostui kun osa asiakkaista törmäsi minuun myös vapaa aikana ja seuraavana maanantaina sai kuulla töissä miksi en pukeudu niin seksikkäästi töihin niin olisi vielä lystimpää…
        Surullista tässä on vain se, että miksi asiakaspalvelijan pitäisi vain hyväksyä ja niellä tuollainen käytös. Ymmärrän ihmiset (jotenkin) jotka kiukuttelevat myyjille ja se on pakko niellä ja keksiä yhdessä heidän kanssaan ratkaisu, silloin ollaan myyjän roolissa. Mutta kun sotketaan se myyjä-minä minä-minään minkä ei tarvitsisi olla kosketuksissa työelämän kanssa niin tuntuu iljettävälle ja että joku on päässyt itseään liian lähelle ja sen saman asian kanssa joutuu väkisin tulla toimeen päivästä toiseen. Ymmärrättekö mitä tarkoitan, miksei ihmiset saa vain tehdä töitään rauhassa mukavien asiakkaiden keskellä?!
        Ja taas parutaan. ;D

      • 64.1.2

        ei se minusta noin ole sanoo

        Juuri tuota asennetta yritetään muuttaa tällaisten kirjoitusten avulla: kenenkään ei tulisi joutua kohtaamaan epäasiallista käytöstä, eikä varsinkaan suoranaista seksuaalista häirintää, omalla työpaikallaan eikä vapaa-ajallaan. Se että on asiakaspalvelussa töissä ei tarkoita sitä, että asiakkaat saavat laukoa hävyttömyyksiä, ja niihin saa reagoida juurikin ALFin tavalla, eli näyttämällä nyrpeää naamaa ja kertomalla, ettei tuo peli vetele. Jos esimies ei ymmärrä puuttua alaistensa huonoon kohteluun, on siinäkin päässä vikaa. Hyvä pomo välittää kuitenkin enemmän työntekijöidensä hyvinvoinnista kuin tuloksen tekemisestä, ja epäasiallisille asiakkaille voidaan näyttää ovea. Aika monesta baaristakin napsahtaa porttikielto nopsaan, jos siellä alkaa riehua tai huudella törkeyksiä henkilökunnalle.

    • 64.2

      niinpä sanoo

      itse asiakaspalvelijana olevana kanssa tiedän tuskasi… eihän me naiset kelvata muuta ku siivoon ja kahvii keittään samalla kun vähän läpsitään takamukselle vauhtia. teit ehkä työsi liian hyvin ja esimies pelkäsi paikkansa puolesta (olit siis uhkana hänelle) tai sitten hän ei vaan kestänyt kun olit niin kaunis (tämä lienee todennäköisempää, ah kateus, ehanaa). Missään nimessä edes aspalvelijan ei tarvitse sietää paskanjauhantaa ja käytöstä, vaikka se aasiakas olisi kuinka oikeassa olevinaan. Ihan sukupuoleen katsomatta. Ihmisiä aspalvelijatkin piruvie ovat! Eivätkä mitää roskakoreja ja stressipurkusäkkejä. Itelle luvattii harjottelun jälkee vakipaikka yhessä puljussa, ilmotettii et harjotteluu ei jatketa palkkasivat jo toisen. Ja pian uusi harjoittelija oli siellä hommissa. että näin.

  65. 65

    Jenni Liukkonen sanoo

    Ikäviä tällaiset tapaukset ja varmasti myös turhan yleisiä. Haluaisin kuitenkin lausua kiitokseni ja puhua hiukan myös miesten puolesta. Itse olen yli kuusi vuotta tehnyt töitä miesvaltaisella alalla ja useampaan otteeseen ollut myös koko työpaikan ainoa nainen. Muutamaan yksittäistapausta lukuunottamatta olen kuitenkin aina saanut miehiltä hyvää ja asiallista kohtelua. On se tietysti useampaan otteeseen alussa vaatinut kunnianhimoa sekä kärsivällisyyttä osoittaa näille kollegoille, että osaan hommani sukupuolestani riippumatta ja sekä myös samalla tehdä selväksi että en turhasta provosoidu. Kuitenkin kannustuksena muille naisille, älkää tällaisten syiden takia vaihtako alaa josta pidätte. On niitä aina olemassa myös hyviä jätkiä.

  66. 66

    Nyymipeikko sanoo

    Eräässä aiemmassa työpaikassani (moderni tietotyö) oli mies, jolta puuttui ruuvi. Kaveri oli älykäs mies, joka pärjäsi työssään hyvin, mutta joka sössi sosiaalisissa suhteissaan jatkuvasti, erityisesti naisten kanssa. Oli tissientuijottelua, rumia vitsejä jne. Käytös oli siedettävää vain, kun piti mielessä, että sen täytyi olla hänen tapauksessaan jollain tapaa patologista – se oli niin läpinäkyvää ja täydessä ristiriidassa hänen älykkyytensä kanssa. Me mimmit väisteltiin tätä tyyppiä parhaamme mukaan, niin töissä kuin töihin liittyvässä vapaa-ajanvietossakin, jota oli aika paljon.

    Voisin tietysti keskittyä tuomitsemaan tän jannun, mutta kun ”ei tässä vielä kaikki”. Hauskinta oli se, että muut firman kundit ottivat asiakseen juottaa tätä onnetonta firman juhlissa ja niissä mainituissa vapaa-ajan hommissa, tarkoituksenaan katsoa vierestä ja nauraa, kun hra Ruuvipula yrittää lähestyä naisia esim. kopeloimalla hameen alta. Itsekin jouduin kohteeksi, ja kun valitin tapahtuneesta hetkeä myöhemmin toiselle työkaverille (mies), hän paljasti tämän hauskanpitotavan salaisuudet hyvänä vitsinä. Olin liian järkyttynyt järjestääkseni heti kohtausta, ehkä baari nousuhumalan aikaan ei olisi ollut sille muutenkaan oikea paikka. Lähdin himaan ja aloin tehdä exit-plania koko firmasta.

    BTW, kyseistä kopelointia todisti läheltä myös firman ylintä johtoa edustava mies, nykyäänkin hyvin näkyvässä suomalaisessa firmassa ylimmässä johdossa. Nauroi, ei puuttunut.

    Ja Juhalle, joka mainitsi näiden esimerkkien olevan aina ”tutuntutulle” tapahtuneita tai kymmenen vuotta vanhoja, mulla on henkilökohtaisesti koettuja juttuja varmaan joka sormelle, nyt kun olen jo kolmenkympin yli ehtinyt. Ja joo, on joukossa toki vanhojakin. Ensimmäiset koin ala-asteikäisenä, kotimatkalla koulusta. ”Siitä on jo kauan” on mielestäni aika paska lieventävänä asianhaarana. Ei ole todellakaan ehtinyt unohtua, meinaan.

  67. 67

    3-kymppinen mies sanoo

    Varmaan pitää kirjoittaa oma kokemukseni tähän.

    Koen itse tulleeni seksuaalisesti häirityksi työpaikalla kahden eri naisen taholta. Ihan mukavia mimmejä ei siinä mitään mutta ongelmaksi alkoi muodostua, että vihjailevat jutut ja avoimet kaula-aukot alkoivat tuntua vähän liian hauskoilta varsinkin, kun kaikki osapuolet olivat parisuhteissa ja olin aika varma, ettei heitä oikeasti niin sanotusti kiinnostanut. Olisko t-paidan käyttäminen liikaa vaadittu työpaikalla? Sorry, että olen vain mies… 🙂

    • 67.1

      Paula sanoo

      Jännä juttu, kun viimeksi tällä viikolla minulle valitettiin liian pienestä kaula-aukosta, kun laitoin t-paidan. ”Sulla on liian pitkä helma, laita minari” tai ”näytä persettä”. ”Sorry, Olen vain mies..” joo. Saisi vuokratyöntekijä lähteä, jos tästä kantelisi, kysyttiinhän jo nykyisen paikan työhaastattelussa, että kestänkö ”miesten juttuja”. Kun sanoin, että kyllä, oon 16-vuotiaasta lähtien ollut mm. raksalla töissä, niin vastaus oli: ”eikun nää on oikeasti pahoja nää jutut.” Jos ei olisi tiukkaa, niin siinä vaiheessa olisi pitänyt perua.

      T. Miesvaltaisella alalla työskentelevä parisuhteessa elävä kolmekymppinen nainen

  68. 68

    Pena sanoo

    Tervetuloa sahallemme kuuntelemaan, kuinka kaheksan äijää jakavat päivät pitkät mitä härskeimpiä tarinoita naisseikkailuistaan.

  69. 69

    Senni Lipponen sanoo

    Näkökulman muutos: Olen nainen naisvaltaisella alalla. Välillä työkavereiden läppä on ihan törkeän seksististä – miehiä kohtaan. Yleensä mainitsen näissä tilanteissa, että ”jos tuon olisi sanonut mies naisesta, se olisi sovinismia.” Toivottavasti joku joskus jää miettimään, miksi naiset katsovat saavansa sanoa mitä vain miehistä, jotka ovat meillä alisteisessa asemassa naisiin nähden lukumääränsä takia, vaikka miesten suusta se on kovasti tuomittavaa ja asiatonta.

    • 69.1

      Timo sanoo

      Itse olen mies joka on työskennellyt asiakaspalvelutehtävissä ja nykyään myös todella naisvaltaisella alalla. Uskoisin omaavani keskivertoa paremman kropan, ja jostain syystä niin kollegoitteni kuin naispuolisten asiakkaidenkin mielestä on ihan ok arvostella pakaroitani ynnä muuta ruumistani kovaan ääneen ja vaivihkaa puristaa persettäni ohimennen. Myös pojittelu on arkipäivää varsinkin väittelyissä, myös niiden naisten suusta jotka kovaan ääneen ovat valittaneet jos joku on heitä tytötellyt.

      Valittaessani asiasta saan luonnollisesti vain kuulla kuinka ”sun vaan pitäs olla ilonen, että naiset tykkää! ;)”.

  70. 71

    Tutkija Punavuoresta sanoo

    Vesan ansiokkaassa postauksessa – ja postauksen saamissa kommenteissa – välittyy jännittävä kuvaus ”kalapuikkoviiksimiehistä”. Yhdenkään ihmisryhmän lyöminen nyky-Suomessa ei taida olla niin hyväksyttävää kuin (myöhäis)keski-ikäisten miesten. Jännittävästi kalapuikkoviiksimiesten tummaan joukkoon yhdistyy ”johtuuko tää siitä, että olen nuori nainen” -argumentaatio.

    ”Itsensäpaljastusilmiötä” en allekirjoita. Olen – nuorena ja hyväkuntoisena miehenä – törmännyt useammassa työpaikassa naisten kosketteluun, suhteellisen rasvaisiin ehdotuksiin ja vanhempien naiskollegojen taholta ”pojitteluun”. On ihan ok pyytää diplomi-insinööri-”poikaa” avustamaan muuttomiehiä konttorikalusteiden nostelemisessa tai rauhoittelemaan aggressiivista asiakasta.

    Bubbling under: Suomalaisessa työelämässä esiintyy oikeasti inhottavaa syrjintää. Kts. esim. http://www.konkordia-liitto.com/

  71. 72

    jaakko sanoo

    en koskaan ole nuorta naista sanallisesti häirinnyt seksuaalisesti. Mutta vanhempien naisten kohalla olen itse joutunut kokemaan ja myös miesten kohalta…olin kai nuorena miehen alkuna kummankin sukupuolen mieleen…
    Nyt vanhempana akat jatkaa ja vituttaa edelleen…mut koskaan en etteenpäin tuota vie vaan palkkaaamisessa jätän kaikki pois jotka osoittaa taipumista tuohon nuoret naiset/poijjaat on rikkaus meiän hörhöjen valtakunnassa jotka osataan kaikki ja opitaan uutta nuorilta.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *