Oikeusministeriö hylkäsi avioliittolainkumoamisaloitteenkumoamisaloitteen

Ensin tehtiin kansalaisaloite, joka johti tasa-arvoisen avioliittolain hyväksymiseen. Sitten tuli kansalaisaloite jossa vaadittiin sen kumoamista.

Oululainen nettiaktivisti Elmo Rautio keksi, että tätä peliä voi pelata useampikin. Hän laati 21.7.2015 kansalaisaloitteen tasa-arvoisen avioliittolain kumoamista ehdottavan kansalaisaloitteen kumoamiseksi. Tavoitteena oli toteuttaa eeppinen trollaus: kerätä muutamassa päivässä (tai korkeintaan viikossa) se 50 000 nimeä täyteen ja lähettää aloite käsiteltäväksi ennen Aito avioliitto -yhdistyksen omaa aloitetta.

”Ajattelin, että jos tämä kerran tällaiseksi menee, niin vastataan sitten samalla mitalla. Ajatuksena oli näyttää, että Suomesta löytyy selvästi enemmän niitä, jotka kannattavat tasa-arvoista avioliittoa. Demokratian ydinajatus on kuitenkin se, että enemmistön kanta ratkaisee. Olisi äärettömän hölmöä, jos massiivisen tuen saanut kansalaisaloite hylättäisiin toisella, selkeästi pienemmän kannatuksen saaneen kansalaisaloitteella”, Rautio kommentoi.

Tämän jälkeen saataisiin muun muassa seurata itkuraivareita aivopieruryhmässä, malliin

SETA MASINOI TAAS KYMMENIÄ TUHANSIA NIMIÄ MUUTAMASSA PÄIVÄSSÄ MITEN NE TEKEE SEN VAIKKA ME OLLAAN HILJAINEN ENEMMISTÖ

Aloite oli sisällöltään yksinkertainen: ”Eduskunnan hyväksymä kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista tulee saattaa voimaan ja kansalaisaloite sen kumoamiseksi tulee kumota.” Perusteluna käytettiin (copy-paste lähdeviitteineen) hyväksytyn Tahdon2013-aloitteen perusteluja.

Normaalisti kansalaisaloitteet käsitellään muutamassa arkipäivässä, mutta tähän väliin sattui mielenkiintoinen välinäytös: julkisuudessa käytiin keskustelu siitä, onko Aito avioliitto -aloitteella käsittelemisen edellytyksiä. Ensin valtiotieteiden tohtori Outi Lepola argumentoi, että ei ole. Tämän jälkeen Helsingin Sanomat haastatteli oikeustieteen tutkijoita, jotka olivat sitä mieltä, että kyllä on.

Tämän aloitteen käsittely venyi pariin viikkoon, ja se on varmaan pyörinyt monen virkamiehen (virtuaali)työpöydällä. Maanantaina 3.8.2015 Raution sähköposti kolahti:

Oikeusministeriö on tarkastanut kansalaisaloitteen ja palauttanut sen täydennettäväksi.

Hei! Aloite on palautettu teille, koska kansalaisaloitteen tulee koskea olemassa olevan lain kumoamista, muuttamista tai uuden lain säätämistä. Vireillä olevan kansalaisaloitteen kumoaminen jää näin ollen aloiteoikeuden ulkopuolelle. Aloitteella voidaan ehdottaa muutosta vain jo säädettyyn lakiin. Kansalaisaloitteen tulee sisältää lakiehdotus tai ehdotus lainvalmisteluun ryhtymisestä sekä ehdotuksen perustelut. Aloitteenne diaarinumero on OM 114/52/2015.

Kun lukee perustuslakia, niin siellä seisoo (lihavointi minun)

Vähintään viidelläkymmenellätuhannella äänioikeutetulla Suomen kansalaisella on oikeus tehdä eduskunnalle aloite lain säätämiseksi sen mukaan kuin lailla säädetään.

niin kyllähän ministeriö näyttää olevan oikeassa. Aloitteen voi tehdä lain säätämiseksi, ei toisen aloitteen kumoamiseksi. Harmi, sillä kyllä tämän trollausarvo olisi ollut korkea: nimet kokoon pikavauhtia ja aloite käsittelyyn, jättäen Aito avioliitto -väen haparoimaan harhoissaan ja ihmettelemään miten se Seta taas masinoi.

 

Kommentit
  1. 1

    Jessi sanoo

    En ymmärrä miten tämä voi tulla kenellekään asioit seuranneena sellaisena yllätyksenä että oikein lakia pitää lukea. Tuo on nimenomaan juuri se syy jonka vuoksi vastustajien piti odottaa lain hyväksymisen yli että saivat vasta-aloitteensa nimien keräämisen aloitettua.

    • 1.1

      Vesa Linja-aho sanoo

      Olet oikeassa – mutta tuo trollialoite jätettiin ennen kuin tämä laaja keskustelu lainsäädännön taipumisesta käytiin.

      • 1.1.1

        Toni sanoo

        Vesa, opettele käyttämään sanaa trollaus oikein. Et osaa tällä hetkellä käyttää sitä. Tuo aloite on oikeasti huolestuneiden kansalaisten tekemä ja allekirjoittama (niin surullista kuin se onkin).
        Sinua vaivaa myös yleinen keskustelukyvyttömyys henkilöiden kanssa, jotka ovat eri mieltä kuin sinä.. Lieneeköhän joku defenssi sinun uskovaisajoiltasi. Ei vain samaa mieltä olevien kanssa keskustellessa synny mitääb merkittävää.

  2. 2

    Tommi Nummelin sanoo

    Ilmeinen ratkaisu on tehdä aloite laista, joka kieltää tasa-arvoisen avioliittolain läpimenoa vastustavien aloitteiden tekemisen. :V

  3. 3

    Maarit Sund sanoo

    Muuten hyvä mutta keräysaika kansalaisaloitteelle on puoli vuotta. Niin kauan keräys on voimassa. Että ette pääse Aitoavioliitto- kansalaisaloitteen edelle.

  4. 4

    Rehellisyyttä peliin sanoo

    En kyllä ymmärrä suuntaan tai toiseen tämän suuntaisia ajatuksia kuin kirjoituksessa vihjaillaan, että kansalaisaloitteen kannattajamäärä pitäisi olla ratkaiseva tekijä (suuntaan tai toiseen).

    Faktat faktoina: Edes yhteensä näitä kansalaisaloitteita ei kannata edes 10% äänioikeutetuista (harva varmaan uskoo, että tämä vasta-aloite keräisi jotain 300 000 luokkaa kannatuksia). Jos jonkun kansanäänestyksen tulos olisi että muutama prosentti kannattaa, muutama vastustaa ja muut eivät vaivautuneet uurnille, niin tuskin tätä kukaan pitäisi kauhean hyvänä indikaattorina, että kansa kannattaa enemmän ääniä saanutta aloitetta.

    Sehän ei ole kansalaisaloitteen idea, ja olisi varsin epädemokraattista kansalaisaloitteita joinan ”wannabe kansanäänestyksinä” käyttää. Systeemi kun ei ole luotu siihen, eikä siinä ei noudateta kansanäänetyksen perusperiaatteita, ja kun sääntöihin ei moinen katsonta kuulu eivät myöskään ihmiset aloitteisiin suhtaudu niin (on kaikille selvää että jos avioliittolaista järjestettäisiin oikea kansanäänestys olisi ääniä paljon enemmän kuin näillä kahdella aloitteella yhteensä kannattajia).
    Riippumatta kannasta avioliittolakiin on minusta aika demokratiaa halventavaa väittää, että muutaman prosentin mielenilmaus suuntaan tai toiseen on riittävä osoitus ”kansan tahdosta”.

  5. 6

    Ansku sanoo

    Olen samaa mieltä erittäin lapsellista. Kertoo vain ihmisen asenteesta mollata Jumalan asettamaa miehen ja naisen välistä avioliittoa.

    • 6.2

      Mreta sanoo

      taaaaaaaiiiiiiiiiii

      ehkä jonkun ajatukset ja toiminta ei pyöri just sun jumalhahmon miellyttämisen/ärsyttämisen ympärillä? Voisko olla mahdollista?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *