Nimbyily on hyväosaisten kansantauti – ja monimutkainen ilmiö

Facebook-seinälläni heräsi vilkas keskustelu NIMBY-ilmiöstä sekä sen mahdollisesta korrelaatiosta tulotasoon tai muuhun hyväosaisuuteen. Ovatko hyväosaiset muita nimbympiä? Moni perstuntumalta järkevä tuntuva uskomus tai ”arkihavaintojen kanssa yhteensopiva” tieto kun voi osoittautua vääräksi, kun asiaa tutkii tieteellisesti tai edes tieteen menetelmiä noudattaen.

Pikainen Google Scholar -haku tuottaa heti löydöksen:

Daniel Yankelovich Group (1989; as cited in Dear, 1992) found that the typical NIMBY advocate was a high-income male, who was well educated. They found that income was the best predictor of opposition.

Tästä ei vielä kannata innostua: yksi tai edes muutama tieteellinen julkaisu ei vielä tee kesää – enhän halua tahattomasti syyllistyä samaan mihin säteilyhörhöt, eli otetaan pari tutkimusta jotka tukevat omaa maailmankuvaa tai ennakko-oletusta, vaahdotaan niistä ja sivuutetaan 99 % muusta tutkimuksesta. Parhaassa tapauksessa vielä artikkelissa ei edes väitetä sitä mitä hörhö väittää siinä väitettävän.

Yhtä blogikirjoitusta varten ei ole resursseja kahlata läpi kymmeniä tietellisiä julkaisuja, joten kysytäänpä asiantuntijalta.

Kysyin asiaa Helsingin yliopiston kaupunkitutkimuksen dosentti Timo Kopomaalta. Hän on mm. tehnyt Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastolle raportin naapuruussuvaitsevaisuudesta. ”Haastattelin asuntotoimen ihmisiä, kyllä heidän kokemuksensa oli että hyvinvoivat, tietoa ja taitoa omaavat kaupunginosat omine aktiivitoimijoineen ovat herkimpiä reagoimaan sijoitushankkeisiin kaupungissa”, kertoo Kopomaa.

Miten kausaliteetti sitten menee? Yksi selitys on, että vain hyvätuloisilla ylipäätään on resursseja valittamiseen. ”Juridiikkaa osaavat vanhemmat mieshenkilöt jossain fyysisesti selvät rajat omaavassa kaupunginosassa ovat herkkiä nimbyilemään. Köyhällä ja kipeällä ei tietenkään ole mahdollisuuksia harrastaa asukasaktivismia kuten hyvätuloisella”, Kopomaa jatkaa.

Kopomaa on myös ollut kirjoittamassa aiheesta tietokirjaa Ei meidän pihallemme ! – paikalliset kiistat tilasta. Kirjassa käydään läpi ilmiön taustaa ja eri tapauksia. Esimerkiksi vuonna 2002 Takkatien teollisuusalueelle Helsingissä suunniteltiin asunnottomien miesten asuntolaa. Kenties kaupunki kuvitteli, että asunnottomien sijoittaminen teollisuusalueelle herättäisi vähemmän vastustusta kuin asuinalueille suunnitellut asuntolat. (s. 28) Nimbyilyn voimaa ei kuitenkaan pidä aliarvioida: teollisuusalueen yrittäjät vastustivat hanketta yhdessä lähialueiden asukasyhdistysten kanssa ja voittivat lopulta kamppailun korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä.

Toinen case-esimerkki oli kehitysvammaisten asuntola Marjaniemessä, jonka vastustamisesta on tehty väitöskirjakin, joka löytyy verkosta: Riitta Kuparinen: Ei meidän naapuriin. Väikkärissä seisoo:

Helsingin kaupungin tietokeskuksen julkaisussa ”Kenelle jää Musta Pekka asumisessa” (Korhonen 1999) todetaan, että erityisryhmien asuttamista vastustetaan kaikkein kovimmin omaa reviiriään varjelevilla hyväosaisten alueilla. Siellä seurataan tarkasti omaa aluetta koskevaa päätöksentekoa. Siellä myös tunnetaan vaikutuskanavat ja valitusten tekoon on hyviä valmiuksia.

Asia ei kuitenkaan ole täysin yksiselitteinen. Ei meidän pihallemme! -kirjassa viitataan (s. 213) tutkimukseen, jonka mukaan etäisyys ehdotettuun laitokseen on kaikkein selittävin tekijä nimbyilyn voimakkuudessa, ja paljon tärkeämmässä roolissa kuin hyväosaisuuteen liittyvät mittarit. Tämä ei sinänsä ole yllättävää. Tutkimus koski vankilan sijoittamista.

Koko kolmesataasivuisen pläjäyksen läpisilmäileminen kertoo, että nimbyilyä on tutkittu paljon ja ratkaisumalleja mietitty. Oman lusikkansa soppaan heittävät sitten laitokset, joiden sijoittamisesta on haittaa. Näissä kiistoissa ei ole kyse asukkaiden tietämättömyydestä, vaan pikemminkin vastustajat tunsivat riskit ja piirteet paremmin kuin muu väestö  (s . 245).

Kirja onkin erinomainen lähdeteos henkilölle, joka haluaa perehtyä syvällisesti nimbyilyn syihin, seurauksiin ja ratkaisumalleihin. Kirja 8 vuotta vanha, eikä nimbyily ole mihinkään hävinnyt. Päivitettyyn laitokseen, jos sellainen julkaistaan, voisi ottaa mukaan ainakin Hurstin leipäjonon vastustamisen (vastareaktioineen!), Kaitaan vammaisten asuntolan vastustus ja uutena (?) tulokkaana tuulivoimaloiden ja vastaanottokeskusten herättämät reaktiot.

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *