Missä on ”Sosiaaliturva – käyttäjän opas”?

Reilun viikon aikana on ollut parikin juttua mediassa, joissa on toistunut yhteinen piirre: vähäosaiselle olisi ollut tarjolla jotain palvelua, mutta kyseisellä vähäosaisella ei ole ollut tietoa tästä palvelusta. Ensin sosiaalitoimisto ei maksanut (harkinnanvaraisena) 140 euron rippileirilaskua. Sitten selvisi, että seurakunta voi kohtuullistaa tai vapauttaa kokonaan rippikoulumaksusta. Perhe ei vain tiennyt tästä.

Toisessa jutussa kerrottiin vähävaraisten lapsiperheiden leirimahdollisuuksista:

Paikkojakin on vielä vapaana lähinnä keski- ja loppukesälle, mutta vähävaraisille perheille hinta voi olla este hakea leiripaikkaa. Monilta jää huomaamatta, että vähävaraiset perheet voivat hakea Helsingin kaupungilta toimeentulotukea lasten kesäleirejä varten.

Positiivista asiassa on, että mediassa on ylipäätään juttuja sosiaaliturvan käytöstä. Toukokuussa lukemassani kirjassa Luokkavallan vahtikoirat kritisoidaan sitä, että media kirjoittaa lähinnä keskiluokkaa koskevista jutuista eikä köyhempien ihmisten asioista, puhumattakaan että eriarvoisuutta lähdettäisiin kyseenalaistamaan.

Esimerkiksi verosuunnittelusta on lehtijuttuja, sosiaaliturvasta ei. Itse asiassa laillisesta verosuunnittelusta on olemassa ihan oma lehtikin, Taloustaito, joka tulee Veronmaksajain keskusliitto ry:n jäsenille. (Lehdessä on vero- ja sijoitusjuttujen lisäksi toki muutakin keskiluokkalifestyle-kamaa, kuten auto- ja viinijuttuja, mutta pääpaino on veroasioissa.)

Hesarissakin oli myös ”taviksille” suunnattu verosuunnittelujuttu, jossa puhuttiin sijoitusrahastoista ja henkivakuutuksesta. Nämäkin ovat rahakkaampien tai vähintään keskiluokkaisten ihmisten juttuja. Pienellä pohdinnalla löytyisi verosuunnitteluvinkkejä jotka koskisivat suurempaa osaa kansasta. Esimerkiksi vuonna 2003 sain vähennettyä verotuksessa kesätyöpalkkarahoilla ostamani kannettavan tietokoneen ja iPAQ-kämmenmikron – koska käytin niitä työssäni tutkimusapulaisena. Kuinka moni parikymppinen opiskelija tietää tämän mahdollisuuden?

Verohallinnosta kyllä soitettiin perään ja tiukkasanainen virkailija kysyi, että ”miksi kaksi tietokonetta”. Vastasin, että toinen on tavallinen tietokone ja toinen on kämmenmikro, jota käytän kalenterina. Kiitos hei, ja asia oli sillä selvä. Tämäkin on verosuunnitteluvinkki: verohallinnosta saatetaan kysyä puhelimitse tai kirjeitse, mistä vähennyksessä on kysymys, eikä sitä pidä pelästyä vaan vastataan jaarittelematta mistä on kysymys. Joskin nykyään harvemmin noita käsin käsitellään, jos verohistoria on nuhteeton: opiskelijoiden teknolelujen tai ammattilehtien syynääminen kuluttaa enemmän verohallinnon rahaa kuin mitä mahdollisia väärinkäytöksiä löytyisi.

Työpaikan intranetissä joku avasi pari vuotta sitten keskustelun siitä, että kun työmarkkinatilanne on mitä on, pitäisikö meillä opettaa (ei omana kurssinaan mutta luentona valmistuville tjsp.) myös miten kuuluu toimia, jos valmistumisen jälkeen jää työttömäksi. Tämä herätti vastustusta, että ei nyt koulussa tule tuollaiseen kannustaa tai jotain semmoista. Koitin löytää kyseisen keskustelun huonolla menestyksellä, eli nyt mennään muistikuvan varassa.

Olen muuallakin törmännyt argumenttiin, että sosiaaliturvaa ei saisi ”mainostaa” koska se ”houkuttelee ihmisiä käyttämään sitä väärin”.

Mielestäni asia on juuri päin vastoin. Sosiaaliturvaa pitää saada sen joka sitä tarvitsee, ei vain sen, joka tietää oikeat niksit. Ja jo nyt sosiaaliturvan alikäyttö on suurempi ongelma kuin sen väärinkäyttö. Ainoa käytännön keino tämän epäsymmetrian kitkemiseksi on tuoda nämä niksit kaikkien saataville (perustuloa odotellessa). Lakiteksti on puisevaa luettavaa ja maallikko sortuu helposti tulkintavirheisiin. Jo pienillä, lyhyillä ja selkokielisillä vinkeillä pärjää pitkälle – jos ne ovat asiantuntijan laatimia. Esimerkiksi se, että jos ei ole löytänyt työtä valmistuttuaan, työttömäksi kannattaa ilmoittautua heti valmistumista seuraavana päivänä, koska työmarkkinatukea ei myönnetä takautuvasti, on hyvä esimerkki lyhyestä ja toimivasta neuvosta.

Lakitekstin lisäksi on soveltamisoppaita, mutta ne on kirjoitettu viranomaisnäkökulmasta, ei sosiaaliturvan käyttäjää ajatellen. Järjestöillä on omia oppaita, kuten pitkäaikaissairaiden ja vammaisten sosiaaliturvaopas. Mutta selkeää ”kaikille suunnattua” perusopusta sosiaaliturvasta ei ole. Olennaista oppaassa olisi:

  • Selkokielisyys: kirja olisi kaikkien tai ainakin lähes kaikkien luettavissa. Selkeät tiivistelmät ja faktalaatikot ja muut perusasiat kuntoon.
  • Kattavuus: on toimeentulotukea, asumistukea, työmarkkinatukea (peruspäiväraha ja ansiosidonnainen). Joskus ansiosidonnaisella saa opiskellakin. Millä ehdoilla, ja miten.
  • Runsas esimerkkien määrä: mikä onnistuu, mikä ei. Miten erilaiset rajanvetotapaukset käyttäytyivät muutoksenhaussa?
  • Sudenkuopista varoittaminen: aina säännöllisesti joku yllättyy yleisönosastolla siitä, että lapsen tilille maksettu synttärisatanen poltti toimeentulotuet tai juuri ennen työsuhteen päättymistä perustettu toiminimi poltti työmarkkinatuet. Nämäkin ovat vältettävissä yksinkertaisilla ohjeilla.
  • Lisätietojen äärelle opastavuus: oppaasta tulee tuhatsivuinen, jos siihen sisällytetään kaikki pikkuyksityiskohdat ja poikkeusten poikkeukset.

Tällaista opasta ei ole käsittääkseni kukaan vielä tehnyt (tai jos on, niin se on huonosti markkinoitu). Joko olisi aika?

Kommentit
  1. 1

    Eräs Isä sanoo

    Ei kukaan vallankahvassa oleva halua että suomalaiset käyttäisivät sosiaalipalveluita täydessä mitassa. Tätä ongelmaa ei aikaisemmin 1900-luvun loppupuolella ollut, koska:
    1) Suomalaisista valtaosa ei kehtaa käyttää sosiaalitoimistoa kuin vasta viimeisessä hädässä, jos silloinkaan.
    2) Ihmiset, jotka eivät arastelleet käyttää hyväkseen hyvinvointivaltion etuja, olivat siihen aikaan Suomessa hyvin pieni joukko.

    Nyt, 2000-luvulla tilanne on erilainen; alati kasvava massatyöttömyys ja surutta kaikki edut hyväkseen käyttävät elätit tekevät hyvinvointivaltiosta pian mahdottoman. Liian monta elätettävää liian harvan elätettävinä.

    Voimme odottaa että sosiaalipalveluista tulee kafkamaisen vaikeaselkoisia, vielä entiseenkin verrattuna.

  2. 2

    Niitti sanoo

    Kyllä olisi hyvä kirja ja saisi lyödä naaman eteen vaikka yhtiksen tunneilla peruskoulussa.

    Itse sain tietää hoitajaltani mitä tukia saan mielenterveysongelmien vuoksi alaikäisenä hakea.

    Samassa kunnossa oleva kaverini ei ollut yhtä onnekas ja joutuu nyt lainarahoilla maksamaan lääkkeitään ja vuokraansa eikä tälläkään hetkellä kykene kaikkia lääkkeitään maksamaan.

    Vaikka hänet nyt saataisiinkin kuntoutustukien ja apuvälinerahojen piiriin, niin laina on jo otettu ja se ei tule katoamaan.

  3. 3

    Timo Jousimo sanoo

    Käsittääkseni muutamissa kunnissa on toisinaan mietitty sosiaaliturvan neuvontapalvelun perustamista (josta siis saisi helposti tietoa tuista joihin on mahdollisesti oikeutettu) mutta näistä aikeista on luovuttu, koska se tulisi liian kalliiksi. Ei siis se neuvonta itsessään vaan ne tuet, mitä neuvonnan myötä jouduttaisiin maksamaan kun ihmiset osaisivat niitä hakea.

  4. 4

    Piia sanoo

    Kävi kuukausi sitten omalle kohdalle: kysyin yksinkertaisen kysymyksen kunnan sosiaalitoimiston toimeentulotuen neuvontapuhelimesta, mutta puhelimeen vastannut työntekijä vastasi ”en tiedä” äänellä, jonka tulkitsin ”ei kiinnosta”.

  5. 5

    Mievaan sanoo

    Hirveän pitkä teksti, mutta lopulta sanoma oli, että ”voisiko joku muu”. Mitä jos vaikka kirjoittaja itse vääntäisi ”sosiaaliturva for dummies” teoksen, eikä vain kritisoisi sen puuttumista? Selkeästi aiheeseen on jo kuitenkin paneuduttu, joten lähdemateriaali on hallussa. Vai onko?

    • 5.1

      Vesa Linja-aho sanoo

      Kirjan kirjoittaminen vie aikaa. Parasta olisi jos joku jolla on aikaa kirjoittaa ja tarvetta rahalle, kirjoittaisi sen.

  6. 7

    Aino sanoo

    Hyvä idea, mutta tulisi mahdottoman paksu opus. Ja sekava. Parasta neuvontaa saa menemällä Kelan toimistoon tai neuvontapisteeseen joista olen saanut hyviä neuvoja ja opastusta. Toimeentulotuki ja työttömyysetuus ovat kaikkkein monimutkaisimpia etuuksia, koska etuuksien maksajat ja hallintopäätöksentekijät ovat useissa eri organisaatioissa. Työttömyysetuutta saadakseen on ensin oltava Te-tmston asiakas joka ratkaisee voiko hakijalle myöntää etuutta, jonka jälkeen joko Kela tai työttömyyskassa vielä tutkii hakijan tilanteen (ja voi myös antaa kielteisen päätöksen tai periä takaisin jo myönnetyn etuuden).
    Samoin valitustiet ovat sadoissa eri etuuksissa hyvin erilaiset.

  7. 8

    Kommentoija sanoo

    Monissa kunnissa, lapsiperhe saattaa joutua automaattisesti lastensuojelun asiakkaaksi hakiessaan harkinnanvaraisia sosiaalietuuksia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *