Lopettakaa klikkien kalastelu kritiikittömällä nuorison haukkumisella

Kun työttömyys- ja erityisesti nuorisotyöttömyyslukemat näyttävät murheelliselta, on monilla kiusaus hakea yksinkertaista, helposti ymmärrettävää, itsestä kivantuntuista ja – väärää, sori vain – selitystä mistäpä muualtakaan kuin nuorista itsestään.

Tuorein esimerkki on LVI-alan yrittäjä, joka haukkuu nuoret pystyyn lehtihaastattelussa. Vaatimukset ovat kovia:

Hän laittaisi nuorelle jonkinlaisen rahallisen sanktion, jos tämä ei ilmesty aamulla töihin.

Ja niitä ryyditetään perusteettomilla höpöväitteillä:

Eiväthän ne saa edes komentaa laittamaan puhelinta pois kesken tunnin, Aalto ihmettelee.

Jos meininki on tuollaista, niin minua kyllä jutuntekijänä kiinnostaisi myös se toisen osapuolen näkökulma. Miksi esimerkiksi Varustelekalla ei ole vastaavia ongelmia? Jutun yrittäjästä välittyy muutenkin sellainen kuva, että mieluummin sitä näin kolmekymppisenä setänäkin syljeskelisi kattoon kuin työskentelisi kyseisessä firmassa.

Keväällä taas kitistiin kun siivoustyö ei kelvannut nuorille.

Näissä uutisissa korostuu yksi piirre: ne tehdään kritiikittä ja vain yhtä osapuolta kuunnellen. Esimerkiksi jos keikkasiivousta on tarjolla jossain huitsinnevadassa yksi työpäivä ja nuorella ei ole omaa autoa, koko palkka hupenisi taksimatkoihin, vaikka siitä maksettaisiin kymppi tai kaksi kymppiä tunnilta.

Toinen ärsyttävä piirre on, että nämä ilmiöt esitellään jotenkin uutena juttuna. Aika varmaan kultaa muistot ja oma vetelyys nuorena on unohtunut. Tupakka on ehkä vaihtunut älypuhelimiin, mutta aina on ollut ihmisiä jotka eivät ole niitä kaikista reippaimpia työntekijöitä. Käytän aina malliesimerkkinä 2000-luvun alun kitinää opintoaikojen venymisestä. Nuoret ovat laiskoja eivätkä valmistu.

Seurasin tätä keskustelua aitiopaikalta TKK:n opettajana. Piiskureille epämiellyttävä totuus oli, että jo 1920-luvulla voivoteltiin, kun diplomi-insinöörit valmistuivat reilussa seitsemässä vuodessa ja arkkitehdit kymmenessä vuodessa. Opintoajat eivät ole venyneet, ne ovat aina olleet pitkiä. Syy on vaativassa koulussa, ei nuorissa.

Syyskuussa kitistiin, että nuoria eivät kiinnosta alat, jotka eivät ole ”mediaseksikkäitä”. Voisiko tämä mediaseksikkyyden puute johtua aloista itsestään, eikä ”vetelistä” nuorista?

Kommentit
  1. 1

    Stefan Rimaila sanoo

    Näitä uutisia lukiessa tulee mieleen sellainen hauska realisaatio, että jostain syystä Kaikkien Nyky-nuorten yleistäminen on ihan ok monen mielestä, ja sitten myöhemmin ihmetellään et miten nää Suomen rasistit kehtaa yleistää pakolaisia elintasosurffareiksi.

    Sen lisäksi, mitä monista näistä jutuista jää pois on, että tilanteessa on vaan kyse kahden ihmisen välisestä kemiasta ja yleensä vain yhden osapuolen, yleensä työnantajan, näkemys ja olettamus tilanteesta.

    Kommentteja kuten ”Oma-aloitteisuus puuttuu”, missä taas omasta kokemuksesta monessa paikassa perehdytys on jäänyt ihan minimiin naurettavalle tasolle. Puhumattakaan että ”nää saatanan nuoret” ei joko uskalla olla oma-aloitteisia, joko itsetunto-ongelmien tai jonkun muun syyn takia (työpaikkadissaus kun olet liian innokas, esim). Tästä päästään sit kommenttiin, että ”minä X-ikäisenä uskalsin hyvin tehdä Y:tä” ja ”olisivat tehneet X niin ei ihmiset olis niin ennakkoluuloisia”—joka kuulostaa niin helvetin tyhmältä Catch-22 -tilanteelta jo itsessään—niin tuntuu kuin oltaisiin lukemassa raiskausaiheisen uutisen kommentteja; ”olis pukeutunu vähemmin X, jos ei olis halunnu raiskatuksi”.

    Vittu ja perkele, rusauttaa nää, koska ennen oli niin helvetin hyvin kaikki. Ja Kekkonenkin oli presidenttinä.

  2. 3

    Steppy sanoo

    Haista tässä tekopyhyyttä. Sillä tällä sivullahan on mainokset käytössä, joten ajattelitko ajankohtaisella aiheella saada hieman näkyvyyttä ja käyntikertoja blogillesi? Kyllä. Miksi muuten tätä olisit näin kirjoittanut.

    • 3.1

      Vesa Linja-aho sanoo

      Tietysti! Teetkö itse duunia ilmaiseksi? Mutta tekopyhyyttä tässä ei ole, kuka tahansa blogisti tai toimittaja haluaa että hänen juttuaan luetaan.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *