Käytetty läppärini sisälsi nakukuvayllätyksen

Ostin reilu viisi vuotta sitten käytetyn MacBookin mieheltä, joka myöhemmin paljastui melko tunnetuksi tv-toimittajaksi. Hain koneen hänen kotoaan, jossa hän oli vaimonsa ja pikkuvauvan kanssa. Hän selitti tyhjentäneensä koneesta omat juttunsa.

Näin hän olikin, paitsi että Applen oman iPhoto-kuvienhallinta thumbnail-kuvat (ja vähän isommat versiot niistä) olivat jääneet ohjelman omaan kansioon, jota myyjä ei ollut huomannut. Siellä oli kaikenlaista tavallista perhekuvaa, mutta ensimmäisenä silmille pomppasivat hänen vaimostaan raskauden loppumetreillä sekä synnytyssalissa otetut – sinänsä erittäin tyylikkäät – alastonkuvat.

Olin asiallinen ja poistin ne, enkä kertonut myyjälle asiasta*.

Nyt näköjään on käynyt samalla tavalla jollekin puolijulkimolle:

Saarinen paljastaa nimittäin myyneensä vanhan puhelimensa Facebook-tuttavalleen, joka osti puhelimen 5.-luokkalaiselle pojalleen. Vanhojen tiedostojen poistosta huolimatta puhelimeen oli vahingossa jäänyt Saarisen ja hänen silloisen poikaystävänsä intiimi video.

Kun myyt läppärisi tai älypuhelimesi, tyhjennä se jollain asiallisella menetelmällä. Jos et osaa tai jos koneella on ollut jotain oikeasti arkaluontoista, parhaan mielenrauhan saa tuhoamalla koko vempeleen (tai antamalla sen asiaan erikoistuneen firman tuhottavaksi, jos luotat kyseiseen firmaan).

Sama koskee muuten ostajaa: jos kone on ”tyhjennetty” vain poistelemalla sieltä tiedostoja, mikään ei takaa, ettei sinne ole ujutettu vaikkapa näppäinpainalluksia tallentavaa haitaketta. Kiintolevyn alustus (tavallinen, ei pika-alustus) ja käyttöjärjestelmän asentaminen läppäriin tai valmistajan täystyhjennyksen käyttäminen älypuhelimeen on hyvä idea niin myyjälle kuin ostajallekin.

* En tiedä olisiko pitänyt? Halusin säästää hänet vaivaantuneelta fiilikseltä; toisaalta nyt häneltä jäi tärkeä tietoturvaläksy oppimatta – entäpä jos hän toistaa mokansa ja seuraava ostaja onkin kiristäjä tai muuten vain mulkku?

kirsikat

P.S. Nykyisissa Android- ja iPhone-kapuloissa on täystuhotoiminto, joka tyhjentää koneen muistin (niin ettei ainakaan peruskäyttäjä pääse kaivelemaan vanhoja kuvia). Aina ei näin ole ollut: muistan kun olin myymässä Nokia E71 -luuriani ja siinä oli joku juttu jota ei saanut tyhjennettyä kirveelläkään – olisiko ollut kalenteri?

Kommentit
  1. 1

    Risto Mäki-Petäys sanoo

    E71:n kalenterikin tyhjenee näppärästi Symbianin tehdasresetoinnilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *