Kahden vuoden tutkinto kolmessa vuodessa, eli onko amis vain nuorten säilytyspaikka?

Tajusin lukion toisen vuoden keväällä, että jos olisin suorittanut yhden pakollisen äidinkielen kurssin ”liian aikaisin” – ja tietenkin ilmoittautunut ylioppilaskirjoituksiin, olisin saanut lukion kuitattua kahdessa vuodessa. Kolmas lukiovuosi kuluikin sitten lähinnä kattoon syljeskellessä ja valinnaisten kielikurssien parissa.

Miksi olin niin pöljä etten alun perinkin suunnitellut käyväni lukiota kahdessa vuodessa? No, koska olin aika pöljä 17-vuotiaana (ja vähän vanhempanakin, bloggaan tästä myöhemmin). Enkä ollut tottunut moiseen suunnitteluun: yhdeksänvuotisen koulutusputken aikana ainoa todellinen valinta mitä piti tehdä, oli valinta siitä, meneekö lukioon vai amikseen.

Kahdessa vuodessa suorittamista kun ei markkinoitu nuorille mitenkään. Mainittiin vain ohimennen, että lukion voi suorittaa 2-4 vuodessa. Lopputulema on ymmärtääkseni, että 4 vuodessa suorittajia on paljon enemmän kuin 2 vuodessa suorittajia.

Kuten olen aiemmin kirjoittanut (näköjään oikein kaksi kertaa (HS 5.6.2013 ja 25.1.2015), hajamielinen kun olen), mikään kiirehän meillä ei ole yhtään minnekään, mutta olisin mieluummin kuluttanut sen viimeisen vuoden yliopistossa kiinnostavaa alaa opiskellen kuin niiden muutaman kielikurssin parissa. Tässä juuri on yksi esimerkki poliitikkojen vouhottaman ”työurien pidentämisen” ja ”valmistumisen nopeuttamisen” älyttömyydestä: ensin koulussa nyhjätään 12 vuotta käsijarru päällä ja sitten yhtäkkiä on kiire nakuttaa itsensä viidessä vuodessa maisteriksi.

Edellä mainitut muistot palasivat mieleen, kun bongasin autoalan opettajien Facebook-ryhmästä mielipidekirjoituksen Koulutonta koulua (Savon Sanomat 9.4.2015, ks. myös keskustelu seinälläni):

Eräs ystäväperheen poika on nyt amiksessa. Hän on ollut meneillään olevan lukuvuoden aikana ainakin neljä päivää kotona. Sen lisäksi hän on päässyt tämän tästä etuajassa kotiinsa.

Ei siksi, että hän olisi sairas. Hän ei ole myöskään pinnannut koulusta.

Opettajat ovat lähettäneet hänet kotiin mukanaan esimerkiksi tehtävämoniste, jossa on joku tehtävä.

Viimeksi piti etsiä veronumerotietoa. Koko päivä. Kotona. Tehtävä oli ollut noin 15 minuutin homma. Lopun päivää piti kuluttaa aikaa.

Huippua, iloitsi poika. Tehtäviä ei yleensä edes tarkisteta.

Ilo kotivapaista ja ajantappamisesta koulun käytävillä paljastui lyhyen keskustelun jälkeen turhautumiseksi. Tekemättömyys vasta tylsää on.

Pojan isä sanoi, että ammattikoulu pilaa lapset. Siis noin puolet ikäluokasta.

Olen kuullut samanlaista juttua meille (opetan eräässä pääkaupunkiseudun ammattikorkeakoulussa) ammattikoulusta tulleilta insinööriopiskelijoilta. Ammattikoulu tuntuu säilytyspaikalta, ja opettajan aika menee kurinpitoon ja muuhun sähläämiseen. Opetuksen taso vaihtelee tosi paljon. On innostuneita ja innostavia opettajia, ja sitten jotain ihan muuta.

http://thyself.deviantart.com/art/Nirvana-in-Prison-47803799

Kuvan henkilö ei liity tapaukseen. (Kuva: Thyself @ DeviantArt)

Sama tuntuu toistuvan alasta riippumatta. Tuttu vaatealan opiskelija kertoi, että välillä tuntuu, että opettajia ei kiinnosta tai heillä on kiire tai ”liikaa töitä”. Esimerkiksi jos kiinnisilitettävä sabluunapaperi oli mystisesti kadonnut, eivät opettajat tilanneet sitä lisää, vaan kehottivat kokeilemaan tilalle jotain muuta, ”vaikka kontaktimuovia”. Myös lukujärjestyssuunnittelu kusee: jos samaa ainetta on 8 tuntia päivässä tai keskellä päivää on 4 tunnin hyppytunti, motivaatio hukkuu helposti. Lukujärjestyssuunnittelu pitäisikin tehdä oppilaita ajatellen eikä sen mukaan, mikä sopii opettajien harrastusten kanssa yhteen.

Yksi syy tälle kiireelle voi olla se, että opettajien aika kuluu kaikenlaiseen projektipuuhasteluun. Toisin sanoen töitä riittää ilman opiskelijoitakin.

Jos valmistumista halutaan oikeasti nopeuttaa, siihen ei tarvita kovin monimutkaista matematiikka: jos halutaan, että nuoret valmistuvat amiksesta kolmessa vuodessa, tutkinto pitää suunnitella kaksivuotiseksi. Tällöin nopeat ja motivoituneet opiskelijat valmistuvat kahdessa vuodessa, ja hitaammat sitten kolmessa. Sama juttu yliopistoon: kurssit pitää aikatauluttaa niin, että ne olisi (ilman kohtuutonta säätämistä) mahdollista suorittaa neljässä (tai mielellään kolmessa) vuodessa, niin silloin voidaan – ehkä – päästä valmistumisajoissa viiteen tai kuuteen vuoteen.

Ehdotin aikanaan omassa oppilaitoksessani, että laaditaan opetussuunnitelma kolmevuotiseksi, niin saadaan opiskelijat valmistumaan neljässä vuodessa. Idea lähti alun perin opiskelijoilta, jotka manasivat sitä, että alussa on hirveä kiire, ja sitten myöhemmillä vuosikursseilla opetusta on parina kolmena päivänä viikossa. Tämä kaatui johonkin byrokratiaoikkuun: koska tutkinnon laajuus on 240 opintopistettä, se on suunniteltava nelivuotiseksi.

Kommentit
  1. 1

    H sanoo

    Hyvä kirjoitus, olen samaa mieltä! Opintoja olisi varsinkin toisella asteella varaa kiristää hyvällä lukujärjestyssuunnittelulla innokkaimpia opiskelijoita varten.
    Itse olen suorittanut lukion kahdessa vuodessa, ja olin kyllä lukioni ensimmäinen, joka niin teki. Aika harvinaista se on, mutta onnistuisi kyllä useammiltakin, jos aikataulut muotoiltaisiin sen mukaisesti, ettei kursseja tarvitsisi tehdä niin paljon itsenäisesti. Minun kun piti suorittaa kahden vuoden tavoitteeni takia itsenäisesti älyttömän paljon kursseja, eikä itsenäinen opiskelu välttämättä ole kaikille ihanteellista. Joka tapauksessa viimeisissä jaksoissa minullakin oli vain 2-4 tunnin koulupäiviä, vaikka suoritin koulun nopeammin!

  2. 2

    Essi sanoo

    Kieltämättä joissan paikoissa olisi varmasti varaa karsia löysiä pois. En amista kuitenkaan juuri tunne, joten kommentoin enemmän kahteen muuhun mainitsemaasi laitokseen: lukioon ja yliopistoon.

    Mikäs siinä, jos haluaa suorittaa lukion kahdessa vuodessa, ja jos tietää, mitä haluaa lukion jälkeen. Mahdollisuus on annettava. Lukioarkea kuitenkin nähneenä en liikaa mekastaisi 2v mahdollisuuden puolesta; moni tulee lukioon siksi, ettei tiedä, mitä tekisi, eikä tiedä sitä vielä kolmen vuoden päästäkään. Nuorille on annettava aikaa ilman, että taustalla häämöttää valmistumispaine. Lukioaikana moni myös kasvaa valtavasti, sekä opiskelutaidoiltaan että ihmisenä, ja kasvulle on annettava aikaa.

    Yliopistosta löysiä saisi karsia sen sijaan reippaalla kädellä. Ymmärrän, että proffat tekevät tutkimustyötä eivätkä voi siis olla aina luennoimassa tai korjaamassa tenttejä, mutta yliopistosta, tiedekunnasta ja laitoksesta riippuen käytännöt voi olla ihan mitä tahansa, toisaalla nopeaan etenemiseen kannustetaan, toisaalla byrokratia hidastaa tarpeettomasti.

    Itse tein opintoja useammalle laitokselle. Pääaineessani tunsin samaan aikaan aloittaneen opiskelijan, joka kahdessa ensimmäisessä vuodessa keräsi 200 opintopistettä (laskennallisesti kandi, 180op, valmistuu kolmessa vuodessa). Kannustimena hänellä oli joku opiskelija-asunto, johon saattoi hakea vasta, kun kasassa oli 200 pistettä, mutta yhtä kaikki, nopea kurssien suorittaminen oli mahdollista.

    Sen sijaan sivuaineessa kompastuin itse ja jäin junnaamaan vuodeksi. Sivuaineessa oli kurssikokonaisuus, joka piti suorittaa järjestyksessä, 1, 2 ja 3. Aloitin 1. kurssin samana vuonna kun tein gradua. Sivuaineopinnot ja gradu eivät kuitenkaan mahtuneet yhtä aikaa päähän, aiheet olivat aivan eri planeetoilta. Syksyn jälkeen pistin sivuaineen tauolle, ajattelin lukea sen loppuun seuraavana vuonna. Vaan kuinkas kävikään? Sain gradun vuoden aikana valmiiksi, syksyllä palaamassa taas sivuaineopintoihin. Kävi ilmi, että kurssit 1 ja 3 järjestetään *vain* syksyisin, ja kurssi 2 *vain* keväisin (ajatus siis oli, että ihmiset käyvät ne peräkkäin 1,5 vuoden aikana). Oli siis syksy, minulla oli kurssi 1 suoritettuna, kurssi 2 oli jäänyt edellisenä keväänä väliin, ja nyt oli tarjolla vain kurssi 3, jolle en voinut osallistua, koska en ollut käynyt kurssia 2. Ei mahdollisuutta suorittaa jompaa kumpaa kirjatenttinä, ei mitään. Olisin hyvin ehtinyt lukea 2. kurssin itsenäisesti siinä saman syksyn aikana. Mutta ei. Siispä odotellaan puoli vuotta, tehdään jotain muita jäljelle jääneitä hajakursseja (à 3op), mennään keväällä 2. kurssille, siinäkin vielä joitain hajasuorituksia kai oli, ja lopulta seuraavana syksynä kurssi 3 – viimeinen puoli vuotta yliopistolla lukujärjestykseeni kuului vain kyseinen kurssi, ja ehkä 2-3 luentoa viikossa. :p

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *