Juhani Starczewskilla taas sokka irti: ”Sateenkaarilipun 6 väriä = synnin luku!”

Häijyistä homovastaisista lausunnoista tunnettu entinen KD-poliitikko Juhani Starczewski on taas vauhdissa, tällä kertaa Vastustamme sukupuolineutraalia avioliittolakia -ryhmän kootut aivopierut -ryhmässä.

homolaki juhani starczewski

Ensin hän kertoo käyneensä Toukofesteillä ja jututtaneensa siellä paikallisen Setan puheenjohtajaa:

Meillä molemmilla oli selkeästi eri näkemys homouden synnillisyydestä. Petri ei pidä sitä syntinä, mutta minä pidän sitä Raamatun ja uskoni vuoksi syntinä, joka pitää tunnustaa ja saada anteeksi Jeesukselta. Koska meillä oli niin erilaiset mielipiteet asiasta, niin kysyin Petriltä, että voimmeko viedä asian Herralle eli Jeesukselle ja pyytää Häneltä vastaus. Eihän voi olla mahdollista, että sama asia on tosi ja oikea päinvastaisissa merkityksissä. Petri suostui tähän, että viemme asian Jeesukselle ja pyydämme Häneltä vastauksen. Sovimme pyyntömme vielä kädenpuristuksella, kuten kuvasta näkyy. 

Nyt jäämme odottamaan Jeesuksen vastausta!

Jännä kuulla, mitä Jeesus vastaa. En tosin pidätä hengitystäni. Juhani kertoo myös sanoneensa, että

Jumalan sateenkaaressa on seitsemän väriä. 7 on täydellisyyden luku!
Pride- eli kapinalipussa on kuusi väriä = 6 ihmisen ja synnin luku!

Hän linkittää myös tekemäänsä kirjoitukseen aiheesta. Taikauskoisen numerologialöpinän voisi toki hyvällä omallatunnolla jättää omaan arvoonsa, mutta oli pakko googlata mistä se sateenkaarilipun värimäärä on oikeasti peräisin. Ranneliike-lehti kertoo seuraavaa:

Alun alkujaan lipussa oli kahdeksan väriä symboloimassa eri asioita (Vaaleanpunainen seksiä, punainen elämää, oranssi parantavaa voimaa, keltainen aurinkoa, vihreä luontoa, turkoosi taidetta, indigonsininen harmoniaa ja violetti yhteishenkeä), mutta silloisen paino- ja kankaanvärjäystekniikan rajoittuneisuuden vuoksi vaaleanpunainen jouduttiin jättämään pois, koska myöhemmin lippua oli tarkoitus valmistaa teollisesti.

Syksyllä 1978 San Franciscon ensimmäinen avoimesti homo kaupunginvaltuuston jäsen Harvey Milk murhattiin. Paikallinen pride-komitea päätti tragedian jälkimainingeissa, että seuraavassa Paraatissa käytetään Bakerin suunnitteleman lipun värejä niin, että turkoosi poistettiin ja sinisen sävyä muutettiin. Näin saatiin kolme väriä molemmin puolin paraatireittiä. Nykyään tunnemmekin lipun kuusivärisenä.

Eli kyllä kuudelle värille on ihan looginen selitys.

Starczewski spämmäsi myös toisen vuodatuksen sivulle, mutta en saa oikein pointista kiinni – lukekoon ken tahtoo.

Kommentit
  1. 1

    Val Nyholm sanoo

    Seitsemän kuoleman syntiä….seitsemän väriä! Voisin sanoa, että nyt meni Juhanilla aivan oikein.

  2. 2

    Val Nyholm sanoo

    Tässä Jumalan vastaus!

    WHY I AM VOTING YES TO MARRIAGE EQUALITY
    In Ireland we have a referendum coming up on Friday on marriage equality.

    I am voting yes because we are all God’s children and whatever our sexual orientation we are all equal in his eyes. I see a guardian angel with each and every person – it doesn’t matter whether they are gay or lesbian, no more than it matters what religion they are.

    The angels have been continually reminding me that I must vote yes and that I must ask others to go out and vote Yes with love and compassion in their hearts.

    If we fail to do so there will be more people, particularly young people who will feel alienated from our society, and some will chose suicide as a way out. I for one don’t want that on my conscience.

    I am asking those of you who have a vote to vote yes on Friday.

    Blessings to you, your family and loved ones.

    Lorna

    Mehän nyt tiedämme miten Irlannissa kävi, Jumalan tahdosta ja toivomuksesta.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *