Huuhaata Helsingin yliopistolla – ”sähköeristysverhot” ja kaikki!

EDIT: Lukekaa kirjaston vastaus heidän Facebook-sivultaan. Lyhyesti: syytetyn penkillä on kuitenkin ainakin osittain väärä taho, kyseessä on yliopiston Tila- ja kiinteistökeskuksen kokeilu, ei kirjaston päähänpisto.

Joku joskus ohimennen mainitsi, että Helsingin yliopistolla olisi oma lukutila tjsp. jonka suunnittelussa on otettu sähköherkkyys huomioon. Mutta nyt vasta näin kuvan ovelta:

sähköherkkyys helsingin yliopiston kirjasto

Siis: ”hiljainen työskentelytila henkilöille, jotka ovat herkistyneet esimerkiksi hajusteille, kotieläimille tai sähkölle”. Sähkö mainitaan vain suomeksi, ja ehkä hyvä niin, ettei tuosta tule kansainvälistä naureskelun kohdetta. Tilasta löytyy maininta myös yliopiston kirjaston sivuilta:

Henkilöille, jotka ovat herkistyneet esimerkiksi hajusteille, kotieläimille tai sähkölle.

Facebook-seinälläni käydyssä keskustelussa tietokirjailija ja tutkija Andrei Sergejeff kertoo:

Olin kerran tuolla fiilistelemässä. Virkailija esitteli ylpeänä sähköeristysverhoja ja mitä kaikkea siellä oli.

Pitääpä käydä fiilistelemässä itsekin.

P.S. Päivän hyvänä uutisena kerrottakoon, että printti-MPC:hen tekemäni juttu on nyt ilmaiseksi luettavissa verkossa. Lukeminen kannattaa aloittaa artikkelista jossa esitellään sähköhöpö-lobbyn avainhenkilöt.

Kommentit
  1. 1

    Hannu Rytilä himself sanoo

    Siinähän se nimilista suunnilleen olikin. Oma nimeni puuttui, mutta minä en lobbaakaan vaan anna vertaistukea. Hannu

    • 1.1

      Esa Mattila sanoo

      Et ole tarpeeksi merkityksellinen hullu ollaksesi avainhenkilöiden listalla, Hannu. Harmittaako?

  2. 2

    Laura Hiisivuori sanoo

    Hei,

    Kolumni kyseenalaistaa Helsingin yliopiston kirjaston Kaisa-talossa sijaitsevan asiakkaille tarkoitetun allergiatilan, jossa ilmoitetaan olevan myös sähköeristys.

    Tila on Helsingin yliopiston Tila- ja kiinteistökeskuksen kokeilu.

    Muutaman vuoden käyttökokemusten perusteella vaikuttaa siltä, ettei tila toimi niin kuin on suunniteltu.

    Allergiatilan 12 työ- ja lukupistettä ovat alikäytöllä. Toisinaan huoneen on jopa vallannut yksittäinen henkilö omaksi työhuoneekseen ja mm. kuorinut siellä appelsiineja (hajuherkät kiittävät).

    Toisaalta yliherkät ovat kiittäneet mahdollisuudessa työskennellä heitä varten suunnitellussa tilassa.

    Kaisa-kirjaston muut työpisteet loppuvat ruuhka-aikoina kesken, joten kirjasto ottaa kokeilun ja mahdollisen tilan muutoksen käsittelyyn Tila- ja kiinteistökeskuksen kanssa syksyn aikana.

    Kesäisin terveisin,
    Laura Hiisivuori
    Viestintäpäällikkö
    Helsingin yliopiston kirjasto

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *