HOAS luopuu laittomasta lopputarkastuskäytännöstään

Kirjoitin aiemmin, että HOASin hallituksen jäsen lupasi Twitterissä ottaa HOASin lopputarkastuskäytännön esille tämänpäiväisessä hallituksen kokouksessa. HOASin operatiivinen johto oli proaktiivinen ja julkaisi eilen iltapäivällä tiedotteen, jonka mukaan nykyisestä lopputarkastuskäytännöstä luovutaan ja asiakas tulee jatkossa tietämään tarkastuspäivän. Tämä on hieno juttu. Yhteen asiaan haluan vielä tarttua. Sitaatti tiedotteesta:

Somessa on käyty viime päivinä keskustelua muuttotarkastusten toimintatavasta, missä asiakasnäkökulma ei ollut riittävästi esillä. Tämä on Tarhion mukaan hyvä esimerkki siitä, että halvin tapa ei välttämättä ole paras.

Kyseenalaistan sen, ettäkö päivän ilmoittaminen etukäteen tulisi oikeasti kalliimmaksi. Järjestelykysymys tuo on. Joku tuotantotalouden teekkari tai muu prosessiosaaja auttaa varmasti järjestelyn suunnittelussa niin, että se on halpa ja asiakasystävällinen.

Lisään mukaan vielä yhden pointin: olen asunut vielä opiskeluajan jälkeenkin vuokralla ja asumisoikeusasunnossa muutamaan otteeseen. Kaikilla kerroilla olen halunnut varta vasten olla mukana lopputarkastuksessa – mahdolliset erimielisyydet kun on helpompi selvittää paikan päällä kuin ruveta riitelemään oikeusteitse takuuvuokrasta pidätetyistä siivouskuluista tai sen semmoisista. Jos ajankohdan tietää edes päivän tarkkuudella, voi tarkastukseen osallistua.

Halvin tapa ei ole välttämättä paras – eikä edes laillinen. Esimerkiksi remonttijätteestä pääsee halvalla eroon kippaamalla sen lähimetsään, mutta tapa ei ole laillinen.

Ei kommentteja.

Trackbacks

  1. […] Tämä liittyy siis viimekesäiseen kohuun, joka lähti liikkeelle siitä kun HOASin edustaja oli käynyt yleisavaimella kaverini kämpässä ilman mitään ennakkoilmoitusta tai yhteydenottoa. Blogipostauksen kommentteihin (ja Facebookiin) tulvi lisää vastaavia kokemuksia, toimitettu media tarttui asiaan (muun muassa asumisasioihin erikoistunut kokenut asianajaja sanoi selvästi että käytäntö on laiton) ja pian HOAS ilmoitti luopuvansa käytännöstä. […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *