Entinen mielikuvitusystäväni murhasi kollegani – ja pyrkii nyt eduskuntaan

Joku kysyi Facebookissa, uskonko itse mihinkään huuhaaseen tai olenko uskonut.

Ensimmäiseen kysymykseen vastaus on ”toivottavasti en” – vääriä käsityksiä asioista on itse kullakin, mutta en ainakaan tietoisesti usko mihinkään jonka uskominen vaatisi älyllistä epärehellisyyttä tai ad hoc -selitysten keksiskelyä tutkittuihin tosiasioihin. Ja on paljon asioita, joihin en ole perehtynyt niin hyvin, että osaisin sanoa niistä mitään järkevää.

Jälkimmäinen kysymys on helpompi. Niin kuin läheisemmät kaverini tietävät – minut pidempään tunteneista puhumattakaan – olen entinen fanaattinen konservatiivikristitty. Sain lapsena kristillisen kasvatuksen, mutta elin kutakuinkin normaalin nuoruuden parikymppiseksi asti. Sitten se tapahtui: tulin uskoon. Asiasta on aikaa kohta 15 vuotta enkä muista tarkkaa prosessin kulkua, mutta pitkän (diagnosoimattoman) masennus- ja ahdistusjakson jälkeen löysin avun pahaan olooni Jeesuksesta ja hänen fanikerhostaan.

Yleensä, kun innostun jostain uudesta, otan sen aika tosissani. Näin kävi myös uskon kanssa. Olin muun muassa Kristillisdemokraattien kunnallisvaaliehdokkaana. Homo- ja transfobisia ja rasistisia kommenttejani saattaa vieläkin löytyä jostain päin internetiä.

Alkuinnostuksen jälkeen rupesi tapahtumaan kognitiivista dissonanssia. Olen aina inhonnut kaiken maailman höpöhoitoja, joilla koitetaan saada tyhmiltä tai epätoivoisilta ihmisiltä rahat pois. Miten nämä eroavat uskonnosta, eli miten minä uskovaisena saatoin moisia inhota kyseenalaistamatta uskoani? No siksi, että siinä missä homeopatia, sähköherkkyys, korvavalot tai laihdutuspohjalliset voidaan debunkata kaksoissokkotutkimuksella (ja pahimman roskan voi karsia jo vaikutusmekanismin puuttumisella), 2000 vuotta sitten taikatemppuja tehneen heebon olemassaoloa tai kuolemanjälkeistä elämää ei voi samalla tavalla kumota.

Oman kurjan mausteensa tähän soppaan lisää kristinuskon ikävä lock-in: uskovainen ei halua edes käyttää älyään uskonsa kyseenalaistamiseen, koska hänen maailmankuvassaan moinen touhu vie hänet helvettiin käristymään. Ja kukapa sinne haluaisi. Toinen ansa rakentuu yhteisön perustumisesta jaetulle taikauskolle, mikä johtaa hyvin aiheelliseen pelkoon kaikkien läheisten ihmissuhteiden menettämisestä jos uskostaan tahtoo luopua. Jehovan todistajathan tekevät tätä julmimmillaan.

Mitä enemmän perehdyin kaikenlaiseen huuhaaseen ja sen debunkkaamiseen sosiaalisessa mediassa, sitä enemmän rupesin tajuamaan, että jos sovellan samoja kriteereitä uskontoon, johtopäätös on, että uskontokin on höpöhöpöä. Satuolentoihin uskominen ei välttämättä ole merkki tyhmyydestä. Älykäskin ihminen voi uskoa typeriin juttuihin, koska hän osaa käyttää terävää älyään puolustamaan uskomuksiaan, joihin hän on päätynyt vähemmän älykkäistä syistä.

Yksi ajatus, jolla olin pääni sisällä puolustanut uskoani oli seuraavanlainen:

Tämä on niin älytön tarina että sen on pakko olla totta. Ei kukaan ole voinut keksiä tuollaista. Ja vaikka olisikin, eivät aikalaiset olisi uskoneet sitä vaan se olisi debunkattu jo silloin 2000 vuotta sitten.

Miten pääsin tästä ajatuksesta eroon? Ratkaiseva käänne oli tapaus Enkeli-Elisa. Tapaus, jossa kirjailija oli polkaissut tyhjästä pystyyn mielikuvitushahmon, joka keräsi kymmeniä tuhansia faneja ja johti journalistitkin harhaan, tarjosi uskottavan selityksen sille, että jotenkin samaan tyyliin nämä jeesustarinat ovat silloin 2000 vuotta sitten syntyneet. Silloin ei vain ollut tutkivaa journalistia debunkkaamassa.

Tein pian tämän jälkeen (elettiin syksyä 2012) tietoisen ratkaisun luopua uskostani. Tämä johti pienellä viiveellä (yhdessä samaan aikaan sattuneen työuupumus- ja parisuhdekriisin kanssa) keskivaikeaan masennus- ja ahdistusjakoon, kun elämältä putosi tavallaan hetkeksi aikaa pohja pois. Uskovaisena kaikki ikävät asiat oli helppo kuitata sillä, että kun täällä maapallolla kärvistelee kiltisti sen vajaa sata vuotta, pääsee taivaaseen rajoittamattoman pitkäksi aikaa toteuttamaan itseään ilman mitään fyysisen ruumiin tuomia rajoitteita. Kun tämä lähti alta, seurasi paha ahdistus.

Tätä on vaikea selittää henkilölle joka on koko ikänsä ollut uskonnoton, mutta on todella vaikeaa kokea maailmankuvan täydellinen muutos kertaheitolla. Oli ainakin minulle. Varsinkin, kun masennustaustaa oli jo ennestään. Uskoontulo kun ei paranna mielenterveysongelmia – se ainoastaan

  • siirtää niitä eteenpäin ja
  • auttaa kanavoimaan niitä toisiin ihmisiin. Uskonto johtaa helposti ”väärämielisten” henkiseen päähänpotkimiseen.

Keväällä 2013 olin jo käytännössä luopunut uskomuksistani ja olin täysi ateisti.

Nyt keväällä 2015 olen ollut useita kuukausia ilman ainuttakaan itsemurha-ajatusta. SSRI-lääkityksen lopetin jo syksyllä 2013 ja  terapeutin luona käyn enää lähinnä kontrollimielessä – onhan se toisaalta positiivinen asia, että on ulkopuolinen taho joka tuntee historiani ja jolle voi kertoa ihan mitä tahansa ilman että tarvitsee pelätä sen aiheuttavan ongelmia.

Minä selvisin hengissä, mutta kaikilla ei käy yhtä hyvä tuuri. Tuttavani, pidetty fysiikan opettaja, ei toipunut hihhulitraumoistaan koskaan vaan surmasi itsensä syksyllä 2014. Uskovainen suku pimitti hautajaiset ateistiystäviltä ja koko kuolema pantiin… alkoholin piikkiin. Mitään alkoholiongelmaa hänellä ei ollut, vaan saamieni tietojen mukaan alkoholi oli lähinnä tekemisen apuväline. Facebook-keskusteluista käy kyllä ilmi todellinen itsemurhan syy: henkilö ei toipunut koskaan siitä, että mielikuvitusolento tärveli kymmeniä vuosia hänen elämästään.

Jos saisin esittää yhden toivomuksen, se olisi Kristillisdemokraattien putoaminen mielellään koko eduskunnasta tulevissa vaaleissa. Ihmiselämää tuhoavien uskomusten tyrkyttämistä tukevat valtarakenteet pitää purkaa. Uskokaa pois.

Päivi Räsänen

Entä kuinka voit auttaa kaveriasi, joka on taikauskon kahlitsema? Pitääkö häntä koittaa ystävällisesti johdatella käyttämään järkeään, vai pilkata hänen uskomuksiaan? En ole perehtynyt aiheesta tehtyyn tieteelliseen tutkimukseen, mutta omaan kokemukseen perustuen sanoisin, että molempia tarvitaan. Hyvä kyttä ja paha kyttä -tekniikka tepsii satuolentoonkin. Tärkeää on antaa viesti, että pidät kaverisi järkiintuloa positiivisena asiana etkä ”mitäs minä sanoin” -ilkkumisen aiheena.

Kaikenlaisen roskan seasta on mahdollista nousta. Kuva kesältä 2003.

Tsemppiä kaikille jotka haluavat nousta uskonnon tai muun vastaavan roskan seasta. Kuva kesältä 2003.

P.S. En ole muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta menettänyt vanhoja kavereitani ateismin takia. Näistä asioista ei tietenkään mielellään jutella kun nähdään, mutta samoja mukavia tyyppejä he ovat edelleen – taikauskosta huolimatta.

Kommentit
  1. 1

    Teme sanoo

    Rauha Hiljaisten Uhrien muistolle – niille jotka eivät selvinneet. Liian monta lähtenyt tuntemistani ihmisistä oman kätensä kautta. Uskonto, MT-ongelmat – lopputuloksena usein iso sotku.


    Olet siellä jossain
    valaistuksesi löytänyt
    autuuden jota hait
    etsit eri paikoista
    lopulta löytäen vain demonisi
    jotka vihdoin katosivat

    Tuossa muistokirjoitukseni yhdelle.

    Jos uskonnolla olisi kuluttajasuoja, monet saarnaajat maksisivat loppuelämänsä vahingokorvauksia. Mutta uskonto on valtion erityissuojeluksessa. Sen nimissä voidaan saarnata mitä tahansa. Sen nimissä voidaan puoskaroida loputtomasti. Päivi Räsänen on ollut puuhaamassa uskomushoitokieltoa, mutta koskaan hän ei sano:”Myös parantumista rukoilevat pitäisi kieltää.” Siinä näkyy Kunnon Uskovat täydellinen kaksinaismoralismi. Jatkossakin Pirkko Jalovaara saisi saarnata sontaa, mutta korvavalo olisi kielletty. Jalovaara vain on noista kahdesta huomattavasti vaarallisempi.

    Teme – entinen Huitsinnevada.info:n vetäjä, entinen hell./vapaaseurakuntalainen, entinen Kunnon Uskova

  2. 2

    Äänestäjä sanoo

    Nyt pitää muistaa, että pelkästään Kristilliset ei ole näiden vaalien jumala-puolueita. Eduskuntaan on pyrkimässä kaksi muutakin selkeän kristillistä puoluetta eli Persut ja Keskusta, molemmilla on vieläp puheenjohtajana konservatiivi-kristitty.

    Ja kannattaa muistaa myös edellisen kauden väläytykset tulevista linjoista. Persut teki aloitteen uskonnon selkeästä lisäämisestä kouluissa ja sen pakollisuudesta ja sen allekirjoitti jokainen persu. Kepu ja persut myös äänesti linjassa tasa-arvoista avioliittolakia vastaan.

    Ja vaikka muillakin puoleilla on uskonto viittaavia teemoja, esim. kokoomuksen hokema ”koti, uskonto, isänmaa” ovat kepu ja persut ainoat aidosti uskovaiset puolueet kristillisten lisäksi.

  3. 3

    Juho sanoo

    Tiedän miltä tuntuu luopua uskostaan. Se on vaikea prosessi. Todella vaikea. Tulin itse uskoon rippileirillä, ja neljä vuotta sen jälkeen jouduin myöntämään, etten uskonut mihinkään oikeasti. Tässä auttoi myös pääpiru Richard Dawkins. Kaikki ystäväni olivat vielä uskiksia. Tämä tapahtui vuonna 2008, eikä yksikään ole vielä itse herännyt. Hyvälle uskovaiselle ystävälleni kykenin myöntämään uskosta heräämiseni vasta vuonna 2012. Ahdistusta on ollut, erityisesti tämän kaverin järjestämissä saunailloissa, joissa Jesse tulee välttämättä puheeksi jossain vaiheessa. Mutta tiedän olevani oikeassa. Se auttaa. On myös hyvä tietää, että kaltaisiani on muitakin. Hyvä Vesa!

  4. 4

    Micke sanoo

    Ongelmasi ei johtunut ”mielikuvitusystävästäsi”, vaan taipumuksestasi ääriajatteluun. Se tuntuu olevan yleistä luonnontieteilijöillä. Samaan tapaan kuin kerroit olevasti täysillä mukana uskonnossa, olet nyt täysillä mukana uskonnon hakkaamisessa, etkä huomaa niiden olevan ihmisiä joita hakkaat.

    Kollegasi itsemurhaa on turha pistää Jumalan syyksi, karkeasti 10 vuotta sen jälkeen kun hänestä tuli agnostinen/ateisti. Tunsin henkilön joten kuten, ja kyllä, hänellä oli alkoholiongelma. Ajoittain todella paha.

    Tarvitaan reilua, avointa ja rehellistä keskustelua uskonnosta, sen vaikutuksesta ihmiseen ja siitä, kuinka ihmisen on mahdollista olla uskonnollinen tai ateisti ilman, että tarvitsee vetää ranteita auki.

    Tällä hetkellä sinä kuitenkin olet osa niitä, jotka kulkevat ympäriinsä haukkumassa ja syyllistämässä toisin ajattelevia. Rakennat raja-aitoja ja vastakkainasettelua, ja oikeutat sen sillä, että tällä kertaa sinä olet oikeassa ja muut väärässä. Ihan niin kuin viimekin kerralla.

    • 4.1

      Vesa Linja-aho sanoo

      Mutta tällä kerralla minulla on kunnon perustelut. Eipä silti, kritiikissäsi on kyllä pointtinsa.

      • 4.1.1

        sanoo

        Uskonnot eivät ole sama asia kuin taikausko. Kyseessä on huomattavasti moniulotteisempi ilmiö. Ateismi on myös sallittua joissakin uskonnoissa, mm. buddhalaisuudessa.

      • 4.1.2

        huuhaata sanoo

        Vesa Linja-Aho kirjoitti:

        ”Mutta tällä kerralla minulla on kunnon perustelut.”

        ”Oman kurjan mausteensa tähän soppaan lisää kristinuskon ikävä lock-in: uskovainen ei halua edes käyttää älyään uskonsa kyseenalaistamiseen, koska hänen maailmankuvassaan moinen touhu vie hänet helvettiin käristymään. Ja kukapa sinne haluaisi.”

        Lukittautumisilmiöt ovat monensuuntaisia, ja koskevat jokseenkin kaikkia maailmankatsomuksia. Harva ateisti haluaa tutustua kirjoituksiin, joissa on perattu ateististen maailmankatsomusten sisäisiä ristiriitaisuuksia. Siitä seuraa kognitiivinen dissonanssi, kun tajuaa, ettei mikään maailmankatsomus ole sisäisesti lopulta täysin looginen.¨

        Osa ateisteista ensin ajattelee jotenkin niin, että heillä on tieteellinen maailmankatsomus. Kunnes sitten asiaa mietittyään (jos sitä joskus vaivautuu tekemään, vaikka ei erityisesti tahtoisikaan) jossain kohtaa tajuaa, ettei se oma maailmankatsomus niin kovin tieteellinen lopulta olekaan, vaan sisältää ennemminkin valikoituja poimintoja tieteen tuloksista, ja se loppu täytetään jollain muulla. Tiede ei lopulta kerro maailmankatsomuksellisista asioista, vaan esimerkiksi eri asioiden korrelaatioista ja riippuvuussuhteista. Tiede ei sano, mikä on oikein tai väärin, tai että onko totuutta edes olemassa. Eikä se tosiaan kykene edes tutkimaan kuolemanjälkeisyyttä kuin varsin rajatussa mielessä. Tiede ei empiirisin menetelmin siksi kykene sanomaan, montako maaimankaikkeutta on olemassa, tai että elämmekö jossain toisen maailmankaikkeuden tietokonepelissä, jossa kuoleman jälkeen jotkin persoonan ominaisuudet siirtyvät uuteen elämään, vai mistä tässä on lopulta kyse. Jos tuollaisiin asioihin halutaan ottaa kantaa, hypätään empiirisen tieteen toimintamahdollisuusalueiden ulkopuolelle ja jonnekin maailmankatsomuksellisten oletusten tekemisen alueelle.

        Tieteellinen maailmankatsomus on yksi taikauskon muodoista. Sekin sisältää aina monenlaisia hokkuspokkusoletuksia, jotka ulkopuolinen voi ehkä nähdä, jos ei oletuksia jaa, mutta jota koskevista hokkuspokkusoletuksista maailmankatsomuksen omaava ei itse ole useinkaan suuressa määrin edes tietoinen. Asiaa voi miettiä vaikkapa niinkin helpon kysymyksen kautta, että mitä ”kunnolliset perustelut” oikeastaan ovat empiirisen luonnontieteen mukaan. Osa fyysikoista on sitä mieltä, että esimerkiksi perustelut ovat viime kädessä aineesta tilassa emergoituva ominaisuus. Aineen tilat puolestaan eivät luonnontieteen mukaan voi olla oikeita tai vääriä, tai toisia parempia tai huonompia. Kuvitelma siitä, että jotkut perustelut voisivat olla kunnollisia tai huonoja, on tieteen kannalta taikauskoa. Mutta jokaisella ihmisellä onkin jossain mielessä taikauskoinen maailmankatsomus. Harva tosin haluaa omia lukkiutumisiaan miettiä, ja oman maailmankatsomuksensa sisäistä ristiriitaisuutta ja huuhaisuutta myöntää.

    • 4.2

      Teme sanoo

      Kuules Micke. Raamatun Jumalasta sanotaan seuraavia asioita:
      * Kaikkivaltias
      * Rakastava
      * Tahtoo kaikkien pelastuvan

      Todellinen maailma osoittaa, että moista Jumalaa ei ole olemassa. Tai jos on, itsemurha on TÄYSIN Jumalan syytä. Rakastava, kaikkivaltias, kaikken pelastumista tahtova Jumala ei tahdo suojella omaa nimeään eikä ihmisiä omassa nimessään tehtävältä väkivallalta ja huijaukselta. Jos rakastava ja kaikkivaltias Jumala olisi, silloin Suomessa ei olisi saarnannut esim. Pirkko Jalovaara, eikä Veli Saarikalle (R.I.P. kaikesta huolimatta).

      • 4.2.1

        Micke sanoo

        Teme,

        Käytin ”Jumalaa” vain synonyyminä ”mielikuvitusystävälle”. Puhuin siis ajatusta vastaan, että kyseisen henkilön ratkaisu olisi sen ajatusmaailman vastuulla, josta henkilö irtisanoutui lähemmäs 10 vuotta aiemmin. Tosin meidän nykyisin elävien kristittyjen syyksi vyörytetään 1000 vuotta vanhoja vääryyksiä ja vanhempiakin, joten kenties tuo ajallinen ulottuvuus on suhteellista.

        Teodikea on ikivanha älyllinen ongelma. Siihen ei ole vastausta, joten en voi elämääni järjestää sen mukaan. Olisin nimittäin ateistinakin pohjimmiltaan saman ongelman edessä. Millään mitä teen ei olisi väliä, koska minua ei olisi edes olemassa missään merkityksellisessä merkityksessä. Kuten ei muitakaan ihmisiä.

        • 4.2.1.1

          Joel Kaartinen sanoo

          Merkitys on ihmisen itsensä luoma (tai ainakin ylläpitämä, mikä tarkoittaa jatkuvaa uudelleen luomista). Ihminen on vapaa valitsemaan minkä merkityksen antaa millekin havaitsemalleen asialle. Tämä on tulkintani siitä mihin vapaa tahto viittaa.

          Merkityksiä valitsemalla ihminen voi luoda itselleen sekä kärsimystä että nautintoa. Se on kiinni siitä minkä merkityksen ihminen valitsee. Nähdäkseni mielenterveysongelmat johtuvat pohjimmiltaan, siitä että ihminen ei osaa tehdä eroa sen välillä mikä on hänen itse luomaansa merkitystä, jonka hän voisi halutessaan muuttaa ja mikä on todellisuutta johon hänellä ei ole sanavaltaa.

          Mitä vähemmän ihminen tiedostaa kykynsä valita asioiden merkitykset vapaasti, sitä heikommaksi ja avuttomammaksi hän itsensä kokee (tämäkin on itse annettu merkitys). Merkityksen hakeminen ulkoapäin on oire siitä, ettei ymmärrä omaa kykyä valita se itse.

    • 4.3

      Petri Haapa sanoo

      Miten niin ääriajattelu tuntuu olevan yleistä luonnontieteilijöillä? Minusta ei tunnu siltä ollenkaan, vaikka luonnontieteilijä en olekaan.

      • 4.3.1

        Micke sanoo

        Tämä on oma kokemukseni, toistakin mieltä saa olla. Kokemukseni siis on, että luonnontieteilijät ajattelevat asioista useammin mustavalkoisesti – asiat ovat joko ehdottomasti niin tai näin.

        Luonnontiede usein perustuu säännöllisyyteen, joka on yksikertaistettavissa suhteellisen simppeleiksi matemaattisiksi kaavoiksi. Tällöin tulee helposti ajateltua, että myös inhimillinen elämä on joko-tai.

        • 4.3.1.1

          Maria sanoo

          Vaikuttaa siltä, ettei sinulla Micke ole mitään käsitystä luonnontieteistä.

          • 4.3.1.1.1

            Micke sanoo

            Käsitykseni luonnontieteistä perustuu lähinnä lukion oppimäärään ja tuntemieni luonnontieteilijöiden luomaan vaikutelmaan. Aika lähellä oikeaa siis lienee vaikutelmasi.

    • 4.4

      Olenko ateisti? sanoo

      Ei alkoholi ole ongelma kenellekään. Kuka juo alkoholia sen maun takia eikä voi lopettaa kun on niin hyvää.

      Kumpi oli ensin, ongelma vai alkoholi? Veikkaan että ongelma. Miten siis voidaan syyttää ihmistä alkoholiongelmaiseksi?

      Alkoholissa, kuten monissa muissakin endorfiineja nostattavissa nautinnoissa, käy siten että nautintomyrksyn jälkeen tulee krapula. Ku mielessä on vielä liian hyvin äskeinen hyvä fiilis, halutaan sitä kokea uudelleen ja seurauksena voi olla kierre.
      Kuten monissa muissakin endorfiineja nostattavissa nautinnoissa; edellinen hyvän fiiliksen tuoma ”ärsyke” ei tunnukaan riittävältä vaan vaaditaan lisää. Vastaavasti suuremman ärsykeannoksen jälkeen pudotaan arkeen yhä korkeammalta – ja koetaan voimakkaampi henkinen krapula.

      Itse olen ”sairastanut” mm. matkakrapulaa. Parin viikon huiman, riskejä sisältäneen, täysin uudella maanosalla tapahtuneen reissun jälkeen, arki ei tuntunut käynnistyvän lainkaan. Painuin sängyn pohjalle ja mietin miten aneemista ja surkeaa arkeni olikaan. Soitto kaverilla joka kertoi potevansa samaa tunnetta. Vasta viikon jälkeen alkoi arkielämästä löytyä niitä pieniä asioita joiden avulla jaksaa päivästä toiseen.

      Adrenaliiniurheilijoilla tapahtuu samaa; huikean ja riskialttiin tempun jälkeen eletään vähän aikaa endorfiinihöyryissä, kunnes tiputaan arkeen ja podetaan henkistä krapulaa.

      Mutta näissä kaikissa em. ”harrastuksissa” ei ongelma ole nautinnon tuova aine/teko vaan mitä sillä teolla koetetaan peittää. Matkalle lähdetään koska oma arki ei tunnu tarpeeksi hienolta. Laskuvarjolla hypätään kallionkielekkeeltä aivan saman asian vuoksi. Alkoholiakin nautitaan koska elämässä jokin tilanne halutaan turruttaa alkoholilla.

      Liian moni luulee että alkoholin suurkuluttaja juo vain siksi että alkoholi on hyvän makuista tai että pääsee humalaan. Kyllä alunperin ihmiellä on ollut jokin ongelma, johon on haettu ratkaisua alkoholista. Voi toki käydä myös niin, että runsas alkoholinkäyttö luo lisää ongelmia ja varsinaisen alkuperäisen ongelman poistuttua, onkin edessä uusia, joihin ratkaisu on taas alkoholi.

    • 4.5

      G17 sanoo

      On melko luonnollista että ymmärtäessään yhden ääriajatuksen (teesi) olevan väärä, ihminen vaihtaa vastareaktiona toiseen käänteiseen ääriajatukseen (antiteesi).

      Kiinnostavampaa on kuitenkin se, kun tästäkin pääsee yli ja oppii näkemään asiat neutraalisti ja laaja-alaisesti ymmärtäen samalla kummankin ääripään näkökulmat (synteesi). Tätä kirjoitusta odotellessa.

  5. 5

    Elli sanoo

    Itse ajattelen, ettei ole väliä onko jumalaa olemassa, onko uskonto totta, koska uskonto lisää kuitenkin mun hyvinvointia. Tämä on myös tieteellisesti todistettu: uskonnolliset yhteisöt ovat hyvinvoivempia tai onnellisempia. Mitä ajattelet näistä tutkimuksista?

    • 5.1

      Vesa Linja-aho sanoo

      Haluaisin lukea nämä tutkimukset ennen kuin ajattelen niistä mitään.

  6. 6

    Patrick sanoo

    Onhan se näin, että fundamentalistinen uskonkäsitys ei kestä kriittistä tarkastelua kovinkaan pitkään ja jotta maailmankatsomus pysyy kasassa, täytyy tieteellisiltä faktoilta ummistaa silmänsä.

    Mutta on muunkinlaista uskonnollisuutta kuin fundamentalistista. Sellainen uskonnollisuus on pohjimmiltaan filosofista ja kyselevää, ei dogmeihin hirttäytyvää. Sellainen uskonnollisuus on usein myös elämään positiivisesti suhtautuvaa ja siihen merkitystä luovaa.

  7. 7

    Olenko ateisti? sanoo

    Äitini on ollut aina keskivahva uskovainen. Käy kirkossa säännöllisesti ja kotona lapsena luettiin raamatun kertomuksia kuvakirjasta. Jumalanpalvelus soi radiosta jne…
    Minut istutettiin kirkkoon kasteessa. Kävin rippikoulun (kiva leiri ja mukavia kavereita). Säännöllistä kirkossa ravaajaa minusta ei saanut.

    Kun siirryin opiskelijasta työelämään, maksoin kirkollisveroa vuosikausia sen enempää asiaa pohtimatta. Havahduin kirkon asemaan vasta kun julkisuuteen alkoi tupsahdella katolisen kirkon pedofiilirinkejä ja kaikenlaisia muita kohuja. Aloin pohtia, onko kirkko yhtä kuin sen opetukset. Ei ollut.

    Lopulta, kun tili näytti palkkapäivän jälkeisenä päivänä melkein nollaa, aloin pohtia menojani ja mistä säästää. Huomasin että kirkollisvero oli aikamoinen kuluerä – enkä tuntenut saavani kirkolta mitään takaisin. Erosin kirkosta.

    MUTTA en ole luopunut uskostani. Tai sanoisiko näin, en tiedä uskonko. Muutama vuosi sitten, koin vakavan sairastumisen. Olo oli sellainen että pelkäsin kuolevani. Tällöin rukoilin apua.

    Kun alan miettiä planeettaamme, avaruutta ja miten ääretön se on, en pysty uskomaan alkuräjähdyksiin tai muihin teorioihin, joita me ihmiset itse olemme keksineet. En kuitenkaan usko myöskään aatamin ja eevan taruun vaan ihmisen kehittymiseen apinasta. Vaikka hylkään näitä uskontoihin liittyviä teorioita, ei se mielestäni estä uskomasta että on olemassa toinenkin todellisuus ja jonne ehkä kuolemamme jälkeen pääsemme.
    Hiukan ihmetyttää kyllä, miten se voisi olla enemmän paratiisi kuin tämä elämäni maan päällä kaikkine luontoa tuhoavine paheineen.

    Uskon, että maailmassa on paljon kaltaisiani puoliuskovaisia.

  8. 8

    sanoo

    Vesa, ensinnäkin kiitoksia rohkeasta blogauksesta. On mielenkiintoista lukea näitä tausta-avautumisia. Olen kuitenkin jossain määrin taipuvainen olemaan samalla kannalla kuin Micke. Sinulla vaikuttaa olevan jossain määrin taipumusta äärimmäisyyksiin menevään ajatteluun ja tämän myötä erilaisten ristiretkien kiihkeään ajamiseen. Uskonnoista en tiedä niinkään tarkkaan, mutta tätä ainakin on esiintynyt erilaisissa sukupuolivähemmistöihin liittyvissä asioissa.

    Minusta on hyvä pitää periaatteena sitä, että asiat riitelevät, ihmiset eivät. Ja tämän perusteella uskon asiapohjaiseen debattiin, jota käyn hyvin mielelläni.

  9. 9

    Nimen jo Otaniemessä oppinut sanoo

    Ilmankos olenkin mielessäni ihmetellyt, että miten kummassa olen aiemmin yhdistänyt nimen Vesa Linja-Aho Ristin kiltaan. Mielenkiintoinen kirjoitus, kiitos lukuhetkestä!

  10. 10

    jukih sanoo

    Kiitos hyvästä kirjoituksesta.
    Itse olen käynyt läpi helpomman tien: lapsuuden tapakristillisyydestä vähitellen opiskeluaikana alkanut epäillä ja lopulta valinnut jumaluskon puuttumisen. Ehkä luonnontieteellinen koulutus auttoi? Eli nyt voin sanoa että suhteeni uskontoon on sama kuin postimerkkeilyyn – en harrasta niitä.

    Minun on kyllä vaikeata ymmärtää – vaikka yritän – miten joku oikea tiedemies voi samanaikaisesti olla uskova. En kuitenkaan väitä, etteikö se olisi mahdollista. Se vain vaatii jotenkin erikoisen(?) aivorakenteen, joka auttaa täysin pitämään erillään tiedejutut ja uskonjutut. Jos näin on hyväksyn sen täysin vaikkei se kohdallani toimikaan. Valitettavaa on sitten, että on joitakin (mielestäni ei Suomessa onneksi kuitenkaan kovin monta) ”tiedemiehiä”, jotka tekevät muka-tieteellisiä väitteitä uskonnon pohjalta. Se on mielestäni älyllistä epärehellisyyttä (mieleen tulee mm. Tapio Puolimatka, Matti Leisola).

  11. 11

    Ville sanoo

    Mielenkiintoinen bloggaus. Asiaa on paljon ja toivon sen synnyttävän tunteiden lisäksi myös ajattelua, vakaumuksesta tai vakaumuksettomuudesta riippumatta.

    Oma kehityssuuntani on mennyt ”järki” – näkökulman kanssa päinvastoin. Mitä enemmän kristinuskoon, sen kritiikkiin, historiaan ja saatavilla olevaan opetukseen olen perehtynyt, sen vakuuttuneempi olen sen todenperäisyydestä. Kriittisyys on muutenkin terävöitynyt, kun ikää on kertynyt, myös omaa ajattelua, uskomuksia ja ajatuksia kohtaan.

    Silti kokemuksiini perustuen en ihmettele yhtään, että moni päätyy ateismiin tai ainankin uskon hylkäämiseen. Se on loogista, usein jopa väistämätöntä ja monille tarpeellista. En siksi myöskään ihmettele, että tässäkin kirjoituksessa terävin kritiikki kohdistuu lopulta ihmiseen, eli silloin myös minuun.

    Aiheeseen väljästi liittyen, harrastan nykyisin harkitun propagandan, mainosten ja mielikuvavaikuttamisen bongaamista tv-sarjoista ja elokuvista. Varsinkin amerikkalaisista tuotannoista havaintoja voi tehdä paljon ja ne ovat parhaimmillaan loistavaa viihdettä.

  12. 12

    Laura sanoo

    Ymmärrän, että haluat provosoida. Itse näen kuitenkin yhä enemmän harmaita sävyjä maailmassa, mitä vanhemmaksi tulen. Uskonto ei poista keneltäkään mielenterveysongelmia. Niitä ei voi myöskään laittaa uskonnon syyksi, korkeintaan sitä tulkitsevan yhteisön. Terve uskonto antaa tilaa kysymyksille, epäilykselle, epävarmuudelle ja keskeneräisyydelle. Sitä kaikkea löytyy ihan tästä paljon parjatusta ja hyvin epätäydellisestä kirkostamme, jos vain viitsii katsoa muutakin, kuin omaa mustavalkoisuuttaan.

  13. 13

    Sarai sanoo

    Kauhean kiinnostavaa lukea muiden ex-uskisten kokemuksia uskosta luopumisesta. Sinullahan se sitten meni niin, että päätit luopua. Mulla kognitiivinen dissonanssi johti siihen, että usko hävisi. En päättänyt niin, en halunnut niin ja silloin parikymppisenä lähti uskon mukana kyllä kaikelta pohja. Toisaalta oli hyvin avartavaa ja rikastuttavaa rakentaa omaa maailmankuvaa sitten ihan tietoisesti aika lailla ihan perustasta lähtien.

    En mä vieläkään osaa nähdä nuoruuteni uskisvuosia huonona juttuna. Ne oli monella tapaa tosi antoisia, enkä mä tiedä olisinko edes selvinnyt hengissä aikuiseksi ilman Jesseä ja sitä uskisyhteisöä. Jälkimmäisestä yritin pitää kiinni vielä kun ensin mainittu oli lähtinyt lätkimään. Vaikeaa se oli, koska vaikka mulle oli tapahtunut jollain tapaa hirvein mahdollinen, niin muut ei sitä yhtään ymmärtäneet. Mua vaan syytettiin luopioksi ja se tuntui tuskalliselta.

    Mut hei, Morrisseyn sanoin: ”But Jesus hurt me / when he deserted me, but / I have forgiven Jesus”. No okei, joskus on kiva ihan vähän sitä syyttää vielä jostain.

    Sitten taas tuo että joku tarina on niin uskomaton, ettei kukaan ois voinut sitä keksiä. Riittää, kun tutustuu muutamiin maailman eri uskontoperinteisiin, niin huomaa, että ihmisillä on aika rikas mielikuvitus. Mut ei uskonto mun mielestä mitenkään lähtökohtaisesti oo paha juttu. Itse on tässä iän myötä alkanut kaivata jostain syystä nimenomaan sellaisia (uskonnollisia) rituaaleja, joita vapaiden suuntien uskikset halveksuu. Sellaisia jotka ei ees vaadi mitään uskoa vaan ovat vaan yhteen kokoontumista ja yhdessä tunnetun kaavan mukaan elehtimistä. Niinku joku lutku-jumalanpalvelus. Mikähän siinäkin on, että jokin sellainen tuntuis melkein vähän kiihottavalta? Muttei kai kuitenkaan riittävän, koska en ole itseäni saanut mihinkään sellaiseen tilaisuuteen kärrättyä.

  14. 14

    Cogito ergo sum sanoo

    Uskontoja koskee säännönmukaisesti sama ongelma: Uskovaisilla on omia totuuksiaan, joita ei voida aukottomasti, ristiriidattomasti eikä riippumattomasti osoittaa todeksi. Se, ettei asioita voida osoittaa epätodeksi ei niistä totta tee.

    Sen sijaan uskonto voi saada ihmisen kiistämään tieteellisesti osoitettuja faktoja. On niitä, joiden mielestä evoluutiopuheet ja fossiilit ovat vain saatanan juoni ihmispoloista vastaan ja että koko maailma on vain muutaman tuhannen vuoden ikäinen.

    Uskonnot ottavat käyttövoimansa valheesta, tietämättömyydestä, hyväksikäytöstä, manipulaatiosta. Pohjimmiltaan kyse on vallankäytön välineestä jolle tiede on ollut vihollinen ja uhka. Tämän seurauksena ovat satojen vuosien aikana tehdyn tieteellisen työn hedelmät menneet savuna ilmaan antiikin aikana sekä keskiajalla tapahtuneiden kirjastojen polttamisien vuoksi. Kuinka pitkällä tieteemme olisikaan tänä päivänä, jos kaikkea ei olisi tarvinnut uudelleen keksiä?

    Olin avioliitossa uskovaisen naisen kanssa ja hänen painostuksensa myötä aloin liukua hiljalleen kohti uskoontuloa. Kaiken aikaa koko touhun järjenvastaisuus ahdisti minua enemmän ja enemmän kunnes uskonnolliset tilaisuudet sekä myöhemmin aivan kaikki uskontoon liittyvä aiheuttivat ja yhä aiheuttavat minulle voimakkaan stressireaktion. Otin sitten eron uskisvaimostani, erosin kirkosta ja suljin itseni kaiken uskonnollisen toiminnan ulkopuolelle. Aloin ajatella omilla aivoillani. Järjen käyttö ja uskonto ovat huonosti keskenään sopiva yhdistelmä.

    Nyt voin sanoa, että vihaan uskontoja, vihaan typeryyttä. Vahinko vain, että typeryys kukoistaa ja voi hyvin vielä nykyäänkin.

  15. 15

    Kristiina sanoo

    Haluan myös tulla kommentoimaan uskontokeskustelulle tyypillistä mustavalkoisuutta ja vastakkainasettelua. Tilanteesta riippuen lasken itseni jonkinlaiseksi uskovaiseksi, mutta en tunnista itseäni näistä kommenteista, joissa viitataan johonkin erityiseen uskonnolliseen yhteisöön ja sen jäsenenä olemiseen.

    Olen ajatellut uskon-/uskonnonvapauden tarkoittavan sitä, että jokaisella saa olla oma vakaumuksensa. Usein ajatellaan uskovaisten ja tiettyjen uskonnollisten yhteisöjen olevan käännyttäjiä ja joka välissä tuputtamassa omaa uskoaan. Koen kuitenkin, että kaikista kärkkäimmät omien näkemystänsä tuputtajat ovat kiihkoateisteja, jotka pitävät omaa oppiaan oikeana ja kaikkia muita harhaoppisina. Siinä samalla vaikka olenkin jokseenkin uskovainen, niin hihittelen kyllä niille, jotka pitävät kaikkia kohdalle sattuvia asioita merkkinä jostain ja Jumalan lahjana ja mitä näitä nyt on.

    Mikä sitten on oma suhteeni uskoon ja uskontoon? Olen aina ollut ev. lut. kirkon jäsen ja saanut jonkinlaisen kristillisen kasvatuksen. Käsitykseni on, että vanhempani uskovat Jumalaan, mutta meillä ei ole näistä asioista koskaan keskusteltu erityisesti ja kirkossakin on käyty lähinnä jouluna. Olen käynyt rippikoulun, mutta olin teininä niin kiireinen muiden harrastusten kanssa, joten en jäänyt seurakunnan aktiivitoimintaan mukaan.

    Nykyään käyn edelleen siellä joulukirkossa. Muuten kirkossakäynti on vähän blaah, vahvuuteni ei ole koskaan ollut istua pitkiä aikoja hiljaa paikallaan. Olen välillä pallotellut ajatuksella, että voisin periaatteessa erota kirkosta, koska se ei vaikuta kuitenkaan siihen omaan uskooni ja vakaumukseeni. Koen olevani agnostikko, joka pitää Jumalan tai muun korkeamman voiman olemassaoloa ihan mahdollisen ja toivoo, että Jumala olisi olemassa. En kuitenkaan rakenna jokapäiväistä elämääni sille ajatukselle, että sitten aikanaan koittaisi iankaikkinen elämä. Samalla maailmankuvani on melko tieteellinen ja pidän alkuräjähdystä ja evoluutiota ihan järkeenkäypinä teorioina.

    Minulla ei ole mitään erityisen vahvaa kantaa kirkon ja uskonnon suhteeseen. Minun puolestani niillä voisi ihan hyvin olla nykyistä erillisemmät roolit yhteiskunnassa.

  16. 16

    Jyrkkäpiirteinen tavis sanoo

    Kuten täällä on monissa kommenteissa tullut esille, kokemuksia on erilaisia.

    Itselläni uskoontulo on pikemminkin ollut pääsemistä eroon vanhoista ennakkoluuloista. Kun oli vuosia kuvitellut, että uskovaiset ovat sellaisia ja sellaisia, oli kuullut epäsuorasti sitä ja tätä mediasta ja kavereilta, oli aikamoinen ihmetys olla tekemisissä ihka aitojen uskovaisten kanssa. Hetkinen, eihän ne olekaan sellaisia kun kaikki väitti, ne olivatkin mukavia tyyppejä! Samalla näki, että jos maailmankuvan mustavalkoisuudesta puhutaan, netissä vellova ateistijargon vasta sellaista viliseekin: moderneja myyttejä esim. uskonnon ja tieteen väitetystä vastakkainasettelusta ja lukiolaisen varmuudella esitettyjä raflaavia raamattusitaatteja. Usein ihan suoraan kävi mielessä, että pakko siinä uskossa jotain on olla, kun ateistien täytyy vaivautua pilkkaamaan uskovaisia niin kurjilla ja vääristelevillä argumenteilla. Luulisihan, että jos juttu olisi niin selvä kuin mitä se monien mielestä on, Jumalan voi lähinnä kumota lehmän henkäyksellä. Uskonnollisen fundamentalismin ja taikauskon ehkä ajatuksen tasolla voikin, mutta ei sitä, mikä uskonnossa (ja tässä tapauksessa kristinuskossa) on kestävää ja tervettä – vaikkakin ensi silmäykseltä hullua ja typerää.

    En nyt halua kehuskella sivistyneisyydelläni (puhun vain omasta kokemuksestani), mutta Dostojevskin, Augustinuksen, C.S. Lewisin ym. muiden maailmankirjallisuuden kristillisvivahteisten klassikoiden lukeminen myös antoi ainakin itselleni perspektiiviä siitä, että myös uskon älyllinen ja maailmankuvallinen perusteleminen voi olla tukevalla pohjalla. Että jos ateistit haluavat kumota Jumalan, heidän pitää kumota merkittävä osa länsimaisesta älyllisestä ja taiteellisesta perinteestä. Ei suinkaan mikään helppo tehtävä, eikä sellaiseen urakkaan voi vain ryhtyä nettiateistien ylimielisellä ”halki, poikki ja pinoon” -periaatteella. Maailma ja elämä on siihen aivan liian yllätyksellinen ja vivahteikas. Usein siis tarvitsemme jonkinlaista kosmista nöyryyttä, vaikka väittely ja suorat mielipiteet ovat varmasti joskus paikallaan.

    Kannattaa myös muistaa, että alkuräjähdysteorian kehittäjäkin oli katolinen pappi. 😉

    Tsemppiä Vesalle maailmankuvaprosessiin, joka varmasti hioutuu yhä.

  17. 17

    Cogito ergo sum sanoo

    Mielestäni keskeinen dilemma on se, että uskotaan asioihin joista ei voi mitenkään tietää mitään. Yhtä hyvin voin uskoa kuussa asustavaan porkkanaan joka näkee, kuulee, tietää ja säätää kaiken ja kaikesta.

    Historiahan on toki tulvillaan uskontoa. Historiasta voidaan havaita uskontojen rooli henkisen ja fyysisen väkivallan koneistoina. Tässä suhteessa ajat eivät ole merkittävästi muuttuneet.

  18. 18

    Mie vaan sanoo

    Itse olen ollut uskossa Jeesukseen 21 vuotta. Tulin uskoon ”pystymetsästä” 16 vuotiaana. Minulla oli jokapäiväistä hormonilääkitystä vaativa kilpirauhasen vajaatoiminta ja jatkuvasti märkivä , tuskallinen ja krooninen käsi-ihottuma, johon ei mikään tehonnut. En koskaan ole katunut uskoontuloani. Rukoilin vuosia että paranisin, ja viimei n.10v sairastettuani paranin kun eräs vastauskoontullut dj rukoili puolestani. Kilpirauhaseni alkoi toimia, ja lääkärit tutkivat minua verikokein 6kk ennenkuin totesivat minut täysin terveeksi. Lopetin lääkityksen vasta lääkärin ohjeesta. Olen ollut täysin terve monta vuotta ja kiitollinen Jeesukselle. Lääkäri sanoi että ”tämä on ihme, mitä sulle on tapahtunut?” Sanoin: ”Jeesus paransi minut kun puolestani rukoiltiin Jeesuksen nimessä.” ”Näitä ihmeitä on ollut ennenkin!” Hän totesi. Parasta on silti rauha ja ilo ja se ettei ikinä ole yksin. Jesus on oikeasti minulle tärkeintä elämässäni. Hän elää ja toimii. Ai niin, myös käsi-ihottumani alkoi parantua kilpirauhasen paranemisen jälkeen. Ennen parhaimmillaan sain 2vkon sairasloman käsi-ihottuman takia ja antibioottikuurin-nyt käteni ovat terveet ja kauniit. Toivon, että löydät aidon suhteen Jeesukseen. Hän on todellinen ja Hän kantaa kuolemankin yli.Rukouksin, Mie vaan;)

  19. 19

    Samuel sanoo

    Jopas yllätti! Oli mennyt aivan ohi tämä bloggaus nimittäin.

    Eipä sillä, ”Jokaisella meillä on historia.” Kuten isäni tapaa sanoa.

    Inspiroiva ja rohkea kirjoitus.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *