Asiantuntijat: kaapeli paineistettiin veden, ei vakoojien takia

Kirjoitin toissapäivänä Kuumasta linjasta, jonka yhteys kulki halki eteläisen Suomen. Jaoin artikkelin Suomen historian harrastajat -ryhmään, jossa siitä tuli arvokasta palautetta. Nimittäin: alkuperäisessä artikkelissa arveltiin, että koaksiaalikaapeli oli paineistettu ettei kaapeleita pääse vakoilemaan.

Asia ei ole näin. 40 vuotta tietoliikenneinsinöörinä työskennellyt Pekka Heliste kertoo ryhmässä, että koaksiaaliaalikaapelin eli ammattislangissa ”koksin”

paineistus estää/hidastaa veden leviämistä ja ilmavuodon valvonta antaa hälytyksen, jos on kytketty hälytysjärjestelmiin. Ilman paineistusta kaapelia ehtisi tuhoutua pitkiä pätkiä ja korjaaminen olisi hidasta ja kallista. Paineistusta on käytetty muissakin kaapeleissa, mutta ei kovin yleisesti Suomessa.

Jutun kaapeli on Helisteen mukaan neliputkinen koaksiaalikaapeli, välissä näkyvät täytenelikierteet, joita käytettiin hälytyksiin ja hitaan informaation siirtoon.

Suomen koksiverkko oli pääasiallinen kaukoverkko ja kattoi kaikki pääreitit. Sitä täydensi analoginen linkkiverkko. Mutta 1985 jälkeen yksimuotoinen kuitukaapeli alkoi syrjäyttää kokseja. Hinta oli murto-osa koksin hinnasta ja asennus suhteessa vielä halvempaa. Niinpä koksi syrjäytyi verkosta pääosin 90-luvulla.

Ennätin kysyä asiaa myös Aalto-yliopiston tietoliikennepuolelta, jossa kaapeleihin perehtynyt Jari Lietzén vastaa:

Alkuperäinen tarkoitus kaapelien paineistuksella on ollut valvoa kaapelireitin eheyttä ja vikatapauksessa myös yrittää estää kaapelin vettyminen. Ylipaine estää veden tunkeutumisen kaapelin sisälle.
Tietoturva lienee ollut sivuvaikutus, jos sitä varsinaisesti on edes ajateltu aikoinaan. Tässä on liitteenä muutama sivu kirjasta ”Puhelinlaitteet, rakenne asennus ja huolto” Toim. Kari Mäkikara vuodelta 1982, jossa esitellään ko. menetelmän toiminta. Kun muovieristeiset kaapelit tulivat käyttöön, ja varsinkin rasvatäytteiset kaapelit, ei paineistukselle enää ollut tarvetta. 

Eli taas tosiasioiden tarkistaminen pilasi hyvän agenttitarinan :-). Kuvakaappaus Lietzénin lähettämistä kirjan sivuista avaa asiaa hyvin:

painevalvonta

Ei mainintaa tietoturvasta. Toinen asia mitä Heliste painottaa, on se, että tällaisia kaapeleita käytettiin koko Suomen runkoverkossa (kaukopuheluille ja sähkeille jne). Tuollaisen punaisen tolpan löytäminen ei siis tarkoita että olet löytänyt juuri Kuuman Linjan vaan vanhan tietoliikennekaapelin. Tämän kyseisenkin Kuuman linjan kaapelin läpi kulki paljon muuta liikennettä, kuten forssalaisten kaukopuhelut. Tätä ei ole kukaan kiistänytkään ja on selvää että yhden kaukokirjoitinyhteyden takia ei kannata rakentaa nelikoaksiaalikaapelia – mutta mainittakoon se vielä erikseen.

Myös oma tulkintani hengenvaara-kylttien laittamisesta ainoastaan pelottelumielessä oli Helisteen mukaan väärä: suurin osa vahvistimista syötettiin kaukosyötöllä ja jännite oli satoja voltteja.

Joka tapauksessa linjoilla vahvistinasemineen on historiallista arvoa, ja Kuuman linjan varareitteineen kulkeminen näitä asemia pitkin tuo jännittävän lisämausteen tavalliselle tekniselle asialle.

Tavallinen lankapuhelinyhteys, jonka toiminta oli vielä 1990-luvulla tietoliikenneinsinööriopintojen peruskauraa, on pian (ellei ole jo nyt) aihe josta voi kirjoitella historiajuttuja henkeen ”näin tapahtuu kun nostaa luurin”. Lankapuhelinhan on siitä jännän yksinkertainen kapistus että kahdella sellaisella ja ysivolttisella paristolla voi tehdä oman ”kuuman linjan” vaikkapa mökin ja rantasaunan välille. Kaapeliksi riittää käytännössä mikä tahansa kaksijohtiminen piuha.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *