Ahdasmielisyyden aarreaitta

Mitä yhteistä on huumeilla, vapaamuurariudella, abortilla, islamilla, homoudella, evoluutioteorialla, katolilaisuudella ja avioliiton ulkopuolisella seksillä – roolipeleistä ja hevimusiikista puhumattakaan? No tietysti se, että kaikki vievät helvettiin, ainakin mikäli Jack T. Chickin traktaatteja on uskominen. Tai hieman täsmällisemmin: helvettiinhän vie vain Jeesus-uskon puuttuminen, ja edellä mainitut asiat tarjoavat kyseiseen paikkaan päätymiselle kivan kehyskertomuksen.

Chickin traktaatit ovat klassikkokamaa ja suomenkielisiä versioita on jaettu muistikuvani mukaan ainakin 1990-luvun alusta lähtien, todennäköisesti jo 1980-luvulla. Pidin tätä jotenkin historiaan kuuluvana juttuna, kunnes sosiaalisessa mediassa kiersi pari viikkoa sitten kuva, kun jollekin oli tällainen läystäke lyöty käteen Helsingissä. En nyt löydä enää kuvaa somen syövereistä, mutta se palautti mieleen, että minullakin löytyi näitä pussillinen kellarikomerosta. Näytelajitelma vain, ei näitä kehdannut jakaa edes uskovaisena. Tässä parhaat (?) palat.

Tämä hauska kaveri -trakussa Suski saa AIDSin, kun hairahtuu esiaviolliseen seksiin:

chick aids

Armoa ei herunut edes seksiin yllyttäneeltä naapurin tädiltä, joka epäili tautia ensin tippuriksi:

chick aids

No, tiede on vähän vesittänyt tätä, kun HIV:ta voidaan hoitaa lääkkeillä käytännössä eliniänodotteen kärsimättä. Traktaateissa ei mainita, että HIV tarttuu todella nihkeästi, vaikka Kari olisi huidellut paljaalla. Kondomin käyttö pudottaa noita ennestään pieniä todennäköisyyksiä hulppeasti lisää.

Nuorison lisäksi samaistumismatskua löytyy myös meille setäikää lähestyville ja sen saavuttaneille. Traktaatissa Kahlittu Vapaamuurari saa tietää sairaalassa palvovansa itseään Bafometia:

bafomet

M-m-m-mikä Bafomet? Onneksi ystävällä on kuva hänestä autossa:

chick taas

Demoneilla ja muilla pirulaisilla pelottelu on Chickin leipälaji. Näin seiskan kuviksesta aina saaneena on pakko myöntää että taitavastihan heppu piirtää – tämä helmi on vihkosta Lopunajan merkit:2016-04-28 07.35.08

Kyytiä saavat myös katoliset kristityt. Öylätin kirjaimet IHS eivät suinkaan tarkoita Jeesusta vaan egyptiläisiä ”epä”jumalia Isistä, Horusta ja Sebiä:

2016-04-28 07.37.33

Tarina kuulostaa niin hyvältä, että mitä sitä faktoja tarkistelemaan. Näitä löytyy vaikka kuinka. Rasist… eikun siis maahanmuuttokriitikoiden hörhösiiven keskusteluissa törmää vähintäänkin satunnaisesti väitteeseen ”Allah on kuujumala”? Mistä väite on rantautunut Suomeen? Ettei vaan Chickin traktaatista:

2016-04-28 07.44.12

Että semmoista. Englanninkielisten versioiden sisällöt (esim. yllä oleva islamfoliohattuilu) löytyvät Chickin nettisivuilta. Kaikkien aikojen klassikko taitaa olla roolipelivastainen Dark Dungeons, jota ei muistaakseni löydy suomeksi ja jonka pohjalta on tehty parodialeffakin.

Kommentit
  1. 1

    kikkelis kokkelis sanoo

    ”Mistä väite on rantautunut Suomeen? Ettei vaan Chickin traktaatista”

    Olisiko kuitenkin seemiläisestä perinteestä ja ehkäpä kuun merkityksestä kalenterissa, vrt. Ramadan.

  2. 2

    Heikki sanoo

    Minä olin joskus 90-luvun lopulla työharjoittelussa kirjastossa. Joku sekopää kävi aina salaa viemässä näitä kyseisiä teoksia lasten osaston sarjakuvahyllyyn. Neljä kuukautta kyttäsin ennen kuin sain kiinni itse teosta. Sitä en tiedä mitä seurauksia sille lopulta tuli. Tollasten graafisten helvettitarinoiden esittely pienille lapsille on kyllä härskiä.

  3. 3

    Sanna sanoo

    Oijoi, nämähän on timanttia! Ja ilmeisesti taiteilija on ihan tosissaan?! Nyt on kyllä autenttinen materiaali niin koomista, että noista on mahdotonta tehdä enää edes parodiaa 😀

  4. 4

    Petrik Salovaara sanoo

    Onpa trakujen käännöstyössä kuvottavan paljon anglismeja. Hävetköön.

  5. 5

    sanoo

    Muistan nämä. Tuossa yhdessä kuvakaappauksessa oli lainaus ”kaikkialla tehdään rituaalimurhia, käytetään huumeita, raiskataan, sekaannutaan eläimiin, ryöstetään, ja kuitenkaan nämä ihmiset eivät tee parannusta.” Lähteeksi oli mainittu Ilmestyskirja ja Luukkaan evankeliumi. Kieli näyttis sen verran raflaavalta, että oli pakko tarkistaa lähteetkin.

    Johanneksen ilmestyskirja 9:21 sanoo ”He eivät tehneet parannusta murhistaan eikä velhouksistaan eikä haureudestaan eikä varkauksistaan. ”

    Luukkaan Evankeliumi 17:28 sanoo ”Niin myös, samoin kuin kävi Lootin päivinä: he söivät, joivat, ostivat, myivät, istuttivat ja rakensivat.”

    Aika rohkeasti kyllä korjattu Raamatun sanat oikeampaan muotoon.

  6. 6

    Coyotedancer sanoo

    Valitettavasti kaikki Chickin traktaatit eivät ole ihan yhtä ”hauskoja”. Esimerkiksi ”Lisa” (jota ei enää löydy sivuilta, koska…), jonka aiheena oli pedofilia ja insesti, jonka Jumala antaa anteeksi eikä sitten tarvitsekaan enempää asian eteen tehdä, vaikka naapurin irstas seksihirviö on tartuttanut tosi alaikäiseen tyttäreen sukupuolitaudin kiristäessään pedoisää.

    Onneksi Google ja muut muistavat. https://jackchick.wordpress.com/2011/04/01/chick-tract-review-lisa/

    Yök.

  7. 8

    Alex sanoo

    Tuo ”Lopunajan merkit” kuulostaa varsin jännittävältä roolipelikampanjalta.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *