Bitcoin ja verotus – valvonnassa ei ole mitään hämärää tai laitonta – verotuskohtelu vain on epäreilu

Ilta-Sanomat julkaisi viime viikolla artikkelin Bitcoinin verotuksesta. Haastatellun Verohallinnon ylitarkastajan mukaan ”monille tulee yllätyksenä” että bitcoinien luovutusvoitoista – olipa se realisoitunut euroiksi vaihdettaessa tai uutta läppäriä ostettaessa – napsahtaa 30 % pääomatulovero.

Kun Bitcoin-hype kävi kuumimmillaan 2013, päädyn eräänlaiseksi median epäviralliseksi Bitcoin-asiantuntijaksi yksinkertaisesti siksi, että parempiakaan ei oikein ollut tarjolla. Nyt tilanne on toinen ja aiheesta löytyy perusteellisempaa kirjallisuuttakin.

Tilasin mm. 2012 Kilan lausunnon bitcoinien kirjanpitokäsittelystä (Verohallinto julkaisi verotusohjeensa vasta vuotta myöhemmin) ja sen jälkeen päätynyt haastateltavaksi teeman ympärillä niin Ylen Aamu-TV:hen (nyt rupesi taas tekemään mieli laihduttaa noihin mittoihin :P), Ylellä muutaman kerran myöhemmin sekä CNBC:llekin, josta juttu poimittiin useampaan suomalaismediaan.

Verotuksen kannalta Bitcoin on CFD:n tapainen outolintu: se ei ole koti-irtaimistoa eikä arvopaperi, joten verotuskohtelu on hieman absurdi: luovutsvoitoista menee pääomatulovero, mutta tappioita ei saa vähentää. Myöskään hankintameno-olettamaa ei voi käyttää.

Tämä ei ole Verohallinnon syy vaan lainsäätäjän. Bitcoin-aktiivit ovat parikymppisiä yliopisto-opiskelijoita eikä heillä ole Osakesäästäjien keskusliiton kaltaista ison rahan lobbausorganisaatiota taustallaan, joten lainsäädäntöön on turha mitään muutoksia odotellakaan.

Mitä tulee tuohon Ilta-Sanomien mysterisoimaan valvontaan, niin siinä ei ole mitään mystistä: Verohallinto pyytää systemaattisesti suomalaisilta bitcoin-alan yrityksiltä selvityspyynnöin sekä verotarkastusten yhteydessä listat bitcoineja ostaneista ja myyneistä henkilöistä. Etenkin verotarkastuksen yhteydessä verottaja pääsee käsiksi käytännössä kaikkiin yrityksen transaktioihin täysin laillisesti. Simple as that! Eli jos myyt esimerkiksi vuonna 2012 100 eurolla ostamasi bitcoinit nyt 20000 eurolla esimerkiksi Bittiraha.fi:n kautta etkä ilmoita niitä ensi kevään veroilmoituksessa, voit olla satavarma, että selvityspyyntö kolahtaa postiluukusta ennemmin tai myöhemmin.

Ulkomaisen bitcoin-pörssin kanssa selvityspyyntö voi taas viuhua siitä syystä, että pankki ilmoittaa epätavallisesta transaktiosta viranomaisille. Esimerkiksi jos muutamia satasia keskimäärin pyörittelevän opiskelijan tilille napsahtaa yhtäkkiä 20000 euroa, voi kimppuunsa saada verottajan (tai vielä pahempaa, pankin sijoitusneuvojan).

Yhtä lailla ”kiinni” jää jos vaihtaa bitcoininsa käteiseksi Bittimaatissa ja käyttää omaa puhelinnumeroaan transaktiossa.

Se, miten tietoja käsitellään, on sitten verottajan sisäinen juttu. Yksi tapa on lähettää tällainen ympäripyöreä ”karhukirje” vaikkapa koko Bittirahan asiakasrekisterille ja syynätä tarkemmin ne tapaukset jotka eivät ilmoita mitään. Se, minkä kokoisesta summasta lähtee selvityspyyntö (eli mihin summaan ns. puuttumisraja on vedetty) on sekin Verohallinnon ei-julkista tietoa.

Koska Bitcoinia käytetään maksuvälineenä huumekaupassa, myös poliisilla ja tullilla on satavarmasti joku vähintään auttavilla it- ja data-analytiikkataidoilla varustettu tarkastaja, joka seuraa bittivaluutan liikkeitä. Bitcoinhan ei ole anonyymi, vaan ainoastaan pseudonyymi: kaikki rahansiirrot ovat julkisia, eli jos alkuperäinen ostotapahtuma euroista bitcoineiksi (tai myyntitapahtuma toiseen suuntaan) on yhdistettävissä johonkin henkilöön, niin ovat loputkin.

Anonymiteettiä voi koittaa parantaa käyttämällä miksauspalvelua, mutta parhaiten yönsä nukkuu kun ilmoittaa voitot verohallinnolle (tämä on sentään tehty helpoksi summa vaan ”muut pääomatulot” -kenttään ja sillä sipuli).

Kokonaan eri asia on, että muutaman krapulapizzan osto bitcoineilla pitäisi sekin periaatteessa ilmoittaa (jos olet ostanut bitcoinit 50 sentillä ja ostat niillä 10 euron pizzan, syntyy 9,50 € luovutusvoittoa), ja tässä taas ei ole mitään järkeä – sekä oma että Verohallinnon vaiva ylittävät kaiken kohtuuden mitä tulee summien suuruuteen. Laittaisin tämän samaan kategoriaan kuin pulloja keräämällä saadut tulot – jotka periaatteessa pitäisi ilmoittaa, mutta Verohallinto ei niitä kyttää.

Mitä yhteistä on yksisarvishoidolla, lääkärihelikopterilla ja rintasyöpäseulonnalla?

Ennätin vasta nyt lukemaan huhtikuun lopulla julkaistua Skepsis ry:n ja Ursan julkaisemaa tietokirjaa Voiko se olla totta? (toim. Tiina Raevaara) – johon olen itsekin kirjoittanut yhden luvun terveydenhuollon humpuukitekniikasta.

Kirjasta tuli melkoisen suosittu Hesarin julkaiseman positiivisen arvostelun jälkeen – varausjono pääkaupunkiseudun kirjastoissa hipoo viidensadan varaajan rajaa:

mitä ruokkii osittain se, että kirjaa ei saa rivikirjakaupoista sisäänmarssimalla vaan se on tilaustuote (kirjoitan tästä erikseen lisää myöhemmin). Ursan kirjakaupassa Helsingin Observatoriolla kirjaa toki on, ja keskustan Akateemisessa ja Rosebudeissa sitä kuulemma on. Eli jos ei ole Helsingin keskustaan asiaa, kirjan saa parin päivän toimitusajalla Ursan nettikaupasta (ja jos sähkökirja kelpaa, kirja löytyy sähkökirjana Elisa Kirjasta ja Ellibs-kirjakaupasta – joista ainakin jälkimmäisessä kirjaa pääsee lukemaan heti ilman drm-saastaa).

Mutta asiaan. Päätin aloittaa lukemisen fanittamani terveyssosiologian dosentti Markku Myllykankaan (jos nimi ei ole ennestään tuttu, lue Hesarin haastattelu) artikkelista Lääketiedekään ei aina vaikuta.

Myllykankaan ulosannissa tykkään (faktojen lisäksi) eniten epätylsästä tyylistä sekä siitä, että Myllykangas uskaltaa kyseenalaistaa myös asioita joiden kyseenalaistamisesta ei välttämättä tule selkääntaputtelua. Pettymystä ei tullut tälläkään kertaa: Myllykangas nostaa pöydälle useamman maalaisjärjellä hyödyllisen – ja ah niin sympaattisen – mutta tutkimusten perusteella käytännössä hyödyttömän rahareiän.

Kyytiä saavat nimittäin niin lääkärihelikopterit kuin rinta- ja eturauhassyöpäseulonnatkin sekä kriisien jälkeinen ”debriefing”. Enkelihoidoille ja yksisarvisterapialle on helppo naureskella, mutta mitenkäs nämä? Myllykangas käyttää tekstissään termiä vaikuttavuus. Pelkästään se, että joku hoito ”tuntuu toimivan”, ei riitä, vaan pitää tutkia hoidon vaikuttavuutta. Lääkärin ja potilaan näppituntumaa hoidon toimivuudesta kun vääristää sekä lumevaikutus että se, että moni vaiva nyt vaan paranee itsestään. Lääke voi olla myös pahempi kuin tauti.

Äkkiseltään tuntuu minustakin ihan järkevältä, että meillä on lääkärihelikoptereita. Onhan se dramaattista ja upeaa: saat sydänkohtauksen mökillä. Paikalle pörähtää ensin iso, kallis ja komeaa ääntä pitävä lääkärihelikopteri ja vähän ajan päästä ambulanssi, jolla matkaat sairaalaan. Lääkärihelikopteri siis pelasti sinut ja jää komea tarinakin kerrottavaksi. Entä jos kopteria ei olisi ollut? Olisit voinut jäädä henkiin siltikin, vaikka paikalle olisi hälytetty pelkkä kumipyöräambulanssi. Nimittäin Myllykankaan mukaan lääkärihelikoptereiden vaikuttavuudesta ei ole tehty ainoatakaan satunnaistettua kontrolloitua koetta:

Näytön sijaan kopteritoiminta perustuu lähinnä lentävien lääkäreiden vakuutteluun sekä erityisesti lujaan uskoon ja hartaaseen toiveeseen.

Suoraan ja piikikkäästi sanottu, mutta ihan aiheesta:

Lukuisat tutkimukset osoittavat, että vastoin maalaisjärkeä kopterit eivät tuo automaattisesti lisähyötyä. Koptereiden hyödyt rajoittuvat yksittäistapauksiin. Mitä paremmin tehty tutkimus, sitä pienempi hyöty koptereista on saatu. Lääkintäkopterit ovat lähinnä kustannuslisä terveydenhuoltoon.

Lääkärihelikopterissa lienee samaa eksotiikkaa kuin hävittäjälentokoneissa: ilmailu nyt vaan on coolimpaa kuin kumipyöräambulanssi tai tykistö.

*** EDIT 11.7.2017 klo 17.10 ***

Kirjoituksessani oli tarinanpätkä (omani, ei Myllykankaan) jossa potilas kuljetettiin kopterilla sairaalaan. Suomessa lääkärihelikoptereita käytetään lääkärin paikalle kuljettamiseen, ei potilaan kuljettamiseksi sairaalaan. Kiitos Skepsiksen verkkokeskustelulle tämän spottaamisesta – asia seisoo myös FinnHEMSin sivuilla:

Vastoin yleistä käsitystä HEMS-helikopterit kuljettavat harvoin potilaita. Helikopterien ensisijaisena tehtävänä on kuljettaa lääkäri mahdollisimman nopeasti potilaan luokse. Potilas kuljetetaan sairaalaan yleensä ambulanssilla, joka on myös hälytetty kohteeseen.

Myös koptereita koskeva Cochrane-katsaus koskee nimen omaan potilaita kuljettavia koptereita. Tämä täsmennys toki ei muuta sitä seikkaa että näyttöä vaikuttavuudesta ei ole.

***

Satikutia Myllykankaalta saa myös kriisien jälkipuinti eli niin sanottu ”debriefing”. Itse muistan kun Kauhajoen koulusurmien jälkeen jonkun koulun rehtori paheksui haaskalle iskeneitä firmoja – ja löytyihän se uutinenkin pienellä googlailulla (Kuokkalan rehtori: Surmilla rahastetaan ja Ulkopuolinen kasvatusapu iski haaskalle kouluihin):

Pulkkisen mukaan Kauhajokea kaupallistettiin välittömästi. Yritykset tarjosivat Kuokkalan koululle maksullista kriisiapua, luentoja ja kasvatuksellista materiaalia. Pakkaa pyrkivät sekoittamaan lisäksi erilaiset vakaumukselliset yhteisöt ja yli-innokkaat vanhemmat.

Suomessa debriefingin käyttö sai tuulta siipien alle Aasian tsunamin jälkeen 2004, kun poliitikot päättivät ”tehdä jotain” auttaakseen eloonjääneitä uhreja – rahaa syydettiin summamutikassa kriisiterapiaan jälkipuinteineen – ja kuten Myllykangas sanoo:

Terapiaa vastaan hangoittelevia peloteltiin, että heillä voi mennä vielä ihan hyvin, mutta ilman terapiaa he saattavat pian romahtaa. Jälkipuinti-istuntoihin osallistumisen vapaaehtoisuudesta ja sen mahdollisesta haitallisuudesta ei juuri hiiskuttu.

Kyllä. Haitallisuudesta. Jälkipuinnista on tehty lukuisia tutkimuksia. Yhdessäkään kunnolla toteutetussa tutkimuksessa ei ole osoitettu siitä olevan hyötyä, mutta ainakin yhdessä tutkimuksessa jälkipuinti on osoittautunut haitalliseksi.

Runtua dosentilta saavat myös rintasyöpäseulonnat ja eturauhassyövän seulonnat. Rintasyöpäseulonnoilla löytyy toki syöpiä, mutta seulonnoista on myös haittaa, ja ennen kaikkea ne eivät vähennä rintasyöpäkuolleisuutta. Suomen Kuvalehti muuten julkaisi aiheesta laajan jutun viime helmikuussa: Turhaa pelkoa ja hoitoa: Helenan rintasyöpä löytyi seulonnassa – Vaikka olisi saanut jäädä löytymättä.

Rintojen omatarkkailunkin hyödyt ovat vähän niin ja näin: ne aiheuttavat turhaa ahdistusta rintojen hyvänlaatuisista kyhmyistä, turhaa lääkärissä juoksemista ja tarpeettomia koepaloja. Eikä omatarkkailu edes vähennä rintasyöpäkuolleisuutta.

Eturauhassyöpäseulonnat ovat hyödyttömiä nekin, mutta silti, Myllykankaan sanoin

Terveydenhuollossa, niin julkisessa kuin niin sanotussa yksityisessäkin, on rituaalin omainen käytäntö, että joka kerta, kun viisikymmentä vuotta täyttänyt mies saadaan kiinni, hänen verestään mitataan PSA-arvo – ja valitettavan usein miehen itsensä tietämättä.

PSA-seulontatesti on massaseulonnoissa epäluotettava ja jopa testin 40 vuotta sitten keksinyt tohtori Richard Ablin totesi jo vuonna 2010, että seulonnasta on tullut kallis kansanterveyskatastrofi. PSA-testin ongelmana ovat väärät positiiviset tulokset, jotka johtavat turhiin ja kivuliaisiin koepaloihin. Seulonta löytää myös paljon merkityksettömiä syöpiä: yli kolmanneksella yli 80-vuotiaista miehistä on eturauhassyöpä, mutta vain yksi neljästäkymmenestä tässä ikäryhmässä kuolee siihen. Syöpähoidoilla on ikäviä sivuvaikutuksia impotenssista inkontinenssiin ja lisäksi: ne, joille tehdään eturauhassyöpätesti, kuolevat eturauhassyöpään yhtä usein kuin ne, joita ei testata lainkaan.

Myllykankaan hampaisiin joutuvat myös – tutkimusnäytön puutteen vuoksi – tarkistuskäynnit tavan vuoksi, kitarisojen poisto korvatulehdusten torjumiseksi, turhat antibioottikuurit ja osteoporoosin lääkehoito.

Turhat testit ja hoidot ovat siis lähinnä rahareikä. Sama raha kannattaisi käyttää hoitoihin joista on hyötyä sekä hyödyllisten hoitojen kehittämiseen.

Kirjoituksen otsikkoon palatakseni: Myllykangas muistuttaa, että vaikka virallisessa lääkinnässä harrastettaisiin kuinka paljon turhia hoitoja tahansa, homeopaattien, reiki- enkelienergia- ja vyöhyketerapeuttien sekä muiden vastaavien puoskareiden kannattaa muistaa, että heidän outohoitonsa pysyvät yhtä tehottomina huijauksina kuin ennenkin.