Kirjasuositus: Rokotustenvastustusta 1700-luvulla ja kirjojen turmelemia nuoria

Laaksolahden kirjastossa silmiin sattui Ari Turusen kirja Ei onnistu! – Jälkiviisasta vastustamisen historiaa (WSOY 2001). Kirjasta on sittemmin otettu uudistettu laitos, nimellä Ei onnistu – vastustamisen kulttuurihistoriaa, ja se ei ole myyty loppuun vielä.

Olen usein naureskellut kaikenlaisille perusteluille millä milloin mitäkin on vastusteltu. Turunen ei tyydy naureskelemaan vaan pohtii vastustamisen ja konservatismin filosofiaa sujuvasti tapausesimerkkien valossa. Itse asiassa hän jo kirjan nimessä – jälkiviisasta vastustamisen historiaa – ottaa kantaa siihen, että jälkikäteen on toki helppo tuomita mikä tahansa höpöhöpöksi.

Kirjassa mielenkiintoista on, että se tarjoaa lähdeviitteen monelle jutulle jonka on kuullut milloin baarikeskustelussa ja milloin yläkoulun historianopettajalta. Esimerkiksi Ranskassa todella kokeiltiin 10-päiväisiä viikkoja – mistä työntekijät eivät riemastuneet, kun vuotuiset vapaapäivät vähenivät neljänneksellä (viikonloppuja oli harvemmin). Muistan, kun lukion historianopettaja kertoi tästä huvittuneena.

Kirja on hyvillä lähdeviitteillä varustetuksi faktatietokirjaksi erittäin sujuva luettava ja vaikka sillä on ikää jo 16 vuotta, se ei ole missään nimessä vanhentunut. Turunen käy läpi niin maailmankuvan mullistumiseen liittyvät asiat litteine maapalloineen, arabialaisten numeroiden vastustamisen (nolla oli muka liian helppo muuttaa kuutoseksi), aikavyöhykkeiden ja nollameridiaanin paikasta tappelun kuin kirjallisuuden turmelevat nuoretkin.

Alla muutama poiminta kirjasta:

  • Jumalanpilkka ja sukupuolimoraali ovat taikasanoja, joihin on perinteisesti vedottu kun kirjoja on kärrätty nuotiopaikoille. Ensimmäisen suomenkielisen kaunokirjailijan tulo kotimaan markkinoille ei ollut menestys. Vuonna 1829 Viipurin torilla poltettiin Jaakko Juteinin tasa-arvoa ja uskonnon vapautta korostava teos sillä perusteella, että se sisälsi ”moraalisaiheisia tutkielmia ja ja joitakin huomautuksia suomenkielestä ja muista joutavista asioista, pääasiassa mietiskelyä uskonasioista, jotka ovat täydellisesti ristiriidassa kristillisen opin kanssa”.  (s.61)
  • Max Planck, yksi viime vuosisadan merkittävimmistä tiedemiehistä, kommentoi elämäkerrassaan omaa uraansa: ”Uuden tieteellisen totuuden läpimurto ei yleensä tapahdu siten, että sen vastustajat vakuuttuvat siitä ja julistavat ottaneensa siitä opikseen, vaan pikemminkin siitä, että vastustajat vähitellen kuolevat pois ja nuori polvi saa alusta lähtien tutustua totuuteen.” (s. 70)
  • Myös englantilainen lääkäri ja kirurgi Edward Jenner joutui kollegoidensa pureviin hampaisiin. Kun Jenner väitti, että lehmärokosta voisi eristää rokotteen isorokkoa vastaan, Kuninkaallinen tiedeseura kielsi Jenneriä esittelemästä epäuskottavia ajatuksiaan. Jenner oli huomannut, että lehmänrokkoon sairastuneet ihmiset eivät saaneet isorokkotartuntaa. Hän sai idean rokotteesta, joka voitaisiin valmistaa heikennetystä taudinaiheuttajasta, jolloin rokote kehittäisi varsinaisen suojan sairautta vastaan. Ajatus tuomittiin. Kunnianarvoisa tohtori Moseley varoitti seuraamuksista, jos ”eläinten nesteitä ruiskutettiin ihmisen elimistöön”. Hän painotti jyrkästi ja selkein sanankääntein, että ihminen muuttui rokotuksen myötä eläimen ja ihmisen sekasikiöksi. Tohtori Rowley jakoi Moseleyn tuohtumuksen ja oli piirrättänyt Jennerin vastaisen pamflettinsa kansilehteen kuvan pojasta, jolla oli härän pää. Tohtori Smyth pystyi jopa yksityiskohtaisesti kuvailemaan nuoren pojan, joka lehmärokkorokotuksen saatuaan alkoi kävellä neljällä jalalla, ammua lehmän tavoin ja puskea ihmisiä kuin härkä. (s. 77)
  • Kaikki eivät akatemiassa olleet vakuuttuneita Edisonin keksinnön [= fonografin] pätevyydestä. Arvostettu lääkäri Jean Bouillaud, tuolloin jo 82-vuotias, ryntäsi kaikkien yllätykseksi du Moncelin kimppuun ja alkoi kuristaa tätä huutaen samalla, että miten tämä uskalsi esitellä tiedeakatemialle vatsastapuhujan temppuja. Raivostunut tohtori uskoi elämänsä loppuun asti, että fonografi oli hölynpölyä. Vielä viimeisinä vuosinaan hän kirjoitti, että on täysin mahdotonta, että ihmisen arvokkaat puhe-elimet voitaisiin korvata epäjalolla ja tunteettomalla metallilla. (s. 87)
  • Saksassa huolestuttiin, että ”kaikki” alkaisivat lukea, jopa naiset ja rahvas. Saksalaiset alkoivat kutsua tätä uutta muoti-ilmiötä 1700-luvulla lukuhimoksi. Uusi koko kansan lukuvimma poikkesi vanhasta lukemisen tavasta, jossa luettiin ulkoa ja kyllästymiseen asti vanhoja uskonnollisia tekstejä. Pelättiin, että alemmat luokat ja ryhmät eivät enää huolehtisi tehtävistään ja heistä tulisi uppiniskaisia. (s. 135)
  • Kun osa kaunokirjallisuudesta hyväksyttiin korkeakulttuuriksi, keksittiin halventavia etuliitteitä uusille populaareille lukemistoille. Milloin niitä kutsuttiin roskakirjallisuudeksi, milloin kioskikirjallisuudeksi. Vuonna 1954 monet suomalaiset sivistysjärjestöt, kuten Kansanvalistusseura, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Suomen Kansakouluopettajien liitto, olivat vihaisia siitä, että ”roskakirjallisuus on temmannut mukaansa halpahintaisten ja halpa-arvoisten lukemistojen pariin tuhansittain nuorisoa myrkyttäen heidän moraaliansa ja mielikuvitustansa mitä moninaisimmilla tuotteilla.” Sivistysjärjestöt kysyivät huolestuneina saako tämä jatkua meidän vanhempien puuttumatta vakavaan nuorisoa turmelevaan vaaraan. ”Mikäli lapsia ei ohjata paremman kirjallisuuden pariin, saamme vastataksemme roskalukemistojen ansiosta kieroon kasvaneiden tai gangsterihengen villitsemien nuorten vääristyneet kokeilut.”

Yllä vain murto-osa hyvän kirjan hyvistä tapausesimerkeistä – suosittelen lukemaan koko kirjan.

Kaikki vastustaminen ei tietenkään aina ole pahasta ja jälkeenpäin on helppo sanoa, minkä vastustaminen oli typerää. Monta haitatonta tai hyödyllistä asiaa on uutena vastustettu – toisaalta moni haitallinen asia on hyväksytty tai hypetetty kritiikittä. Onkin haastavaa olla yhtä aikaa avoin uusille ajatuksille sekä suhtautua niihin terveen kriittisesti. Kuten monen ajattelijan suuhun pistetty sanonta sanoo: pitää olla avomielinen, muttei niin avomielinen että aivot putoavat ulos. Tervettä skeptisyyttä -blogistilla on hyvä tarkistuslista väitteiden arviointiin, kannattaa lukea.