Kahdenlaisia anonyymejä

Aina säännöllisin välein joku julistaa sosiaalisessa mediassa, ’ettei keskustele anonyymien kanssa’. Kaikkia esimerkkejä en ole tallentanut mutta ensimmäisenä mieleen tulee Saska Saarikoski, joka julisti

Jos halutaan päästä eroon valeuutisista, ensin pitäisi päästä eroon valeihmisistä. Siis näistä somessa naamion takaa räyhäävistä.

Nyt tuoreimpana asia nousi keskusteluun, kun dosentti Erkka Railo (joka normaalisti kirjoittelee ihan järkeviä) veisteli:

Muistutan muuten, etten koskaan vastaa nimettömien trollien twiitteihin. Nimettöminä esitettyjen ”ajatusten” arvo on pyöreä nolla.

Nimettöminä sosiaalisessa mediassa esiintyvät voi jakaa karkeasti kahteen ryhmään:

  1. Kiusantekomielessä tehdyt trollitilit, joiden taustalla on milloin ajattelemattomia murrosikäisiä poikia, ilkeitä täysi-ikäisiä miehiä tai jopa valtiollista vaikuttamista. Näiden motiivina on puhdas ilkeys, naisviha, trans- tai homofobia, rasismi tai sen sellainen.
  2. Täysin asialliset mutta nimimerkillä pyöritetyt tilit, joiden anonymiteetin päämotiivi on oman turvallisuuden takaaminen.

Näiden kahden täysin erilaisen ryhmän niputtaminen yhdeksi ja samaksi massaksi on loukkaavaa ja epäloogista. Nimettöminä esitettyjen ajatusten arvo ei ole pyöreä nolla. Esimerkiksi suomitwitterin:

  • mielenkiintoisin
  • ajankohtaisin
  • ajatuksia herättävin

sisältö on tällä hetkellä noin puolen tusinan nimimerkkikirjoittajan käsialaa. Kiusantekomielessä tehdyn trollitilin ja turvallisuussyistä anonyymin tilin kyllä tunnistaa lukaisemalla Twitter-seinää muutaman ruudullisen verran.

Anonymiteetistä eniten valittavat ovat minun havaintojeni mukaan urallaan pitkälle edenneitä miehiä. Se on täysin ymmärrettävää, koska urallaan pitkälle edenneelle miehelle ei välttämättä heti tule mieleen, että kaikki eivät ole urallaan pitkälle edenneitä miehiä ja monelle mielipiteitään ja kokemuksiaan sosiaaliseen mediaan kirjoittavalle voi olla ihan konkreettista haittaa omalla nimellään esiintymisestä.

Yksityisviestilaatikkoon ja sähköpostiin kilahtavat uhkailuviestit, työnantajaan kohdistuva häirintäperheeseen kohdistettu väkivalta ja muu sen sellainen on huomattavasti epätodennäköisempää, kun valitsee nimimerkin suojista kirjoittamisen.

Erityisen ymmärrettävää ja perusteltua nimimerkin takana oleminen on vähemmistöllistettyihin ryhmiin kuuluville ja työuran alkuvaiheessa oleville. Ennen kuin joku jupisee ”turhasta pelosta”, kannattaa tutustua Saara Jantusen artikkeliin (jonka tiivistän tässä).

Heitän haasteen Saska Saarikoskelle, Erkka Railolle ja muille omalla naamallaan esiintyville mielipidevaikuttajille: nimimerkkikirjoittajilla on usein tärkeää ja mielenkiintoista sanottavaa – morkkaamisen sijasta klikkaa retweet-nappulaa.

  • * *

P.S. Erkka Railon twiitissä luki tarkalleen, ettei hän vastaa nimettömien trollien twiitteihin. Myöskään omalla nimellään esiintyvien trollien twiitteihin ei kannata vastata. Omalla nimellään esiintyvä trolli voi olla jopa haitallisempi kuin nimetön – parempi olla antamatta näkyvyyttä ollenkaan.

Lyhyt kommentti poliisijärjestön aivoripuliin

Päivän puheenaiheena on hallituksen puoliväliriihen lisäksi ollut Suomen Poliisijärjestöjen liitto (SPJL) edustajan erikoinen käsitys itsekriminointisuojasta:

Suomen Poliisijärjestöjen liitto (SPJL) edellyttää, että haalarikameroiden käytössä varmistetaan poliisin itsekriminointisuoja. Se tarkoittaa kansainvälisten ihmisoikeuksien takaamaa oikeutta olla todistamatta itseään vastaan.

Käytännössä kysymys on siitä, että poliisit haluavat oikeuden poistaa haalarikameraan tallentuneen videokuvan ja äänen, jos niille on tallentunut poliisin itsensä tekemä virkavirhe.

Ennen kuin juridiikan asiantuntijat pääsevät ääneen (toimittajille vinkkinä: tästä saa yhdellä tai kahdella puhelulla paljon lukijoita vetävän jutun, älkää missatko), niin kommentoin noin yleisellä tasolla, että samalla logiikalla voisi:

  • Opettajalla tai vaikka ylioppilastutkintolautakunnan sensorilla olla erikseen oikeus hävittää opiskelijan tenttipaperi, ettei häntä voida syyttää virkavirheestä vaikka syrjivän arvosteluperusteen muodossa.
  • Lääkärillä olla erikseen oikeus hävittää röntgenkuvat tai vaikka kaikki potilastiedot ettei häntä voida syyttää hoitovirheestä.

Itsekriminointisuoja tarkoittaa, että rikoksesta epäiltyä tai syytteessä olevaa saa pakottaa tai painostaa myötävaikuttamaan omalla toiminnallaan syyllisyytensä selvittämiseen. Itsekriminointisuojan tarkoituksena on suojata syytettyä viranomaisten epäasiallista pakottamista vastaan. En nyt vain mitenkään onnistu pudottamaan todistusaineiston erikseen kirjattua hävittämisoikeutta tuohon määritelmään.

Eikä mikään estä nytkään poliisia vaikkapa murjomasta kameraansa palasiksi, voihan rekkakuskikin tuikata piirturin kiekon tuleen kolarin jälkeen. Tämä vain voidaan tulkita ja tulkitaankin oikeudessa syyllisyyttä tukevaksi seikaksi, eikä ”itsekriminointisuojan käyttämiseksi”. Osoittaa lähinnä poikkeuksellista röyhkeyttä, että tällaista oikeutta ruvetaan erikseen penäämään kirjattavaksi johonkin.

Haastattelu oli muutenkin jännää luettavaa:

SPJL:n järjestöpäällikkö Mika Nygård muistuttaa, että inhimillisiä virheitä sattuu kaikille.

Juu niin sattuu ja niistä rangaistaan tarvittaessa. Poliisinko pitäisi olla jotenkin erikseen suojattu tätä normaalia käytäntöä vastaan?

Pitää muistaa, että jos poliisi syyllistyy johonkin moitittavaan tekoon, niin onhan siinä kuitenkin partiokaveri ja todennäköisesti muitakin osapuolia paikalla, ja hän saa varmasti sen rangaistuksen, joka hänelle kuuluu, Nygård sanoo.

Olisihan se siistiä jos näin olisi. Lisäksi: jo työilmapiirinkin takia on parempi että poliisin haalari päällä heiluva rikollinen saadaan tuomiolle kuvamateriaalin perusteella eikä duunikaverin todistuksen perusteella.

”Hui, terroristi” – ihmiset pelkäävät täysin vääriä asioita

Olen viimeisen vuoden sisällä meinannut päästä ainakin kaksi kertaa hengestäni:

  • Ohitan harvaa autojonoa moottoritiellä 120 km/h, kun yhtäkkiä oikealta kaistalta kuorma-auto hyökkää eteeni niin että joudun tekemään hätäjarrutuksen. Väliin jää vain muutama metri, jos ajatus olisi harhaillut hiemankin jossain, olisin ajanut kyseisen kotteron perään (mikä ei vielä tarkoita varmaa kuolemaa mutta sinne päin).
  • Meinasin väsyneenä kompastua oman kodin rappusissa omiin jalkoihini ja lentää selälleni alakertaan.

Tieliikenteessä kuolee vuosittain reilu 200 ihmistä, ja kaatumisiin ja putoamisiin yli 1000 ihmistä. Pelkkiä lukemia ei voi tuijottaa sokeasti, kun miettii omia riskejään: esimerkiksi tapaturmaisiin kaatumisiin kuolleista kolme neljästä on yli 70-vuotiaita. Omanikäisteni miesten yleisin kuolinsyy on itsemurha (täytin tosin juuri 35 vuotta – graafissa puskivat ”muut syyt” ja lähivuosina myös sydän- ja verisuonitaudit ohi!).

Väkivaltarikoksissa kuolee Suomessa satakunta ihmistä vuosittain. Suurimpaan osaan tapauksia liittyy alkoholi, jonka kanssa en juuri läträä, joten väkivaltaisesti kuoleminenkin on erittäin epätodennäköistä.

Loogisinta olisi siis pelätä tai varoa sydän- ja verisuonitauteja, liikennettä ja tapaturmia.

Silti: varsinkin somekeskusteluissa ihmisiä pelottaa tai vaikuttaa pelottavan eniten terrori-iskut. Tämä nosti päätään erityisesti Tukholman terrori-iskun jälkeen.

Aihe nousi mieleeni, kun heti herättyäni luin blogikirjoituksen Millaiseen maailmaan minäkin olen lapseni synnyttänyt. Otsikon kysymys pyörii minullakin mielessäni (kun vaihtaa synnyttämisen tilalle siittämisen), mutta ei koskaan terrori-isku-uutisia lukiessa, vaan:

  • hallituksen koulutusleikkauksia,
  • vähemmistöihin kohdistuvaa someraivoa,
  • sosiaaliturvan leikkauksia ja
  • ympäristön paskomista

koskevia uutisia lukiessani. Siinä ovat ne todelliset uhkat, joiden kanssa lapsemme joutuvat elämään. Toki edellä mainitut toimenpiteet ruokkivat myös terrorismia.

Oma tekopyhyytensä on tietenkin vielä siinä, että samaan aikaan kun pelätään terrorismia, on täysin ok palauttaa turvapaikanhakijoita (myös alaikäisiä) paikkoihin joihin ei itse uskaltaisi kuunaan matkustaa, kuten Afganistaniin.