Kritiikki puri: vaarallinen terveyshuuhaa -lehti lakkasi ilmestymästä suomeksi

Viime kesäkuussa Suomeen rantautui Mitä lääkärit eivät kerro sinulle -niminen roskajulkaisu. Lehden kansi antoi olettaa että höpöhöpöstä on kysymys, ja sitähän se sisälsi tuutin täydeltä. Ostin yhden lehden, blogasin siitä ja niin kirjoitti moni muukin, aina blogeista toimitettuun mediaan.

Yritykset reagoivat nopeasti: S-Ryhmä ja Kesko vetivät lehden nopeasti pois myynnistä kun sen luonne paljastui – ja asiakaspalautetta tuli paljon. Suurista toimijoista ainoastaan R-Kioski jatkoi lehden myyntiä, olipa se jopa siellä ”viikon lehtenäkin”. Lehteä myytiin nolosti jopa sairaalan kioskissa, mistä se vedettiin nopeasti pois kun valpas asiakas puuttui asiaan.

Suomi ei ole ainoa maa jossa lehti on vedetty pois myynnistä. Britanniassa jättiketju Tesco veti lehden pois, mitä päätoimittaja selitteli ”lääkefirmojen painostusryhmien” syyksi (oma lukunsa on, kannattiko roskajulkaisulla rahaa lypsävä ”päätoimittaja” päästää ääneen ollenkaan).

Fiilistelin tänään vanhoja blogikirjoituksiani, ja yllä mainittu kesäkuinen blogikirjoitus tuli vastaan sekin. Mietin, mitäköhän lehdelle kuuluu (edellinen muistikuva siitä oli viime syksyltä R-Kioskin hyllystä Rautatieasemalla). Surffasin lehden sivuille, joilla viimeinen numero näyttää olevan vuoden 2016 joulukuulta (7/2016) ja kun klikkaa tilaus-sivulle, siellä odottaa teksti:

Hyvää päivää, rakas lukija!

Kiitämme mielenkiinnostanne lehdestämme ”MITÄ LÄÄKÄRIT EIVÄT KERRO SINULLE” kohtaan. Olemme tyytyväisiä, että näin lyhyessä ajassa lehti on löytänyt lukijoita ja toivomme, että löysit sieltä itselle paljon hyödyllistä ja mielenkiintoista tietoa. Valitettavasti Suomen  suurimmat lehdistöjakelijat ovat ilmoittaneet aikakauslehti ”MITÄ LÄÄKÄRIT EIVÄT KERRO SINULLE”  toivottomaksi Suomen lukijoille, joten meidän täytyy todeta, että meidän on pakko  väliaikaisesti keskeyttää lehden myynnista Suomessa. Emme ole luopuneet toivosta vakuuttaa Suomen lehdistöjakelijat tämän lehden hyödyllisyydestä. Kyllä, tulemme varmasti tekemään kaiken voitavamme, jotta Suomen lukijat voisivat itse päättää  onko lehti  mielenkiintoinen ja ostaa sitä tai ei. Joten emme sano ”Hyvästi!” mutta  ”Näkemiin!”.

Lyhyesti: lehti ei käyny kaupaksi joten sen julkaiseminen loppui. Todennäköisesti Lehtipisteen sopimus oli tehty vuoden määräajaksi, ja sitä ei enää jatkettu.

Itse toivon että Suomen lehdistöjakelijat kantavat yritysvastuunsa ja jättävät vastaavan tuuban jatkossakin jakelematta. Eli ei näkemiin, vaan hyvästi!

 

P.S. Jos yhtään tunnen huuhaamaakarien strategioita niin jos lehti vielä nostaa Suomessa päätään, se tehdään jonain puolivillaisena rebrändäysyrityksenä uudella nimellä ja erilaisella kannella.

P.P.S. Koitin aktiivisesti googlailla, josko joku olisi kirjoittanut tästä lakkaamisesta jo, mutta eipä näytä että olisi. Lehteä ei näytä kaipaavan kukaan, vaikka se on ollut vainaa jo kolme kuukautta.

Työnantaja: älä alistu törkykampanjan välikappaleeksi – tunnista temppu ja torju se

Yksi vastenmielisimmistä sosiaalisen median työkalujen mahdollistamista ilmiöistä ovat häirintäkampanjat, joissa käytetään uhrin työnantajaa kiusanteon välineenä.

Sotatieteiden tohtori ja informaatiosotatutkija Saara Jantunen kirjoitti jo syksyllä 2016 aiheesta Sotilasaikakauslehteen. Juttu ei valitettavasti saanut sen suurempaa julkisuutta tai poikinut followuppeja, joten vetoankin nyt, että vähintään yritysten viestintäosastojen johtohenkilöt lukisivat sen ajatuksella läpi. Lyhyesti, Jantunen käy artikkelissaan läpi muutamia informaatiosotatekniikoita:

  • Musta PRdisinformaatiota, joka keskittyy erityisesti kohteen häpäisyyn (seksualisointi, ulkonäön kommentoiminen, yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen, mielenterveyden kyseenalaistaminen) ja diskreditointiin (esimerkiksi lausuntojen ja sitaattien väärentäminen, väärän tiedon levittäminen kohteen työstä tai vaikkapa henkilöhistoriasta). Joskus kohteesta levitetään myös osin paikkansapitä- vää tietoa, joka kuitenkin esitetään vääristävässä kontekstissa, vihjaillen tai harhaanjohtavasti.
  • Joukkokantelujen orkestrointi ja yhteydenotot työnantajaanTyypillisiä ovat rikosilmoitusten tehtailu, kantelut eduskunnan oikeusasiamiehelle tai Julkisen Sanan Neuvostolle, sekä yhteydenotot kohteen työnantajaan. Kantelukam- panjoita voidaan masinoida erilaisissa sosiaalisen median ryhmissä ja foorumeilla esimerkiksi jakamalla valmista kantelupohjaa.

  • Doxaus: toisten henkilötietojen etsimistä ja luvatonta julkaisemista.
  • Uhkaukset ja painostaminen: Sosiaalinen media mahdollistaa anonyymien uhkausten tekemisen. Perinteisesti tällaiset uhkaukset on tehty yksityisesti, mutta nykyisin niitä tehdään yhä enemmän täysin julkisesti erilaisissa keskusteluryhmissä. Julkisesti tehtyjen uhkausten ja vihjailun tarkoituksena on viestiä uhattavan lisäksi myös suurelle yleisölle.
  • Yhteistyökumppaneiden häirintä ja painostaminenOn tyypillistä, että painostaminen ulottuu joissakin tapauksissa myös kohteen yhteistyökumppaneihin. Esimerkiksi esiintymistä tiedotusvälineissä voidaan pyrkiä estämään uhkaamalla toimittajia mahdollisella kantelulla. Kohdetta asiantuntijalähteenä käyttäneestä toimittajasta tehdään kanteluja ja/tai häntä uhkaillaan oikeustoimilla. Näin kampanjan kohteena olevasta henkilöstä on tarkoitus tehdä työläs ja hankala yhteistyökumppani. Kampanjan tarkoituksena on marginalisoida kohde ja eristää hänet omasta viite- ryhmästään.

Ja onhan näitä nähty. Valtiollisten tahojen harjoittama informaatiosota on yksi juttunsa, mutta sosiaalisen median aikakaudella vastaava toiminta onnistuu miltä tahansa taholta, jolla on aikaa ja motivaatiota. Muutamana erilaisena esimerkkinä mainittakoon:

  • Huuhaa-vempelettä kritisoineeseen professoriin kohdistettu lakiuhittelu.
  • Nuoreen hampurilaismyyjään kohdistettu ”palautekampanja”, joka päättyi työntekijän työsuhteen loppumiseen sekä
  • Edellisestä innostuneena yksi Hese-vihakampanjan pääorkestroijista yritti vastaavaa myös allekirjoittaneelle (lue lisää Timosen blogista kyseisestä yritelmästä).
  • Pride-kulkueessa marssineesta ja rasisteille sosiaalisessa mediassa haistattelevasta ylikersantti Juho Pylvänäisestä on ainakin somessa uhottu laitettavan palautetta Puolustusvoimille vaikka kuinka ja pidän ihan uskottavana, että näin on myös tapahtunut.

Yllä siis muutama ensimmäisenä mieleen tullut esimerkki. Jos jotain olennaista unohtui, kertokaa kommenttilaatikossa. Jätän pari muuta tapausta tarkoituksella mainitsematta, etten houkuttele lisää trolleja heidän kimppuunsa. Eräässä tapauksessa muun muassa leviteltiin muun muassa kohteen äidin yhteystietoja ja leviteltiin niitä sekä kohteen muita henkilötietoja verkossa.

Mitä yhteistä tapauksilla on, entä mitä eroa? Erona on oikeastaan työantajan valmiudet ja halu käsitellä asia. Ammattikorkeakoulu, yliopisto ja Puolustusvoimat ovat systemaattisesti blokanneet tällaiset vaikuttamisyritykset. Aalto-yliopisto lähetti tiukan vastauksen saksalaiseen lakifirmaan minkä jälkeen se torvi pysyi hiljaisena. Tynkkysen masinoimasta lokakampanjasta en edes kuullut työpaikalla – en todennäköisesti tietäisi koko kampanjasta ellen olisi lukenut siitä Sakari Timosen blogista. Pylvänäinenkin mennä porskuttaa, ainakin Hesarin mukaan:

Virallista palautetta työnantajaltaan hän ei tosin ole edelleenkään tapahtumista saanut.

Rasistit, sovinistit ja muu vastenmielinen sakki saa häneltä verbaaliturpasaunaa jatkuvalla syötöllä edelleenkin. Hesburger taas hyppäsi suoraan ahdistelijoiden kelkkaan, eikä mediankaan toimintaa tapauksessa – ainakaan sen alkumainingeissa – voi kehua.

Varsinkin isoilla organisaatioilla on resurssit torjua tällaiset vaikuttamisyritykset, mikä tekee Hesburgerin toiminnasta erityisen moitittavaa. Pienyrittäjälle, jonka asiakkaista osa on julkisovinisteja tai -rasisteja, tilanne voi olla ja on monimutkaisempi. Tällaisessa tapauksessa pärjää yleensä normaalilla keskustelulla: muuten hyvinkin tunkkaisella arvomaailmalla varustettu asiakas todennäköisesti arvostaa – vähintään alitajuisesti – työnantajaa, joka puolustaa työntekijäänsä eikä ole muiden ohjailtavissa.

Mitä tästä voidaan päätellä? Työntekijöihin kohdistettuihin, työnantajaa hyväksikäyttäviin törkykampanjoihin tepsii sama lääke kuin sosiaalisen median törkykommentteihin. Se lääke on moderointi. Omaan blogiini tuli aluksi paljon törkykommentteja, mutta kun sana siitä, että en julkaise niitä levisi, määrä romahti (edes useita kymmeniä tuhansia lukijoita keränneisiin postauksiin tulee asiattomia kommetteja tyypillisesti alle viisi). Sen sijaan blogikirjoitukset (ja valitettavasti myös uutiset) joissa moderointilinja on löyhä, keräävät kymmenittäin rasistisia, homo- ja transfobisia sekä misogynistisiä kommentteja. Lukekaa Hesarin maahanmuutto- ja feminismiaiheisten uutisten lukijakommentteja, jos ette muuten usko.

Moderointi siis puree myös työnantajiin kohdistettuihin törkykampanjointiin. Kun työnantaja ei korvaansa lotkauta poliittisille sontakampanjoille, motivaatio sellaisten väsäämiseen hiipuu. Trollien pillin mukaan tanssiminen á la Hesburger taas johtaa päinvastaisiin seurauksiin. Kuten Saara Jantunen veistelee (lihavointi minun):

Näin voidaan tehokkaasti toteuttaa epäsuoraa vaikuttamista, joka jakautuu niin laajalle rintamalle, että sen estäminen ja tutkiminen on viranomaisten nykyresursseilla mahdotonta. Kun tutkinta voidaan nyt keskittää vain suurimpiin ylilyönteihin, laittomatkin keinot vähitellen normalisoituvat osaksi informaatioympäristöämme ja sitä kautta yhteiskuntaamme. Esimerkiksi kunnianloukkauksista jaettiin vielä viisi vuotta sitten tuomioita teoista, jotka eivät enää riitä edes esitutkinnan jatkamisen perusteeksi. 

Ilmiö on syytä saada kuriin ennen kuin se pahenee. Alkajaisiksi ehdotan:

  • Ammattiliitot ja työnantajajärjestöt voisivat yhdessä antaa julkilausuman, jossa työnantajaa välikappaleena käyttävät häirintäkampanjat tuomitaan yksiselitteisesti.
  • Poliisi- ja syyttäjälaitoksen on syytä tehdä ryhtiliike tapausten tutkimiselle ja oikeuden eteen saattamisille.
  • Jokaisen esimiesasemassa toimivan on syytä lukea Saara Jantusen edellä mainittu artikkeli ja opetella tunnistamaan temppu ja reagoimaan siihen asianmukaisesti.

Kela-kaaos olisi ratkaistavissa mutta sitä ei haluta: esimerkkinä ”Kuohittu karhu”

Usein sosiaalisessa mediassa fanittamani, syvällistä laatujournalismia tekevä Long Play -julkaisu (jonka tuorein aikaansaannos on juttu sukupuolivähemmistöjen valtiotason sorrosta – kannattaa lukea) julkaisi kerran mielestäni hutijutun – tai siis itse juttu oli ihan mielenkiintoista luettavaa, mutta siihen liittyvä analyysi ei.

Tämä juttu oli nimeltään Kuohittu karhu (ja se on maksullinen – MTV3:n puolella voi tutustua aiheeseen maksutta), ja se kertoi siitä, kuinka Verohallinto joutui käsittelemään paljon veroilmoituksia automaattisesti jotta käsittelyaikataulussa pysyttiin. Tämä tulla napsahti kestotilaajan sähköpostiin joulukuussa saatteella:

Juttu on normaalia Long Play -juttua on lyhyempi, mutta julkaisemme sen sen yhteiskunnallisen merkittävyyden vuoksi.

Ajattelin, että nyt tulee jotain raflaavaa. Mutta ei. Jokainen taloushallintoalan kanssa jotenkin tekemisissä oleva tietää, että veroilmoituksista suurin osa käsitellään – ja on käsitelty jo pitkään – täysautomaattisesti, jos luvuissa ei ole mitään hämärää. Jutun kirjoittanut toimittaja kommentoi:

Minut yllätti se, että miljoonista veroilmoituksista vain satojatuhansia tutkitaan oikeasti. Ilmoituksia siis valvotaan koneellisesti, mutta virkailijat tutkivat vain tuon verran.

Siis oikeasti vai? Tämän tuleminen uutena juttuna selittää sen, että juttu tuntui suuremmalta skuupilta kuin mitä se oli. Korostan vielä että itse juttu oli hyvin kirjoitettu mutta mikään megaskuuppi se ei ollut.

Kun systeemi nosti esille veroilmoituksia, virkailija käytännössä vain klikkaili ne valmiiksi, jos esimerkiksi tulonhankintakulut olivat alle 5000.

Juuri näin se menee, ja näin sen pitää mennäkin, koska noiden ilmoitusten syynääminen käsin maksaa sekin. Salailukin on ihan järkevää: eihän noita automaattisen käsittelyn yksityiskohtia kannata huudella: muutenhan voi tulla kiusaus ravistaa hihasta veroilmoitukseen tulonhankkimiskuluja 4999 euroa ja hurrata, jos se heilahti läpi. Poliisikaan ei paljasta rikostutkintamenetelmistään kaikkea, vaikka oikeudenkäynnit ovat julkisia.

Miksi tämä nousi mieleeni nyt? Koska toimeentulotuen Kela-kaaos ja sen käsittely nostaa esille räikeän epäkohdan: keskiluokkaisten tulonsaajien veroilmoitusten käsittelyaikataulussa pysyminen oli niin tärkeä juttu, että valvontaa kevennettiin ja veroilmoitukset hyväksyttiin sukkana – ja myös puuttumisrajaa säädettiin:

Myös puuttumisrajaa nostettiin 1500 euroon. Toisin sanoen, jos asiakkaan vaatimaa vähennystä olisi pitänyt laskea alle 1500 euroa, asiaan ei puututtu, vaan vaatimus hyväksyttiin asiakkaan vaatimuksen mukaisesti.

Kela-kriisi olisi ratkaistavissa ihan samalla tavalla: kliksutellaan ei-epäselvät tai vain pieniä epäselvyyksiä sisältävät tapaukset sukkana läpi. Ei välitetä jostain puuttuvasta liitteestä. Ei tämä olisi nykytietojärjestelmillä mahdotonta. Kyllä, joku voi saada ”liikaa rahaa”, mutta se on huomattavasti pienempi paha kuin nälässä kituminen tai reseptilääkkeittä jääminen. Näin ei vaan tehdä tehdä, koska Kelan johdossa on tehty arvovalinta: köyhät kärsikööt ilman ruokaa.

100-vuotiaassa Suomessa on tärkeämpää että verotuspäätöslappu tulee palkansaajalle syyskuussa kuin että tulottomilla ihmisillä on ruokaa ja reseptilääkkeet.

Ja anteeksi Long Play (ja MTV3:n toimittaja), ei se juttu ollut hutijuttu, mutta se oli tärkeä vasta nyt.