Asialleen omistautunut amatööri päihittää keskinkertaisen ammattilaisen – miksi?

Sisältöyhteistyö – tämä kirjoitus on tuotettu yhteistyössä Oppimisen Fiesta -tapahtuman kanssa, ks. kirjoituksen loppu.

Työskentelen Metropolia-ammattikorkeakoulussa autoelektroniikan lehtorina kuudetta vuotta – tätä ennen opetin Teknillisessä korkeakoulussa (nyk. Aalto-yliopisto) elektroniikkaa ja sähkötekniikkaa – ja tulipa välillä kokeiltua toimittajan töitä Talentum-konsernissa (free-juttuja kirjoitan aina aikataulun ja motivaation salliessa vieläkin).

Teknillinen korkeakoulu oli opetus- ja oppimisympäristönä mielenkiintoinen: siinä missä vaikkapa Helsingin yliopistossa harjoituksia ohjaavat yleensä jatko-opiskelijat, Teknillisessä korkeakoulussa oli pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että harjoitusten vetäjät olivat vanhemman vuosikurssin perusopiskelijoita. Syitä tähän lienee monia, mutta tärkein lienee suuri opiskelijamäärä: aloittaessani opinnot it-huuman huippuvuonna 2000, pelkästään sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sisäänotto oli muistikuvani mukaan suuruusluokkaa 500 opiskelijaa. Revi tähän sitten harjoitusten ohjaajat muutamasta tohtorikoulutettavasta.

Jo ensimmäisenä opiskeluvuotena huomasin, että moni parikymppinen opiskelija-assistentti oli pedagogiselta ulosanniltaan huomattavasti terävämpi kuin kokeneet tutkijatohtorit ja professorit. Syyksi arvelin silloin – ja ajan myötä käsitys on vahvistunut – että sillä parikymppisellä assarilla on vielä aivan tuoreessa muistissa

  • mikä kyseisessä opittavassa asiassa on vaikeaa,
  • millainen päättelyketju asian ymmärtämiseen liittyi,
  • mikä kohta on luennoitsijan materiaalissa tai oppikirjassa selitetty vähän epäselvästi,

joten hän voi antaa ”täsmäopetusta” juuri tämän oppimisen karikon ylittämiseen. Juuri oppimisen karikkojen ylittämisessä auttaminen on mielestäni opettajan ydintehtävä. Järkeilytyö asian ymmärtämiseksi on opiskelijan tehtävä itse, sitä ei voi ulkoistaa opiskelijalle, mutta etevä opettaja voi nopeuttaa oppimista säästämällä opiskelijan muutaman tunnin pään seinään hakkaamiselta kysymällä muutaman johdattelevan kysymyksen tai antamalla pari täsmävinkkiä tai esimerkkiä.

Itse asiassa eräs tällainen ”nuori superopettaja” toimi omana inspiraationani kun päätin suuntautua opetusalalle. Hän opetti piirianalyysin peruskurssien laskuharjoituksia, sanottakoon nyt nimikin tässä, Antti Kivikero.  Terveisiä vain, jos luet tätä postausta.

Mikä niissä vanhoissa opettajissa sitten oli vikana? Ei mitään, ja esimerkiksi samaista piirianalyysiä opettanut professori Martti Valtonen oli erittäin etevä ja pidetty opettaja, vaikka ikä oli lähempänä kuuttakymmentä kuin kolmeakymmentä. Jos taas vertaan itseäni 22-vuotiaana ja 34-vuotiaana, niin muutamia eroja löytyy. Silloin parikymppisenä palaute omista tunneista oli erinomaista, ja siitä jopa palkittiin:

kurssipalaute

Raha tuli toki tarpeeseen, mutta paljon mieleenjäävempi palaute oli ylioppilaskunnalta tullut kortti, jossa kiitettiin hyvästä opetuksesta. Puhumattakaan siitä, kuinka hyvä mieli tuli jokaisella kerralla, kun jonkun laskutehtävän kanssa kärttyisänä tuskastelevan teekkarin mieliala muuttuu kertaheitolla, kun hän tajuaa, minkä takia lasku on mennyt väärin parin tunnin yrittämisestä huolimatta.

Mutta miksi vanha opettaja tai professori voi olla ”huonompi” kun nuori – kun vertailen nuorta minää ja nykyminää niin muutama seikka löytyy:

  • Nuorena oli aikaa tehdä hommat viimeisen päälle, kun ei tarvinnut kuskata lapsia päivähoitoon.
  • Vanhemmilla asiantuntijoilla on usein kertynyt paljon muuta tärkää (ja vähemmän tärkeää) hommaa, joka sekä vie aikaa että kuormittaa henkisesti. En ollut parikymppisenä mukana sähköturvallisuuslain laadinnassa, minulle eivät toimittajat soitelleet eikä pyydetty asiantuntijakommenttia johonkin projektiin tai yritysideaan. Nämä ovat tärkeitä töitä toki, mutta pois itse kurssien kehittämisestä.
  • Kun asiat osaa jo itse etu- ja takaperin unissaankin, välillä pääsee unohtumaan, kuinka vaikeita ne ovat niitä ensimmäistä kertaa opiskeleville.

Vaikka osaamista ja asiantuntemusta on kertynyt paljon ja kertyy edelleen, säännöllisesti käy niin, että jollain opiskelijalla on tietoa aiheesta, mitä minulla ei ole. Tämä korostuu erityisesti juuri autoalalla: eri merkkikorjaamoissa kesätöissä käyvät opiskelijat keräävät paljon hiljaista tietoa, jota ei löydy googlaamalla eikä kirjasta lukemalla. Tämä pitää hyödyntää vahvuutena, eikä peitellä omaa tietämättömyyttään. Usein opettajalta jopa vaaditaan (ja vaikkeivät muut vaatisi, niin hän vaatii itseltään), että jokaiseen asiaan tulee vastaus kuin tykin suusta. Kuten kollegani kiteytti: ”juristi on ainoa ammatti, jossa saa vastata ’odotapa hetki, selvittelen vähän ensin’ ilman että sitä pidetään merkkinä osaamattomuudesta”. Pahimmillaan ”osaamattomuuden” peittely voi johtaa jopa hengenvaaraan. On vain hyvä asia, että lääkäri tarkistaa kirjasta lääkkeiden yhteensopivuuden, kuin että heittää lonkalta vaikuttaakseen pätevämmältä.

Aina säännöllisesti joku nousee vaatimaan, että opiskelijoille on annettava keppiä, milloin lyhennettyjen kesälomien, milloin kiristetyn opintotuen merkeissä. Pidän tätä kehitystä vaarallisena ja vastenmielisenä. Juuri se, että nuorilla lahjakkailla – ja ennen kaikkea motivoituneilla – ihmisillä on löysää aikaa, mahdollistaa kaikenlaista uudenlaista oppimista – ja lopputuloksena voi olla vaikkapa hyödyllinen suuryritys tai jotain muuten vain itseisarvoisesti siistiä, kuten itseoppineen hakkeri Oona Räisäsen saavutukset autonavigaattorin salauksen murtamisesta kaikenlaiseen muuhun mielenkiintoiseen (hänen sivunsa ovat koukuttavaa luettavaa, kokeile). Huomionarvoista on, että Räisänen ei ole tietoteekkari eikä elektroniikkainsinööriopiskelija, vaan ympäristönsuojelutieteen opiskelija Helsingin yliopistosta. Kandityönsä hän on tehnyt apinoiden suojelusta. Kansainvälistä mainetta niittänyt Räisänen sanoo espoolaisen paikallislehden haastattelussa asian, jota ei voi liikaa painottaa mutta joka usein unohtuu:

Jonkin asian selvittämiseen saattaa mennä 24 tuntia putkeen. Kesken ei voi jättää, kun saa hyvän flown.

Tästä päästäänkin alkuperäiseen otsikkooni: Oona Räisänen päihittää tietotaidossaan keskinkertaisen elektroniikkainsinöörin ja tietoturva-ammattilaisen nähdäkseni juuri sen takia, että hänellä on a) aikaa b) mielenkiintoa perehtyä asioihin kunnolla. Kun jotain tehdään työelämässä, aikataulu on usein tiukka ja asiakas haluaa jotain mahdollisimman halvalla. Toinen liittyy motivaatioon: kun jotain tekee omaksi ilokseen, ei haittaa, jos tunnin hommaan menikin 10 tuntia. Jos taas tätä tekee elääkseen, voi riittävän usein sattuva aikataulun ylittyminen häiritä vaikkapa vuokran maksua, kun hinnoittelet urakan tunnin mukaan, ja siihen meneekin kymmenen tuntia.

Kuten sanottu, oppimista tapahtuu kaikkialla ja moneen suuntaan. Yksi viimeksi opiskelijalta oppimani asia on tässä: keskustelimme sähkölieden kytkennässä tapahtuneista vaarallisista virheistä. Keskustelu lähti tapauksesta, jossa asian pihvi oli sähköturvallisuuslainsäädännön rikkominen, mutta opiskelija heitti erinomaisen pointin siitä, kuinka vieressä hengittävä asiakas voi johtaa hengenvaaralliseen tilanteeseen. Jos kokematon sähköasentaja työskentelisi yksin, hänellä olisi aikaa selvittää ja mittailla rauhassa, mikä johdin 60-lukuisen omakotitalon lieden takana on mikäkin. Kun nuiva asiakas seisoo selän takana, nousee kynnys kaivaa kännykkä taskusta tai mittailla rauhassa johtimien kokoonpano yleismittarilla.

Se ainoa kerta muuten kun olen itse saanut verkkovirrasta sähköiskun, muuten johtui samasta asiasta: koska vieressä oli yleisöä, en halunnut kiivetä enää toista kertaa telineeltä alas ja juosta sähkökeskukseen, vaikka rasiassa oli vielä toisessa johtimessa jännite (toisesta olin katkaissut – olivatkin eri johdonsuojakatkaisijan takana). Otin riskin, käsi lipsahti ja rystysille tuli. Päätin, että tämä oli viimeinen kerta kun tingin omasta työturvallisuudesta antaakseni näppärän, ammattitaitoisen ja nopean kuvan itsestäni. Nolointa tilanteessa on se, että sähkötyöturvallisuuskoulutuksia itse pitäessäni aina painotan sitä, että ammattilaisten kuolemaan johtaneet sähkötapaturmat tapahtuvat usein nimen omaan kokeneille ammattilaisille, kun luotetaan liikaa omaan ammattitaitoon. Joskus sähkökaavio voi olla virheellinen tai erottimen koskettimet jumissa, kohtalokkain seurauksin.

 

***

Sisältöyhteistyö: Huomenna ja ylihuomenna (1.11.-2.11.2016) Finlandia-talolla järjestettävä Oppimisen Fiesta -tapahtuma tilasi blogipostauksen teemasta ”Milloin viimeksi koit oppimisen hurmaa tai opetit jotakin jollekin toiselle? Tarkoituksena on herättää positiivista keskustelua monimuotoisesta oppimisesta ja näyttää, että oppimista voi tapahtua kaikkialla.” Aihe siis heiltä, kirjoituksen sisältö on 100 %:sti minun tuottamaani ja ennakkotarkastamatonta ;-). Samasta teemasta ovat bloganneet ihanasti myös Koko Hubara, Maarit Korhonen ja Maarit Kallio.

Tasapainoskootterissa tulipalo- ja sähköiskuvaara – myymälä pisti aluksi hanttiin palautuksessa

Sain tämän viikon tiistai-iltana yhteydenoton yksityishenkilöltä, joka oli ostanut keväällä eräästä K Citymarket -ketjun myymälästä Street Cruiser T-A03 -tasapainolaudan, jonka sähköturvallisuusviranomainen on määrännyt poistettavaksi markkinoilta ja asettanut myyntikieltoon sähköisku- ja palovaaran takia.

Henkilö oli yrittänyt palauttaa kaksi kertaa tuotteen takaisin myymälään. Molemmilla kerroilla oli kieltäydytty, perusteluna ”laitteesta ei ole varsinaista takaisinkutsua”. Olivat soittaneet maahantuojallekin. Kaupasta myönsivät, että laite on asetettu myyntikieltoon mutta se ei heidän mukaansa estänyt käyttöä.

No eihän sen näin pitäisi mennä! Kuluttajansuojalainsäädäntö on hyvin yksiselitteinen tapauksissa, joissa tuote ei täytä lakiin perustuvia turvallisuusmääräyksiä. Itse asiassa jo kauppalaissa (joka on paljon löysempi kuin kuluttajansuojalaki) todetaan:

Tavaran on lajiltaan, määrältään, laadultaan, muilta ominaisuuksiltaan ja pakkaukseltaan vastattava sitä, mitä voidaan katsoa sovitun.

Sähkölaitteessa olevalla pakollisella CE-merkinnällä tuotteen valmistaja tai valtuutettu edustaja ilmoittaa viranomaisille, että tuote täyttää direktiivien oleelliset turvallisuusvaatimukset. Nyt se ei niitä täytä, joten tavarassa on virhe. Kuluttajansuojalainsäädännössä asiaa väännetään vielä rautalangasta ja kuluttajalle annetaan lisäoikeuksia: esimerkiksi virheeseen vetoamisessa ei tarvitse noudattaa normaalia kahden kuukauden määräaikaa, mikäli:

virhe perustuu siihen, että tavara on muuten terveydelle tai omaisuudelle vaarallinen.

Jo aiemmin laissa sanotaan (yleinen virhesäännös 12 §), että

Tavaran tulee ominaisuuksiltaan vastata laissa, asetuksessa tai viranomaisen päätöksessä asetettuja vaatimuksia, paitsi jos ostajan tarkoituksena on käyttää tavaraa tarkoitukseen, jossa kyseisellä vaatimuksella ei ole merkitystä.

Aihetta käsitellään myös kuluttajaturvallisuuslaissa. Koska maallikon laintulkinta voi välillä mennä harhaan, kysyin asiaa Kilpailu- ja kuluttajavirastosta, josta tiedottaja Milla Lahtinen kertoo:

Lakimiehemme arvioi, että näyttäisi siltä, että Citymarketissa ko. tuote tulisi ottaa takaisin ja palauttaa rahat, vaikka kyse ei olisikaan takaisinvedosta, mutta Tukesista saanet lopullisen vastauksen siihenkin, mitä heidän ko. tuotetta koskeva myyntikielto-päätöksensä yrityksisltä / myyjiltä edellyttää. 

Entä onko tasapainoskoottereista tullut yhteydenottoja muutenkin?

Kuluttajaviranomaisille (valtakunnallisen kuluttajaneuvonnan ja kuluttaja-asiamiehen yhteinen tietokanta) on tullut vuonna 2016 yhteensä 41 ilmoitusta tasapainoskoottereista. Ne liittyvät eri aiheisiin, esimerkiksi huoltoon, takuuseen, sopimusehtoihin ja markkinointiin. Muutamassa ilmoituksessa kuluttaja oli huolissaan laitteensa turvallisuudesta luettuaan mediasta, että laite voi syttyä palamaan ja pohtivat palauttamisen tai kaupan purun mahdollisuutta, vaikka kyseessä ei ollut sama tuote kuin Tukesin varoittama.

Otin yhteyttä myös Keskon viestintään, josta vastattiin ripeästi keskiviikkoaamupäivällä, että asia selvitetään. Tukesiin en edes ehtinyt ottamaan yhteyttä, kun jo samana iltapäivänä kun vapauduin kokouksesta, sähköpostilaatikossa odotti Keskon viestintäpäällikkö Satu Pusan viesti:

Tässä on valitettavasti tapahtunut tämän yksittäisen kaupan osalta virhe. Olemme ohjeistaneet kauppamme niin, että jos asiakas haluaa palauttaa laitteen, otamme sen vastaan ja hyvitämme. Pyysimme ko. kauppaa ottamaan yhteyttä asiakkaaseen ja toimimaan ohjeistuksen mukaisesti.

sekä yksityishenkilön viesti siitä, että kaupasta oli pahoiteltu virhettä ja asian veivaamista ja toivotettu tervetulleeksi palauttamaan tuote.

Tämä ratkesi hienosti. Hienointahan tietenkin olisi, jos tällaisista ei pitäisi joutua vääntämään. Tukesin sivuilla on hyvin selvä ohje aiheesta, jossa muistutetaan vielä, että

Kun kyse on turvallisuuspuutteesta, palautusoikeus ei edellytä kuittia.

Tällä kertaa kuittikin oli tallessa. Puute tuotteen turvallisuudessa on aina kuluttajansuojalain mukainen tavaran virhe, josta kuluttaja on oikeutettu hyvitykseen eli käytännössä yleisimmin palauttamaan tuotteen ja saamaan rahansa takaisin. 

 

Näin nuoria ja työttömiä kustaan silmään – median (tahattomalla?) avustuksella

Kirjoitin reilu viikko sitten Hesarin yleisönosastoon vastauksen eläkeläiselle, jonka mielestä hyvinvointiyhteiskunta turmelee nuorison. Ei turmele. Nuorisoa vain on helppo ja hauska syyttää kaikesta. 1990-luvun nuorison turmeli roolipelit, 1800-luvun lopun nuorison turmeli kirjat, ja antiikin nuorison turmeli Sokrates.

Siinä välissä nuorison meinasi turmella punkrockyhtye Sex Pistols, joka luojan kiitos (sic) ehti hajota ennen kuin se ehti Suomeen turmelemaan. Ylen Sex Pistols -artikkelissa pistää silmään yksi kohta:

Sex Pistols -kohu perustui Helsingin Sanomien uutiseen, jossa ryhmää kuvailtiin ”väkivaltaiseksi ja omituiseksi” ja kerrottiin sen ”kaikkien jäsenten” omaavan ”erilaisia huume- ja pahoinpitelysyytteitä”.

Mietin mikä tässä kuulostaa tutulta, kunnes tajusin että aika moni muukin kohu perustuu Helsingin Sanomien uutiseen, jossa on vähän vedelty mutkia suoriksi. Itse arvostan Helsingin Sanomia ja niin tekee moni muukin – ja juuri tässä on ongelman ydin: luotettavan lehden pitäisi pitää erityistiukkaa seulaa sen kanssa, mitä juttuun laitetaan ja miten. Vaikka 99 % prosenttia jutuista on asiallisia, tällainen törähdys voi tehdä paljon vahinkoa.

Erityistä huomiota pitäisi kiinnittää otsikoihin: moni lukija lukee vain otsikon (ja korkeintaan ingressin ja uutisen alun) ja sitten jakaa uutisen somessa – jos jakaa. Aiheesta on kirjoitettu hyvin Washington Postissa ja Slatessa. Vaikka itse juttu olisi asiallinen, otsikko on tärkeä koska se luo ensivaikutelman – saman ensivaikutelman jonka tärkeydestä jankataan, olipa kyse treffeistä tai työhaastattelusta, eikä suotta. Moni sosiaalisen median kommentoija jopa kommentoi uutista pelkän otsikon perusteella: luku on itse asiassa häkellyttävän korkea: 70 %! Jos lukema tuntuu uskomattomalta, tässä artikkelissa asiaa valaistaan herkullisesti ja tarjotaan vakuuttava tieteellinen lähde lukemalle. Eikö vain?

Helsingin Sanomat on viime aikoina kunnostautunut tässä ikävästi:

  • Tunnetuin ja pinnalla olevin esimerkki lienee sukupuolikohu, jossa harkitsematon otsikointi sössi muuten asiallisen jutun niin, että opettajakoulutetulla kansanedustajallakin (jostain persuministeristä puhumattakaan) rupesi mopo keulimaan ja pahasti. Timo Heinonen kirjoittaa, että toivon, että Opetushallituksen raportti oli tarkoitus julkistaa vasta aprillipäivänä. Onkohan Heinonen edes lukenut kyseistä opasta – joka muuten perustuu siihen lakiin, jota Heinonen on itse ollut kansanedustajana mukana säätämässä.
  • No sitten eilisaamuna oli juttu nirsoista opiskelijoista – tai niin ainakin otsikon perusteella olisi voinut luulla: se kun kuului Hoas tarjoaa opiskelijoille asuntoja, mutta moni sanoo ei – ”Opiskelijat ovat aika snobeja täällä”. Taas: otsikko tarjoaa mielikuvan, mutta ne harvat jotka lukevat jutun, löytävät puolesta välistä tiedon, että Hoasin käyttöaste on jatkuvasti liki 100, eli tarve uusille opiskelija-asunnoille on suuri.
  • Samana päivänä kerrotaan otsikossa Puoli miljoonaa työpaikkaa on vailla ottajaa, puolet niistä yllättäen pitkiä työsuhteita – näiltä aloilta löytyy nyt töitä. Ottajaa? Taas otsikossa huokuu ajatus, että työpaikkoja on tuossa noin ja sellaisen voi tuosta vaan ”ottaa”, jos on työttömänä, ja mielikuva siitä, että työttömyys on työttömän oma vika, pönkittyy näppärästi.Jutussa on haastateltu Urheilun Tavara-arpa Oy:n toimitusjohtajaa. Hän sanoo, että ”Suurin osa on valmiita satsaamaan. Mutta osa tulee hakemaan vaan leiman, että pääsisi takaisin kortistoon. Oikeasti työpaikkoja olisi. Nämä ovat ilkeitä faktoja.”

    Hetken päästä toimitusjohtaja kuitenkin myöntää toisen ilkeän faktan: ”On turha pakottaa itseään tähän. En minäkään pärjäisi tuossa hommassa.” Jälkimmäisestä pitää antaa erityispisteet. Jos toimitusjohtaja ei pärjää, miksi muiden pitäisi? Ilta-Sanomien jatkouutisessa tätä ei käsitellä ollenkaan, vaan toimarilta lypsetään lisää työttömiä potkivia kommentteja.

    Arpafirma on ollut otsikoissa jo aiemminkin, kun kotiin kuukausittain tulevat arpapaketit ovat hämmentäneet. Ehkä työtä ei koeta tärkeäksi ja motivoivaksi ja siksi se ei kiinnosta – ja motivaatio pitää hakea tussitaululle piirretyistä myyntituloksista ja Oscar-pysteistä? Voidaan myös kysyä, mitä lisäarvoa tämä firma tuo kansantaloudelle: kun esimerkiksi kännyköitä tai autoja valmistavat firmat kilpailevat keskenään, saamme joka vuosi parempia autoja ja kännyköitä. Jos kaikki Suomen työttömät saataisiin myymään urheiluarpoja ja työssäkäyvät ostamaan niitä, lopputulos on itse asiassa huonompi kuin että jos urheilua rahoitettaisiin suoraan verovaroista ja työttömät tekisivät jotain joko kivaa tai hyödyllistä, parhaassa tapauksessa molempia. Urheilun kunnollinen ja vakaa rahoitus voisi myös tuottaa vähemmän Ekaterina Volkovan kaltaisia kohtaloita.

  • Vähän aiemmin oli juttu asumiskuluista pääkaupunkiseudulla. Taas: erittäin hyvä juttu, mutta alussa mennään hiukan metsään: ”ASUMISEN hinta karkaa käsistä. Keskituloisella ei ole varaa asua pääkaupunkiseudulla. Näinhän yleiset hokemat kuuluvat. Se ei kuitenkaan ole täysin totta.”Ensinnäkään, kuka ja missä väittää ettei keskituloisella ole varaa asua pääkaupunkiseudulla? Kyllä on. Keskituloisella on varaa aika moneen juttuun. Ongelma on se, että pienituloisilla rahat eivät riitä – tai voivat riittää, mutta nettotuloista menee järkyttävä osa asumiseen: yksiöiden vuokrat pyörivät 700 euron tuntumassa ja keskustasta pitää mennä aika kauas, että päästään alle 500 euron. Omistusasuntoon ei pienituloinen sinkku pääse käsiksi – ei, vaikka olisi irvistellyt (tai perinyt) 8000 euroa rahaa säästöön ja tienaisi nettona 1400 euroa:

    nayttokuva-2016-10-20-kello-8-09-36
    Väitettä hintojen karkaamisesta käsistä ei juuri käsitelty. Eipä tuo tilanne paljon lohdullisemmalta näyttänyt vuonna 2010:kään.

  • Sitten oli tämä: Punk-tyyli, kaljuus ja nenäkorut häiritsevät rekrytoinnin ammattilaisia – älä tee näitä virheitä työhaastattelussa. Ok, juttu oli tehty julkaistun kirjan pohjalta, mutta olisiko noita rekrytoinnin ammattilaisten asenteita voinut vähän kyseenalaistaa? Kuten joku Twitterissä totesi, entä jos osasyy firmojen heikkoon menestykseen on tuo ulkonäköön tuijottaminen? Kuten jutussakin oli: Toisaalta esimerkiksi miesvaltainen it-ala mainittiin poikkeukseksi, minkä kohdalla epäsiistiä ulkonäköä voi ”katsoa hieman läpi sormien”.

Ehkä eniten näistä minua häiritsee tämä, että kovin säännöllinen jutun aihe ovat laiskat työttömät, jotka sankariyrittäjä haukkuu ilman toimittajan hiillostusta. Kirjoitin tästä jo viime vuonna. Entä jos vika ei olekaan siellä nuorisossa ja työttömissä vaan työssä itsessään? Esimerkiksi Varustelekalla ei näytä olevan vaikeuksia nuorten takia, päin vastoin.

Raivostuttavinta on trendi palkattoman työn teettämisestä. Sakari Timonen on kirjoittanut asiasta vuosikausia, ja kirjoitti nytkin. A2-Illasta voisi vielä mainita, että sielläkin toistui sama kuvio: montako työtöntä nuorta tai palkattomassa orjatyössä olevaa oli studiossa? Aivan. Mukana oli sentään yksi kolmea työtä tekevä yksinhuoltaja.

(Kokonaan oma lukunsa on se, että nuorella ei ole samanlaisia mahdollisuuksia tulla heilumaan televisioon ilman että siitä voi olla uralle haittaa. Aihetta käsitellään myös kirjassa Luokkavallan vahtikoirat. Todellista journalismia on antaa ääni näille ihmisille vaikkapa laadukkaassa verkko- tai printtilehden haastattelussa, anonymisoituna.)

Kokeillaan tätä itse – alla pari tosielämän esimerkkiä nuorison riistämisestä:

Sukulaiseni on ammattikoulun viimeisellä luokalla ja tekee nyt sähköasennustöitä harjoittelijana eräässä suuressa kiinteistöalan yrityksessä. Kun hän kysyi, mitenkäs ateriakorvaus ja matkakorvaukset, jotka hän sai edellisessä työharjoittelussa, niin vastaus oli: ”me olemme luopuneet kokonaan näiden korvauksien tarjoamisesta”. Eli käytännössä melkein valmis ammattilainen herää joka aamu 5.30, menee omalla kustanuksella työmaalle, tekee 8 tunnin työpäivän, jonka aikana ruokailee omalla kustannuksella ja on kotona vasta neljän jälkeen.

Toinen esimerkki:

Opiskelen ammattikorkeakoulussa matkailun liikkeenjohtoa, menen jo toisena vuonna peräkkäin matkamessuille tekemään neljän päivän aikana 36 tuntia töitä. Korvauksena on lämmin ateria joka päivä ja saan pitää työasuna käyttämäni t-paidan eli mainostaa yritystä.

Kolmas esimerkki:

Työskentelen eräässä erikoisliikeketjussa työharjoittelijana. Työttömyyskorvauksen päälle tästä maksetaan, mitä, 13 euroa päivältä. Jos firmasta tullaan kysymään töitä niin niitä ei ole, mutta palkattomia harjoittelijoita otetaan tänne ihan mielellään.

Henkilö tekee käytännössä ihan normaaleja myyjän töitä, hyllyttämistä, kassalla oloa jne. Epänormaalia on ainoastaan se, että yritys käyttää häntä ilmaisena työvoimana hommasta, jonka palkka TES:n mukaan on luokkaa kympin tunti. Työntekijälle jää tunti”palkaksi” pari euroa, ja se tulee verovaroista.

Koitin kaivella mistä tuo 13 euroa tulee, ja se on ilmeisesti tämä 9 euron kulukorvaus plus 4,78 euron korotusosa työmarkkinatukeen.

Ilmaistyön teettäminen vastenmielinen ilmiö ja sitä – kuten muitakin nuorten ongelmia – käsitellään mediassa vain harvoin. Vika ei ole vetelissä nuorissa vaan yrityksissä jotka kehtaavat teettää ilmaista työtä ja lainsäädännössä joka sen mahdollistaa. Kuten eräs isä asian minulle kiteytti:

Ja mikä on nuorison palkkio? He saavat lukea lehdistä yrittäjien mielipiteitä, jossa kertovat, että nykynuorisosta ei ole edes töihin. He ovat täyttä paskasakkia!

Mitäpä tähän lisäämään.