Mac won’t boot after OS (Sierra) update because disk is full? Here’s the fix.

(I wrote this in English in order to help more people.)

Last night I spent two hours fighting after my MacBook got totally stuck after I tried to install macOS Sierra update – without making sure that I have enough disk space to make the update. I downloaded the update from App Store. The update software told me that it needs 200 MB more space to do the update. I removed one program (TorBrowser) and I still did not have enough disk space. Then I removed another program (WhatsApp) and voilá: now the updater told that there is enough space for update and I started updating.

But: there is a bug in the updater: cleaning your disk to have about exactly the minimum required space was not enough. During the update my hard disk was filled to 100 % with 0 Mt free space and nothing worked. I was even not able to boot to safe mode by holding shift key during the boot. The installer started and jammed. Many times. The old OS won’t boot either.

The only way to fix things is to free up space so that the updater will finish its job.

So, here is the fix:

Step 1: Don’t be as stupid as I was. Before installing, be sure that you:

  • Make a backup of your system (easiest way is using external hard drive and Time Machine)
  • make sure that there is couple of gigabytes free space in addition to the minimum requirement of the update software. Move couple of family videos to USB stick. Unlink and delete your Dropbox folder. Or something.

Step 2 (if you googled my blog post you probably failed the first step 🙂: Boot into the recovery mode. Reboot your Mac and when you hear the startup chime, press Command and R until you see the Apple logo with progress bar under it. The progress bar may take couple of minutes to finish. Select language (if asked, I use English for this).

Step 3: You see now four options for restoring from backup, reinstalling OS, using browser to search help and using disk utility. But: from top menu, choose Utilities and Terminal.

Step 4: Enter command diskutil list to find the partition where your stuff is. In my example, it is disk0s2 with 250 GB space:

mac-os-wont-boot

Step 5: If your disk is not encrypted, enter command diskutil mount disk0s2 (if necessary, replace disk0s2 with your volume name if it is different) and go to step 7.

Step 6 (only if your disk is encrypted): The command in step 5 does not work for encrypted volumes:

mount-encrypted-volume

But you have to enter command diskutil coreStorage unlockVolume <UUID>, where <UUID> is the volume id I circled here (click for larger image):

mounting-encrypted-volume-mac

Step 7: Now you can go to your home folder with cd command, for me it is cd /Volumes/Macintosh\ HD/Users/linjaaho/ . If you have couple of gigabytes of photos or something in Dropbox, the easiest way to free up space is to enter command rm -rf Dropbox . Remember to unlink your Dropbox so that when your computer reboots, you can reinstall dropbox from clean table and it downloads your files from the cloud.

Warning: be careful with rm -rf command, with it you can delete something important accidentally.

Step 8: Boot (Terminal => Quit Terminal, Apple menu => Restart) and enjoy!

After the installation is finished, the new operating system is smaller: before installing I had about 5 GB free and after 18 GT free!

 

 

 

Voiko 80 000 kg ihmispaskaa olla taidetta? Kyllä – ja yleisöstä tuli osa sitä

Luin kesällä Ylen uutisen Euroopan nykytaiteen biennaalista Zürichissä, jossa eniten huomiota saanut teos The Zurich Load koostuu  80 000 kilogrammasta ulostetta.

Pyörähdin lapsen kanssa katsomassa moista viime viikonloppuna, hiukan samanhenkisenä joskaan ei yhtä repäisevänä (ja kalliina) päähänpistona kuin Shanghaissa synttärioluella pistäytynyt tyyppi.

Kaupunki ei ollut ennestään tuttu. Sveitsi on maailman kalleimpia maita ja pankkimaailman keskuksena tunnettu Zürich varmaan vielä erityisen kallis, ja sen huomasi äkkiä: pari jugurttia, limua ja lakupaketti kevensi lompakkoa 12 euron edestä ja ravintolareissu joka maksaa Suomessa kuutisenkymppiä oli siellä satasen. Joukkoliikenne toimi hyvin, Google Mapsin reittiopas toimi ja lipun sai ostettua mobiilisovelluksella, joten vierailun infra oli niin sanotusti kunnossa. Samalla tuli tehtyä historiaa: en ole ikinä ennen ollut paikassa, jossa joukkoliikenteen kertalippu maksaa enemmän kuin Helsingissä: 6,60 frangia eli kuta kuinkin tasan 6 euroa.

"Schnapp Sie dir alle!"

”Schnapp Sie dir alle!”

Yöelämä muistutti Lahtea, sillä erotuksella että pillurallia ajettiin uudenkarheilla Mustangeilla ja Maserateilla.

Moottorin ärjyttäminen poliisiauton lipuessa ohi ei kannattanut – tai sitten sakkojen maksaminen on osa miljonääriporukan illanviettoa.

Moottorin ärjyttäminen poliisiauton lipuessa ohi ei kannattanut – tai sitten sakkojen maksaminen on osa miljonääriporukan illanviettoa.

Sitten itse teokseen. Reittiä sille ei oltu merkitty mitenkään selvästi, joten joudun kysymään tietä museo-oppaalta. ”Tuosta ovesta sisään ja sitten nuo perällä olevat rappuset oikealle.”

Rappusissa on vain pieni lappu ”Exhibition” ja nuoli ylöspäin.

Vastaan rappusissa tulee tyrmistyneen näköinen keski-ikäinen nainen, joten tiedän olevani oikealla tiellä. Rappusia ylöspäin edetessä nenässä tuntuu vieno paskan haju.

Yläpäästä löytyy avoinna oleva ovi, jossa olevassa lapussa kielletään koskemasta teokseen.

Astumme ovesta sisään. Astumme vielä muutaman askeleen ja sitten jysähtää: 80 000 kilogrammaa ihmisen paskaa haisee juuri siltä miltä sen voi kuvitellakin. Kun ovelta etenee vasemmalle, tulee hajusinfoniaan mukaan myös pistävä kusen haju.

Huone on alipaineistettu ja hajut puhalletaan katolle. Heikkohermoiset voivat ihastella teosta kahvilan terassilta ikkunan läpi.

Huone on alipaineistettu ja hajut puhalletaan katolle. Heikkohermoiset voivat ihastella teosta kahvilan terassilta ikkunan läpi.

Haju ei sinänsä ole dramaattinen: jos on käynyt lapsena navetassa, niin siellä haisee lähes samalta. Lähes tulee siitä, että eri ihmisen ulosteet haisevat erilaiselta ja tästä tulee erilainen hajusinfonia kuin samaa mättöä popsivista naudoista.

Lasti koko komeudessaan.

Lasti koko komeudessaan.

Lapsi menee oven ulkopuolelle odottamaan, ettei hänelle tule paha olo. Itse viihdyn huoneessa kymmenisen minuuttia. Pidän taideteoksista, joissa yleisö on tavalla tai toisella osa teosta. The Zurich Loadissa oli mielenkiintoista seurata ihmisten reaktioita, kun he astuvat sisään huoneeseen. Yleisin reaktio oli irvistys ja nopea poistuminen. Ainoastaan yksi vieras kierteli huoneessa hetken.

Paskaa lähikuvassa.

Paskaa lähikuvassa.

”Tuu jo pois, ennen kuin toi haju tarttuu vaatteisiin.” On aika mennä jäätelölle. Ei kuitenkaan paskajäätelölle. Biennaali päättyy sunnuntaina 18.9.2016, eli nopeat lukijat ehtivät ottamaan äkkilähdön.

Tietävätkö ”yliopistokriittiset” yhtään mistä he puhuvat?

Yliopistojen haukkumisesta on tullut jonkinlainen muotivillitys. Ennen professoreita arvostettiin ja myös kuunneltiin asiantuntijoina. Nyt ei ole aikaa tehdä tilastollista media-analyysiä vaikkapa Hesarin arkistoa tuntikaupalla selaamalla, mutta perstuntuma sanoo, että juuri viime eduskuntavaalien jälkeen ”yliopistokriittisyys” on saanut samanlaisen boostauksen kuin ”maahanmuuttokriittisyys” toissa eduskuntavaalien jälkeen.

Yliopistokriittinen hölinä ei ole vain satunnaista parran pärinää somessa, vaan mukana ovat ihan johtavan tason poliitikot: ensin kokoomuspomo Alexander Stubb töräyttää keväällä 2015 höpöväitteen professorien pitkistä kesälomista, sitten Juha Sipilä puhuu ”kaiken maailman dosenteista”. Tiivistelmänä niille joille yliopistomaailma ei ole tuttu: professorien kesät vierähtävät tutkimustyössä (toki lomaakin pidetään) ja ”kaiken maailman dosentit” ovat korkean tason asiantuntijoita: dosentin titteliin vaaditaan tohtorin tutkinto ja päälle vielä suunnilleen toisen väitöskirjan verran tieteellisiä ansioita.

Sitten tuli ”yliopistojen hallinnon leikkaaminen”. Leikkausten piti kohdistua hallintoon, ei opetukseen. Tässä on vain yksi mutta: olipa kyseessä kännykkäpelifirma tai yliopisto, siellä on hallintotyötä. Tämä hallintotyö teetetään joko siihen erikoistuneilla ammattilaisilla (kännykkäpelifirman kirjanpidon hoitaa tilitoimisto, viestinnän viestintätoimisto ja niin päin poispäin) tai se tehdään itse työn ohessa. Jos hallinnosta ”säästetään”, se tarkoittaa helposti sitä, että siinä missä professori ennen vei konferenssireissun kuitit sihteerin pöydälle, sihteeri teki matkalaskun ja professori allekirjoitti, joutuu professori nykyään tuhnaamaan matkalaskuohjelman kanssa ja skannailemaan kuitteja. Jos tämän joutuu tekemään muutaman kerran vuodessa, palaa aikaa ohjelman käytön mieleenpalautteluun, sen sijaan että sihteeri, joka tekee vastaavaa työtä jatkuvasti, hoitaisi homman alle vartissa.

Tuorein keskustelu koskee yliopistoja tehottomina työpaikkoina. Tämä lähti liikkeelle, kun työelämäprofessori Pekka Mattila väitti Hesarissa, että

Jos ollaan rehellisiä, en ole eläissäni nähnyt niin tehottomia työpaikkoja kuin mitä yliopistot ovat.

Paljon vähemmälle huomiolle jäi, että professori Alf Rehn oli eri linjoilla:

Varmaa kuitenkin on, että leikkaukset eivät ainakaan kasvata sivistystä.

Tai ainakin osittain eri linjoilla, myöhemmin hän sanoi:

Yliopistossa on monenlaista hallintoa. Osa hallinnosta tekee tärkeää työtä, joka tukee tutkijoita. On myös byrokraatteja, jotka toivon mukaan löytävät töitä muualta.

Näissä byrokraateissa minua kiinnostaa se, että heitä ei koskaan onnistuta nimeämään. Missä heitä on? Palkanlaskennassa? Viestinnässä? IT-tuen puolella? Johdossa? Opinto-ohjauksessa?

Tuorein jatke keskusteluun on filosofian maisteri, sosiaalineuvos Yrjö Rajamäen HS-mielipide siitä, että yliopistojen lukuvuosi on liian lyhyt. Hänen mukaansa

Nuoret ihmiset eivät tarvitse eivätkä kaipaa pitkiä lomia vaan intensiivistä työtä päämääränsä saavuttamiseksi. Pitkät keskeytysjaksot häiritsevät työrytmiä ja saattavat johtaa myös opintojen keskeytymiseen.

Ensinnäkin: yliopistojen ”pitkä loma” vapusta syyskuun alkuun on erittäin tarpeellinen yliopistojen tutkimushenkilöstölle. Kurssien vetovastuu kuormittaa aivoja vaikka sen hoitaisi kuinka tehokkaasti, ja tauko opetuksesta mahdollistaa intensiivisen keskittymisen tutkimustyöhön. Pitkä loma on tärkeä myös nuorille, koska he voivat käyttää sen opiskelurahojen tienaamiseen kesätöissä (jos sellaisia nykyään onnistuu saamaan).

Mitä tulee kesäopetukseen, sellaisen järjestäminen on toki hyvä juttu, mutta tässäkin tulevat käytännön realiteetit vastaan: kesäopetuksena on taloudellisesti mahdollista järjestää lähinnä monen sadan hengen peruskursseja – ja silti osallistujia löytyy parhaimmillaankin muutamia kymmeniä. Tai yksi, kuten Markus Peuhkuri Aalto-yliopistolta twiittissään toteaa.

Kesäkursseja oli toki kiva nuorena järjestää, ei siinä mitään. Kursseilla oli pieni ja motivoitunut porukka, ja aikaa keskusteluille.

Omat kokemukseni yliopistomaailmasta henkilökunnan puolelta ovat TKK:ta (nyk. Aalto) vuosilta 2003-2009. ”Hallinnon tehottomuudesta” oli silloin liikkeellä lähinnä mutupuheita, eikä konkreettisia esimerkkejä, saati numerodataa. Hallinnon hoitamisessa on toki yliopistokohtaisia eroja, mutta kollegoiden kanssa vaihdettujen kokemusten perusteella yhteistä löytyy enemmän kuin erilaista.

Mitä tulee Yrjö Rajamäen peräänkuuluttamaan nopeaan valmistumiseen, se ei vaadi mitään erillisiä kurssijärjestelyjä. Jos opiskelija haluaa valmistua normiaikataulua nopeammin, olipa sitten kyseessä parikymppisenä väittely tai amk:sta valmistuminen kahdessa vuodessa, niin haluaisin nähdä sen opettajan tai professorin, joka tätä olisi jarruttamassa.

Seuraavan kerran kun joku löpisee ”tehottomasta” hallinnosta tai ”liian pitkistä” valmistumisajoista (joista muuten itkettiin jo 1920-luvulla!), kaipaisin jotain todisteitakin väitteiden tueksi, ettei käy niin, että jonkun lehtihaastattelussa heittämä onelineri jää elämään omaa elämäänsä totuutena.

 

P.S. Pieni offtopic tai ei sittenkään niinkään: suosittelen mediaa tutustumaan Professoriliiton kannanottoon titteleiden käytöstä:

Yliopistot ovat ottaneet käyttöön myös muita professorijohdannaisia nimikkeitä, joiden haltijat eivät ole yliopistolain mukaisia professoreja. Nämä henkilöt eivät saisi esiintyä professori-nimikkeellä, vaan heidän olisi aina käytettävä koko nimikettään. Tällaisia nimikkeitä ovat mm. Professor of Practice (työelämäprofessori tms.) ja assistant/associate professor (usein suomennettuna apulaisprofessori).