Autokoululiitto: ”Emme kritisoi yrityksiä, vaan lainsäädäntöä”

Kirjoitin viikko sitten ”ajokorttien Uber” -palvelusta ja Uberista, josta heräsi paljon keskustelua (varsinkin Uberin osalta), kuten kommenttilaatikosta huomaa.

Autokoululiitto, jonka kommentteja suomin varsin kärkkäin sanankääntein, lähestyi minua kohteliaalla sähköpostilla – kysyin voiko sen julkaista sellaisenaan ja kyllä sai:

******************

Hei Vesa,

Huomasimme täällä Autokoululiitossa, että olit ottanut blogissasi meidätkin esille. Valitettavasti tekstissä oli väärinymmärryksiä, jotka haluamme ystävällisesti korjata.

1) Emme kritisoi yrityksiä, vaan lainsäädäntöä

Niin kuin Helsingin Sanomat kirjoittaa, me Autokoululiitossa emme ole koskaan halunneet kommentoida sanallakaan ratti.fi -nimistä yritystä. Harmaan talouden kritiikkimme ei siis missään tapauksessa ole kohdistettu yhdenkään yrityksen toimintaan. Sen sijaan olemme vuosia tuoneet esille lainsäädännön ongelmat. Ja tätä työtä jatkamme edelleenkin.

2) Opetuslupaopetuksen laajentaminen perheenjäsenten ulkopuolisille mahdollistaa harmaan talouden.

Kirjoitit: ”Harmaa talous ja veronkierto onnistuu töissä, joista asiakkaista ei jää mihinkään rekisteriin mitään merkintää: esimerkiksi pikkukuppilassa käteisellä maksettu lihapiirakka tai naapurin teiniltä ostettu lastenhoito ovat tällaisia töitä.”

Tuohon listaan voisi lisätä ajotunnin, jonka osapuolet ovat löytäneet toisensa vaikka netin keskustelupalstoilta. Kuten aiemmassa HS-jutussamme olemme todenneet (http://www.hs.fi/autot/a1453257818057), meille on tullut tietoomme varsin selkeitä harmaan talouden tapauksia. Yksittäisten ihmisten toiminnan esille ottaminen ei kuitenkaan ole mielestämme asiallista. Vika ei ole ihmisissä, vaan lainsäädännössä. Lakia me haluammekin muuttaa.

3) Liikenneturvallisuus unohtuu rahakeskustelussa

Me Suomen Autokoululiitossa ymmärrämme toiveita kortin hinnan alentamisesta. Olemme vuosia tuoneet itsekin esille erilaisia keinoja, joilla tämä onnistuisi liikenneturvallisuuden vaarantumatta. Tiivistetysti voi sanoa, että työtä Suomessa verotetaan sen verran järeästi, että ajotunnin hintaa tuntuu ihmisistä kalliilta.

Samaan aikaan haluamme kuitenkin muistuttaa, että liikenneopetuksesta puhuttaessa ei saisi unohtaa perimmäistä syytä opetukseen, eli liikenneturvallisuutta. Valitettavan usein esimerkiksi nuorten liikenneturvallisuudesta puhutaan Suomessa vain traagisten onnettomuuksien jälkikeskustelussa. Mutta onneksi myönteisiäkin uutisia silloin tällöin nostetaan esille. Mielenkiintoinen tutkimus tuli taannoin HUS Lastenklinikan suunnalta: http://www.hus.fi/hus-tietoa/uutishuone/Sivut/Nuorten-mopo-onnettomuudet-ja-vakavat-vammat-vähentyneet-.aspx. Nuorten mopo-onnettomuuksia tutkittaessa huomattiin, että mopokoulutuksen lisääntyminen on vähentänyt mopo-onnettomuuksia oleellisesti.

Yst. Jarmo

_______________________________________

Jarmo Jokilampi
Puheenjohtaja
Suomen Autokoululiitto ry

***********************

Ihan asiallinen näkökulma ja hyvät perustelut tuolle harmaa talous -näkökulmalle. Kommentoin sen verran, että autokouluopetuksen ja turvallisuuden välinen yhteys ei ole ihan aukoton juttu. Bloggasin tästä joskus vanhassa blogissani, jonka kommenteista löytyy uutinen, jonka mukaan Trafin tutkimuksessa juuri mopo-opetuksessa opetuslupa oli havaittu vähintään yhtä hyväksi kuin autokouluopetus. Tämä johtunee opetuksen määrästä: opetusluvalla saa vanhemmiltaan moninkertaisen määrän lähiopetusta verrattuna autokouluun, kukapa nyt ei lastaan haluaisi opettaa pitkään ja hartaasti ajamaan turvallisesti. Tämä tietenkin muuttuu jos opetusluvan kanssa tehdään ”autokoulubisnestä”, tuskin kukaan huvikseen antaa kymmeniä tunteja ilmaista ajo-opetusta ventovieraalle.

Blogini poliisitutkinta ei etene, koska poliisi ei tiedä koko tutkinnasta mitään

Säteilysuojaverhokauppias Erja Tamminen veisteli mielipidekirjoituksessaan reilu kuukausi sitten, että

Olen tehnyt tutkintapyynnön blogista, joten jätän poliisin punnittavaksi blogin sisällön.

Kysäisin ohi mennen poliisilta sähköpostitse, että mitä mahtaa moiselle tutkintapyynnölle kuulua. Sain vastauksen

Näitä tietoja ei anneta puhelimitse eikä sähköpostin välityksellä, koska pyytäjän henkilöllisyyttä ei voida varmentaa. Teidän tulee saapua poliisiasemalle henkilöllisyystodistus mukananne ja esittää asia esimerkiksi ilmoitusten vastaanotossa tai asiakaspalvelupisteessä.

Mikäpä siinä, Kilon poliisiasema on aivan lempiruokapaikkani vieressä. Esitän asiani tiskillä. Poliisi pyytää henkilöllisyystodistuksen.

Juu, täältä löytyy sun nimellä vaikka mitä!

Aa, mikä järjestelmä?

Google, hahahaha!

Repeän itsekin. No entä sieltä poliisin tietojärjestelmästä?

Ei täällä ole tältä vuodelta mitään merkintöjä.

Näkyisikö se tuolla järjestelmässä jos se olisi tehty?

Milloin se on tehty?

Reilu kuukausi sitten. Eli potaskaa puhui?

Joo näkyisi, näitä uhoajia riittää, milloin susta tehdää viisi rikosilmoitusta ja pari lastensuojeluilmoitusta. Harvoin kuitenkaan vaivautuvat uhkailujaan toteuttamaan.

Tietenkin on mahdollista, että Tamminen on tehnyt tutkintapyynnön jonkun toisen maan poliisille tai jostain toisesta blogista, mutta antoi harhaanjohtavasti ymmärtää, että se koski juuri minun blogiani. Tai sitten kyseessä on eilisen Odin-pahoinpitelyn kaltainen hihastaveto.

Unnuttamisen jäljillä – nyt puhuu termin lanseeraaja

Alapääsanastosta hyvin perillä olevana ja kolmen lapsen isänä olin kovin yllättynyt, kun selvisi, että on olemassa alapäätermi josta en ole koskaan ennen kuullutkaan, nimittäin unnuttaminen. Sosiaalisessa mediassa kiersi pari viikkoa sitten feministiblogin kirjoitus Ai että unnuttaminen? Kuule, mutsis unnuttaa! – jossa kritisoitiin kyseistä termiä särmikkäin sanankääntein:

Revin eilen pelihousuni törmättyäni unnuttamiseen, jonka keksijän soisin ihan just näillä näpyttimillä pakkaavaan kamansa ja muuttavan jonnekin tiettömän taipaleen taakse turvekammiin asumaan, jos ja kun kerran itsetyydytys tai masturbointi on konseptina liian hardcorea sielulle. Sama kirottu siveyspoliisi lienee keksinyt myös ilmaisun ”etupylly”…

Termi sai teräväkielistä kritiikkiä ja en oikein keksi kirjoitukseen oikein mitään lisättävää (paitsi että onko ”etupylly” jotenkin kääntäen sukua Tom of Finland -sarjiksissa esiintyvälle termille ”takapillu”), mutta rupesin uteliaisuuttani miettimään, mistä termi on peräisin ja miten en ole onnistunut siihen törmäämään aikaisemmin. Ei muuta kuin selvittelypuuhiin.

Hesarin arkistohaku, joka yleensä on hyvä työkalu tällaisiin, tuottaa nolla osumaa sekä unnuttaminen, unnutus että unnuttaa -hakusanoilla ja muutamilla kokeilemillani taivutusmuodoilla. Hesarin sivuille ei ole siis kukaan unnuttanut sitten vuoden 1990. Termi on vieras myös Kielitoimiston sanakirjalle ja Tieteen termipankille.

Termin lyhyen aikavälin sylttytehdashan Ämmät-blogin artikkelissa oli tuore Ylen artikkeli, ja löytyypä termi ihan Väestöliiton sivuiltakin. Mistään superyleisestä termistä ei ole kysymys: vaikka googlatessa keskustalupalstaosumia tulee paljon, Google löytää sanan unnutus 1520 kertaa ja unnuttaminen 1580 kertaa. Vertailun vuoksi: itsetyydytystä tarttuu Googlen haaviin peräti 438 000 kertaa.

Googlen hakukone antaa rajata hakutuloksia ajankohdan perusteella. Tällä työkalulla selviää näppärästi, että unnutusta on harrastettu jo ainakin vuonna 2006. Vanhin maininta Googlella löytyy vuonna 1998 julkaistusta teoksesta Käännetyt illuusiot – näytelmäkääntäminen suomalaisessa teatterissa, mutta siellä sitä käytetään nukuttamisen synonyyminä:

Tässä tullaan myös viihteen ja taiteen rajanvetoon. Taide herättää, viihde unnuttaa. Taide muuttaa ja vaikuttaa, viihde pönkittää.

Vanhin merkitys tässä alapääkontekstissa löytyy – mistäpä muualtakaan kuin Suomi24.fi:stä, nimimerkki ilona85 kyselee 21.2.2005:

Mutta olen miettinyt ja osaako joku vastata että saako pieni lapsi tuosta ”unnuttamisesta” orgasmin?

Termi keräsi kritiikkiä jo samassa langassa, tosin 6 vuotta myöhemmin, nimimerkki vitun unnuttajat veistelee:

Ja ”unnuttaminen” on ihan helvetin typerä sana. Miksi pitää sievistellä kun kysymys on itsetyydytyksestä? Vitun siveyden sipulit!

Vuonna 2006 termiä viljellään jo todella monessa nettikeskustelussa. Vauvafoorumilla tiedetään sanoa, että

joku juttu unnutuksesta? Hiljattain nimittäin luin siitä jostain…

Oma veikkaukseni on, että tämä on jonkun asiantuntijan lanseeraama sana, jonka hän on laukaissut ilmoille jossain printtilehden (Vauva tai Kaksplus) haastattelussa ja sieltä se on sitten edennyt internetiin. Tai sitten se on ollut jossain painetussa kirjassa jota on käytetty terveydenhoitajien kurssikirjana.

Jatketaan selvittelyä.

 

Kirjoista puheen ollen, termin lähteeksi kerrotaan Wikipedian artikkelissa ja parissa opinnäytetyössä lastenpsykiatri Raisa Cacciatoren kirja Huomenna pannaan pussauskoppiin. Cacciatoren nimi vilahtaa myös tässä keskustelussa vuodelta 2007, josta löytyy risa linkki Cacciatoren kirjoitukseen, mutta onneksi Wayback machine pelastaa:

Itse asiassa nämä seikat selittävät hyvin poikasi halun ”tehdä jotain kivaa”. Itsensä hyväileminen, (pienen lapsen kohdalla mieluummin puhuisin unnuttamisesta) sekä oman kehon tuntemuksiin tutustuminen on seikkailu, jossa yhdistyvät ajan kuluminen ja mielihyvän saaminen.

Tämä on vanhin netistä löytyvä ei-keskustelupalstamaininta kyseisestä termistä, päivältä 14.11.2006. Tämä vahvistaa hypoteesiani, että termi on Cacciatoren ja se on kajahtanut ilmoille jossain lapsiaiheisen printtilehden haastattelussa alkuvuodesta 2005 tai loppuvuodesta 2004, ja sieltä termi on pikku hiljaa levinnyt keskustelupalstoille.

Kysytäänpä siis asiaa Cacciatorelta itseltään. Laitoin tiedustelun myös Väestöliiton viestintään, josta vastattiin salamannopeasti, että Raisa Cacciatore on käyttänyt termiä ainakin 12 vuotta ja että tiedusteluni välitetään hänelle. Vähän ajan kuluttua saapuu Cacciatoren vastaus – joka on niin hyvä että siteeraan sen kokonaisuudessaan tässä:

Termi on lanseerattu Väestöliitossa, vuonna 2000 ilmestyneessä vihkosessa ”Vauvasta naperoiseksi – pienten lasten seksuaaliterveydestä” joka löytyy esim nettisivuiltamme:
http://www.vaestoliitto.fi/vanhemmuus/tietoa_vanhemmille/pienten_lasten_vanhemmat/lapsijaseksuaalisuus/usein-kysytyt-kysymykset/miten-kertoa-ikatasoisesti-lisaa/ (s. 16-17 Unnuttamalla uneen)

Silloisen Nuorten Avoimien Ovien vetäjän, terveydenhoitaja Erja Korteniemi-Poikelan kanssa mietimme sopivaa vaihtoehtoista sanaa lapsilla käytettäväksi. Lapsen itsensä koskettelu tapahtuu useimmiten silloin, kun lapsi tavoittelee unta tai rauhoittumista (mm. Sandnabba ym. 2003). Näin ollen sanat uni ja nukutus ovat tässä pohjalla.

Halusimme tarjota ehdotuksia ja esimerkkejä tavoista, joilla lapsen seksuaalisuuteen liittyvistä asioista voi puhua. Oleellista on, että keskeisistä terveyteen ja kehitykseen liittyvistä asioista ylipäätään rohjetaan keskustella, sillä ne ovat lapsen maailmassa hyvin tärkeitä. Tutkimustemme mukaan vanhempien ja varhaiskasvatuksen/neuvolan ammattilaisten on hyvin vaikea puhua keskenään lapsen itsetyydytyksestä ja sopia miten siihen suhtaudutaan. Aikuisten sanat herättävät aikuisten mielessä aikuismielikuvia (esim. omista seksikokemuksista tai omasta itsetyydytyksestä, jossa on fantasiat ja tavoite). Usein herää myös huoli siitä, että lapsella on ollut vääriä kokemuksia tai että lapsen toiminta olisi ei-ikätasoista. Niinpä on hyvä puhua erikseen lapsen normaaleista, ikätyypillisistä teoista ja toisaalta aikuisen aikuistasoisista teoista.

Jokainen aikuinen voi valita omat sanansa ja tapansa puhua. Tärkeintä on, että sanat ovat arvostavia, eikä kirosanoja. Näin lapselle välitetään, että asia on arvokas. Joillekin sopivat pehmeämmät, lapselliset sanat ja jollekin toiselle samat sanat kuin aikuisilla. Kodeissa käytetään hyvin moninaista sanastoa, jolloin sen kodin lapselle on luontevaa käyttää juuri niitä sanoja. Tärkeintä on valita sanat, jotka lapsi ymmärtää ja jotka tuntuvat luontevilta ja sopivilta. Tutkimuksissa sekä tytön että pojan sukupuolielimille löytyikin kymmeniä mukavia kutsumanimiä.

Omissa tutkimuksissamme nousi esiin, että seksuaalikasvatus-termi voi herättää ahdistusta. Myös muut tutkijat ovat todenneet seksuaalisuuteen liittyvien sanojen aiheuttavan lasten kyseessä ollessa hämmennystä kasvattajissa. Lopez (2002) toteaa, että ei ole mahdollista puhua lapsuuden seksuaalisuudesta aikuisuuden termeillä. Flanagan (2014) pohtii laajasti vanhempien ja ammattilaisten hämmennystä siitä, miten ymmärtää ja kohdata lasten seksuaalisia tekoja. Hänen kokemuksensa mukaan liian usein aikuiset käsittävät lapsen käytöksen aikuisseksuaalisuuden näkökulmasta. Brilleslijper-Karter ym. (2000) toteaa, että syy, miksi niin harvat ovat ylipäätään tutkineet lasten seksuaalitietojen tasoa, voi olla se, että aikuiset useimmiten kuvittelevat seksuaalisuuden olevan vain yhdyntää. Myös LeFrancois (2013) toteaa, että lasten sanat ja teot tulkitaan yleensä aikuismaisesta ymmärryksestä. Mallantsin ym. (2008) mukaan esim. masturbaatio-termi voi olla uhkaava vanhemmille, jotka eivät tunne lasten seksuaalisuutta ja toteaa perheiden hyväksyvän paremmin jonkun muun sanan kuten itsestimulaatio tai tyydytys. Omassa tutkimuksessamme sekä vanhemmat että ammattilaiset toivat esiin sen, että jo seksuaalisuus- ja seksuaalikasvatus-sanat herättävät torjuntaa ja ahdistusta silloin, kun ne yhdistetään pikkulapseen. Samaa sanoo neuvolassa lääkärinä toimiva asiantuntijamme Pamela Kauppinen.

Yksi mahdollisuus edistää lasten seksuaalikasvatusta (ja siitä puhumista) on siis muokata sanastoa hieman lapsenomaisempaan muotoon. Lapsen seksuaalisuushan on eri asia kuin aikuisen seksuaalisuus, joten sanatkin voivat olla toisia tai ainakin voidaan käyttää vaihtoehtoisia sanoja. Monet käyttävät sanoja pimppi ja pippeli, erottamaan lapsen sukupuolielimet aikuisten peniksestä ja emättimestä. Lapsen itsetyydytyskin on eri asia kuin aikuisen tietoinen toiminta fantasioineen ja tavoitteineen. Näin on otettu käyttöön vaihtoehtoinen sana unnuttaminen kuvaamaan lasten itsensä koskettelua. Unnuttaessa lapsi tutustuu kehoonsa ja kokee että joku tuntuu hyvältä, ja usein hakee lohtua ja rentoutumista kehostaan. Unnutus voi joskus olla myös lapsen säätelymekanismi, jolla hän kanavoi kielteisiä tunteita, kuten vihaa, ahdistuneisuutta tai pitkästymistä (Mallants ym 2008).

Sanan käytölle on siis ihan mietityt perustelut. Itse en tällaisena rääväsuuna ole osannut kyseistä termiä kaivata, mutta ymmärrän hyvin, että varsinkin moni mies laiminlyö lastensa seksuaalikasvatuksen pedofiilileiman pelossa ja epäseksuaalinen termi lasten itsensäkoskettelulle voi helpottaa aiheesta puhumista perheissä.

******

 

P.S. Offtopic: Hesarin toimitetut jutut löytyvät kaikki hienosti Hesarin arkistohausta, mutta Hesarin blogit – kuten tuo Cacciatoren kirjoitus – ovat tuhoutuneet ilmeisesti julkaisujärjestelmän päivityksen yhteydessä. Niihin pääsee käsiksi vain, jos tietää kirjoituksen url-osoitteen, kuten nyt sattui käymään tuuri. Viime kesänä kävi huonompi tuuri: ihastelin Hangossa entisöityä Hotelli Regattaa, ja koitin löytää Hesarin matkablogikirjoitusta, jossa oli kuvat siitä, kuinka järkyttävältä kyseinen höskä näytti ennen remonttia. Kirjoituksen otsikko oli Hirviö hangossa. En löytänyt. Pitäisi tietää suora osoite, mutta sitä minulla ei ole.

P.P.S. Vanhojen juttujen alkuperän selvittely on mielenkiintoista puuhaa – lue myös raiteille virtsaamisjuttuni.