Pankki kysyy rahojen alkuperää – mutta tiesitkö historian? (Koska terrorismi #säästitklikin)

Kävin joskus 1990-luvun lopulla tallettamassa mummolta synttärilahjaksi saadut rahat, olisiko ollut 200 markkaa, pankkiin. Ystävällinen Forssan Merita-pankin virkailija kysyi:

Haluutko sä et mä kirjoitan tilin saldon tähän kuitin nurkkaan? Jos sulla on joku henkkari niin se onnistuu.

En muista enää mitä vastasin (koska tuohon aikaan saldon näki jo nettipankistakin*), mutta tapahtumasta jäi mieleen, että rahan tallettaminen pankissa onnistui ilman henkkareita, mutta pankkisalaisuuden alainen tieto (kuten tilin saldo) vaati henkilöllisyyden todistamisen, rahojen nostamisesta puhumattakaan. Muistaakseni talletuskuittiin piti joku nimi rustata, mutta siihen sai kirjoittaa vaikkapa Matti Virtasen.

Sitten vierähti vuosia, ja joskus 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä kiinnitin huomiota Tapiolan Osuuspankin katosta roikkuviin plakaatteihin, joissa valistettiin säädösmuutoksesta, jonka mukaan myös rahaa talletettaessa pitää nykyään esittää henkkarit. Tämä taisi viitata Euroopan unionin asetukseen nro 1781/2006, joka mainitaan lyhyesti Oikeus ja kohtuus -blogissa vuonna 2008. Asetus tuli voimaan 1.1.2007. Vuotta myöhemmin tuli laki, jonka mukaan jopa rahojen alkuperää saatetaan kysyä, nimittäin

laki rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä.

Muistan naureskelleeni että taas on terrorismilla pelottelemisella saatu uusi ihmisen yksityiselämää ronkkiva laki läpi. Kaikkia ei naurattanut: keskustelupalstoilla rupesi nopeasti leviämään tarinoita pankin uteluista:

  • Varhaisimpia keskustelupalstamainintoja löytyy vuodelta 2009: Suomi24:llä joku kertoo joutuneensa täyttämään lomakkeen rahojen alkuperästä, kun vei S-pankkiin kolme tonnia.
  • Vauva-palstalla vuodelta 2010: Ette usko, kun vein 2500 € tilille niin pankista kysyivät, että mistä ne on peräisin????????Olin aika monttu auki :O

    Enpä ole ennen moista tavannut, ettei saisi edes omalle tililleen tallettaa rahaa ilman alkuperän selvitystä.

  • Suomi24 vuonna 2012: Tee käteistalletus – olet Nordean mielestä rikollinen
  • Myös yhdelle kaverille tapahtui sama tiskillä. Kaveri loukkaantui ja vei rahat toiseen pankkiin, jossa ei kysytty mitään.
  • Lisää keskustelupalstakokemuksia ja uutisia löytyy googlaamalla ”pankki kysyy rahojen alkuperää”. Talletusautomaatilla tehtyjä talletuksia on mm. kyselty ennenkin – jopa kuukausitolkulla jälkikäteen.

Ei ole tietenkään pankkivirkailijan vika, mitä lainsäätäjä on säätänyt. Sen sijaan pankit ovat kusseet tapauksen viestinnän täydellisesti. Koska rahoja on saanut vuosikymmeniä tallettaa pankkiin ilman että tarvitsee edes henkkaria näyttää, on melkoinen muutos että yhtäkkiä kysytään henkilöllisyystodistusta ja rahojen alkuperää. Annankin yksinkertaisen neuvon: ”Mistä rahat ovat peräisin?” -kysymyksen sijaan voisi aloittaa:

Nyt on tällainen uusi laki, jonka mukaan minun pitää kysyä sinulta rahojen alkuperää? Ai mummilta lahjaksi? Okei, kiitosss.

Laki ei tietenkään enää ole ”uusi” samalla tavalla kuin uusi auto tai kännykkä, mutta kun itsekin tulee talletettua rahaa pankkiin ehkä kerran kymmenessä vuodessa, niin siihen suhteutettuna se on uusi. Säännöllisesti käteistä pankkiin kuskaavat joko tietävät laista tai pankki tietää heidät, niin että turhia ei kysellä. Aiheesta voisi myös lyödä käteen jonkun tiedotteen, mikä säästää toivottavasti pankkivirkailijaa pahimmilta tunteenpurkauksilta.

Myös media voisi kantaa vastuunsa tästä. Tässä Hesarin uutisessakin – joka pohjautuu tämänaamuiseen mielipidekirjoitukseen – puhutaan ympäripyöreitä ”pankin velvollisuudesta” eikä mainita lain uudehkoudesta ja taustoista. Linkittäkää vaikka siihen lakiin!

 

* Olen vieläkin hämmästynyt siitä, kuinka nopeasti – jo 1990-luvun puolessa välissä kun internet oli vasta tekemässä tuloaan kaiken kansan kapineeksi – suomalaispankit kehittivät ja toivat markkinoille nettipankin. Ala kun on muuten patakonservatiivinen ja nihkeä uudistuksiin: seuraava isompi innovaatiohan eli reaaliaikainen rahansiirto alalla tehtiin (tai on luvattu tehdä, odotellaan!) vasta 20 vuotta myöhemmin – viitisen vuotta sen jälkeen kun sama temppu rupesi onnistumaan amatöörien kehittämän Bitcoin-virtuaalivaluutan kanssa. Ehkä tämä puskista tullut ”kilpailija” pisti vähän painetta päätöksiin?

P.S. Osuuspankki sun muut, voisitteko ottaa Nordean tunnuslukusovelluksesta mallia, päästäisiin niistä paperilistoista pikku hiljaa eroon?

Median ja Sebastian Tynkkysen kadonnut suhteellisuudentaju

Edit 16.11. klo 12.50: Lisätty maininta tviiteistä joissa Tynkkynen utelee missä toimipisteessä törkykampanjan kohde on töissä.

Edit 17.11. klo 14.15: Korjattu väärään paikkaan osoittanut linkki (Työoikeuden professori… vei vanhempaan uutiseen jolla ei ollut tekemistä proffan haastattelun kanssa – Iltalehti tosiaan julkaisi ensimmäisen potkukriittisen uutisen). Lisätty myös maininta prosessimokasta joka johti tai vähintäänkin myötävaikutti Tynkkysen yksipuolisen haastattelun julkaisuun.

Suosittelen lukemaan myös Pontus Purokurun tekemän työntekijän haastattelun.

***

Viime viikonloppuna tapahtui yksi viime aikojen eriskummallisimmista ja samalla vastenmielisimmistä somekohuista: nuori Hesburgerin työntekijä sai potkut twiitattuaan nimimerkkitilin takaa:

20 minuuttia ennen sulkemisaikaa sisälle astuu jäbä Make America Great Again -lippalakki päässä. Ois tehnyt mieli sylkästä sen purilaiseen.

Twiitistä otettua kuvakaappausta levitettiin Ylilaudalla, työntekijän henkilöllisyys ja työnantaja Hesburger kaivettiin esille, minkä jälkeen alkoi organisoitu palauteryöpytys Hesburgerille. Keskustelukommentteja lukemalla ei jää epäselväksi, että henkilön sukupuolivähemmistöön kuuluminen oli keskeinen ellei keskeisin motivaattori lokakampanjalle. Sonnanheittoon osallistui myös sukupuolivähemmistöjä halveksivista ulostuloistaan jo vanhastaan tuttu Sebastian Tynkkynen, joka oikein laati levitettävän kuvan nimine ja kasvokuvineen työntekijästä.

Sunnuntai-iltana tapaus päätyi toimitetun median käsittelyyn – ja journalistinen harkinta ohitettiin herkullisen klikkiotsikon perässä. Ensimmäisenä haaskalle tuli Iltalehti, jonka mukaan:

Hesburgerin työntekijä uhkasi Twitterissä sylkeä asiakkaan hampurilaiseen.

Ei uhannut. Kyseessä on uhkaus yhtä paljon kuin jos minä puuskahtaisin jälkikäteen:

Joku torvi melkein ajoi päälleni suojatiellä tunti sitten. Ois tehnyt mieli lyödä sivupeili säpäleiksi.

Kyseessä olisi ”uhkaus” jos olisin juossut autoilijan kiinni liikennevaloissa ja uhannut lyödä sivupeilin säpäleiksi – tai selvittänyt autoilijan yhteystiedot ja uhkaillut häntä vaikkapa puhelimitse. Työntekijän tviitti oli tunteenpurkaus, ei uhkaus.

Kun valhe on kerran sanottu ääneen, se jatkoi omaa elämäänsä. MTV hyppäsi kelkkaan oikein otsikoimalla työntekijän ”ällöttävästä uhkauksesta asiakkaalle”, päätyipä sama vielä Talouselämään sekä MTV:n lopulliseen potku-uutiseen. Otsikot ja uutisten alut lukaisemalla jää kuva, että henkilö olisi uhkaillut asiakasta paikan päällä – mikä olisi jo ihan eri tason juttu kuin jälkikäteen asiasta puuskahtaminen. Ilta-Sanomat oli asiallisemmalla linjalla.

Tapaus päättyi potkuihin, joiden oikeutus kyseenalaistettiin välittömästi:

  • Iltalehti haastatteli heti maanantaina työoikeuden professoria, joka vertaa tapausta heti Valavuoreen, mutta toisin kuin monella nettiöyhöttäjällä (”saihan Valavuorikin potkut, mitä valitatte”), professorilla on suhteellisuudentajua: ”Meillähän on tämä tapaus Valavuori, jossa Aleksi Valavuori irtisanottiin urheilujoukkueesta tviitin takia. Se tviitti oli kuitenkin vakavampi tapaus kuin tämä.” Koskinen näkee Hesburgerin tapauksen lievempänä. ”Ei tämä minusta ole irtisanomisen aihe. Tässä pitäisi olla seurauksena puhuttelu ja irtisanomisen alainen varoitus.”
  • Suomen luetuin bloggari Sakari Timonen sivaltaa purevalla verbaaliveitsellään:Hän [Tynkkynen] on pelkkä väärin ajattelevia, väärin pukeutuvia ja väärin puhuvia vaaniva hyypiö, joka kaikkien onnettomuudeksi pääsee jatkuvasti julkisuuteen esittelemäään omaa käsitystään sananvapaudesta. Ja sehän on se tuttu: Minulla on oikeus kaikkeen, mutta kanssani eri mieltä olevilla ei ole oikeutta mihinkään.
  • Myös Palvelualojen ammattiliitto älähti tapauksestaPam toivoo yrityksiltä, työnantajilta sekä kaikilta muiltakin malttia. ”Valemedialle, uhkailulle tai ihmisten pelottelulle ei saa antaa jalansijaa.”
  • Lakimies Jussi Kari on professorin ja ammattiliiton kanssa samoilla linjoilla:Vaikka työntekijä onkin loukannut lojaliteettivelvoitettaan, olen yllä mainitulla tavalla taipuvainen katsomaan, että työsuhteen purkaminen on tapauksessa tapahtunut lainvastaisesti. Työntekijälle olisi ensin tullut antaa varoitus.

Koko jutussa meni pahiten pieleen se, mihin PAM tiedotteessaan kiinnittää huomiota: selvästi transfobisista motiiveista lähteneen lokakampanjan annettiin päättyä loanheittäjien voittoon.

Suhteellisuudentajun puute on ehkä pahin tynkkysläisiä riivaava tauti. Erityisen tarkkana suhteellisuuden kanssa pitää – tai siis pitäisi – olla, kun käytetään valtaa: esimerkiksi panssarivaunua kivillä heittelevää pikkupoikaa ei saa ampua konetykillä vaikka vihollisen sinkotaistelijaa voi, poliisi voi ampua henkirikosta yrittävän henkilön muttei karkuun juoksevaa tikkarinnäpistäjää, ja niin edelleen.

Sama periaate pätee myös viestinnälliseen vallankäyttöön: kun julkkispoliitikko käyttää somenäkyvyyttään parikymppisen ei-julkisuuden henkilön julkiseen mollaamiseen ja potkujen järjestämiseen, touhulla ei ole mitään tekemistä oikeudenmukaisuuden tai seurausten suhteellisuuden kanssa.

Vähemmistöjä ahdistelevalta roskasakilta suhteellisuudentaju puuttuu täysin, ja logiikka on tasoa ”kyllähän transihmisistä saa vääntää vitsiä kun kerran insinööreistä ja lakimiehistäkin voi”. Ei näin.

Suhteellisuudentaju tuntui (ks. myös seuraava kappale) olevan hukassa myös Iltalehdellä, joka antaa Tynkkyselle kokonaisen jutun verran tilaa selitellä tekemisiään ilman faktantarkistusta (juttua sentään päivitettiin myöhemmin vähän neutraalimpaan suuntaan). Kuten Veikka Lahtinen osuvasti kiteytti, Sebastian-hirviölle annetaan mediassa tilaa viihdyttävyyden (ja sen tuomien klikkien) takia, miettimättä ratkaisun yhteiskunnallisia seurauksia eli vihapuheen normalisoitumista.

Lisäys 17.11.: Ennen Tynkkysen haastattelua Iltalehti tosiaan julkaisi jo edellä mainitun työoikeuden professorin haastattelun (kuten myös PAMin kriittisen kannan), mistä pisteet heille. Tynkkysen yksipuolisen haasttattelun julkaisu taas johtui toimitusprosessissa tapahtuneesta kämmistä (joita sattuu aina välillä, nyt vain ikävässä saumassa).

Tynkkysen paskapuheen levittämisen sijaan olisi voinut käydä läpi tapausta ja sen taustoja – nyt keskityttiin yhteen twiittiin, sen sijaan että olisi käsitelty kuinka julmasta tempusta oli kysymys. Kuten nimimerkki Pullaqueeri kirjoittaa Twitterissä:

Transihmisten doxxaus (eli henkilötietojen ja yksityisasioiden selvittäminen ja julkistaminen) on maailmalla yleinen transfobisen väkivallan muoto. Tässäkin tapauksessa doxxaaja tiesi henkilön olevan transsukupuolinen, ja julkaisi tarkoituksellisesti tämän deadnamen (vanhan nimen). Tämän tarkoituksena on nöyryyttää, nujertaa ja hiljentää. Sebastian Tynkkysen johdolla leviämään lähti siis transihmisen vanha nimi, mikä on vielä ekstraleveli lisää kammottavuutta yksityishenkilön henkilötietojen levittelyn päälle.

Tämän transfobisen vihamotiivin käsittely loisti poissaolollaan kaikissa uutisissa, vaikka sen näki jo otsallaankin kun luki aiheeseen liittyvän ylilautakeskustelun ja ilmiantotweetit sukupuolivähemmistöihin kohdistuvine solvaavine termeineen. Vaikuttaa siltä, että Tynkkynen aivan tieten tahtoen valitsi lokakuvakollaasiinsa henkilön vanhan nimen, jotta oikein saisi käänneltyä veistä transnuoren haavassa. Likaisen lisämausteensa soppaan heittivät vielä Tynkkysen kyselyt sen perään, missä ravintolassa henkilö on töissä – ja mukana on taas törkykampanjan kohteen kuva (sensurointi minun):

4d6e2c93-e8f8-4a77-b79b-63bb45a19313

Sanon vielä lopuksi saman asian minkä olen jo aiemmin todennut erilaisten huuhaamaakarien kanssa vääntäessä. Nämä kun aina vaativat ”asiallista keskustelua” ja ”ei saa mennä henkilöön”. Tämä asiallisen keskustelun vaatimus ei kuitenkaan koske heitä itseään. ”Henkilöön meneminen” taas on täysin perusteltua tilanteessa, jossa kyseinen henkilö – tässä tapauksessa Sebastian Tynkkynen – nostaa päätään vessanpöntöstä aina samoine vastenmielisine ja/tai perättömine mielipiteineen.

Seuraava sarjakuva kiteyttää oivasti Tynkkysen ja hänen aatetoveriensa toimintatavan:

mies-ei-synnyta

Eli lyhyesti: sanotaan jotain törkeää mutta muotoillaan se näennäisen kohteliaaseen ulkoasuun, toisin sanoen poliittisesti korrektisti. Kun joku sorrettuun vähemmistöön kuuluva reagoi tähän – täysin oikeutetusti – paskanhaistattelulla, persusetä uhriutuu ja valittaa, kun ”näistä asioista ei voi keskustella asiallisesti”. Ei voikaan, mutta kiitos tästä kuuluu kaiken maailman sebutynkkysille, ei feministeille.

Piirros: Anna Nummi

Säteilymafian hätäkakka ja professorin vastapallo

Uusimmassa Voi Hyvin -lehdessä (numero 8/2016, juttua ei valitettavasti löydy verkosta) on erinomainen juttu kännykkäsäteilyn vaaroista – tai siis kyseisten vaarojen olemattomuudesta. Onko kännykkä vaaraksi? löytyy lehden sivuilta 54–56. Toimittaja on onnistunut välttämään käytännössä kaikki terveyslehtien yleiset virheet ja tehty laatukamaa:

  • Jutussa on haastateltu kahta alan professoria, Tapio Ala-Nissilää ja Jukka Juutilaista. Mukaan ei ole pyydetty ”toista näkökulmaa” säteilyn vaaroihin lujasti uskovalta aktivistilta.
  • Jutun rakenne on informatiivinen ja hyvin popularisoitu: siinä on ensin lyhyt säteilystä huolestuneen ihmisen asiallinen kysymys, johon professori vastaa.
  • Jutussa käsitellään myös säteilyllä pelottelijoiden yleisimmät argumentit, mutta ei päästetä itse pelottelijoita ääneen. Käsitellään muun muassa kännykkäsäteilyn perusteeton 2B-”syöpäluokitus”.
  • Juttu on aidosti skeptinen: lopussa myönnetään, että aina on mahdollista että joku tutkimus tulevaisuudessa löytää lievän yhteyden (vahvahan näkyisi jo!) kännykkäsäteilyn ja syövän välillä, mutta todetaan että se on mitätön kaikkiin muihin arkielämän riskeihin verrattuna – jos siis sellainen joskus löytyy.
  • Jutussa suhteutetaan asiat – niin säteilytehot kuin mahdolliset riskitkin – oikeaan suuruusluokkaan.

No, kaikkialla ei jutusta tykätty. Säteilyaktivistien suljetussa Facebook-ryhmässä on ilmeisesti käynyt melkoinen sutina ja sitten tuli vastinetta – Turun Sanomiin! Sunnuntaina 6.11. julkaistiin Dariusz Leszczynskin mielipidekirjoitus, joka alkaa:

Olin yksi IARC:n työryhmään kutsutuista 30 tiedemiehestä, jotka 2011 luokittelivat matkapuhelinsäteilyn mahdollisesti karsinogeeniseksi.

Fysiikan professori Tapio Ala-Nissilän haastattelut, Turun Sanomissa (29.10.2015) ja Voi hyvin lehdessä (8/2016), herättävät hämmennystä.

Ilmeisesti Ala-Nissilän nimeä on googlailtu ja sitten on löydetty Turun Sanomien vuoden takainen kirjoitus, jonka innostamana kirjoitus on saatu ujutettua laajalevikkiseen sanomalehteen. En yhtään ihmettele, että säteilyaktivistipiireissä on vedetty jutusta herneet nenään:

Ala-Nissilä muistuttaa, että myös ihminen säteilee mikroaaltoja – moninkertaisesti enemmän kuin tukiasema.

– Sähköallerginen ihminen olisi siis allerginen itselleen paljon voimakkaammin kuin tukiasemille.

Leszczynski on Säteilyturvakeskuksen entinen tutkimusprofessori, josta kirjoitin viime vuonna MPC-lehteen (nykyinen MikroBitti) seuraavasti:

Ainoa alan koulutuksen saanut aktivisti on Dariusz Leszczynski, joka irtisanottiin Säteilyturvakeskuksen tutkimusprofessorin virasta pari vuotta sitten. Leszczynskin mukaan potkujen syynä on sensuuri. Sanomatta jää, että ”sensuuripyrkimyksien” syynä voi olla myös se, että Leszczynskin näkemykset eivät ole vallitsevan tieteellisen käsityksen mukaisia ja Säteilyturvakeskus ei halua leimautua harhatiedon levittäjäksi.

Potkujen varsinainen syy oli matkapuhelinsäteilyn terveysvaikutuksia koskevan tutkimuksen lopettaminen: ei ole järkeä käyttää verorahoja ikuisesti terveyshaittojen etsimiseen sieltä, mistä niitä ei näytä löytyvän.

”Darius toimii ikään kuin hän olisi asettanut elämäntehtäväkseen osoittaa heikkojen sähkömagneettisten kenttien karsinogeenisyyden”, kertoo Leszczynskin entinen kollega MPC:lle.

Sama dosentti oli myös vauhdissa skeptikko Lilja Tammisen blogin kommenttilaatikossa, kun Tamminen kirjoitti tyrmäävän artikkelin säteilyhuuhaasta blogiinsa.

Tarina (tai tarinan tämä erä) päättyy makeasti: Turun Sanomat julkaisi tänään professori Ala-Nissilän vastineen Leszczynskin mielipidekirjoitukseen, joka on melkoista verbaali-ilotulitusta ja kielellistä turpasaunaa. Suosittelen lukemaan sen kokonaan, mutta tässä maistipala:

Dosentti Darlusz Leszczynskin mielipidekirjoitus (TS 7.11.) herättää hämmennystä. Hän kirjoittaa asian vierestä ja tosiasioista tietämättä tai niitä vääristellen. Hän on itse julkaissut aiemmin tutkijana ollessaan lukuisia tuloksia siitä, että kännyköiden säteilyllä ei ole solutason vaikutuksia. Jos nämä tulokset ovat vääriä, pitäisi julkaisut perua hyvän tieteellisen tavan mukaisesti.

Ja:

Jos kerran mysteerinen ”modulaatio” on syynä haittavaikutuksiin, niin miksi ”sähköallergiset” kuitenkin väittävät saavansa oireita kaikesta heikosta säteilystä – ja vain silloin, kun tietävät tai luulevat olevansa lähellä säteilylähdettä? Nämä eivät ole uskonasioita, vaan tutkimustuloksia.

Ja tosiaan: IARC:n 2B-luokassa (=”mahdollisesti syöpää aiheuttava”) kolmatta vuosikymmentä roikkunut kahvi poistui viime kesänä kyseiseltä listalta:

En ole oikein varma, miksi kahvi alunperinkään oli päätynyt korkeampaan kategoriaan, syövän ja kahvin yhteyttä tutkinut epidemiologi Owen Yang Oxfordin yliopistosta toteaa.

Kun odotellaan muutama vuosi, saanemme vastaavan kommentin, kun mobiilisäteily poistuu 2B-luokasta, jonne se on perusteettomasti päätynyt.

Onko kirjoituksen typeryys journalistinen syy tarjota nimimerkkisuoja?

Ensimmäinen tekemäni asia aamulla herätessäni on Helsingin Sanomien mielipidesivujen lukeminen. Vain jos ei ole kiire, lukaisen myös lehden muun sisällön. Mielipidesivusto on tasokkaasti toimitettu ja sieltä nousee tärkeitä aiheita keskusteluun. Tasoa nostaa omalla nimellä kirjoittaminen. Toimitus julkaisee myös nimimerkkikirjoituksia, jos kyse on vaikkapa sairaan läheisen kohtelusta tai talousvaikeuksista. Virallisesti ohje kuuluu:

Nimimerkillä kirjoittamisen hyväksymme vain poikkeustapauksissa. Hyväksyttäviä syitä ovat esimerkiksi omaan terveyteen, taloudelliseen asemaan tai muihin arkaluonteisiin aiheisiin liittyvät asiat.

Nyt Hesari teki tähän linjaukseen omituisen poikkeuksen. Kirjoituksen sisältöön en ota tässä kantaa (vaan tein sen Hesariin lähettämässäni mielipidekirjoituksessa – peukut pystyyn että julkaisevat), mutta toimituksen ratkaisu julkaista kirjoitus nimimerkillä oli vähintäänkin erikoinen. Mikä oli se syy, miksi tätä ei voinut kirjoittaa omalla nimellä? Siis muu kuin se, että kirjoitus oli niin saatanan typerä että ei vain kehtaa. Sen taas ei pitäisi olla syy käyttää nimimerkkiä, ainakaan laatulehden mielipidesivuilla. Jos kirjoitus on niin typerä että sitä ei kertakaikkiaan kehtaa julkaista omalla nimellä, se kannattaa jättää suosiolla lähettämättä Hesariin ja julkaista se vaikkapa Suomi24:ssä.

Esimerkiksi kokoomusnuoret Henri Heikkinen ja Saul Schuback kirjoittavat mielipiteitään köyhistä suoraselkäisesti omalla nimellään, jostain Wahlroosista puhumattakaan. He (tai oikeastaan pitäisi puhua meistä – itsekin päristelen sylkeä täysin vapaasti koska en ole missään sorretussa asemassa) eivät tarvitse mitään erityissuojelua nimimerkin takaa.

Asialleen omistautunut amatööri päihittää keskinkertaisen ammattilaisen – miksi?

Sisältöyhteistyö – tämä kirjoitus on tuotettu yhteistyössä Oppimisen Fiesta -tapahtuman kanssa, ks. kirjoituksen loppu.

Työskentelen Metropolia-ammattikorkeakoulussa autoelektroniikan lehtorina kuudetta vuotta – tätä ennen opetin Teknillisessä korkeakoulussa (nyk. Aalto-yliopisto) elektroniikkaa ja sähkötekniikkaa – ja tulipa välillä kokeiltua toimittajan töitä Talentum-konsernissa (free-juttuja kirjoitan aina aikataulun ja motivaation salliessa vieläkin).

Teknillinen korkeakoulu oli opetus- ja oppimisympäristönä mielenkiintoinen: siinä missä vaikkapa Helsingin yliopistossa harjoituksia ohjaavat yleensä jatko-opiskelijat, Teknillisessä korkeakoulussa oli pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että harjoitusten vetäjät olivat vanhemman vuosikurssin perusopiskelijoita. Syitä tähän lienee monia, mutta tärkein lienee suuri opiskelijamäärä: aloittaessani opinnot it-huuman huippuvuonna 2000, pelkästään sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sisäänotto oli muistikuvani mukaan suuruusluokkaa 500 opiskelijaa. Revi tähän sitten harjoitusten ohjaajat muutamasta tohtorikoulutettavasta.

Jo ensimmäisenä opiskeluvuotena huomasin, että moni parikymppinen opiskelija-assistentti oli pedagogiselta ulosanniltaan huomattavasti terävämpi kuin kokeneet tutkijatohtorit ja professorit. Syyksi arvelin silloin – ja ajan myötä käsitys on vahvistunut – että sillä parikymppisellä assarilla on vielä aivan tuoreessa muistissa

  • mikä kyseisessä opittavassa asiassa on vaikeaa,
  • millainen päättelyketju asian ymmärtämiseen liittyi,
  • mikä kohta on luennoitsijan materiaalissa tai oppikirjassa selitetty vähän epäselvästi,

joten hän voi antaa ”täsmäopetusta” juuri tämän oppimisen karikon ylittämiseen. Juuri oppimisen karikkojen ylittämisessä auttaminen on mielestäni opettajan ydintehtävä. Järkeilytyö asian ymmärtämiseksi on opiskelijan tehtävä itse, sitä ei voi ulkoistaa opiskelijalle, mutta etevä opettaja voi nopeuttaa oppimista säästämällä opiskelijan muutaman tunnin pään seinään hakkaamiselta kysymällä muutaman johdattelevan kysymyksen tai antamalla pari täsmävinkkiä tai esimerkkiä.

Itse asiassa eräs tällainen ”nuori superopettaja” toimi omana inspiraationani kun päätin suuntautua opetusalalle. Hän opetti piirianalyysin peruskurssien laskuharjoituksia, sanottakoon nyt nimikin tässä, Antti Kivikero.  Terveisiä vain, jos luet tätä postausta.

Mikä niissä vanhoissa opettajissa sitten oli vikana? Ei mitään, ja esimerkiksi samaista piirianalyysiä opettanut professori Martti Valtonen oli erittäin etevä ja pidetty opettaja, vaikka ikä oli lähempänä kuuttakymmentä kuin kolmeakymmentä. Jos taas vertaan itseäni 22-vuotiaana ja 34-vuotiaana, niin muutamia eroja löytyy. Silloin parikymppisenä palaute omista tunneista oli erinomaista, ja siitä jopa palkittiin:

kurssipalaute

Raha tuli toki tarpeeseen, mutta paljon mieleenjäävempi palaute oli ylioppilaskunnalta tullut kortti, jossa kiitettiin hyvästä opetuksesta. Puhumattakaan siitä, kuinka hyvä mieli tuli jokaisella kerralla, kun jonkun laskutehtävän kanssa kärttyisänä tuskastelevan teekkarin mieliala muuttuu kertaheitolla, kun hän tajuaa, minkä takia lasku on mennyt väärin parin tunnin yrittämisestä huolimatta.

Mutta miksi vanha opettaja tai professori voi olla ”huonompi” kun nuori – kun vertailen nuorta minää ja nykyminää niin muutama seikka löytyy:

  • Nuorena oli aikaa tehdä hommat viimeisen päälle, kun ei tarvinnut kuskata lapsia päivähoitoon.
  • Vanhemmilla asiantuntijoilla on usein kertynyt paljon muuta tärkää (ja vähemmän tärkeää) hommaa, joka sekä vie aikaa että kuormittaa henkisesti. En ollut parikymppisenä mukana sähköturvallisuuslain laadinnassa, minulle eivät toimittajat soitelleet eikä pyydetty asiantuntijakommenttia johonkin projektiin tai yritysideaan. Nämä ovat tärkeitä töitä toki, mutta pois itse kurssien kehittämisestä.
  • Kun asiat osaa jo itse etu- ja takaperin unissaankin, välillä pääsee unohtumaan, kuinka vaikeita ne ovat niitä ensimmäistä kertaa opiskeleville.

Vaikka osaamista ja asiantuntemusta on kertynyt paljon ja kertyy edelleen, säännöllisesti käy niin, että jollain opiskelijalla on tietoa aiheesta, mitä minulla ei ole. Tämä korostuu erityisesti juuri autoalalla: eri merkkikorjaamoissa kesätöissä käyvät opiskelijat keräävät paljon hiljaista tietoa, jota ei löydy googlaamalla eikä kirjasta lukemalla. Tämä pitää hyödyntää vahvuutena, eikä peitellä omaa tietämättömyyttään. Usein opettajalta jopa vaaditaan (ja vaikkeivät muut vaatisi, niin hän vaatii itseltään), että jokaiseen asiaan tulee vastaus kuin tykin suusta. Kuten kollegani kiteytti: ”juristi on ainoa ammatti, jossa saa vastata ’odotapa hetki, selvittelen vähän ensin’ ilman että sitä pidetään merkkinä osaamattomuudesta”. Pahimmillaan ”osaamattomuuden” peittely voi johtaa jopa hengenvaaraan. On vain hyvä asia, että lääkäri tarkistaa kirjasta lääkkeiden yhteensopivuuden, kuin että heittää lonkalta vaikuttaakseen pätevämmältä.

Aina säännöllisesti joku nousee vaatimaan, että opiskelijoille on annettava keppiä, milloin lyhennettyjen kesälomien, milloin kiristetyn opintotuen merkeissä. Pidän tätä kehitystä vaarallisena ja vastenmielisenä. Juuri se, että nuorilla lahjakkailla – ja ennen kaikkea motivoituneilla – ihmisillä on löysää aikaa, mahdollistaa kaikenlaista uudenlaista oppimista – ja lopputuloksena voi olla vaikkapa hyödyllinen suuryritys tai jotain muuten vain itseisarvoisesti siistiä, kuten itseoppineen hakkeri Oona Räisäsen saavutukset autonavigaattorin salauksen murtamisesta kaikenlaiseen muuhun mielenkiintoiseen (hänen sivunsa ovat koukuttavaa luettavaa, kokeile). Huomionarvoista on, että Räisänen ei ole tietoteekkari eikä elektroniikkainsinööriopiskelija, vaan ympäristönsuojelutieteen opiskelija Helsingin yliopistosta. Kandityönsä hän on tehnyt apinoiden suojelusta. Kansainvälistä mainetta niittänyt Räisänen sanoo espoolaisen paikallislehden haastattelussa asian, jota ei voi liikaa painottaa mutta joka usein unohtuu:

Jonkin asian selvittämiseen saattaa mennä 24 tuntia putkeen. Kesken ei voi jättää, kun saa hyvän flown.

Tästä päästäänkin alkuperäiseen otsikkooni: Oona Räisänen päihittää tietotaidossaan keskinkertaisen elektroniikkainsinöörin ja tietoturva-ammattilaisen nähdäkseni juuri sen takia, että hänellä on a) aikaa b) mielenkiintoa perehtyä asioihin kunnolla. Kun jotain tehdään työelämässä, aikataulu on usein tiukka ja asiakas haluaa jotain mahdollisimman halvalla. Toinen liittyy motivaatioon: kun jotain tekee omaksi ilokseen, ei haittaa, jos tunnin hommaan menikin 10 tuntia. Jos taas tätä tekee elääkseen, voi riittävän usein sattuva aikataulun ylittyminen häiritä vaikkapa vuokran maksua, kun hinnoittelet urakan tunnin mukaan, ja siihen meneekin kymmenen tuntia.

Kuten sanottu, oppimista tapahtuu kaikkialla ja moneen suuntaan. Yksi viimeksi opiskelijalta oppimani asia on tässä: keskustelimme sähkölieden kytkennässä tapahtuneista vaarallisista virheistä. Keskustelu lähti tapauksesta, jossa asian pihvi oli sähköturvallisuuslainsäädännön rikkominen, mutta opiskelija heitti erinomaisen pointin siitä, kuinka vieressä hengittävä asiakas voi johtaa hengenvaaralliseen tilanteeseen. Jos kokematon sähköasentaja työskentelisi yksin, hänellä olisi aikaa selvittää ja mittailla rauhassa, mikä johdin 60-lukuisen omakotitalon lieden takana on mikäkin. Kun nuiva asiakas seisoo selän takana, nousee kynnys kaivaa kännykkä taskusta tai mittailla rauhassa johtimien kokoonpano yleismittarilla.

Se ainoa kerta muuten kun olen itse saanut verkkovirrasta sähköiskun, muuten johtui samasta asiasta: koska vieressä oli yleisöä, en halunnut kiivetä enää toista kertaa telineeltä alas ja juosta sähkökeskukseen, vaikka rasiassa oli vielä toisessa johtimessa jännite (toisesta olin katkaissut – olivatkin eri johdonsuojakatkaisijan takana). Otin riskin, käsi lipsahti ja rystysille tuli. Päätin, että tämä oli viimeinen kerta kun tingin omasta työturvallisuudesta antaakseni näppärän, ammattitaitoisen ja nopean kuvan itsestäni. Nolointa tilanteessa on se, että sähkötyöturvallisuuskoulutuksia itse pitäessäni aina painotan sitä, että ammattilaisten kuolemaan johtaneet sähkötapaturmat tapahtuvat usein nimen omaan kokeneille ammattilaisille, kun luotetaan liikaa omaan ammattitaitoon. Joskus sähkökaavio voi olla virheellinen tai erottimen koskettimet jumissa, kohtalokkain seurauksin.

 

***

Sisältöyhteistyö: Huomenna ja ylihuomenna (1.11.-2.11.2016) Finlandia-talolla järjestettävä Oppimisen Fiesta -tapahtuma tilasi blogipostauksen teemasta ”Milloin viimeksi koit oppimisen hurmaa tai opetit jotakin jollekin toiselle? Tarkoituksena on herättää positiivista keskustelua monimuotoisesta oppimisesta ja näyttää, että oppimista voi tapahtua kaikkialla.” Aihe siis heiltä, kirjoituksen sisältö on 100 %:sti minun tuottamaani ja ennakkotarkastamatonta ;-). Samasta teemasta ovat bloganneet ihanasti myös Koko Hubara, Maarit Korhonen ja Maarit Kallio.

Tasapainoskootterissa tulipalo- ja sähköiskuvaara – myymälä pisti aluksi hanttiin palautuksessa

Sain tämän viikon tiistai-iltana yhteydenoton yksityishenkilöltä, joka oli ostanut keväällä eräästä K Citymarket -ketjun myymälästä Street Cruiser T-A03 -tasapainolaudan, jonka sähköturvallisuusviranomainen on määrännyt poistettavaksi markkinoilta ja asettanut myyntikieltoon sähköisku- ja palovaaran takia.

Henkilö oli yrittänyt palauttaa kaksi kertaa tuotteen takaisin myymälään. Molemmilla kerroilla oli kieltäydytty, perusteluna ”laitteesta ei ole varsinaista takaisinkutsua”. Olivat soittaneet maahantuojallekin. Kaupasta myönsivät, että laite on asetettu myyntikieltoon mutta se ei heidän mukaansa estänyt käyttöä.

No eihän sen näin pitäisi mennä! Kuluttajansuojalainsäädäntö on hyvin yksiselitteinen tapauksissa, joissa tuote ei täytä lakiin perustuvia turvallisuusmääräyksiä. Itse asiassa jo kauppalaissa (joka on paljon löysempi kuin kuluttajansuojalaki) todetaan:

Tavaran on lajiltaan, määrältään, laadultaan, muilta ominaisuuksiltaan ja pakkaukseltaan vastattava sitä, mitä voidaan katsoa sovitun.

Sähkölaitteessa olevalla pakollisella CE-merkinnällä tuotteen valmistaja tai valtuutettu edustaja ilmoittaa viranomaisille, että tuote täyttää direktiivien oleelliset turvallisuusvaatimukset. Nyt se ei niitä täytä, joten tavarassa on virhe. Kuluttajansuojalainsäädännössä asiaa väännetään vielä rautalangasta ja kuluttajalle annetaan lisäoikeuksia: esimerkiksi virheeseen vetoamisessa ei tarvitse noudattaa normaalia kahden kuukauden määräaikaa, mikäli:

virhe perustuu siihen, että tavara on muuten terveydelle tai omaisuudelle vaarallinen.

Jo aiemmin laissa sanotaan (yleinen virhesäännös 12 §), että

Tavaran tulee ominaisuuksiltaan vastata laissa, asetuksessa tai viranomaisen päätöksessä asetettuja vaatimuksia, paitsi jos ostajan tarkoituksena on käyttää tavaraa tarkoitukseen, jossa kyseisellä vaatimuksella ei ole merkitystä.

Aihetta käsitellään myös kuluttajaturvallisuuslaissa. Koska maallikon laintulkinta voi välillä mennä harhaan, kysyin asiaa Kilpailu- ja kuluttajavirastosta, josta tiedottaja Milla Lahtinen kertoo:

Lakimiehemme arvioi, että näyttäisi siltä, että Citymarketissa ko. tuote tulisi ottaa takaisin ja palauttaa rahat, vaikka kyse ei olisikaan takaisinvedosta, mutta Tukesista saanet lopullisen vastauksen siihenkin, mitä heidän ko. tuotetta koskeva myyntikielto-päätöksensä yrityksisltä / myyjiltä edellyttää. 

Entä onko tasapainoskoottereista tullut yhteydenottoja muutenkin?

Kuluttajaviranomaisille (valtakunnallisen kuluttajaneuvonnan ja kuluttaja-asiamiehen yhteinen tietokanta) on tullut vuonna 2016 yhteensä 41 ilmoitusta tasapainoskoottereista. Ne liittyvät eri aiheisiin, esimerkiksi huoltoon, takuuseen, sopimusehtoihin ja markkinointiin. Muutamassa ilmoituksessa kuluttaja oli huolissaan laitteensa turvallisuudesta luettuaan mediasta, että laite voi syttyä palamaan ja pohtivat palauttamisen tai kaupan purun mahdollisuutta, vaikka kyseessä ei ollut sama tuote kuin Tukesin varoittama.

Otin yhteyttä myös Keskon viestintään, josta vastattiin ripeästi keskiviikkoaamupäivällä, että asia selvitetään. Tukesiin en edes ehtinyt ottamaan yhteyttä, kun jo samana iltapäivänä kun vapauduin kokouksesta, sähköpostilaatikossa odotti Keskon viestintäpäällikkö Satu Pusan viesti:

Tässä on valitettavasti tapahtunut tämän yksittäisen kaupan osalta virhe. Olemme ohjeistaneet kauppamme niin, että jos asiakas haluaa palauttaa laitteen, otamme sen vastaan ja hyvitämme. Pyysimme ko. kauppaa ottamaan yhteyttä asiakkaaseen ja toimimaan ohjeistuksen mukaisesti.

sekä yksityishenkilön viesti siitä, että kaupasta oli pahoiteltu virhettä ja asian veivaamista ja toivotettu tervetulleeksi palauttamaan tuote.

Tämä ratkesi hienosti. Hienointahan tietenkin olisi, jos tällaisista ei pitäisi joutua vääntämään. Tukesin sivuilla on hyvin selvä ohje aiheesta, jossa muistutetaan vielä, että

Kun kyse on turvallisuuspuutteesta, palautusoikeus ei edellytä kuittia.

Tällä kertaa kuittikin oli tallessa. Puute tuotteen turvallisuudessa on aina kuluttajansuojalain mukainen tavaran virhe, josta kuluttaja on oikeutettu hyvitykseen eli käytännössä yleisimmin palauttamaan tuotteen ja saamaan rahansa takaisin.