Hallituksen leikkaukset vaikeuttaisivat myös läheishoivan ja työn yhdistämistä

Hallitus ilmoitti aikomuksestaan leikata vuosilomapäiviä, sunnuntai- ja ylityökorvauksia ja muuttaa arkivapaita palkattomiksi vapaapäiviksi. Lisäksi suunnitelmissa on alentaa sairauspäivien korvaustasoa niin, että ensimmäinen sairauslomapäivä on jatkossa palkaton ja päiviltä 2–9 maksetaan vain 80 prosenttia palkasta. Niin perinteisissä tiedotusvälineissä kuin sosiaalisessa mediassa on puitu leikkausten vaikutuksia erityisesti pienipalkkaisten ja naisvaltaisten alojen työntekijöihin, joista suuri osa on hoitoalalla työskenteleviä naisia.

Alhainen ansiotaso ja työn vaativuus ovat tietenkin tärkeimmät näkökulmat, joihin vedota leikkaussuunnitelmia kritisoitaessa. Kolmas tärkeä pointti on jäänyt julkisessa keskustelussa vähemmälle huomiolle: Moni hoitoalalla työskentelevä hoitaa työnsä ohella myös sairasta tai iäkästä läheistään – siis usein paikkaa aukkoja, joita riittämättömät julkiset palvelut synnyttävät. Hallituksen nyt kaavailemat rajut säästöt kohdistuvat siis paitsi isoon joukkoon pienipalkkaisia naisia myös niihin huonokuntoisiin, erityisesti kotona asuviin vanhuksiin, joita naiset hoitavat.

Kirjoitin hiljattain läheishoivaa käsittelevän artikkelin Helsingin Sanomiin. Sitä työstäessäni hätkähdin useaan otteeseen aiheeseen liittyviä tilastoja. Vuonna 2012 työssäkäyvistä suomalaisista 28 prosenttia eli noin 700 000 toimi läheishoivaajana. Se on valtava määrä, ja hyvin todennäköisesti tällä hetkellä lukuna varsin alikanttiin – väestön nopean ikääntymisen vuoksi myös läheistään hoitavien ihmisten määrä kasvaa nopealla vauhdilla. Osa heistä toimii läheishoivaajana vapaaehtoisesti ja mielellään, osa vastentahtoisesti vaihtoehtojen puuttuessa.

Käytännössä läheishoivaaja tekee samaa kuin omaishoitaja, siis hoitaa apua tarvitsevaa läheistään. Omaishoitajasta läheishoivaajan erottaa kuitenkin yksi olennainen seikka – hänellä ei ole kunnan kanssa tehtyä toimeksiantosopimusta tekemästään hoivatyöstä. Läheishoivaajan tekemä omaishoito tapahtuu siis vailla korvausta, oli hoidettavaa kuinka paljon hyvänsä.

Tilastot kertovat hoivavastuun sukupuolittuneisuudesta: Yli 45-vuotiaista työssäkäyvistä läheishoivaajista 62 prosenttia on naisia. Helsingin yliopistossa tänä syksynä valmistuneen tutkimuksen mukaan suurin osa heistä huolehtii omista tai puolisonsa vanhemmista. Myös miehet hoitavat läheisiään, mutta pääasiassa vasta työuransa päättymisen jälkeen eläkkeellä.

Tutkimuksen toinen tekijä, Helsingin yliopiston tutkimusjohtaja, dosentti Kaisa Kauppinen totesi artikkelissani näkevänsä sukupuolittuneessa hoivataakassa jatkumon:

”Läheishoivaroolit ovat perinteisten perheroolien jatke. Monille naisille tilanne on rankka. Ensin on hoidettu omat lapset. Kun he ovat muuttaneet pois kotoa, onkin taas palattava hoivaajan rooliin. Se herättää monissa ärsyyntymistä ja turhautumisen tunteita.”

Kauppisen ja tutkijatohtori Mia Silfver-Kuhalammen tutkimukseensa haastattelemista läheishoivaajista monet työskentelivät hoiva-alalla pääasiassa lähi- ja sairaanhoitajina. He kuuluvat siis juuri siihen joukkoon, joiden työehtoja hallitus tällä hetkellä kaavailee huonontavansa. Se on pelottavaa ja surullista, sillä jo nyt läheishoivan ja työn yhdistäminen on mutkikasta, ja seuraukset ulottuvat laajalle työelämään. Ylitöitä, työmatkoja tai uusia työtehtäviä on vaikea ottaa vastaan. Työpäivät voivat lyhentyä, ja töitä voi olla keskeytysten vuoksi vaikea saada tehtyä. Usein myös työyhteisö kuormittuu.

Koetuksella on myös läheishoivaajan terveys. Työnsä ohessa hoivaavilla on tilastollisesti muita enemmän väsymystä, stressioireita, ajatuksia ennenaikaiselle eläkkeelle siirtymisestä ja tarvetta sairauslomille. Jos läheishoivasta selviytyminen vaatii lyhennettyä työaikaa tai työtehtävien vaihtamista, vaikutukset voivat ulottua myös eläkkeeseen.

Sekä suomalaiset että kansainväliset selvitykset osoittavat, että läheishoivaajalla on muita suurempi riski joutua pois työelämästä. Se koskettaa useimmiten keski-ikäisiä naisia. Kauppisen ja Silfver-Kuhalammen tutkimukseensa haastattelemista henkilöistä muutama kertoi hakeutuneensa työhön, joka ei vastannut heidän koulutustasoaan, mutta jousti silloin kun hoivatilanteet vaativat. Jotkut kertoivat jääneensä kokonaan pois työstään, koska eivät voineet kuormittaa työtovereitaan.

Monelle työn ja hoivaamisen yhtälö on silti myönteinen. Työssäkäynti antaa vastapainoa hoivalle ja tuo taloudellista turvaa. Jos työyhteisö suhtautuu tilanteeseen empaattisesti, se auttaa jaksamaan sekä hoiva- että työtehtävissä. Tukea saavilla on tutkimuksen mukaan vähemmän stressioireita ja kuormitusta. Ei ole vaikea ennustaa kasvaako vai väheneekö työyhteisön tuki läheishoivaajille työpaikoissa, joissa palkkaa pienennetään, lomia lyhennetään ja sairauspäivistä ei makseta enää aiempaan tapaan.

Kun jo valmiiksi kuormittuneen läheishoivaajan elämää hankaloitetaan pienentämällä ansiotasoa, vähentämällä lomia ja heikentämällä sairausloman pitämisen mahdollisuutta, huononnetaan samalla merkittävästi heidän tilannettaan, joita läheishoivaajat auttavat. Heitä ovat erityisesti huonokuntoiset vanhukset, jotka asuvat kotonaan (laitoshoidossa olevat vanhukset tarvitsevat läheishoitoa huomattavasti kotiasujia vähemmän). 

Kun julkiset hoivapalvelut vähenevät ja ikääntyvien määrä kasvaa, tulisi päättäjien löytää uusia keinoja yhdistää hoiva ja työ. Hallitukselle ilmaisena vinkkinä todettakoon, että sellainen keino tuskin on suuren läheishoivaajajoukon työelämän vaikeuttaminen.

Edit 20.9.2015 klo 10.35: Tekstiin lisätty määritelmä omaishoitajan ja läheishoivaajan eroista.