Riskitön bisnes

Bernerin suunnitelmissa valtion omistamat tiet, rautatiet ja meriväylät olisivat erillisen liikenneverkkoyhtiön (suunnittelupapereissa Live) omistuksessa jo vuoden kuluttua.

Yhtiö myisi teiden käyttöoikeutta tukkuhinnalla ”operaattoreille”, jotka myisivät ajokilometrejä erilaisilla palvelupaketeilla autoilijoille.

Näin kertoi Helsingin Sanomat. Liikenneministeri Anne Berner suunnittelee tieverkon yhtiöittämistä. Yhtiö myisi tienkäyttöoikeutta operaattoreille, vakuutusyhtiöille, autokauppiaille ja muille toimijoille, jotka sitten myisivät kuluttajille eli tiet kustantaneille veronmaksajille kilometrejä. Liikkumista seurattaisiin jokaiseen autoon asennettavalla seurantalaitteella, jonka auton omistaja joutuisi itse maksamaan.

Tiemaksulla kerättäisiin rahaa Liikenneverkkoyhtiölle teiden rakentamista ja kunnossapitoa varten. Yhtiö voisi myös ottaa lainaa tieomaisuutta vastaan, jolloin  velka ei näkyisi valtionvelkana.

Tietenkin tienkäyttäjien palveluiden luvataan paranevan:

Jos väyläyhtiö perustetaan, pohdimme pystymmekö tarjoamaan asiakkaalle siihen liittyviä palveluita niin, että ne tuovat heille lisäarvoa.

Tämähän kuulostaa tutulta. Televisolähetykset digitalisoitiin vuosituhannen vaihteessa. Digitalisoinnin mukana piti tulla kaikenlaisia palveluja interaktiivisista tv-ohjelmista alkaen. Niitä ei koskaan tullut, mutta kuluttaja joutui ensimmäiseksi ostamaan digiboksin ja maksaa kanavapalveluista eli pelkästä ohjelman vastaanottamisesta koko ajan yhä enemmän.

Samalla Ylen Jakelutekniikka yhtiöitetiin Digitaksi. Vuonna 2003 yhtiö myytiin ranskalaiselle TDF Groupille 300 miljoonalla eurolla. Vuonna 2011 Digita teki 91 miljoonan euron liikevaihdolla noin 21 miljoonan euron nettotuloksen. Yhtiöllä on käytännössä monopoli suomalaisen television digiverkon jakelussa.  TDF myi Digitan vuonna 2012 ja australialaiselle sijoittajaryhmälle ilmeisesti aika suurella summalla.

Miten arvelisitte käyvän Suomen liikenneverkostolle? Digitan esimerkkiä noudattaen ensin yhtiöitetään, sitten myydään halvalla. Siinä sivussa tietysti vakuutusyhtiöt ja muut kilometrikauppiaat rahastavat. Ei mene monta vuotta, kun tiet omistaa jokin kansainvälinen suuryritys ja Suomeen jää vain niiden käytöllä rahastaminen. Ylläpidosta vastaa kansainvälinen omistaja, jota ei kiinnosta tippaakaan muu kuin voitto.

Tienkäyttömaksu eli ajettavien kilometrien myyminen on riskitön bisnes näille tienkäyttöoikeuden myyjille. Tieverkon omistajalle se on jättibisnes, sillä se voi monopolinsa turvin korottaa operaattoreille jälleenmyytäväksi kaupattavan tienkäyttöoikeuden hintaa. Kun operaattori haluaa oman siivunsa voittoa, niin kuluttaja joko maksaa tai ei liiku tiellä.

Jos hän liikkuu, niin liikkumista voidaan seurata reaaliajassa. Ainakin tällä hetkellä tietoturva on niin olematon, että kuka tahansa voi seurata autoa, jossa on musta laatikko. Tulevaisuudessakin seurannan on oltava ihan samalla tavalla kartalle piirrettävää, jotta osataan laskuttaa vain nykyisin valtion ja tulevaisuudessa ties kenen omistamien teiden käytöstä. Kuntien ja yksityisten tiekuntien omistamien teiden käytöstä voivat rahastaa vain niiden omistajat.

Bisnes on varmaa ja tuottavaa kaikille muille paitsi tietä käyttäville kansalaiselle. Hän maksaa mitä vaaditaan ja luovuttaa kaupan päälle kaikki oikeudet seurata itseään reaaliajassa.

 

Politiikan käypäläiset

-Osana poliittisen kulttuurin muutosta on saatava uudenlaista tulosvastuullisuutta – tulos tai ulos. Näihin tehtäviin ei pidä jäädä roikkumaan, jos tuloksia ei tule. Jos emme nyt saa riittäviä tuloksia aikaiseksi, en ole tässä neljän vuoden päästä.

Näin sanoi hallitusta muodostanut Juha Sipilä huhtikuussa 2015.

Maakuntien keskustalaiset ovat epäilleet, että Berner on politiikassa vain pistäytymässä.

– Se pitää paikkansa. Jotta voin tehdä haastavia ratkaisuja ja nähdä isoja kokonaisuuksia, minulla pitää olla tiettyä riippumattomuutta, hän vastaa.

Näin vastaa Sipilääkin rakettimaisemman nousun liike-elämästä suoraan politiikan huipulle tehnyt liikenneministeri Anne Berner. Hän ei edes teeskentele olevansa millään tavalla vastuussa äänestäjilleen ja koko Suomen kansalle, vaan sanoo suoraan pitävänsä etäisyyttä sinne päin. Hän on kuin konsultti, joka on pantu tekemään likainen työ ja kun se on tehty, niin hän poistuu. Muut saavat siivota sotkun.

Siivottavaa sotkua riittää. Bernerillä on selkeä tarkoitus yksityistää VR, yhtiöittää tieverkosto ja pakottaa jokainen autoilija asennuttamaan kallis seurantalaite, jonka avulla teleoperaattorit ja muut yksityiset toimijat rupeavat laskuttamaan jo kertaalleen veroilla maksettujen teiden käytöstä. Postin hän on jo käytännössä tuhonnut ja Finavian vastuuhenkilöiden oikeudenkäynnin estäminen taidetaan painaa villaisella.

Berneriltä ei ole koskaan kuultu sanaakaan köyhyydestä ja eriarvoisuuden kasvamisesta. Ne eivät häntä kosketa, joten hän ei viitse edes teeskennellä piittaavansa. Pääministeri Sipilä sen sijaan viitsii teeskennellä, vaikka juuri hallituksen päätöksillä kansaneläkeindeksiin sidotut sosiaalietuudet pienenivät, työttömyysturva heikkeni ja asumistuki sekä lääkekorvaukset alenivat. Nyt hurskastelu eriarvoisuuden kasvusta huolestumisella on lähinnä irvokasta.

Mutta eipä hätää, Sipilän mielestä talous kasvaa nopeammin kuin yksikään asiantuntija on osannut ennustaa. Tätä ei usko kukaan muu kuin korkeintaan hallitus itse ja sekin vain virallisesti. Kansan enemmistö on saanut tarpeekseen sekä Sipilästä että hänen koko hallituksestaan. Ihan konkreettista näyttöä siitä saatiin, kun kansa buuasi ja vihelsi Sipilälle kansalaistorin uudenvuodenjuhlassa kuin aikoinaan Nicolae Ceaușesculle.

Nämä liike-elämästä tulleet politiikan käypäläiset voisivat häipyä tuhoamasta hyvinvointivaltiota. Jos he eivät ymmärrä miten tässä näin kävi, niin siteeraan juuri äsken lukemaani Pekka Vennamon Fb-päivitystä:

Yritin vakuuttaa poliitikkoja ja suurta yleisöä jo 1980-luvun lopulla siitä, että politiikan ja yhtiöiden johtaminen on kaksi eri asiaa ja niihin liittyy kaksi eri arvomaailmaa, joita ei pidä sekoittaa keskenään.

Yrityksen johtaminen on itsekästä puuhaa ja yrityksen oma etu on määräävä arvo. On vedettävä kotiin päin kaikin mahdollisin keinoin.

Poliittinen johtaminen on yhteisöllistä puuhaa, jossa tavoitellaan yhteistä etua ja heikomman auttaminen on määräävä arvo.

Mikäli yhteiskuntaa ryhdytään johtamaan yritysten arvoilla, saadaan aikaan itsekkäiden oman edun tavoittelijoiden yhteiskunta, jossa tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta ei ole tietoakaan.

Mikäli yrityksiä ryhdytään johtamaan politiikan arvoilla, saadaan aikaan kannattamattomia ja tuhoutuvia yrityksiä.

Puutuin asiaan aikanaan siksi, että kilpailutilanteeseen siirrettyjä Postia ja Teleä yritettiin johtaa politiikan arvoilla. Nyt näyttää ongelmana olevan se, että yhteiskuntaa yritetään johtaa yritysten arvoilla. Molemmat tavat ovat tuhoisia.

 

Ihmeiden aika

Elämme ihmeiden aikaa. Pääministeri Juha Sipilä koki ihmeeksi sadan miljoonan euron upottamisen jätevettä ja tappiota tuottavaan kaivokseen. Nyt liikenneministeri Anne Berner aikoo toteuttaa oman ihmeensä laittamalla teleoperaattorit, vakuutusyhtiöt ja autokauppiaat pakkomyymään tienkäyttäjille tienkäyttöoikeuden nimellä ilmaa. Ihme on siinä, että auto- ja polttoaineverot alenisivat saman verran kuin tienkäyttöoikeuden myyminen tuottaisi valtiolle, mutta investointeihin käytettävät rahat kaksin- tai kolminkertaistuisivat.

Teleoperaattorit, vakuutusyhtiöt, autokauppiaat ja muut yksityiset palveluntarjoajat siis ostaisivat tienkäyttöoikeutta liikenneverkkoyhtiöltä ja myisivät sen eteenpäin autoilijoille, joiden on pakko ostaa sitä päästäkseen liikkumaan tiellä. Nämä käyttöoikeuksia myyvät palveluntuottajat eivät vastaisi teiden rakennus- tai kunnossapitokustannuksista, mutta rahastaisivat joka ikisestä ajetusta kilometristä oman siivunsa. Siinäpä täysin riskitön bisnes, johon löytyy varmasti halukkaita.

Eivät ihmeet vielä tähän lopu. Valtion ei tarvitisisi ottaa velkaa teiden rakentamiseen ja kunnossapitoon, koska liikenneväylät  siirrettäisiin uuden väyläyhtiön taseeseen ja yhtiö voisi itse ottaa niitä vastaan velkaa. Niin kauan kuin yhtiö on julkisen sektorin omistuksessa velat ovat edelleen veronmaksajien velkaa, mutta eivätpä näy ainakaan valtion velanotossa. Jos ja kun yhtiö sitten joskus myydään pääomasijoittajille, niin velat tietysti maksetaan sitä ennen pois veronmaksajien rahoilla.

Kansalaiselle tulee sellainen ajatus, että nyt on kömpelö taikuri asialla. Tyhjän myyminen ei tuota rahaa muille kuin sen myyjille eikä velka katoa sanomalla, että nyt sitä ei näy.

Muitakin kysymyksiä herää. Kuka maksaa nämä seurantalaitteitteet ja niiden asennuksen? Miten kansalainen hoitaa kilpailutuksen? Maksetaanko tästä käyttöoikeudesta myös arvonlisävero? Paljonko käyttöoikeuskauppiaat saavat voittoa?

Ja tärkein kysymys: mihin tätä uudistusta tarvitaan?

Berner toivoo, että hänet tullaan muistamaan kauaskantoisista ja rohkeista ratkaisuista, jotka hyödyttävät kansalaisia ja elinkeinoelämää. Tyhjän pakkomyyminen hyödyttää takuulla elinkeinoelämää ja Berner tullaan muistamaan ministerinä, joka yksityisti koko maan infrastruktuurin. Siinäpä ihmettä kerrakseen.