Kantelu vai rikosilmoitus?

Kun kirjoitan vaikkapa kuntouttavan työtoiminnan lainvastaisuuksista, niin monet kommentoijat vaativat näitä päätöksiä tehneitä virkamiehiä ja työttömiä palkattomana työvoimana käyttäviä työnantajia tuomiolle. Tämä ajattelu on sinänsä loogista, sillä lakia vastaan toimiminen mielletään rikokseksi ja rikoksesta pitää seurata rangaistus.

Asia ei kuitenkaan ole näin yksioikoinen. Tämän lyhyen yhteenvedon kirjoitan siksi, että en jaksa selittää näitä perusasioita jokaisen jutun yhteydessä. Toivottavasti tämä valaisee edes vähän asiaa, vaikka tiedänkin olevani kammottavan huono opettaja. Itselle selviä asioita on yllättävän vaikea selittää sellaiselle, joka ei niitä tunne.

Hallinto- ja rikoslainsäädäntö ovat kaksi eri asiaa. Hallintoa on kaikki julkisen sektorin toiminta, kuten vaikkapa kuntien ja TE-toimistojen toiminta kuntouttavassa työtoiminnassa. Hallinnollisista päätöksistä ei tehdä rikosilmoituksia, vaan niistä valitetaan hallintotuomioistuimiin. Valituskelpoisen päätöksen mukana tulee aina valitusosoitus, jossa annetaan valitusohjeet.

Rikoksia ovat vain rikoslainsäädännössä rikoksiksi määritellyt teot, jotka täyttävät jonkin rikoksen tunnusmerkistön.

Hallinnossa kaikista asioista ei tehdä valituskelpoisia päätöksiä. Esimerkiksi kuntouttavaa työtoimintaa edeltävä aktivointisuunnitelma tehdään ainakin periaatteessa asiakkaan ja viranomaisten kanssa yhteistyössä, joten kyseessä on sopimus. Myös kuntouttavasta työtoiminnasta tehdään sopimus, mutta se ei ole työsopimus. Kuntouttavassa työtoiminnassa olevalla ei ole työsuhdetta eikä mitään sen tuomia oikeuksia, kuten vaikkapa oikeutta palkkaan. Siksi mitään palkkavaatimusta ei voi esittää edes siinä tapauksessa, että työtoiminta järjestetään lainvastaisesti.

Palkattoman työn teettäminen täyttäisi periaatteessa kiskonnantapaisen työsyrjinnän tunnusmerkistön, mutta koska siitä on säädetty ihan oma lakinsa, niin toiminta itsessään on laillista. Se voidaan kyllä järjestää lainvastaisella tavalla, mutta silloinkaan se ei ole rikos.

Näissä tapauksissa ainoa keino on kantelu. Se voidaan tehdä joko Aluehallintovirastolle tai suoraan Eduskunnan oikeusasiamiehelle. Jos minulta kysytään, niin suosittelen oikeusasiamiestä. Kokemukseni mukaan aluehallintovirastot löytävät hyvin huonosti lainvastaisuuksia kuntien ja TE-toimistojen toiminnasta, tai ovat ainakin hyviä tulkitsemaan lakia viranomaisille myönteisellä tavalla.

Voivatko virkamiehet sitten tehtailla lainvastaisia päätöksiä ilman pelkoa rikosoikeudellisista seuraamuksista? Rikoslaissa on asetettu raja tällaiselle toiminnalle virkarikoksia koskevassa luvussa. Virkarikoksille tunnusomaista yleensä on, että lakia rikotaan tahallisesti ja usein vieläpä hyötymistarkoituksessa.

Huono hallinto ei ole rikos, vaan se on vain huonoa hallintoa. Tässä tulevat kuvaan mukaan virheelliset toimintaohjeet, vakiintuneet väärät menettelytavat ja päätöksen tekevän virkamiehen osaamattomuus. Tämä on sitä monelle tuttua selittelyä, jossa vedotaan sisäisiin menettelyohjeisiin, esimiesten määräyksiin ja siihen, että näin meillä on aina nämä asiat tehty.

Jos ja kun huomaatte vaikkapa terveen ja työkykyisen olevan palkkatyötä korvaavassa työssä kuntouttavan työtoiminnan nimellä, niin se ei ole poliisiasia. Siitä ei myöskään voi tehdä hallintovalitusta, sillä asiasta tuskin on valituskelpoista päätöstä. Siitä pitää tehdä kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle. Hän voi antaa huomautuksen, joka johtaa laittoman käytännön lopettamiseen. Kantelun voi tehdä kuka tahansa.

Sanottu pätee kaikkeen viranomaistoimintaan, mutta kun nämä asiat nyt tulivat esille kuntouttavan työtoiminnan yhteydessä, niin käytin esimerkkinä sitä.

Siitä sitten vain kantelemaan. Taas kerran Jope Ruonansuun sanoin:

-En minä tiijä toimiiko se, mutta saapihan sitä kokeilla.

 

 

 

Moraali, omatunto ja hyvä hallintotapa

-Ei ole, kyllä tiedän, että olen toiminut niin oikein kuin osaan. Sillä tavalla omatunto on näiden osalta puhdas.  

Näin pääministeri Juha Sipilä vastasi, kun häneltä kysyttiin harmittavatko häntä kohut ja onko sellainen olo, että pitäkää tunkkinne.

Kun pääministeri Anneli Jäätteenmäki aikoinaan ilmoitti puhuneensa niin totta kuin osasi, niin siitä seurasi ero. Kun ministeri Suvi Lindén tuli myöntäneeksi avustusta golfkentälle, jonka osakkeita itse omisti, niin hän erosi itse. Kun ministeri Ilkka Kanerva lähetteli eroottiselle tanssijattarelle tekstiviestejä ja kiisti niitä lähettäneensä, niin hänet erotettiin.

Kaksi ensimmäistä esimerkkiä kertovat siitä, että siihen aikaan hyvä hallintotapa pidettin erillään henkilökohtaisesta moraalista ja hyvän hallintotavan rikkomisesta seurasi ero. Kanervan tapauksessa erottamisen motiivina taisi olla ministerinpaikan saaminen Alexander Stubbille. Hyvän hallintotavan kanssa sillä ei ollut enää mitään tekemistä, vaan epäilys henkilökohtaisen moraalin arveluttavuudesta riitti.

Nyt epäilyt pääministeri Juha Sipilän toiminnasta ovat sekoitus molempia. Sanotaan nyt heti, että uskon Sipilän toimineen omasta mielestään moraalisesti oikein ja omantuntonsa mukaan. Ongelma onkin siinä, että korkeakaan moraali ei oikeuta toimimaan hyvää hallintotapaa vastaan. Oman moraalin ja hyvän hallintotavan erojen tunnistaminen näyttää olevan Sipilälle yhtä vaikea asia ymmärrettäväksi kuin se, että valtio ei ole yritys eikä pääministeri yritysjohtaja.

Tiedätte jo tapahtumien kulun, joten laitan vain lyhen koosteen linkkeineen. Eilen Iltalehti kertoi viime talvena Intiaan suuntautuneesta lobbausmatkasta. Pääministerin mukana matkalle osallistui edustus firmasta, jonka osaomistajia hänen lapsensa ovat. Matka poiki miljoonakaupan.

Ensin Sipilä sanoi, että osallistujat matkalle valitsi Finpro yksin. Finpro oikaisi, että ei pidä paikkaansa. Heti tämän jälkeen pääministeri muistikin harkinneensa etukäteen tämän yhtiön osallistumista Intian-matkalle, mutta totesi tulleensa siihen tulokseen, että lasten välillinen omistus ei riitä syyksi pudottaa yhtiötä delegaatiosta.

Sipilä on myös kertonut, että ei Intiassa mistään kaupoista keskusteltu, vaan neuvoteltiin vain ihan yleisellä tasolla. Asiakirjat todistavat kuitenkin ihan muuta.

Oma lukunsa on sitten tämä kyseinen yritys nimeltään Chempolis. Se oli pahoissa talousvaikeuksissa, sillä Tekes lopetti sen parikymmentä vuotta kestäneen hyödyttömän tukemisen. Yritys ei ole olemassaolonsa aikana saanut aikaan myytävää tuotetta, vaikka sille on mätetty valtion tukea kuin Terrafamelle konsanaan. Yritystä uhkasi konkurssi, mutta apuun tuli valtionyhtiö Fortum sijoittamalla siihen yli kuusi miljoonaa euroa.

Fortumin toimintaan ei omistajaohjausministeri Juha Sipilä kuulemma ole vaikuttanut, vaan se on ihan itse päättänyt sijoittaa melkoisen summan konkurssikypsään yritykseen, jonka tukemisen Tekes oli lopettanut. Tämä herättää epäilyksen Fortumin bisnesosaamisesta, mutta se on sitten toinen juttu.

Sipilän entisenkin toiminnan selvittely on vielä kesken. Eduskunnan oikeusasiames on pyytänyt Sipilältä uutta selvitystä siitä, missä vaiheessa hän tiesi Kateran ja Terrafamen yhtyeistyöstä.

Kuten sanoin, niin uskon Sipilän toimineen omasta mielestään moraalisesti oikein. Hyvä hallintotapa edellyttää kuitenkin, että edes epäilystä jääviydestä ei synny. Kuten tapahtumista näkyy, niin nyt on syntynyt. Moraali, omatunto ja hyvä hallintotapa eivät ole yksi ja sama asia.

Laki, hyvä hallintotapa ja poliittinen vastuu

Heidi Hautala erosi ministerin tehtävistä, koska hänen luottamuksensa loppui. Juridiselta kannalta hän ei välttämättä toiminut vastoin lakia. Aloite rikosilmoituksen perumisesta Greenpeace-aktivisteja vastaan tuli ilmeisesti poliisilta ja Hautalan alaiset virkamiehet hoitivat viestittelyn valtion kokonaan omistaman yhtiön johdolle. Osakkeenomistajat voivat vaihtaa yhtiön johdon halutessaan, joten sillä uhkaileminen ei sinänsä ollut vastoin lakia.

Moraalisesti toiminta oli kyseenalaista, joten eroaminen oli paikallaan. Nyt nähtiin selvästi se paljon puhuttu poliittisen vastuun kantaminen paitsi omista, niin myös alaisten tekemisistä. Tätä soisi tapahtuvan useamminkiin.

Joiltain sitä poliittista vastuuta näköjään vaaditaan enemmän kuin toisilta tai sitten joidenkin luottamus vain on suurempi kuin toisten. Pääministeri Jyrki Katainen ja hänen alaisensa virkamiehet junailivat Pekka Himaselle 700 000 euron arvoisen sopimuksen tulevaisuusselonteosta ohi kaikkien tavanomaisten kanavien. Suomen Akatemiaa painostettiin ottamaan projekti tutkimusohjelmaan. En tiedä uhattiinko ketään mitenkään, mutta ainakin annettiin ymmärtää, että näin nyt joka tapauksessa tehdään.

Asiasta kanneltiin oikeuskanslerille ja hallitukselle tuli kiire hyväksyttää eduskunnalla menettelyn lainmukaisuus. Näin sidottiin oikeuskanslerin kädet ja hän pystyi tämän päätöksen jälkeen tutkimaan asiaa vain hyvän hallintotavan kannalta. Hän totesi menettelyn hyvän hallintotavan vastaiseksi. Asia haudattiin eikä poliittista vastuuta pantu puntariin.

Valtiovarinministeriön kuntaosastoa johtaa kuntaministeri Henna Virkkunen. Kuntaosaston esistyksestä valtioneuvosto teki viime keväänä lainvastaisen päätöksen. Viime syksynä Joensuu ja Outokumpu käynnistivät vapaaehtoisen kuntaliitosselvityksen. Valtioneuvosto määräsi kevättalvella myös Kontiolahden, Liperin ja Polvijärven osallistumaan tähän selvitykseen vastoin kuntien tahtoa, vaikka voimassaoleva laki ei tälläistä määräystä oikeuttanut. Määräystä perusteltiin sillä hetkellä vasta valmisteilla olevalla lailla, joka tuli voimaan monta kuukautta tämän päätöksen jälkeen.

Samaan liitosselvitykseen liittyy toinen juridinen kummallisuus. Perustuslakivaliokunta edellyttää kuuden kuukauden harkinta-aikaa kuntajakoselvitykseen määrätyille kunnille. Uusi sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämislaki tulee eduskunnan käsittelyyn vasta ensi keväänä. Tämän lain tultua voimaan joskus tulevaisuudessa alkaa kulua kuuden kuukauden aika liitosselvitysten tekemisille.

Nämä liitoskunnat on kuitenkin määrätty päättämään liitoksesta jo ensi tammikuussa, vaikka lakia ei vielä ole edes hyväksytty. Kunnilla on siis edessään haulikkohäät ihan sote-sokkona.

Kontiolahtelainen kunnallisneuvos Jussi Puhakka on tehnyt asiasta kantelun oikeuskanslerille. Valtioneuvosto näyttää päättäneen pakkoliitoksista kuntaministerin esityksestä ilman voimassaolevaa lakia. Saa nähdä mitä tapahtuu. Päättääkö eduskunta taas sitoa oikeuskanslerin kädet toteamalla ministerin toiminnan lailliseksi? Vai pyhittääkö tarkoitus keinot ja menettely todetaan tarkoituksenmukaiseksi?

Miten olisi, jos kerrankin tutkittaisiin kunnolla laillisuuskysymykset, hyvän hallintotavan mukaisuus ja punnittaisiin myös se poliittinen vastuu?

Jyrki Katainen tuskaili jossain yhteydessä sitä, että aina mennään lakikirja edellä ja sillä tavalla vaikeutetaan poliittista päätöksentekoa. Hänen hallituksensa ei totisesti mene lakikirja edellä, vaan nojaa päätöksensä vasta valmisteilla olevaan lakiin. Vähät siitä, että perustuslaki edellyttää kaiken hallintotoiminnan perustuvan voimassaolevaan lakiin.