“Ei poljeta taksoja…”

Suomen evankelisluterilainen kirkko haluaa kantaa vastuunsa työttömyyden hoidossa. Itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi on avattu työllistämiskampanja, jonka kohteena ovat erityisesti vaikeasti työllistyvät. Kampanjassa on mukana pilottina seurakuntia Helsingistä, Turusta ja Tampereelta. Kirkon kampanjaideana on tarjota työttömälle ensin puolen vuoden työkokeilua ja sen päälle 3-5 kuukauden mittaista tukityöllistettyä jaksoa. 

Kela maksaa työkokeilussa työttömyysetuuden päälle yhdeksän euron lisän päivässä. Työkokeilun jälkeen pesti jatkuisi tukityöllistettynä.

Tarkoitus ei ole polkea taksoja tai teettää kirkon töitä alihintaan. Ketään ei pakoteta mukaan. Tämä on ajateltu väliportaaksi avoimille työmarkkinoille

Näin kertoo Etelä-Suomen Sanomat kirkon uudesta työllistämiskampanjasta.

En halua epäillä kirkon hyvää tarkoitusta, mutta tässä tarinassa on kaksi isoa aukkoa.

Työttömille tarjotaan ensin kuusi kuukautta palkatonta työkokeilua. Se poikkeaa palkkatyöstä vain siten, että siitä ei makseta palkkaa. Siitä maksetaan työmarkkinatuki ja yhdeksän euron päivittäinen kulukorvaus. Tämä on sekä taksojen polkemista että töiden teettämistä alihintaan.

Työkokeilun jälkeen kirkko lupaa palkkatuettua työtä 3-5 kuukaudeksi. Työnantaja ei kuitenkaan voi luvata palkkatuettua työtä, sillä palkkatuesta päättää TE-toimisto. Palkkatukirahoja on leikattu jatkuvasti, ja niiden saaminen on tähänkin asti ollut erittäin vaikeaa. Kirkko lupaa liikaa, sillä se voi luvata vain hakea palkkatukea.

Monille tulee jäämään tästäkin kampanjasta muistoksi vain kuuden kuukauden palkaton työ, kun TE-toimisto ei myönnäkään palkkatukea.

Kirkon kampanjaväki on keksinyt vain olemassaolevan systeemin hyväksikäytön ja mainostaa sitä suurena uutuutena.

Toivoisin olevani väärässä, mutta pahoin pelkään, että tämä ei poikkea millään tavalla muista suurin lupauksin tarjotusta työkokeiluista. Kun kokeiluaika on kulunut umpeen, niin vaihdetaan väkeä.

 

 

Kommentit (53)
  1. Rosa Warski
    16.3.2017, 13:15

    Puhumattakaan siitä, että työkkärihän noihin toimenpiteisiin pakottaa. Kirkko ei ehkä pakota, mutta karenssia on luvassa jos kieltäydyt.

  2. Maija Pietilä
    16.3.2017, 13:20

    Puoli vuotta on aika pitkä aika työkokeilulle.
    Kertooko kirkko, miten se aikoo tukea näitä työkokeiluun osallsituvia. Laitetaanko vain hautausmaata siivoamaan, vai onko tukikeskusteluja ja pohdintaa koulutusmahdollisuuksista jne.

    1. Toivottavasti ei laiteta hautausmaata siivoamaan, koska hautasmailla työtä tekevät yleensä PALKATUT kausityöntekijät. Jokaista hautausmaata siivoilevaa työkokeilijaa kohden olisi siis yksi oikea työpaikka pois.

      Työkokeilun tarkoituskena on kokeilla työtä ja alaa, joka voisi kiinnostaa. Työkokeilija voisi kokeilla vaikka papin hommia, tai papin lähellä työskentelyä selvittääkseen, josko hengellinen työ olisi sellaista, joka kiinnostaisi ja jota voisi lähteä opiskelemaan. Työkokeilu hautausmaalla olisi perusteltua, jos puutarha-ala saattaisi kiinnostaa. Joskin työkausi on nykyään alle 6kk, jolloin työkokeilu olisi liian pitkä ja palkkatuettu työ ilmaisajan jälkeen käytännössä mahdoton.

      Vähän nyt hautausmaakeskeinen kommentti, mutta oli pakko vastata, kun hautausmaan siivoilu nousi esiin. Hautausmaan siivoaminenkin on oikeaa työtä, jota rajaavat työehtosopimukset ja jota tekevät oikeat palkatut työntekijät. Mikään työ ei ole “vain” jotain työtä joka kelpaa “vain” työkokeilijoille.

    2. Niko Mikkanen
      16.3.2017, 23:27

      Puoli vuotta on maksimipituus työkokeilulle. Tietysti siinä kokeilussa pidetään yhtä ja samaa palkatonta työntekijää maksimiaika, jottei koko ajan tarvitsisi olla uutta ilmaistyövoimaa kouluttamassa.

    3. Kyllä 6kk on 0,5% elinajasta olettaen, että elää 100 vuotiaaksi. Ja jos tuosta vielä ajatellaan sellainen aktiivinen terveenä pysymisen aikajakso jolloin pystyy toteuttaa monenlaisia asioita ja unelmiaan mitä elämässään haluisi tehdä, kuten vaikka ajaa vaikka kilpaa polkupyörällä, moottoripyörällä, autolla jne. Niin siihen pystyisi ehkä tuosta 100 vuodesta täysipainoisesti noin 60 vuotta karkeasti ottaen, jos vain saisi asian mukaista oikeaa palkkaa tekemästään työstä millä kustantaa unelmansa. Niitä harvemmin kustannetaan palkalla joka on työttömyyskorvaus + muut tuet päälle.

      Ja sitten kun miettii prosentteja mitä 6kk on 60 vuodesta. Niin se on noin 0,83% tuosta 60 vuodesta.
      Ja josta voikin sitten laskea monta orjatyökokeilua 6kk + mahdollisella seuraavalla 3-5kk palkallista palkkatukijaksoa pitää tehdä että saisi ostettua edes kilpapolkupyörän ostettua voidakseen toteuttaa unelmansa. Niin kyllä siinä taitaa melkoinen siivu elinajasta huveta orjatyötä tehden. Ei taida monen elinikä riittää edes…

      Ja toinen juttu on sitten vielä se, että maailman laajimmalla levinneimmässä kirjassa sanotaan selkeästi, että työmies/nainen on palkkansa ansainnut. Miksei siis kirkko noudata tuon kirjan sanoman levittäjänä kirjan ohjeita?

      No uskoisin tästä seuraavan sitten lisää kirkosta eroamisia tulevaisuudessa. Tai voivon hartaasti näin käyvän.

Kommentointi suljettu.