Hokkus pokkus

Silmänkääntötempun läpi näkee, kun osaa katsoa.

Sipilä teki omistuksenohjaustyötä. Sijoitti Talvivaaran mustaan aukkoon valtion varoja jälleen lisää 75 000 000 € ja sai järjestelyn vastineeksi 100 000 000 € riihikuivaa. Netto 25 000 000. Siinä tosin meni Terrafamen seuraavien 7 vuoden tuotanto johonkin hintaan ja samalla 15 prosentin siivu kaivoksesta. Halvalla menee.

Seuraavat 7 vuotta Terrafame on samassa tilanteessa kuin Suomi eurostoliitossa. Kun tuotteen myyntihinnalla ei voi taloutta kohentaa, niin  sitä on kohennettava yhtiön sisäisin ratkaisuin. Ja mikäpä muu se ratkaisu voi olla kuin kaataa sinne lisää verovaroja. Valtion 84 % omistusosuus velvoittaa.

Näin kommentoi Facebookissa Veli-Matti Hurskainen eilistä juttuani Terrafamen uusimmista omistusjärjestelyistä. Emme tiedä millä hinnalla kaivoksen tuleva tuotto myytiin, mutta sen tiedämme, että muiden välitysyhtiöiden tapaan Trafigura ostaa halvalla ja myy kalliilla,

Lisäksi elinkeinoministeri Mika Lintilä onnistui samassa tiedotustilaisuudessa sekä sijoittamaan valtion rahaa lisää 75 miljoonaa että kiistämään lisäsijoitustarpeen. Tällä rahalla hallitus houkutteli myös Sammon antamaan kaivosyhtiölle Sammolle itselleen riskitöntä lainaa. Lasku veromaksajille lankeaa sitten joskus tulevaisuudessa, kuten kävi vaikkapa Soklin kaivoksen myymisessä norjalaisille.

Paljon läpinäkyvämpi hallituksen silmänkääntötempun yritys on hallitusohjelmaan kirjattu vene- ja moottoripyörävero. Muistamme kaikki, miten hallituksen tiedotustilaisuudessa tämän kirjauksen kertominen annettiin Timo Soinille. Hän ottikin siitä rehvakkaasti kaiken irti ja julisti herrojen huvijahtien ja ökyskottereiden joutuvan verolle.

Nyt näyttää siltä, että hallitus on kaatamassa tämän oman esityksensä. Se ei ole mikään ihme, sillä tämä hallitus on luultavasti tehnyt omien esitystensä perumisen ennätyksen. Se on ihme, että hallitusohjelmaan on jotenkin kirjautunut tämä vero, jota kukaan ei nyt tunnusta oikeasti sinne halunneensa.

Tämän aamun Sunnuntaisuomalaisen mukaan hallitus on julistanut salaiseksi osan liikenneministeri Anne Bernerin kiville menneen liikenneverkkosuunnitelman virkamiesvalmistelusta. Syynä ei kuulemma ole se, että osa virkamiehistä piti suunnitelmaa hosumalla tehtynä erityisesti autoveron alennuksen osalta. Suunnitelma olikin niin kelvoton, että se onnistui pysäyttämään autokaupan kokonaan muutamaksi päiväksi heti tultuaan julkisuuteen. Mutta ei, se ei ole syynä. Syynä on kuulemma laki, jonka mukaan virkamiesvalmistelun sisäiset muistiot ja lausunnot ovat salaisia.

Ovathan ne, jos niin päätetään. Laki ei kuitenkaan velvoita julistamaan niitä salaisiksi, mutta sallii sen kyllä. Valmisteluaineiston täytynee olla hallituksen ja ministeri Bernerin kannalta niin ikävää luettavaa, että se katsottiin viisaimmaksi salata.

Ihan sama. Hallituksen toiminta on muutenkin niin läpinäkyvän huonoa taikatemppuilua, että äänestäjät näkevät sen läpi. Siis näkevät, jos haluavat. Monet eivät halua.

***

Ilmoitusasiana kerron, että pitkällisen vastaanhangoittelun jälkeen liityin eilen myös Twitteriin ja minut löytää täältä: https://twitter.com/Uuninpankkopoik

En usko aikani riittävän kovin aktiiviseen twiittaamiseen. Oikeastaan tärkein syy liittyä oli se, että sain tarpeekseni minun nimelläni ratsastavasta trollista. Liian monet ovat luulleet tilin olevan oikeasti minun. Ymmärrän sammakkoprofiilien olevan parodiaa, mutta olen tunnetusti huumorintajuton.

Kommentit (12)
  1. Sami Lappalainen
    12.2.2017, 11:02

    Mitäs seuraavaksi? Alkaako valtio vakuutteleen seuraavaksi sitä kuinka tällä tienataan vaikka päiväselvästi tuon puljun tienestit vedetään sisaryritysten kautta bahamalle ja eteenpäin valtion ulottumattomiin. Onko hallitus jo näin välinpitämätön vai onko nyt menty siitäkin yli?
    Hitto tämä hallituksen touhu vaan pistää vihaksi.

    1. Pauli Hyvölä
      12.2.2017, 13:24

      Mitä seuraavaksi: Luultavasti perhevapaat ovat menossa persujen luvalla tai jopa hiljaisesta aloitteesta leikkuriin, koska Soini on mukamas asettunut perhevapaiden takuumieheksi. Jos Soini olisi hiljaa, en huolestuisi.

      http://yle.fi/uutiset/3-9456001

      1. Sami Lappalainen
        12.2.2017, 13:35

        https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/214344-valtiota-uhkaa-jopa-85-milj-eun-tappio-kl-kaynnissa-veneiden-ja-moottoripyorien
        Tuon lukeminen on myös surullista luettavaa, vaikka kuinka leikkais ja keksis verotettavia kohteita niin kyllä kansan mitta ja varallisuus jossain vaihees loppuu.

        Luin aiemmin päivällä jo aiheesta “vähävaraisille ilmainen päivähoito lapsille”.
        Tuommoinen lippulaivateksti jo lisää itsellä epäuskoa mihinkään päätökseen. Kuten Timonen jo mainitti, hallitus on tehnyt perumisen ennätyksen ja taitaa vielä tehdä semmoisen ennätyksen että sitä ei ihan ihmisen elinaikana enää rikota.

  2. Virva Itäranta
    12.2.2017, 12:29

    Sehän tässä hallituksen idioottipolitiikassa on erityisen kehnoa, että näistä ääreist typeristä päätöksistä seuraa valtiolle tulon menetyksiä ennen kuin ne perutaan. Vene -ja mootoripyöräverosta seurasi joukkopako rekisteristä, jolloin vakuutusmaksuja menetetään. Autoverosekoilusta loppui autokauppa.

    Hallituksen tietämys lakien säätämisestä on kehnoa. Lakien valmistelu on puutteellista. Seurannaisvaikutuksia ei tutkita.Joten.Summa summarum.Hallitus onnistuukin ns.säästötoimillaan itse asiassa hukkaamaan miljoonia siihen kuuluisaan Kankkulan kaivoon. Suomi nousuun!

Kommentointi suljettu.