Kun kynnys nousee

Populistin pahin ongelma lienee se, että hänen on koko ajan lisättävä kierroksia pitääkseen median ja yleisön mielenkiinnon vireillä ja pysyäkseen otsikoissa. Donald Trumpilla ei enää presidentiksi päästyään ole tätä ongelmaa, sillä hänelle riittää valikoitukin vaalilupausten pitäminen. Omilla populisteillamme tämä ongelma on.

Perussuomalaisten puheenjohtajuudesta kiinnostunut Jussi Halla-aho yrittää pysyä otsikoissa ehdottamalla kansalaisjärjestöjen Välimerellä toteuttamien meripelastusoperaatioiden sanktioimista. Vielä muutama vuosi sitten tällainen kansainvälistä oikeutta ja suunnilleen kaikkia merenkulkuun liittyviä kansainvälisiä sopimuksia vastaan hyökkääminen olisi nostanut valtavia otsikoita. Nyt asia kuitataan pikku-uutisena, jos sellaisenakaan.

Merihätään joutuneiden auttamisvelvollisuus lienee yksi vanhimpia kansainvälisen oikeuden hyväksymiä velvollisuuksia. Lähtökohtaisesti hätään joutuneen auttamisvelvollisuus maalla ja merellä on kirjattu luultavasti kaikkien maiden lainsäädäntöön ja ainakin Suomessa auttamisvelvollisuuden laiminlyönti on kriminalisoitua. Jos kiinnostaa, niin lukekaa Rajavartiolaitoksen Meripelastusohje vaikka vain pääpiirteittäin. Tieliikennelaista ja rikoslaista löytyät sitten määräykset auttamisvelvollisuudesta kuivalla maalla.

Nyt europarlamentaarikko vaatii merihätään joutuneiden auttamisen kriminalisointia. Oikeastaan hiljaisuus on ainoa oikea vastaanotto tällaiselle typeryydelle. Jos joku vaatisi jäihin pudonneen pelastamisen kriminalisointia, niin häntä pidettäisiin ihan oikeutetusti hulluna.

Halla-aholla ei liene nyt muuta mahdollisuutta kuin lisätä kierroksia ja ruveta vaatimaan Välimerellä merihätään joutuneiden pakolaisten aktiivista hukuttamista. Kyllä minä tiedän, että hänen oma kannattajakuntansa hurraisi tällekin ajatukselle, mutta suurin osa ihmistä kavahtaisi tällaista epäinhimillisyyttä.

Perussuomalaisten varapuheenohtajaksi haluavalla Laura Huhtasaarella on toisenlainen ongelma. Näköä ja ääntä häneltä kyllä löytyy, mutta hän ei osaa tuottaa omaa tekstiä. Hän plagioi muilta, eikä aina edes ilmoita lähteitään.

Näin kertoo asiaa tutkinut Reija Härkönen blogissaan, ja ainakin hänen esille nostamansa juttu on tosiaan leikattu ja liimattu kokoon eri lähteistä otetuista tekstinpätkistä ja sidottu kömpelösti yhteen. Uusimmassa, Donald Trumpia ylistävässä blogikirjoituksessaan Huhtasaari on ilmoittanut lähteenä olevat linkit. Niistä näkee, että Huhtasaari ei ole tuottanut omaa tekstiä, vaan teksti on kopioitua. Tällainen kirjoittaminen pistää pahasti epäilemään, että kirjoittajalla ei ole ollenkaan omia ajatuksia.

Tämäkään ei haittaa millään tavalla Huhtasaaren vakiintuneita fanittajia. Heitä ei häiritse edes se, että Huhtasaari ei koskaan osallistu kirjoitustensa herättämään keskusteluun, vaan antaa kannattajajoukkonsa hoitaa sivuille mahdollisesti eksyvät kriitikot. Tämän taktiikan hän lienee omaksunut Jussi Halla-aholta.

En vastusta ollekaan Jussi Halla-ahon mahdollista nousua puolueensa puheenjohtajaksi ja Laura Huhtasaaren valintaa varapuheenjohtajaksi, eikä asia edes minulle kuulu. Siinä vaiheessa kaikille oikeasti selviäisi, että Halla-aholla ei ole mitään muita kuin maahanmuuton ja pakolaisten vastustamiseen liittyviä ajatuksia ja Huhtasaarella ei ole niitäkään omasta takaa.

Populistilla ei ole mitään muuta agendaa kuin populismi, joten pysäkseen pinnalla hänen on koko ajan oltava entistä populistisempi.

Jossain tulee sittten se raja, jolloin kansa huomaa keisarin olevan ilman vaatteita. Mitä sitten tapahtuu onkin toinen juttu. Jos populisti saa tarpeeksi valtaa, niin hän tukkii vastaanväittäjien suut ja jatkaa koreilemista olemattomissa vaatteissaan.

 

Kommentit (21)
  1. Joni Pelkonen
    28.1.2017, 11:26

    Pistää taas pahasti ihmettelemään median ammattitaitoa, koska Huhtasaari on tehnyt tätä jo vuosia ja silti uskollisesti kutsuttu televiosiota myöten esittelemään plagioituja mielipiteitään ominaan. Yksinkertainen googlaus olisi osoittanut että Huhtasaari on pelkkä puhetorvi jolla ei ole ollenkaan omia mielipiteitä. Miksi häntä olisi siis kutsuttu televisiota myöten keskustelemaan niistä?

    Ryhdistäytykää, journot. Teidän pitäisi tehdä journalistin työtä, johon kuuluu taustatutkimus.

  2. Joona Palaste
    28.1.2017, 11:35

    Jussi Halla-aho itse julkaisi Facebook-sivullaan linkin tuosta meripelastuksen kriminalisoinnin ehdotuksesta kirjoitettuun artikkeliin, ja johan siellä joku rajakki jo ehti kommentoimaan “Ohjus tai vähintään luoti jokaiseen kumiveneeseen”.

Kommentointi suljettu.