Mielenkiintoista uutta vuotta

Pääministerimme yrittää kovasti kohentaa imagoaan. Viime päivinä hän on ilmestynyt television ajankohtaisohjelmiin kehumaan hallituksensa saavutuksia ja lehdessä hän jopa ennustaa Suomen tulevaisuutta tinasta.

Talousosaaminen on siis vankalla pohjalla, joten varmaan kahvinporoista on peräisin hänen varmuutensa siitä, että historia tulee osoittamaan Terrafamen rahoituksen oikeaksi ratkaisuksi:

– Sanotaan näin, että minulle on oleellista, että tässä vaiheessa saamme yksityiseltä puolelta arvion siitä, että se raha, jota hallitus on Terrafameen pistänyt, ei ole mennyt hukkaan, vaan yhtiön arvo on siihen pistetty raha. Tämä on minimilähtökohta tässä vaiheessa omassa ajattelussani.

Hetkinen! Sipilä siis lapioi rahaa tuottamattomaan kaivokseen ja kysyy yksityiseltä puolelta arviota siitä, joko kaivos alkaa olla siihen laitetun valtion rahan arvoinen vai laitetaanko vielä muutama sata miljoonaa lisää. Tarkoitus on siis tehdä kaivoksesta valtion rahalla tuottava ja myydä tai lahjoittaa se sen jälkeen jollekin kansainväliselle kaivosjätille.

Keskustan lehti Suomenmaa ylistää pääkirjoituksessaan Sipilää niin estottomasti, että moni diktaattorikin olisi kateellinen. Hakematta tulee mieleen taannoinen YleLeaks ja Kari Hietalahden esittämä keskustalainen kunnanjohtaja, joka aloitti kaikki kommenttinsa sanomalla luottavansa Sipilän Juhaan.

Sipilällä on edessään melkoinen urakka, jos hän aikoo korjata parin vuoden mediamykkyyyden ennen kevään kunnallisvaaleja ja päästä kansan suosioon. Kohta hänet varmaan nähdään television viihdeohjelmissa kekkaloimassa.

Perussuomalaisilla ei ole koskaan ollut vaikeuksia päästä otsikoihin. Asiaahan heillä ei milloinkaan ole, mutta otsikoita saa jo siitäkin, kun halla-aholaisia nuivia haastetaan vuorotellen oikeuteen kansanryhmää vastaan kiihottamisesta.

Vielä mehevämpiä uutisia saadaan alkamassa olevasta valtataistelusta, jossa nämä nuivat haastavat Timo Soinin puheenjohtajakamppailussa. Vielä ei tiedetä aikooko Soini ilmoittautua ehdolle, mutta ainakin Halla-aho aikoo. Hänen tukijoukkoihinsa ovat jo ilmoittautuneet ainakin Olli Immonen, Sebastian Tynkkynen ja Terhi Kiemunki. Käytännössä myös Laura Huhtasaari ja Juho Eerola ovat jo ilmaisseet myönteisen kantansa Halla-ahon ehdokkuudelle. Halla-ahon taakse ovat siis ryhmittymässä ne, joilla Mestarinsa tapaan ei ole kiinnostusta mihinkään muuhun kuin maahanmuuttajien elämän hankaloittamiseen.

Mitähän mahtaa tapahtua, jos Soini ilmoittaa pyrkivänsä jatkokaudelle? Tunnettua on, että Soini ja Halla-aho eivät koskaan ole olleet ihan sokeriväleissä, joten Halla-ahon kannattajiksi jo ilmoittautuneille saattaa tulla vielä tukalat oltavat. Ainakin tähän asti Soinia uhmanneille on tullut.

kahdet-marjat

Kokoomuksestakin pitäisi tietysti jotain sanoa, mutta nyt alkaa presidentin puhe. Eiköhän siinä rivien välistä tule jotain myös kolmannen hallituspuolueen erinomaisuudesta.

Niin, ei minulla tänään mitään erityistä asiaa ollut. Halusin vain kiittää lukijoitani ja toivottaa kaikille mielenkiintoista vuotta 2017.

 

 

 

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Kiitos samoin. Oikein hyvää vuotta 2017! ja kiitos tästä aktiivisuudestasi, jolla avaat vaikeita asioita <3

  2. 2

    Matti Meikäläinen sanoo

    Kiitos menneestä vuodesta. Itseä kyllä pelottaa suuresti tämä tuleva vuosi. Kuitenkin aina kun kuvittelee, että huonommin ei enää voi mennä, niin kyllä sitä jotain löytyy, joka todistaa sen vääräksi.

  3. 3

    Vesa Tähtinen sanoo

    Hyvää uutta vuotta ja kiitokset monista ajatuksia herättävistä kirjoituksista.

  4. 4

    Antti Keskinen sanoo

    Kiitos samoin, ja kiitokset hyvästä blogista. Sitä on aina mukava lukea.

  5. 5

    Risto Penttinen sanoo

    A-Studiossa esiintynyt Sipilä on tainnut ottaa kovasti tunteja esiintymisessä, tuumailin katsellessani. Nähtävästi hän itse tai joku puolueessa on palkannut osaavan ihmisen opettamaan hänelle vakuuttavuuden ja valtiomiesmäisyyden teeskentelyä.

    • 5.1

      Markku Kemppainen sanoo

      Oikein hävetti se Sipilän nuoleskelu. Mitä yle on hänelle velkaa?

  6. 6

    Henry Kulin sanoo

    Hyvää uutta vuotta Teille. On ollut ilo lukea asiapohjaisia kommemtteja. Olet sivistänyr kamsaa tarinoillasi.Terveyttä ja jaksamista.

  7. 7

    Veikko Lyttinen sanoo

    Kiitos menneestä vuodesta ja varsin mielenkiintoista alkanutta!

  8. 8

    Eva-Liisa Aunio sanoo

    Kiitos, että jaksat pitää meitä ihmisiä hereillä. Hulluutta riittää maailmassa ja jos kaikki olisivat vain hiljaa niin hulluus helposti konkretisoituu todellisuudeksi. Hyvää Uutta vuotta 2017!

  9. 10

    Kari Miettinen sanoo

    Oikein hyvää tätä vuotta myös sinulle Saku, jatka samaan malliin, näitä on ilo lukea vaikka useimmiten suututtaakin niin perkuleesti!

  10. 11

    Virva Itäranta sanoo

    Hyvää vuotta ja lisää ruoskaa ja älyn säihkettä, Saku! Niillä jaksetaan eteenpäin.

  11. 12

    timo harju sanoo

    Hyvää Uutta Vuotta !

    Toivotaan, että meillä vuoden päästä on maantiet ja vesireitit yhä omistuksessa. Talvivaarasta ymmärrän Sipilän uskon, sillä todistuksen mukaan:

    ”Jumala, joka on hyvä, antaa parran sinnekin, missä ei ole leukaa.”
    Nikolai Leskov, Tuomiokirkon alttaripalvelijat

  12. 13

    sanoo

    Erinomaista Uutta Vuotta sinulle!
    Lämmin kiitos valaisevista ja asiapitoisista kommetoinneistasi. Jatka samaan terävään tahtiin

  13. 14

    jorma lehikoinen sanoo

    Paljon kuivia ylivuotisia koivuhalkoja Sakulle! Kiitoksia vuoden 2016 yhteiskuntakritiikistäsi.

  14. 15

    Sebastian sanoo

    Ei tullut pressan puheessa kolmannen hallituspuolueen erinomaisuudesta.

  15. 16

    Eeva-Liisa Haanpää sanoo

    Kiitos Saku mainiosta blogista. Toivottavasti tämä alkanut vuosi on edellistä parempi.

  16. 17

    Jaakko Lautaoja sanoo

    Sipilä kääntää sitten kelkkansa, kun sukulaisilla ei enää ole hyötynäkökohtia Terrafamen urakoissa.
    Sekin ajatus kuulostaa oikeastaan hyvin lupaavalta, jos Halla-ahosta tulee PS:n puheenjohtaja. Sitten sekin puolue kuihtuu minipuolueeksi, jolla on vain yksi agenda vastustaessaan maahanmuuttoa. Soinin onnistui meuhkeellaan oppositiossa saada ihmiset kuvittelemaan, että hän olisi köyhän kansan pelastava messias. Siihen eivät seuraajat pysty, eikä Halla-aho varsinkaan.

    • 17.1

      Minna Ylitalo sanoo

      Halla-Ahoa ei kyllä voi kuvitella puolueen johtoon. Hänenhän tulisi esiintyä suorissa lähetyksissä ja antaa suullisesti haastatteluja. Puolueen johtajan täytyy myös olla jonkin sortin karismaattinen arvojohtaja, oli se arvo sitten mikä hyvänsä. Hallis ei ole kumpaakaan. Toivon melkeinpä, että Soini jatkaisi, en kestä Brexitin ja Trumpin jälkeen enää ensimmäistäkään överiksi menevää populistifarssia.

  17. 18

    AMK sanoo

    Olen siis ihminen mutta kuinka kauan,pääsin eroon ikuisuuskarenssista,toki omavastuuta 7 päivää,eihän siihen mennyt kuin 8-9vuotta,minulla kun oli 2 karenssia päälleikkäin mitä laki ei salli,mutta koska se laki työttömän puolella on.Hyvää ja toivottavasti parempaa vuotta ,mitä edelliset eivät ole minulle olleet takataskussa kun on paljon työttömien aktivoimiseen olevia työkaluja,näin me orjat työllämme suomen nostetaan ahdingosta että herroille riittää rahnaa millä mälläävät ja irve suun pielessä .Samppakaljaa ei ole millä juhlistaa,rangaistuksesta vapautumista,mutta ihan varmasti uutta rangaistusta on tulossa,rikollinen on aina rikollinen paitsi raharikkaathan ovat vain tietämättään haksahtaneet tietämättään,ainakaan eivät ole rangaistusta saaneet mutta heitä on palkittu kumileimasinviroilla ja suurilla palkkioilla.
    Sakulle ja muillekkin parempaa vuotta toivotan,itsesäälissä itse pyöriskelen

    • 18.1

      Mirja Pekkonen sanoo

      Onneksi olkoon ! 🙂

      Koetahan jaksaa tapella. Aktivoidu niin pirusti että et varmaan saa karenssia. Jätä soittopyyntöjä ja laita sähköpostia ja päivitä työhakemusta joka päivä. Sitä muuten voisivat tehdä kaikki muutkin työttömät ja vajaatyölliset. Jos kaikki toimisivat yhtä aikaa saattaisivat serverit alkaa ylikuumentua. Siinäpä saattaisi muutama it-alan työtön työllistyä kun nostaisivat Temin ohjelmia joka päivä ylös. Kiusa se on pienikin kiusa.

      Me muut voisimme kirjoittaa kaikilla mahdollisilla keskustelupalstoilla työttömien apuna ja rinnalla. Asiallisesti ja faktoihin nojaten mutta periksi antamatta.

      Hyvää uutta vuotta kaikesta huolimatta niin blogistille kuin muillekkin tasapuolisesti.

  18. 19

    AMK sanoo

    Lainopillista tietoa tarvitsisin,maksaako jos hallinto-oikeudelle tekee valituksen,muistan lukeeneeni että sipilä suuressa tietämyksessään ainakin ehdotti että kaikki valitukset ovat maksullisia rahaa säästäkseen ja kovapalkkaisten herrojen työpanoksia keventääkseen ja maksumiehethän ovat niin kuin aina vähätuloiset.Googlella en löytänyt ,mutta jos seonkin piilossa piironginlaatikossa ja yllärinä tulee valituksen tekijälle.Kaikki on salaista ennenkuin se kansalaisille julki tuodaan.

  19. 20

    Jukka Tanttari sanoo

    Saku Stahanov Timonen. 342 blogia vuonna 2016!

  20. 21

    Riitta Häkkinen sanoo

    Kuin myös hyvää vuotta 2017 Sakulle ja kaikille, jotka tämän lukevat.☺Koetetaan jaksaa.

  21. 22

    Hanna Sipponen sanoo

    Onnekasta uutta vuotta! Rikasta ja toivottavasti rauhallistakin välillä! Luulen, ettei sinulta ainakaan ajatusten aiheet tule vähenemään. 🙂

  22. 23

    Ville Lokkila sanoo

    Jos Halla-Ahosta tulee puolueen puheenjohtaja, niin puolueen nimen voisi muuttaa. Itse ehdotan PersNuivuutta. Parempaa ja toivorikkaampaa vuotta. Kaikille järjen äänille.

  23. 24

    HTK sanoo

    Kiitos Saku erinomaisista kirjoituksistasi. Toivottavasti jatkat. Olet huutavan ääni korvesta.

    Kuinka kauan erityisesti maaseudulla ja syrjäsuomen kunnissa asuvat Suomen Keskustan jäsenet ja kannattajat sietävät täysin kritiikittömästi puoluetta itsevaltaisesti puolueen jäsenten ja kannattajien eduista piittaamatonta Juha Sipilän itsevaltaista oikeistolaista politiikkaa. Käytännössä hallituksessa on vain yksi puolue Kansallinen Kokoomus jonka apupuolueiksi sosiaali- ja talouspolitiikassaan ovat asettuneet sekä Suomen Keskusta että Perussuomalaiset.

    Pääministeri Sipilä on sekä arvoiltaan että talous-, sosiaali- ja kulttuuripoliittisilta asenteiltaan oikeistolainen, ei mikään keskustalainen. Hän ja ministerit Anne Berner, ex-ministeri Olli Rehn, sekä Mika Lintilä ovat piilokokoomuslaisia. Sipilä oli tuskin päässyt edes eduskuntaan mikäli hän olisi asettunut kokoomuksen ehdokkaaksi, mutta Pohjois-Pohjanmaalla sikäläisessä valtapuolueessa SuomenKeskustassa olihelppo tilaisuus nousta tuntemattomuudesta politiikan huipulle. Maaseudulla on aina ihailtu äkkirikastuneita liikemiehiä: heillä kuvitellaan olevat kyvyt ja vastaukset kaikkeen mahdolliseen.

    Mikäli kuntavaalituloksista ei seuraa näpäytystä keskustan ja persujen nykyjohdolle, niin olemme siitä seuraa Sipilän hallituspolitiikan jatko vieläkin eriarvoistavanpaan ja epäkansanvaltaisempaan suuntaan. Joka tapauksessa Kokoomus sen sijaan pysyy nykyisellä leikkaus- ja yksityistämislinjallaan.

    Jos nykyinen hallitus saa jatkaa, niin se kykenee tuhoamaan nopeasti presidenttien Kekkosen ja Koiviston aikakauden aikana työväenpuolueiden ja keskustan yhteistyössä rakentaman pohjoismaisen hyvinvointivaltion sekä myymään alennuksella yhteisen kansallisomaisuuden sekä kotimaisille että ulkomaisille keinottelijoille, joihin Juha Sipilä itsekin vakuutuskuorineen lukeutuu.

    Nykyiset hallituspuolueet luottavat siihen, että vaikka kansalaiset ovat tyytymättömiä, niin he eivät silti käy äänestämässä edes protestiksi oppositiopuolueita. Äänestysaktiivisuuden lasku hyödyttää hallituspuolueita.

  24. 25

    Lauri Nieminen sanoo

    Kiitos Saku sinulle ahkerasta ja tilauksen täyttäneestä roolistasi asiallisena toimittajana vuonna 2016.
    Jatkathan edelleen nyt alkaneen vuoden 2017 aikana vähintään samaan malliin!