Kiky, sote, valinnanvapaus ja simsalabim

Suomen kieleen on viime aikoina tullut kolme uutta taikasanaa, joilla kaikki ongelmat ratkeavat. Kaksi niistä lausui Timo Soini eilen Työmiehen tuumaustunnilla, ja ne olivat kiky ja sote. Ajatus meni jotenkin niin, että kun kiky ja sote alkavat vaikuttaa, niin Suomi lähtee nousuun eikä lisäleikkauksia tarvita.

Hän tarkoitti tietenkin sanoa, että lisäleikkauksia ei tarvita ennen ensi kevään kunnallisvaaleja. Hallitus päätti ilman mitään pakottavaa syytä siirtää puoliväliriihensä pidettäväksi vasta vaalien jälkeen. Sitten voidaan taas leikata ja luottaa siihen, että kansa unohtaa nekin leikkaukset ennen seuraavia vaaleja.

Toissailtaisen sote-tiedotustilaisuuden yhteydessä esiteltiin kolmas taikasana, valinnanvapaus. Pääministeri Juha Sipilän mukaan se on joululahja ja jokaisen suomalaisen etutoikeus. Sillä aukeavat suunnilleen taivaan portit ja rahaakin tulee säästymään läjäpäin.

Onhan se joululahja, mutta vain isoille terveyskonserneille. Pihlajalinnan ja Hoivatilojen kurssit ampaisivat nousuun  ja Terveystalo osti pienemmän Porin Lääkäritalon. Ala keskittyy, koska sijoittajat ovat haistaneet verovaroilla toteutettavan miljardibisneksen.

Toissailtana siis hehkutettiin sote-ratkaisun suurta edistysaskelta. Tosiasiassa hallituksella ei ollut mitään muuta tiedotettavaa kuin jo kauan mainostetusta valinnanvapaudesta sopiminen. Kukaan ei vielä tiedä sen käytännön toteuttamisen yksityiskohtia, koska lakeja ei vielä ole edes kirjoitettu, saati sitten säädetty. Kunnanjohtajamme muisteli Helsingin Sanomien uutisoineen jo vuonna 2002, että sotessa on päästy lopulliseen sopuun. Sen jälkeen siihen on päästy lukemattomia kertoja.

Valinnanvapaus tarkoittaa siis sitä, että asiakas sairastuttuaan avaa minkä tahansa palveluntuottajan oven ja hoidattaa itsensä. Yhteiskunta maksaa kaikki viulut. Ei ole merkitystä sillä, onko kyseessä julkinen vai yksityinen lääkäriasema, asiakkaalle hinta on aina sama. Tällä tavalla säästetään kolme miljardia euroa.

Tämä on joululahjan lisäksi myös taianomainen ihme. Tällä hallituksella niitä ihmeitä riittää Talvivaarasta alkaen.

Tosiasiassa tulee käymään niin, että kustannukset nousevat huimasti. Koska säästöjä on kuitenkin saatava, niin sitten nostetaan asiakkaan maksamia palvelumaksuja ja heikennetään palvelua. Asiakas saa vähemmän, mutta kalliimpaa. Myöskään alueellinen yhdenvertaisuus ei toteudu. Kaikki myöntävät, että eri puolella maata ja jopa maakuntia palvelut ovat erilaisia. Valinnanvapautta ei käytännössä ole harvaan asutulla seudulla.

Yle on koonnut sivuilleen asiallisen tietopaketin sote-aloittelijoille. Ministereidenkin kannattaisi tutustua siihen, jotta he taikasanojen hokemisen sijaan olisivat edes hiukan jyvällä siitä, mitä ovat tekemässä.

taikatemput

EDIT 23.12. klo 10.35: Poistettu Meihiläistä koskeva maininta ja korvattu se maininalla Pihlajalinnan ja Hoivatilojen kurssinoususta. Kiitos oikaisijalle.

Kommentit (36)
  1. Radiossa selitettiin, että valinnan voi tehdä juu, mutta valitsemassaan pitää pysyä vuosi! Jos haluaa palvelun tarjoajaa kesken vaihtaa, sitä pitää erikseen anoa! Ja sitten, jos vaihto myönnetään, saa palvelusetelin johonkin toiseen paikkaan. Mummun mielestä tämä on byrokratiaa!

    1. Kyllä on nykyään liikaa köyhiä tässä maassa. Ja rikkaat sai veronkiertonsa anteeksi, kunhan palauttivat rahat. Ei siis tuomioita. Voi aikoja, voi tapoja

      1. Jussi Parviainen
        28.12.2016, 14:30

        Kyseessä nieneekin tuo ”maantapa”

  2. Tapani Karejoki
    23.12.2016, 09:11

    Hoosiannaa näinäpäivinä karjutaan, ihan tavan vuoksi.

    Nyt olis aika laukoa jykevämpiä loitsuja KiKy/SoTe vastaan.

    Te uskoissanne väkevät, vääntäkää loitsunne meidän vähäväkisten suojaksi.

Kommentointi suljettu.