Huono kuulo ja kova pää

Oikeuskansleri Jaakko Jonkan moitteet huonosta lainvalmistelusta ja vastoin perustuslakia olevista lakiesityksistä tulivat kuulemma yllätyksenä pääministeri Juha Sipilälle ja koko muulle hallitukselle. Pääministeri tuntuu olevan sitä mieltä, että koska oikeuskansleri ei ole jättänyt eriävää mielipidettä valtioneuvoston pöytäkirjoihin, niin silloin kaikki on kunnossa.

Pääministeri ei taida tietää lainvalmistelusta ja oikeuskanslerin roolista siinä yhtään mitään. Se menee näin:

Ministeriöt valmistelevat lait hallituksen ja vastuuministerin poliittisessa ohjauksessa. Sen jälkeen valmiit esitykset tuodaan valtioneuvoston istuntoon, jossa ne hyväksytään vietäväksi eduskuntaan. Oikeuskanslerinvirasto saa hallituksen esitykset tarkastettavaksi yleensä pari päivää ennen kuin ne käsitellään valtioneuvoston yleisistunnossa. Oikeuskansleri on kuitenkin virkansa nojalla velvoitettu yleisemminkin valvomaan valtioneuvoston toiminnan laillisuutta, joten hän seuraa jatkuvasti lainvalmistelua ja ohjaa toimintaa tarvittaessa ihan missä vaiheessa tahansa. Oikeuskanslerin ohjaus tapahtuu siis etukäteisvalmistelussa ministeriössä.

On melko kummallista, että pääministeri kuulee asiasta nyt ensimmäistä kertaa. Eikö hän tiedä, mitä ministeriöissä tapahtuu? Lisäksi Jonkka sanoi näin:

Jos en ole saanut etukäteiskeskustelussa ministeriön virkamiehen kanssa vaatimiani perustuslakinäkökohtia kirjatuksi lakiesityksen perusteluihin, olen joskus kutsunut kyseisen virkamiehen valtioneuvoston istuntoon kertomaan kaikille ministereille vastauksensa niihin duubioihin [epäilyihin], joita olen esittänyt.

Jos ministerit eivät ole kuulleet mitään, niin heillä on huono kuulo. Heillä voi olla myös ymmärryksessä vikaa, kuten näyttää olevan ainakin perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalalolla. Hän moittii oikeuskansleria samanaikaisesti lainvalmisteluun sekaantumisesta, valvontatehtävien laiminlyönnistä eli  lainvalmisteluun sekaantumattomuudesta ja politikoinnista.

Voi hyvä hyssykät sentään! Perussuomalaisten puoluetoimistossa ei tiedetä, että oikeuskanslerin tehtävä on nimenomaan puuttua lainvalmisteluun silloin, kun se uhkaa mennä perustuslainvastaiseksi. Hänen tehtävänsä on valvoa valtioneuvoston toimintaa, eikä politikoinnilla ei ole laillisuusvalvonnan kanssa mitään tekemistä. Sitä politikointia tulee puoluetoimistosta, jossa kostetaan kirvelevää tappiota puolueen kärkihankkeen kariutumisesta perustuslainvastaisena.

Se hanke oli tietenkin yritys alentaa maahanmuuttajien työmarkkinatukea 10 % pienemmäksi kuin muiden tukea. Sitä puolue on hehkuttanut koko hallituksessa olonsa ajan, vaikka jokainen vähänkään perustuslaista jyvällä oleva näki heti koko ajatuksen olevan vastoin perustuslakia. Mutta kun ei ymmärretä eikä haluta ymmärtää, niin sitten politikoidaan. Sitäkin jokainen tekee kykyjensä mukaan, eivätkä ne kyvyt ole kaikkilla hääppöiset.

Kansanedustaja Jani Mäkelä kertoi jo aiemmin, että häntä nyppii koko perustuslaki jo sanana.

jm

Nyt hän syyttää asiasta lausuntoja antaneita valtiosääntöasiantuntijoita ja oikeustieteiljöitä politikoinnista.

15622361_10154981511979474_1458163462383237480_n

Aika jännää. Oikeuskansleri, valtiosääntöoikeuden asiantuntijat ja muut maan johtavat juristit politikoivat, mutta perussuomalsen puolueen edustajat ilmeisesti eivät.

Jos minä saisin päättää, niin määräisin ainakin kaikki ministerit suorittamaan valtiosääntöoikeuden ja hallinto-oikeuden peruskurssin. Slunga-Poutsalo ja Mäkelä kuulusivat samalle kurssille, tai ehkä heidän pitäisi aloittaa ihan peruskoulun yhteiskuntaopista.

Kommentit (38)
  1. Juha Karvonen
    20.12.2016, 09:41

    Koko asiaan pitäisi suhtautua huomattavasti suuremmalla vakavuudella, kuin mitä nykyinen ”kohu” antaa ymmärtää. Oikeuskansleria on ainakin perinteisesti pidetty, käsittääkseni ihan juristipiireissä, valtioneuvoston omana juristina, suorastaan ministeristön puudelina, jolta on turha odottaa minkäänlaista vakavaa arvostelua ministereiden toimintaa kohtaan. Kynnys arvosteluun ja moitteisiin on erittäin korkealla erityisesti silloin, kun puhutaan istuvien ministerien (ts. poliittisen johdon) toiminnasta, matalammalla silloin, kun on kyse viranomaistoiminnasta. Jos tämä lakaistaan nyt maton alle, ollaan upottu jonnekin hyvin syvälle.

    P.S. Eihän hallituksen piiristä, erit. persuista noussut arvostelu muuten kohdistu niinkään perustuslakiin kokonaisuudessaan, ”vain” sen perus- ja ihmisoikeussääntelyyn, joka on ”liian tiukkaa”. He ilmeisesti haluavat Suomesta jonkinlaisen Venäjän tapaisen oligarkian, jossa johto (”Helsingin herrat”) määrää kaikesta, mitä kansa tekee ja kansan tulee olla lakki ojossa. Hieman ristiriitaista ”rötösherrat kuriin” -puolueen taholta, mutta niin, missäs ne rötösherrat nykyisellään majailevatkaan …

    1. Millä tolloharavalla Soini on puoluejohtonsa kasaan kammannut? Myötähäpeän tunne on suuri kun tämän porukan parhaimmisto suunsa avaa möläytellen milloin mitäkin.

      Lohduttava poikkeus tuntuu olevan talousvaliokuntaa johtava persujen Turunen, joka hallintarekisteriä torjuessaan on joutunut kovan tulituksen kohteeksi. Toivottavasti kantti kestää, kun vastassa ovat vielä valtiovarainministeriön virkamiehetkin.

      1. Ei se Kaj Turunen näistä muista puoluetovereitaan poikkea. Perustuslaistakin se on tätä mieltä: ”Perussuomalaisten kansanedustaja Kaj Turunen arvioi, että perustuslailliset ongelmat eivät johdu nyt valmisteltavista laeista vaan perustuslaista.
        — Maailma muuttuu, ja vanhentunut perustuslaki pitäisi uudistaa vastaamaan tämän päivän tarpeita, Turunen sanoo.”
        (Samassa jutussa tosin erikoisin kommentti on Kokoomuksen Häkkäseltä, kun ottaa huomioon, että hän on juristi, ja oli aiemman pääministerin Jyrki Kataisen avustaja…)
        http://www.ita-savo.fi/uutiset/lahella/lakeja-saadetaan-nyt-aivan-uudessa-tilanteessa-hakkanen-kosonen-ja-turunen

        1. Epäilinkin, että olen liian hyväuskoinen…:)

      2. Oli siellä sentään Lindström taas koppia ottamassa..

  2. Hämmästelevä...
    20.12.2016, 09:55

    On tainnut sama ymmärtämättömyysongelma olla myös nykyistä oppositiota edustavilla puoluepomoilla…Jonkka taisi todeta, että lainvalmistelun hätäisyys, söhläys ja sähläys on jatkunut jo kymmenen vuotta. Jokin tässä prosessissa on tökkinyt ilmeisesti pidemmän aikaa.
    Toki eihän tätä asiaa enää poliitikot muista. Nykyisin eletään median ehdoilla päivä kerrallaan – somen kautta. Twiitataan ja lähetellään Instakuvia jne… Kun niitä tarpeeksi monta lähettelee, niin aina joku toimittaja klikkausten metsästysinnossaan johonkin tarttuu – ja taas päästään jotakuta syyttelemään. Trump todisti, että noin kannattaa toimia. Tänään lainsäädäntö, eilen Terrafame, tämän pidemmälle noita viikottaisia ”nostoja” ei enää kukaan muistakkaan – muuta kuin että hallituksen pitäisi milloin mistäkin syystä erota 🙂
    Onneksi työllisyys, sote, ulkomaankauppa, Venäjän toimet jnee ovat niin hyvässä asennossa, että niistä ei tarvitse toimittajien juuri kirjoitella.

Kommentointi suljettu.