Ihmeiden aikaa

Viime viikolla pääministeri Juha Sipilä koki Terrafamen kaivoksella Talvivaarassa ihmeen, jonka seurauksena hänet saatiin uskomaan liuotusprosessin toimivuuteen, ympäristöongelman haltuun saamiseen ja kaivoksen kannattavuuteen tulevaisuudessa. Tämän ihmeen ansiosta hallitus päätti sijoittaa kaivosmonttuun sata miljoonaa euroa lisää, jotta kaivos saataisiin myyntikuntoon.

Tämä ihme vain jatkuu, sillä nyt hallitus on päättänyt maksattaa veronmaksajilla 107 miljoonan euron arvoiset ympäristövakuutukset. Näin on tehtävä siksi, että Terrafamella ei ole rahaa ja se tuottaa jäteveden lisäksi tappiota kymmenen miljoonaa euroa kuukaudessa. Yksikään vakuutusyhtiö ei ole niin hullu, että myöntäisi tällaiselle firmalle vakuutuksen ilman riittäviä vastavakuutuksia. Ja vain Sipilän hallitus on riittävän hullu myöntämään ne vastavakuutukset.

Hintoihinsa tulee tämä ihme. Tämän vakuutuksen jälkeen veronmaksajien rahoja on upotettu kaivokseen millä laskutavalla tahansa miljardi euroa.

Ja ihmeet jatkuvat. Tasa-arvoisen avioliiton vastustaminen on Timo Soinille niin tärkeä asia, että hän on valmis vaarantamaan hallituksen tulevaisuuden sen takia. Minua ja gallupeista päätellen suurinta osaa muista suomalaisista ei haittaisi tippakaan hallituksen kaatuminen, mutta kummallinen on ulkoministerimme ajatuksen juoksu.

Li Andersson sen sanoi:

– Suomessa leikataan palkkoja, leikataan palveluita, leikataan pienituloisten toimeentuloa ja pakkoyhtiöitetään ja yksityistetään niin tieverkkoja kuin julkisia työvoima- ja sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita. Tämä ei ole perussuomalaisille ongelma. Sen sijaan puheenjohtaja Soini käyttää kaiken tarmonsa siihen, että hän haluaa rajoittaa ihmisten mahdollisuuksia valita kenen kanssa mennä naimisiin.

Tasa-arvoinen avioliittolaki hyväksyttiin kansalaisaloitteen pohjalta ja nyt on kyse sen vasta-aloitteesta. Laki on hyväksytty ja vahvistettu, mutta se ei ole vielä tullut voimaan. Vasta-aloitteella pyritään estämään sen voimaantulo. Jos se onnistuisi, niin sitten tehtäisiin uusi aloite lain hyväksymiseksi ja sen jälkeen uusi vasta-aloite lain hylkäämiseksi. Ja niin edelleen, loputtomiin. Eduskunta askartelisi tämän niin kovasti mieliä kuohuttavan asian kimpussa ikuisesti.

Kun mielenkiinto suuntautuisi vaahtoamiseen siitä kuka saa mennä naimisiin kenen kanssa, niin kansan kurjistamisesta voitaisiin päättää siinä sivussa, ihan ohimennen.

Tokihan Soini on kiinnostunut muistakin tärkeistä asioista. Eilen hän oli huolestunut feminismistä ja sukupuolineutraaleista vessoista.

Ihmeitä tapahtuu myös tiedotusvälineissä. Itseäni on jo kauan kummastuttanut mediassa käyty kamppailu SDP:n tulevasta puheenjohtajasta. Ihmetyttänyt siksi, että puolueen sisällä sitä kamppailua ei näy ainakaan tällaisen rivijäsenen silmiin eikä kuulu korviin. Tiedotusvälineet ja poliittiset vastustajat ovat kovasti kampeamassa Antti Rinnettä pois puheenjohtajan paikalta, mutta demarikentällä ollaan häneen ihan tyytyväisiä. On kerrankin ihmisen oloinen puheenjohtaja.

Jossain ollaan kovasti huolestuneita SDP:n noususta tai sitten uutisiin lipsahtelee omituisa tekstejä ihan omia aikojaan muuallakin kuin MTV:ssä.

15178056_10154746527251514_7434247270343488873_n

Ihmeiden aikaa siis eletään, mutta kaikkein suurin ihme on kyllä nykyisen hallituksen pääseminen valtaan ja erityisesti vallassa pysyminen. Tai ehkä sitäkin suurempi ihme on, että hallituksen leikkauksista huolimatta köyhätkin vielä elävät ja sonnalle haisevat.

Kommentit (19)
  1. Pekka Ervasti
    22.11.2016, 17:08

    Anteeksi etukäteen alatyylinen kommenttini ja yksittäiseen asiaan takertuminen.

    Mutta Soinilla täytyy olla kotonaankin vessat jokaiselle sukupuolelle erikseen.

    P.S.
    En ole se toimittaja, vaikka nimi on sama, joten älkää häiritkö häntä.

    1. Heli Heikkinen
      22.11.2016, 21:58

      Soini vaahtoaa asioista, jotka parhaiten istuvat hänen päänsä sisältöön. Vessoista.

  2. Oulun lääni on Oulun lääni. Eikä millään muulla ole niinkään väliä. Ei ainakaan etelällä. Terveisin Oululaisten poipotkima ammattilainen. Oululaisten perustelu: Täältä on myös potkittu, eli potut pottuina

Kommentointi suljettu.