Yhdenvertaiset lain edessä

Hallitus aikoo velvoittaa oleskeluluvan saaneet työttömät työnhakijat asumaan eristetyillä asuntoalueilla, käyttämään selvästi erottuvaa merkkiä vaatteissaan ja käyttämään julkisessa liikenteessä vain heille erikseen osoitettuja kulkuneuvoja. Hallituksen mukaan lakiesityksellä pyritään vähentämään Suomen vetovoimaa turvapaikanhakijoiden maahanmuuton kohteena. Oikeusministeriö ei pidä lakiehdotusta perustuslain vastaisena, koska kaikkia oleskeluluvan saaneita kohdellaan samalla tavalla.

Ei, tällaista uutista ette vielä ole nähneet, mutta halusin herättää teidät, koska tämä uutinen ei teitä herätä. Lukekaapa se ensin, niin jatketaan sitten.

Kotoutumistuki on monelle kansalaiselle terminä epäselvä ja niin se näkyy olevan hallituksellekin.

Laki kotoutumisen edistämisestä koskee ihan kaikkia maahanmuuttajia, ei pelkästään oleskeluluvan saaneita turvapaikanhakijoita.

Lain 2 § 1 momentti sanoo näin:

Tätä lakia sovelletaan henkilöön, jolla on ulkomaalaislaissa tarkoitettu voimassa oleva oleskelulupa Suomessa. Lakia sovelletaan myös henkilöön, jonka oleskeluoikeus on rekisteröity tai jolle on myönnetty oleskelukortti ulkomaalaislain mukaisesti.

Lain 19 § kertoo, että kotoutumistuki määräytyy joko toimeentulotukilain tai työttömyysturvalain mukaisesti riippuen siitä, kumman lain piiriin työtön ja kotoutumisuunnitelmaa noudattava maahanmuuttaja kuuluu.

Maahanmuuttajalle maksetaan kotoutumissuunnitelman ajalta työttömyysetuutta tai toimeentulotukea. Oikeus työttömyysetuuteen määräytyy työttömyysturvalain mukaisesti ja oikeus toimeentulotukeen toimeentulotuesta annetun lain mukaisesti.

Työttömyysetuus tarkoittaa Kelan maksamaa peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea ja toimeentulotuen maksaa kunta. Kyseessä on siis täsmälleen sama summa kuin minkä suomalainen saa. Sitä vain sanotaan vanhasta muistista kotoutumistueksi, koska alkujaan siitä oli ihan omat säädöksensä. Nyt hallitus on palaamassa vanhaan sillä erolla, että maahanmuuttajille kotutumistukena maksettava työttömyysetuus tulee olemaan 10 prosenttia pienempi kuin syntyperäisille maksettava etuus.

Etuudet ovat olleet samansuuruisia ja samalla tavalla sanktioituja kaikille niihin oikeutetuille perustuslain nojalla. Sen 6 §:n 1 momentti sanoo näin:

Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

Nyt hallitus asettaa osan työttömistä eriarvoiseen asemaan sillä perusteella, että he ovat oleskeluluvan saaneita maahanmuuttajia. Hallitus kuitenkin kehtaa väittää, että koska tuen alennus koskee kaikkia oleskeluluvan saaneita, niin esitys ei ole vastoin perustuslain takaamaa yhdenvertaisuutta. Hallitusta ei häiritse yhtään se tosiasia, että alennus koskee tietenkin vain työttömiä oleskeluluvan saaneita, ei muita.

Lisäksi hallitus mitä ilmeisimmin haluaa käyttää perustuslain 6 §:n 2 momenttia oikeuttaaksen eriarvoisen kohtelun. Lainkohta kuulu näin:

Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Hallitus perustelee eriarvoisuutta säästöillä ja Suomen vetovoiman vähentämisellä. Hallitus näköjään ihan oikeasti tulkitsee perustuslakia niin, että säästäminen ja Suomen houkuttelevuuden vähentäminen ovat hyväksyttäviä syitä alentaa täysin heterogeenisen ihmisjoukon perusturvaa peräti 10 % ihan vain sillä perusteella, että he eivät ole syntyneet Suomessa ja että he ovat työttömiä.

Kun tälle tielle lähdetään, niin on vain ajan kysymys, kun tuo aluksi keksimäni uutinen on täyttä totta. Sitten voidaankin siirtyä kohtelemaan syntyperäisiä Suomen kansalaisia samalla tavalla, ihan vain työttömyyden takia ja säästösyistä. Sitten uutinen kuulukin näin:

Hallitus aikoo velvoittaa kaikki työttömät työnhakijat asumaan eristetyillä asuntoalueilla, käyttämään selvästi erottuvaa merkkiä vaatteissaan ja käyttämään julkisessa liikenteessä vain heille erikseen osoitettuja kulkuneuvoja. Hallituksen mukaan lakiesityksellä pyritään vähentämään työttömyyden houkuttelevuutta. Oikeusministeriö ei pidä lakiehdotusta perustuslain vastaisena, koska kaikkia työttömiä kohdellaan samalla tavalla.

Eihän tällainenkaan kohtelu voi olla vastoin perustuslakia, kun kaikkia työttömiä kohdellaan samalla tavalla.

Kaikki ihmiset eivät tämän hallituksen mielestä ole yhdenvertaisia. Muistakaa kuulua siihen joukkoon, joka on. Nyt te vielä kuulutte siihen, mutta kuulutteko huomenna?

***

Kommentointi vain omalla etu- ja sukuniellä, jos kanssani ei ole muuta sovittu.

Kommentit (17)
  1. Hannu Ala-Olla
    27.9.2016, 11:36

    Orwell tulee kyllä mieleen tästä. Kaikki ovat yhdenvertaisia, mutta toiset vaan ovat yhdenvertaisempia kuin muut.

  2. Paula Mitchell
    27.9.2016, 12:03

    Tyhmä kysymys: tarkoittaisiko tämä siis myös sitä, että jos nyt työssäkäyvä maahanmuuttaja jäisi työttömäksi, hänenkin etuuksiaan leikattaisiin?

    T: Projektiduuneja tekevän maahanmuuttajan vaimo

    1. Mika Vähäkainu
      27.9.2016, 14:43

      Asiasta kirjoitettujen uutisten mukaan, kyllä tarkoittaisi. Maassa vietetty aika voisi ehkä vaikuttaa tuen tasoon, tai sitten ei. Lakia lukemalla ehkä selviäisi, mutta kysyn silti Sakun näkemystä, keitä kaikkia tämä koskisi. EU-kansalaisia, venäläisiä, pohjoismaalaisia? IL:n jutun perusteella asiaa on ajateltu lähinnä turvapaikanhakijoita ajatellen, mutta onhan tässä kysymys monista muistakin.

      Tuntuu kyllä jotenkin irvokkaalta, että tämä lakiesitys lätkäistään pöytään juuri nyt. Ensin on oltu mukana osoittamassa mieltä rasismia vastaan ja puuhastellaan täydellä höyryllä joidenkin symbolien kieltämistä. Ja samaan aikaan annetaan tällainen puhtaan rasistinen lakiesitys. Toivoa vain sopii, että tämä jää yhdeksi niistä palloista, joiden hölmöyden hallitus huomaa ajoissa ja jotka se ymmärtää vetää takaisin.

    2. Johannes Keränen
      27.9.2016, 14:52

      Koskee kaikkia maahanmuuttajia joilla ei ole Suomen kansalaisuutta, eli jos miehelläsi ei kansalaisuutta ole, se tulee koskemaan myös häntä.

Kommentointi suljettu.